Vastalausepäätös 23 / 14-15

VASTALAUSEPÄÄTÖS
9.2.2015
Seura A
Seura B
Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt B-nuorten XXX ottelusta Seura A –
Seura B (X.X.2015) Seura A:n tekemän vastalauseen. Tapauksesta on tutkittu seuraavat
asiakirjat:
- Seura A:n tekemä vastalause
- Seura A – Seura B (31.01.2015) ottelun pöytäkirja
- Seura B:n joukkueenjohtaja Joukkueenjohtaja Y:n vastine
- Pelaaja X:n rangaistushistoria kaudella 14-15
Seura A on tehnyt vastalauseen ko. ottelusta. Vastalause on tehty ja maksettu
kilpailusääntöjen määräämässä ajassa ja tavalla.
Vastalauseen mukaan Seura B:n joukkueessa kyseisessä ottelussa pelannut pelaaja
Pelaaja X on edustuskelvoton siksi, että pelaajalla on ollut käyttäytymisrangaistusten
kertymä täynnä (2 kpl) eikä hän ole kärsinyt siitä aiheutunutta pelikieltoa.
Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta toteaa, että edustuskelvottomuuksia voi syntyä monella
eri tapaa (pelipassit, pelioikeus, edustusoikeus, pelikiellot yms.).
Tapahtumista on todettu seuraavaa:
Pelaaja X:lle on tuomittu kauden ensimmäinen käytösrangaistus 13.12.2014 ottelussa
Seura A – Seura B (B-nuorten XXX) ja 24.01.2015 ottelussa Seura B – Seura C hänelle
on tuomittu kauden toinen 10 minuutin käytösrangaistus.
Seura B:n vastine:
”Kuten puhelimessa oli puhe, niin olemme sopineet joukkueen pelaajien kanssa, että
jokainen huolehtii itse milloin on edustus kelpoinen ja milloin ei ole. Tässä tapauksessa
pelaaja on ollut monta kautta pelaamatta ja oli olettanut et kun joulukuussa vaihtui sarja
niin 10 tili nollaantui. Minä itse toimin niin sanotusti paperilla ainoastaan jojona siellä en ole
paikalla otteluissa hoidan vain pelaajien kokoonpanon nettiin ja joukkueen finanssipuolen.
Joukkuetta valmentaa valmentaja T joka on kyseisen ottelun pelaaja luettelon
allekirjoittanut.”
Päätös:
Suomen Jääkiekkoliitto - Finlands Ishockeyförbund - Finnish Ice Hockey Association
Mäkelänkatu 91 - FI-00610 Helsinki - Tel. +358 (0)9 756 750 - Fax +358 (0)9 7567 5575 - www.finhockey.fi
SJL:n voimassa olevien kilpailusääntöjen mukaan:
§ 10.13.
Käyttäytymisrangaistusten kertyminen (10 ja 20 min)
1. Käyttäytymisrangaistusten kertymä (=”kymppitili”)
Kaikista käyttäytymisrangaistuksista pidetään yllä käyttäytymisrangaistusten
kertymää. Kertymästä huolehtii rangaistun pelaajan / toimihenkilön
joukkueenjohtaja. Seura on vastuussa siitä, että ottelupöytäkirjaan merkityt
pelaajat ovat edustuskelpoisia (eivät pelikiellossa) ja että pelaaja-aitiossa
toimivat toimihenkilöt eivät ole toimintakiellossa.
2. Pelirangaistukset
Pelirangaistus (pöytäkirjamerkintä 20 min.) lasketaan yhdeksi
käyttäytymisrangaistukseksi edellyttäen, että sarjan järjestäjä ei määrää
tapauksesta lisärangaistusta tai että sitä ei ole tuomittu ottelun päätyttyä josta
seuraa automaattinen yhden ottelun peli- tai toimintakielto.
3. Pelikiellon määräytyminen
Saman pelaajan / toimihenkilön samassa joukkueessa kauden aikana
sarjaotteluissa saaman kahden käyttäytymisrangaistuksen seurauksena on
yhden ottelun peli- / toimintakielto. Neljäs käyttäytymisrangaistus aiheuttaa
kahden ottelun peli-/toimintakiellon, kuudes neljän ottelun peli-/toimintakiellon
ja niin edelleen kahden ottelun välein kertautuvana. Mikäli pelaaja tai
toimihenkilö vaihtaa seuraa, käyttäytymisrangaistusten kertymä seuraa
pelaajan / toimihenkilön mukana uuteen seuraan ja on voimassa siinä
joukkueessa jossa aloittaa pelaamisen tai toimihenkilönä toimimisen uudessa
seurassaan.
Pelaaja X:lle on tuomittu 10 minuutin käytösrangaistus ottelussa Seura A – Seura B (Bnuorten XXX) ja 24.01.2015 ottelussa Seura B – Seura C.
Kilpailusääntöjen mukaisesti tästä aiheutui seuraavan ottelun pelikielto. Seuraava ottelu
Seura B:llä oli X.X.2015 Seura A – Seura B, jossa Pelaaja X:n olisi pitänyt olla
pelikiellossa. Pelaaja X kuitenkin pelasi kyseisessä vastalauseen kohteena olevassa
ottelussa. Seura B:n vastine siitä, että vastuu on annettu pelaajalle itselleen, ei poista
joukkueen johdon vastuuta käyttäytymisrangaistusten seuraamisesta ja pelikielloista
huolehtimisesta. Pelaajan käsitys siitä, että kertymä olisi tyhjentynyt sarjan vaihduttua, ei
myöskään ole kilpailusääntöjen mukainen. Kilpailusäännöt selkeästi sanovat että pelaajan
käyttäytymisrangaistusten kertymää seurataan joukkuekohtaisesti koko kauden ajan.
Kilpailusääntöjen nojalla Pelaaja X on ollut edustuskelvoton vastalauseen kohteena
olleessa ottelussa.
Suomen Jääkiekkoliitto - Finlands Ishockeyförbund - Finnish Ice Hockey Association
Mäkelänkatu 91 - FI-00610 Helsinki - Tel. +358 (0)9 756 750 - Fax +358 (0)9 7567 5575 - www.finhockey.fi
Arvioitaessa rangaistusta tulee ensisijaisesti arvioida rikkeen vakavuutta. Pelikiellon
aikana pelaaminen on vakavimpia edustusoikeusrikkomuksia ja niihin tulee suhtautua
erittäin vakavasti.
Seura A:n vastalause hyväksytään ja vastalausemaksu palautetaan. Seura A:tä pyydetään
välittömästi ilmoittamaan tilinumero palautusta varten.
Ottelun Seura A – Seura B lopputulos Z-Z muutetaan lopputulokseksi 5-0.
Seura B:lle määrätään 200 euron sakko edustuskelvottoman pelaajan peluuttamisesta ja
valvonnan puutteesta. Sakkoa koskeva lasku on avattu seuran palvelusivulle.
Seura B:n pelaajan edustuskelpoisuuden ja pelaajaluettelon allekirjoituksellaan
vahvistaneelle valmentaja T:lle määrätään kolmen (3) ottelun peli- ja toimintakielto.
Pelaaja X määrätään kärsimään kärsimättä jäänyt pelikieltonsa seuraavassa ottelussa
X.X.2015 Seura B – Seura Z. Pelikiellon aikana pelaamisesta määrätään
lisärangaistuksena yhden (1) ottelun pelikielto, jonka Pelaaja X kärsii sitä seuraavassa
ottelussa X.X.2015 Seura B – Seura W.
Samalla kilpailuvaliokunta toteaa, ettei tässä tehty päätös sido kilpailuvaliokuntaa
mihinkään mahdollisiin tuleviin samankaltaisista tapauksista tehtäviin päätöksiin.
Tästä päätöksestä on valitusoikeus Suomen Jääkiekkoliiton valitusvaliokunnalle seitsemän
(7) vuorokauden kuluessa kurinpitopäätöksen antamisesta. SJL:n liittohallituksen
päätöksen mukaisesti valituksen käsittelymaksu on 500 euroa joka palautetaan mikä
valitus aiheuttaa muutoksia päätökseen. Valitusmaksu on suoritettava Suomen
Jääkiekkoliiton tilille Sampo FI20 8000 1602 1002 25 ja kuitti maksetusta maksusta on
liitettävä valitukseen.
Valitusvaliokunta käsittelee valitukset kahden viikon kuluessa niiden saapumisesta liittoon,
ellei asianosaisten kuuleminen tai muu erityinen syy edellytä pidempää käsittelyaikaa.
Valituksen tekeminen ei keskeytä tämän päätöksen toimeenpanoa vaan seurojen on
toimittava tämän päätöksen mukaisesti mahdollisesta valituksesta huolimatta.
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY
Jukka Toivakka
Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja
Pirkka Antila
Kilpailuvaliokunnan sihteeri
Suomen Jääkiekkoliitto - Finlands Ishockeyförbund - Finnish Ice Hockey Association
Mäkelänkatu 91 - FI-00610 Helsinki - Tel. +358 (0)9 756 750 - Fax +358 (0)9 7567 5575 - www.finhockey.fi