Syystunnelmia - Karhulalainen

Eagle-talon ravintolassa
kutsuvat uudet kasvot
Keittiömestarit Päivi
Kaija ja Aki Porkka alkoivat pyörittää Eagle-talon ravintolaa Lounashuoneena
syyskuun puolivälissä. Summassa asuvan pariskunnan
avoin yhtiö K&P-palvelut
pyörittää nyt neljää ravintolaa yhteensä 14 hengen
voimin.
- Yrityksellämme on hitsin hyvä henkilökunta, jotka
työskentelevät kaikissa ravintoloissamme tilanteiden mukaan, Päivi Kaija ylistää.
Joukossa on kaksi napakkaa harjoittelijaa, sillä ravintoloitsijat ottavat opiskelijoita työharjoitteluun
mielellään.
- Saa itse vähän vetää henkeä ja oppii tuntemaan mahdollisia kesä- ja muita työntekijöitä, he perustelevat.
Haminasta (Porkka) ja
Lahdesta lähteneet yrittäjät
olivat välillä 12-13 vuotta
myynti- ja konsulenttialalla,
kunnes nelisen vuotta sitten
aloittivat Heikinkadulla Lounashuone Katariinan pidon.
Pian mukaan tuli Mussalon
golfravintola Holari.
- Ajatuksemme oli pitää
nimenomaan lounasravintoloita, mutta reilu kaksi vuotta sitten kohdalle osui Haminan Työväentalo, jonne
perustimme Lounashuone
Kustaan. Se on aivan toisen luonteinen paikka kuin
- PIHAPUIDEN KAADOT
- RISUJEN KULJETUKSET
- KANTOJEN JYRSIMISET
- METSÄTYÖT JA
METSÄSUUNNITTELU
- PALJUN VUOKRAUS
- KLAPIKONEIDEN VUOKRAUS
p. 050 347 3188
Keittiömestaripariskunta Päivi Kaija ja Aki Porkka pyörittää Lounashuone Eagleä syyskuun
puolivälistä lähtien.
lounasravintolat, myös iltaja juhlaravintola, jonka toiminta painottuu kesään, Aki
Porkka luonnehtii.
Eaglen ravintola tuli pariskunnalle yllättäen.
- Cursor otti yhteyttä, kun
tiesivät Katariinan toiminnasta.
Jotta työt eivät painottuisi
liikaa kesäaikaan, K&P-palvelut luopuu golfravintolasta
tämän kauden päätyttyä.
Lounashuone Eagle ei
ole tarkoitettu vain liiketalon työntekijöille, vaan ter-
vetulleita ovat kaikki.
- Erityisryhmänä tervetuloa eläkeläiset, sillä heille
tarjoamme päivän lounaan
euron alennetulla hinnalla
kello 13, yrittäjät kertovat.
Kello 7.30 aamupuurolla
alkanut palvelu päättyy lounaan osalta kello 14 ja kahvilan osalta kello 14.30.
- Tarjoamme monipuolista kotiruokaa, jossa salaattien ja kasvisten osuus on
merkittävä, keittiömestarit
kertovat.
Syystunnelmia
Kukkakauppa
Karjalanneito
Et. Karjalantie 3
puh. (05) 226 6770
on avattu Karhulan torin reunalla
Meiltä saat kaikkien tarvitsemiesi
lääkkeiden ja lääkepalveluiden lisäksi
kattavan valikoiman terveyteen ja
hyvinvointiin liittyviä tuotteita.
Arthro
Nivelvoide 120g
16,50€
Tarjous on voimassa 30.11.2015 asti.
Tervetuoloa apteekkiasioille uusiin tiloihimme!
Karhulan Omega apteekki
Vesivallinaukio 3 (entinen Tiimarin tila)
Avoinna arkisin 9-17:30 ja lauantaisin 9-14
Puh. (05) 4605 5000
www.karhulanapteekki.fi
facebook.com/karhulanapteekki
Muistathan lauantaivastaanotot
parittomilla viikoilla Kotkassa.