Mikkelin moottorikelkkailun alkutaipaleen tunnelmapaloja

Mikkelin moottorikelkkailun alkutaipaleen
tunnelmapaloja
1O/2O15
Ummenajokas, peltipailakka, moottoriporo, tarpeellisen välineen käyttönimiä!
Paijon on kehitystä tapahtunut lumiliikunnassa sen lälkeen, kun Ranualainen poromiesmaanviljelijä Matti laakonpoika LOHI (1879-1956) noin vuosina 1926-1927 keksija kehitti
moottorilla kulkevan laitteen, joka auttoi runsaslumisessa etelä-lapissa jokapäiväisiä
askareita. Lohi hänkki pienen moottoripyörän moottorin, jossa oli n. +6 hv. Vaihteita oli 3l
Tynny mäisestä vetopyörästä lähtivät aisat suksilla varustautuneen ajurin käsille ja moottori
oli suunnilleen ajurin navan korkeudella. lopa 50 km/t nopeus saavutettiin. Ajokas voitiin
myös varustaa reellä, jotta voitiin kuljeltaa heiniä kilometrien päästä karjalle. Laitteen
tarkoitus oli myös ahmojen karkoitusl Sitä varten Lohi poisti laitteestaan
äänenvaimentimen pelotusvoiman lisäämiseksi! Oli syntynyt ummenajokas. Lainaus
lehdestä Moottorikelkka 1/1988.
Polaris alkoivalmistaa moottorikelkkoja Minnesotan osavaltiossa Roseaun kaupungissa
vuonna 1q54.
Rovaniemelåisen Ounas-Auton toimitusjohtaja Alpo Kallio näki (anadalalsen Bombardierin
mainosfilmisså moottorikelkan tapaisen laitteen vilaukselta. Se oli Ski Doo. Ensimmäinen
tehdasvalmisteinen moottorike,kka. Tuommoisia meilleja heti,totesiKallio! Näytekappale
tuli Suomeen jouluksi 1961. Ski-Doo Olympiquen voimanlähteenä oli 7 hv sivuventtiili
nelitahtimoottori merkiltään Kohler. Seurasijatkoa syksyllä 1962, ensimmäinen erä 21 kpl
kelkkoja Ounas-Auto toimitti komeasti Volvo rekalla lnariin. Luovutukset ostajllle ja
ensimmäiset koeajolenkit tehtiin lnarinjärven jääliä! Ensimmäisen osti tnariin Partakossa
asunut kansakoulun opettaja Eino Kukkonen. Kelkka saapui lnariin tyylikkäästi linja-auton
kattotelineellä! Luovutuksesta huolehtikoko Bombardier-yhtymän pääjohtaja Laurent
Beaudoin! Seuraavat kelkkakauppansa Eino Kukkonen ajoittitaitavasti;
1OOO:s Suomeen
tuotu kelkka luovutettiin hänelle 29. 3- 1968 ja vielä 5000:s kelkka Ski Doo Elan 250,
lokakuussa 1975. Kelkan luovutti Einolle lnarin Riista Oy:n toimitusjohtaja Väinö Jumisko.
(Lainauksia kirjasta "Lååtuvaunu 50 vuotta")
Suomalainen moottorireki testattiin Tekniikan Maailma -lehdessä 1957j "Lumikko". Sach
Stamo- 2-T moottori, 275 kuutiocm, 15 hv, Tillotson kaasutin, kelkan paino 135 kg, pasäiliönä jerrykannu takatelineellå
I
Yksiyllättävä merkki löltyi näitå historiikkijuttuja kerätessäni: yhdessä valokuvassa poseeraa
Harley Davitson 440 CC kelkkansa istuimellaJuha Junnola Haminan suunnaltalVuosion n.
1980. Juha oli yksi niistä 11 kelkkamiehestä, jotka ajoivat Haminasta Mikkeliin Mikran
nä),ttelyyn 22.01.19841
Mikke{iinl
alkoi kohdaltaoi -70 luvulla, ehkä 1973, kun Ok Suur-Savon myyntitykki Heikki
Parkkinen (Tikki- Heikkl) ja Osmo Tynkkynen esittelivätluvan Risulahden Aholan myymälässä
Ockelbo -moottorikelkkoja ja Stihl -moottorisahoja. Heikin leipälaji oli ompetukoneet, kaipa
hän piti puhetta siellä niiståkin. Myymälänhoitajana hääriVoitto Tirronen kera vaimonsa.
Tirroset olivatvielä 2010-luvulla kauppiaina ko. osoitteessa- Olin Osuuskauppa Suursavon
Se
auto-osaston nuorena automyyjänä esittelemässä Opel (adett- ja Morris Marina
henkilöautoja talvisena, aurinkoisena päivänä. Siinä autojen esittelyn lomassa koesahasin
ensikerran moottorisahalla ja koeajoin läheisellä pellolla moottorikelkkaal Siitä se kipinöinti
alkoil Ensimmäinen mielenkiintonikohde olikäytetty Evinrude Mikkelissä Kalevankankaalla,
mutta päädyin uuteen Yamahaan.
Juvan Lehti löysi pyynnöstäni ilmoituksen vuodelta 1972, jossa lukee:
"Fiat-autojen ja LYNX-moottorikelkkojen esittely- ja koeajotilaisuus Juvalla, Hankkijan
myyntitoimiston edessä 2A.11.1972, klo 10-741 tiat-malleista mLikana mainiot etuvetoiset
Fiat 127 ja 128. Tervetuloal HANKKUA-MIKKELI "
Niinhän sitä aikanaan sanottiin, että v...., Viiatjä Verkuusoniovat kaikki isännän mieleenl
Moottorisahoissa o{i osluskaupalla Stihl, Solo, Raket ja Jobu.
Talvella 2015 askartelin yhden historiikkiharrastukseni parissa, Mikkelin Autokaupan
Historiäa 1920 -luvulta alkaen ja kuinka olläkaan, käsiini sattui aikä iäkäs valokuva, jossa
Esko, Eko Hurri istuu moottorikelkan päällä tuuhea karvahattu päässäänl No siitä
soittamaan Ekolle, että mistä tässä on oikein kyse? Vastaus: 1950 -luvulla Porrassalmen
Auto Oy Mannerheiminiiellä edustiWinha-moottorikelkkoja. Olihan liikkeellå Vihurin
edustukset; Volkswagenit, Porcshet, Teijo avolavapakettiautot ym. Kuvan kelkka onjymäkän
näköinen, kaksisuksinen ja aika pitkällä telastolla varustettu. Eko kertoi niitä myyneensä
jokusen kappaleen Mikkelin vmpäristöön. Olivat kuulemma siihen aikaan kelkat aika
niipokkaita käynnistyksen ja käytön suhteen. lo käyntiin saaminenkin oli melkoista
taikuruuttal Painoakin oli huimasti.
Vaikka kuinka tiristän vaatimatonta muistianija olen kysellyt tutuilta alkuaikojen
kelkkailusta, edellämainittujentapahtumienja vuoden 1983väliseltä ajalta eikukaan tunnu
muistavan tuolta aikajaksolta mitåän kelkkailutapahtumia.
Mutta tässä yksi: Haminan Seudun Moottorikelkkailijat tulevat AJAMALLA Haminastå
Mikkeliin juhlistamaan Mikran moottorikelkkatapahtumaa Mikkelin satamassa 22-01. 1984.
Minäkin olin Ristiinan Kosonniemessä Louhivedellä rakenteilla olevan kesämökin pihalla
(ilman kelkkaa) lauantaina ja totesin: nyt ne tulool Kiirijuhlava saundi ilmoille, yksitoista
(11) moottorikelkkaa puhaltaa Louhivedeltä Pähkeen selän puolelie, viisaastijo silloin
luurisalmen sillan virtapaikkaa välttäen. Sunnuntaina satamassa oli komeastiväkeä.
Moottorikelkka ol; uusijuttu ja siihen alettin ottaa tuntumaa. Mikralaisista lähtemättömästi
on mielessäni päällikkö Jukka Jorva, Joke Tähtinen ja "Mister yamaha", eli Kari lhonen. Karin
ja loken ansiota paljolt; on Yamahan kova maine meilläpäin! Mallisto huipentui aikanaan
huimaan V4l750 cc malliin,joka löytyiainankin Harri Parkkisenja KariHäkkisen
autotalleistal Eikä pidä unohtaa tekniikkavelhoa huollosta; Mara paavilaistal Jamaha ei
pamahal
Kari lhonen ja Juha Hokkanen perustivat sen jälkeen, kun Mikra luopui
pienkoneliiketoiminnasta Ranta-Kone -nimisen liikkeen Laiturikadulle, Agrimarketin viereen,
Toimintavuodet olivat 1992 2005. Luopuivat liikkeestä ja uudet
o m
istaiat jatkavat Ranta-
Konetta Mikkelin Pitkälläjärvellä uudessa toimitalossa.
Oma merkkiluetteloni alkäa 1983; kolme Yamahaa, ensimmäinen, ET 340 Transporter
maksoi 13.400 markkaa! Sitten Polaris ja nyt Lynx Forest Fox 1998, mallia poromies!
Haminalaisia katsottiin ylävilstoon; on tosigladiaattoreita, pelkällä GT kartalla porukan
nokkamies Tuomo Penttilä luotsasi jo u kkueen savoonl
Hannu Suntio Haminasta, edellämainitusta joukkleesta oli paljon mukana täällä Etelä
Savossa, talkoissa raivaamassa reittejä, kehittämässä ja ideoimassa suuntaa, jossa
rjestäytynyt ja rekisteröitynyt yhteenliittymä, Mikkelin
Moottorikelkkailijat ryl Hanskitoimi lukuisissa Helmisafareissa nopean ryhmän vetäjänä mm
Yamaha Exiter 570 kelkallaan. Hanskin juttuja kun kuuntelee, tuntuu, että hän on ajellut
päämääränä olisaada
a
ika ise ksi jä
maatamme ristiin rastiin enemmän kelkalla, kuin useimmatsuomalaisetautollal(erkesipä
sitä lintumetällekin Häkkisen Karin kanssa (alvitsäan.
Alefciin pitää palavereita milloin missåkin ja suunnitella, miten seura saataisiin pystyyn!
Mikkelin Rautakaupan tiloissa satamassa Laiturikadulla ja Auteva Oy:n tiloissa Pitkälläjärvellä
Hietakadulla (Mitsubishi Skoda-Rover -liike) juotiin kahvia ja tuumittiini
Täytettin rekisteröintipaperit ja hommåsta tuli tosil
Helmikuun 17. päivånä helmikuuta 1987 on päivämäärä perustamisasiakirjassaPerustajajäsenet: Kirsi Mähönen, Jukka Jorva, Kari lhonen, Matti Loponen, Ari Hamonen,
Kari Häkkinen ja Risto Tommiska. Merkintä yhdistysrekistedin 14.4. 1988.
Loposen Matti, Römpelinmäen Eversti, Vehmaskylä, Mikkel;, suunnitteliytimekkään
kelkkaseuran logon,jossa on kuvattu moottorikelkkä ja ilves!!!l
Kaikki sujui muuten ihan mukavasti, mutta lumen vähäis!.ys oli ainainen harmi! Tätä
muisteloa kirjoittaessani kevättalvella 2014 takanamme on yksi erikoisimmista talvista
eiole ollutjuuriollenkaanlMetsätolivat aivan paljaalla maalla, ja
jääolosuhteet tosi petollisia. Surusanomiltakaan ei vältltty. Mönkijät pelastivat konekaupan
Etelä-Savossa. Lunta
ja ne ovat tosi kova sti yleistyneet. Mielessä on kirkkaana kolme edellistä talvea. Seuran
jåsenet, niinkuin muutkin saivat harråstää tälviaktiviteettejä 70 cm lumikinoksissa ja jäåt
kestivät kulkea.
Kyllä niitä kelkkakelejä on vielä varastossa tuleville vuosille.
Joulukuussa 1988 Mikkelln oma radiokanava Matvek Radio haastatteliAri Hamosta
Tuomaalan mäeltä ja Kari Häkkistä Kalvitsasta, seuran napamiehiå, aiheesta Mikkelin alueen
moottorikelkkailu. (uunnellessani helmikuussa vuonna 2014 c-kasetin nauhaa, tuntuitosi
hienolta, että jotain on säilynlt valokuvien lisåksil
n
eollonq e[ertu,{^L! xu^] upeutd tlsnpa 8, nte)uelJeqeeW'ueu^u^H
altrue.t
eJ
auo)l
^)
'uaallepe trurlol
'eilnpe)illodery'ess9l^IetueU essrlel)rl uaalllllpal)iuqu, e[ -alsn] e^ '-aue^ '/ eJo^d!JouooLu
'-e)lla) uetuo ellor!lu uaauo)-Us t66I tlstuu^e) 'guoauguaq esslr!uroqollonq
elo]el-all€ radnS ussstspnnJonu rueur_eleuJeH oddaS ]nu,ultol --eu-,ef
essaa)i) -l
^uJ
'€55I ruadol surols^s luuo uaunl)ury ue) ef elo)!ey! ]lou le^tlstruo uaol)!!l
sllelod
uoolle 186I rls^lorl ef ooc-r)S '!)ese^\e) :psspednlle unpquaullesserrod §uta]s^S-luuO
'essaalq!e^
ualnlnlol-
oll o)sl euel
^ru
olnv uaurlesserrod
pf 09- urnH
le)ila)!.roltoour equ!l {esoere^-ov tr(u elle)!ed) ellatluir.uraqrauuel
:esse)red essauoLlr ?ssllalllhl ugppMu et
lo
ur,tllL! eJo)illallrouootll
i9!stp^!?d!s)iq edof ellndol un^nt 086I le^!lo ltreJeS
Iugg)ias eeLUuroq uap9) ueLuule§e^ ueqltnilo
/Eo)oJolonq
eLUUelnn) qra
eI ep)lla)-^lzz]r.19
e$rqnst$i^ el ets!elalts)el Iseslonl
^rDiv
r)iso)iorlle) ouraH ellrlrarueles eltasrurnl'.eqe^ unlelloq uosDitq uqla)tsllod tlseulre^ eelstnul
elueqr^ qlad allueres allasreururlsua u!)iueule lnlsllJeso tsllod e^n»ltrl er ]e urlo^sn§n lond
ullal)!ue le^o loallloso!Dau /e§eutnlqedel
elsasro)urrnE er^nlole^ eu]laolo) e^euel uo ell,n^tsr]lau ueJnas'luaqelu!eur
uäelrol relleuUnns ueurltslu uauoql uq relleuunns Uel^)lseuqaA ueu!)IpH ue) ef
'essndol
uauoureH
uv (iuo er^n)
'ellrareJe5 eue)nur ulluad esslp^bl uaqtJelod uost rnlsr outv oujte^)
'ellalond uaron^r)neH eldnll11!aJ ualonduastoJqod !lalsaL_pl eueftltaua^edl!)oileLu euasltuo
'ueuelllf lDuad e{e§!uro uedne)qlIsnW 986I ufl alsafueI ue]es-IrlaH uaurgururlsul
'urueles rnlsllleso Plso!ur uelaurre oulo) elllreles
rlnllo
/tnllnnl alo ul utlptuaspl uelnas
9llasrPurrulsua uln)
!s!lo eelulLUlolslalq^ Punu e1lo
ue^e§lle^ auur!o^!o] uaplol 'lele]ln Inol ]e^a19d e[ sn ura)o) e)) la) rrouoour eMq u!_pl]ua
ellaq ueqrto ressuel ueltulo^snl§nlond sg^LU eelulur!o]s!ålq^ au.rLUlIrI '.eua'uala§lnlA
']aqIllJ^
1e^en^ls eele
el olne iseluoureL!
enuas)eur rlseauo) rslesls uaultqaleurlolqo nuauled
'eetulurot
uaplareles
uernas esserla)n] ueelleso llsouolq llse elsnle 1e^!lo ]aq^lu^
ur^ 1aa)illllor.rol
uauruelsafueI uelofes^
uaulir.r ggsll u_eJ9gL!uas9['sn]nlnol'uaurul_e]saL
ul]!ar
^llallrl^
_eJ
pqIl -
uaprar e]es -
(elolrne^ lnue[naqle !$lauuo !a e].tnur rlslon^ uoåluesnr) r)i)lod
ls^91 edolsn)isoO uaurueluered uaplalqns uaprofrlrq)la)i e[ uallelsrLuoupsLU geluaq oz !lo HPeuuaseJ ueinas
:elsas)nlloqneu elra]1o
Kone Ässä ja SOK koneosasto Laiturikadulla edustivat aikanaan Ockelbon ja Aktivin kelkkoja.
Aktivin malleja olivat Panther, Alaska, Grizzlyja Karibo. Vesa Vuorisen toimiessa myyjänä.
Yksi maailman alppinistihuipuista lngemar Stenmark oli Aktivin mainoskuvissa kovasti esillä.
K-Maatalous/ Kes-Motors myi Lynxiä, vastapäätä nykyistä Agri-Markettia [aiturikadulla,
myyjänä pitkään Matti Raussi.
JS-Motors Ky,larmo Siira
å
loitti
va raosa
myyjä nä ja siitä automyyjänä. Pistioman liikkeen
tormakasti Mikkeliin Kinnarinkadulle. Toimii nykyään Lyox, Ski-Doo, Can-Am, Honda, ym
monimerkkikone- ja huoltoliikkeenä. Tässä yhteydessä on pakko muistuttaa Jamppa Siiran
pitkästä kelkka- ja crossipvörä kilpailuharrastuksesta.
Ja unohtamatta Risiiinaal Tmi E. Tukiainen
oli Lvnx kauppa 1986 - 1992 ia Rautia
E.
Tukiainen SkiDoo 1998 - 2007.
Arto Taskinen edustija myi Artic Cat -kelkkoja hallistaan Arinakadulla 1990 -luvulla.
Mikä puuttuu?
Kelkkaseura huomioittin paikallislehdissä useastihaastattelujen muodossa.
Lukuisia aika isojakin tapahtumia historiassa oli;
1980 -luvun loppupuolella tarjottiin Parikanniemen lastenkodin lapsille mahdollisuus päåstä
moottorikelkka-ajelulle talvisena sunnuntaipäivänå ja seuran kelkkaporukalle tarjottiin
iounas Parikanniemessä. Kaikki olivat tyytyväisiä. Siteeraan "Ristiinalainen" - lehteä:
"Kelkkakerhosta ajeluttamassa olivat Hannu Suntio, Olli Markonsalo, Ari Hamonen, Kari
Häkkinen,larkko Jäkälä, Risto Tommiska, Matti Loponen,.luha Häkkinen ja Kari Vihermäki.
Kahvipullat toimittiTiina-Leipä kyja Ristiinalainen lehti ", että semmoista menoal
Osallistuttiin talkoisiin, saatiin rahaa seuralle: Tuomaalan mäellä Hamosten laajoilta pelloilta
kerättiin joukolla kiviå, ja Riston mökin penkkaa pengerrettiin viikonlopun ainkana
maakivillä. Mutta ei samoilla. Mukavia muistoja on pikkujouluista, joita vietettiin Hahlien
kelotalolla Salosaaressa, saunottiin kovasti, uitiin jåiden seassa ja mukavaa oli!
lsänpäivänä 13.11.1988 järjestettiin Saksalan toimintakeskuksessa kerhon toiminnan
esittely. Mukana oli Mikkelin kelkkamyyjätja Mikkelin L-A radiopuhelin yhdistys.
Suomen Punainen Risti/ Mikkeli oli tiivis kumppani. Vehmaskylän suunnalla Loukeen koulun
ympäristössä SPRjärjesti pelastuspalveluharjoituksen ensiapuryhmille aiheena
moottorikelkkaonnettomuus, kelkkaseura o,i kalustoineen mukana. Kelkkoja olivinksin
vonksin ojissa ja tiellä lavastettu onnettomuustilanteeksi ja tuskan parahdukset olivat aidon
tuntuisia. Oli nuoremmille 5PR:läisille hyvä kokemus kammeta kelkkoja uhrien päältä!!l!l
Toinen 5PR/Mikkelin tapahtuma oli bussiretki Lahteen, Hälvälän lentokentän maastoon
armeijan lääkintäkoulun toimintaa seuraamaan sotaharjoituksen loppusotavaiheessa n.
maaliskuu 1990. Muutama kelkkaseuranjäsen pääsimukaan. Olihienoa nähdä livenä,
kuinka lääkintämiehet, joukkosidontapaikat, kenttäsairaalat ym. Salpausselän sorakankailla
toimivatl!!! Bang-Vageneilla mentiin paikasta toiseen ja toiminta oli vakuuttavaa. Kunpa ei
enää koskaan näitä tarvittaisitositoimissal Kuvia näistä molemmista SPR:N harjoituksista
löytyy kelkkaseuran sivuilta.
Kelkkaseura ei laittanut "kynttiläänsä vakan alle". Elettiin ehkä vuotta 1990 ja päätettiin
osallistua Mikkelin Messuille jäähallin alueella. Paikka saatiin pääoven läheisvvdestä pihalta
ja se somlsteltiin komeasti kelkoin, peråvaunuin, toimihenkilöin, jotka olivat
kelkkahaalareihin pukeuluneena ja Mitsu ia Skoda autoja oli näytteillä {Oiskohan Ailteva oy
maksanut nä)ttelypaikan?) Kuvia on seuran sivuilla. Maaherra l. Juhani Kortesalmikin vilkaisi
syrjäsilmällä osastoamme. Otemattomasti kiinnosti porotalouden suurtuntijaa kelkatja
kelkkailu!
Kypäräpakko
tlli
kelkkailuun n. 1990. Maastoliikennelaki vuoden 1991 alussa.
Seuramme jäsen Kari Asikainen puuhasi voimakkaasti virallisten kelkkareittien saamiseksi
alueellemme. Onnistuenkin siinä. Karilla oli safariyritys Visulahdessa; Mikkelin seudun
retkireitit. Kari muistelee lämmöllä yhtä kovimmista tapahtumista, johon osallistLriia järjesti:
kelkkojen kiihdWyskilpailut.
1980 -luvulla unelmoitiin jäsenien kanssa retkestå Kemijärvelle, Tulppio-Safariin,
Koilliskairaan, Taivaantulien maisemiin. Luett;in Moottorikelkkalehdestä Tulppion
mahtimiehen susiturkkisen Pertti Poroputaan vetämistä safariporukoista. Osanottajia näkyi
artikkelin mukaan olevan tosi paljon, rajoitus 150 kelkkaa! Useita ryhmiä, kolme päivää ia
matkaa 600 kml Joskus raikasta pakkastakin, -sLc vuonna 1986! ltärajan Luosto_ Pyhä_
Sorsa- Naruska
tunturit, Salla, Aatsioki, Jumisko, Savukoski, Kumitsoiva, Martti, Tulppio olisi
tullut safarilla nähtyä | Ketkä sitten olivat mukana, minä en!
Talvella 2014 tupsahti postiluukusta kirje. "Mikkelin moottorikelkkailijat ry täyttää 25
vuotta! Teille, Risto Tommiska on myönnetty kunniajäsenyys kerhossa ansioistanne kerhon
kutsukirje helmikuun 8 pna
2014 klo 17.00 ravintola Talliin iltajuhlaan kera vaimon! Tässä yhteydessä lausun omatja
vaimoni lrjan kiitokset puheenjohtaja Harri Venäläiselle, kerhon sihteerille Risto Nykäselle iä
kaikille, jotka vaikutitte upean illan järjestämiseen I Saapuessamme tilaisuuteen, pihalla
loimme katseemme historic kelkkolhin, jotka olivat vastaanottamassa tilaisuuteen saapujia
Seuran perustajajäsenet ja muuten ansioituneet saivat kunniakirjat, puheita pidettiin,
hyvä ksi tekemästä nne työstä PERUSTAJAIÄSENENÄ". Samalla
ohjelmaa oli ja viihdyttiinl
Tämän kirjoituksen tarkoitus eiole kokonaisuudessaan tässä, tämä on vasta alkutäräys, ken
hyvänsä tätä lukee, toivoisin, että lisäisi kohdaltaan yksityiskohtia, koska jos nyt ei muistella,
kohta on myöhäistäl Ottakaa yhteyttä!
Kuval katsottavissa:
mmkry.fi/vieraskirja
Terveisin
ja
rijyuny.kuvat.f i/kuvåt
Risto Tommiska
risto.tommiska@surff i.f i
p. 0400-151 595