Lataa PDF - Novosan Oy

YritysSanomat
Liikeidea syntyi yleisessä käymälässä, ja Novosan kasvoi
PENTTI KIVIRANTA
Pisuaarien maahantuojasta
saniteettitilojen erikoisosaajaksi
simme tuotefoliotamme muihin
saniteettituotteisiin: mukaan tulivat pyykinpesua ja paperia kuluttamattomat Biodrier-käsienkuivaajat, käsienpesun vedenkulutusta säästävät Neoperlsuuttimet ja Satino-kierrätyspehmopaperit, saippuat ja -annostelijat. Etsimme jatkuvasti
uusia rahaa säästäviä, ekologisia ratkaisuja, joita ei vielä Suomesta löydy, hän kertoo.
Suomalaisia julkisia vessoja valloittava liikeidea
syntyi, kun Saksasta
Kaufman-diplomia suorittamasta vuonna 2009
palannut Hanno Airas
tapasi helsinkiläisessä
kahvilassa kaverinsa
Tommi Virkin. Kahvittelun jälkeen pisuaari kutsui molempia. Keskieurooppalaisissa vessoissa
sveitsiläisen vedettömän
Urimat-pisuaarin kohdannut Airas kysyi Virkiltä,
toimivatko kaikkien
suomalaisten julkisten
miesten vessojen urinaalit todella edelleen
vesijohtovedellä.
Virkki vastasi, ettei hän ole
Suomessa missään nähnyt vedetöntä pisuaaria ja kertoi, ettei usko sellaisia täällä valmistettavankaan.
– Tutkitaanpa, voisiko niitä ryhtyä tuomaan Suomeen ja
myymään suomalaisiin yleisökäymälöihin, kaverukset tuumasivat ja perustivat Novosan
Oy:n julistamaan uutta siisteyden aikakautta suomalaisiin
vessoihin.
Nyttemmin yritys voi olla ylpeä siitä, että se on kohentanut
suomalaisten julkisten vessojen
hygieniaa ja viihtyvyyttä tavalla, joka tuo sen asiakasyrityksille sekä taloudellisia säästöjä ja on kohentanut niiden ympäristöystävällistä, kuluttajamyönteistä imagoa.
Ajoitus osui nappiin
Suomessa oli tuolloin vuonna
2009 virinnyt yleinen keskustelu siitä, onko järkeä huuhdella vessat juomavedellä, vaikka
Suomessa tällä luonnonvaralla
onkin millä mällätä. Vedettömien urinaalien triumfi aluksi pääteiden varsille suurille huoltoasemille ja kauppakeskuksiin ja
edelleen kaupunkien ykköshotelleihin ja -ravintoloihin osui
täsmälleen suomalaiseen ekologiseen havahtumiseen vesien puhtaudesta. Tuhansista järvistä tunnetussa maassa on paikallaan myös osoittaa, että tästä tärkeästä luonnonvarasta pidetään huolta, ja että luonnonvedet pysyvät puhtaina. Puhdistuslaitosten kuormittaminen
runsailla pisuaarivesillä tuntuu
täysin tarpeettomalta.
Vedettömällä urinaalilla yleisöpalveluyritys voi osoittaa
vastuullisuuttaan ympäristöasioista. Ympäristöstä huolehtiminen ja ekologisuus on nykyään keskeinen asia huomattavalle osalle kuluttajista, ja näyttämällä oman ympäristötekonsa
yritys kehittää imagoaan positiiviseen suuntaan.
– Vedettömien Urimat-pisuaariemme asentaminen Kauppakeskus Jumbon miestenves-
Täysin uusi
mediakanava
mainostajille
Taavetti Kärkkäinen vakuuttaa,
että Urimatin asennus ei vaadi
erikseen remonttia saniteettitiloihin.
Hanno Airas ja Tommi Virkki kertovat liikeidean vedettömistä pisuaareista laajentuneen: Novosan Oy haluaa kokonaisuudessaan
elävöittää yleisökäymälät. Yrityksessä nähdään julkiset vessat
asiakaspalveluna, ei välttämättömänä pahana ja kustannustekijänä. Vessan laatu kertoo yrityksen toimintatavoista.
soihin oli ensimmäisiä tärkeitä askelia asiamme uskottavuuden kannalta. Samoin ABC- ja
muiden liikenneasemaketjujen
miestenvessojen muuttuminen vedettömiksi ja sitä kautta
myös siistimmiksi oli meidän
tärkeä käyntikorttimme, kertoo
Novosan Oy:n hallituksen puheenjohtajana nyt toimiva Hanno Airas.
– Pohjois-Suomessa yksi
tunnetuimmista kohteistamme
on Oulun Jäähalli, Novosanin
toimitusjohtaja Tommi Virkki lisää.
Ei vaadi säiliöitä
Novosan Oy:n Pohjois-Suomen myyntivastaava Taavetti Kärkkäinen kertoo, että Novosanin toimittaman Urimatin
asennus ei vaadi tiloihin uusia putkia tai säiliöitä. Vaikka pisuaari toimiikin ilman vesihuuhtelua, virtsa johdetaan
kiinteistössä käytössä jo olleeseen viemäriputkistoon. Pisuaarin tekee hajuttomaksi ja siistiksi mikrobiologiseen erikoistekniikkaan perustuva MB Active Trap, joka sijoitetaan pisuaarin pohjalle.
– Urimatin asennuksen yhteydessä tulpataan vain tulevan
puhtaan veden putki. Pisuaarin viemäröinti on tarpeen tässä
yhteydessä vain joko rassata tai
painehuuhdella puhtaaksi, koska sen seinämiin tarttunut kuona voi huuhtelemattomassa tilassa yltyä kasvamaan ja tukkia
viemärin. Huolellisesti puhdistettuun viemäriputkeen ei muodostu likaa eikä kiderakennetta
Urimatin toiminnan vuoksi, joten putkimiestä ei enää tarvita
tukkeumia avaamaan, Kärkkäinen vakuuttaa.
Hankintahinnaltaan Urimatpisuaarit ovat Kärkkäisen mukaan jopa edullisempia kuin
perinteiset, vedellä huuhtovat mallit. – Urimat-pisuaarit
tuottavat lisäksi säästöjä koko
elinkaarensa ajan. Yksi Urimat
säästää keskimäärin 100.000
litraa juomavettä vuodessa, mikä tuntuu vesilaskussa.
Siistimisen helppous tuo puolestaan siivousteknisiä säästöjä.
– Ekologisen imagon kasvattamisen lisäksi yritykset ovat
nyttemmin kiinnostuneet vedettömien urinaalijärjestelmien aikaansaamista taloudellisista säästöistä sekä myös saniteettitilojen asiakasviihtyisyyden parantamisesta, Tommi Virkki tiivistää.
Saniteettitilojen
moniosaajaksi
Kun yrityksen saniteettitilat ovat kaikin puolin siistit ja
edustavat, kuluttaja saa liik-
keestä myönteisen käsityksen
ja voi tulla ostoksille toistekin.
Sitä vastoin törkyinen vessa voi
luoda asiakkaan mieleen lähtemättömän vastenmielisyyden
koko yritykseen.
– Ryhdyimme miettimään,
miten voisimme olla enemmän
avuksi asiakasyrityksiemme
imagon parantamisessa nimenomaan julkisen vessan usein
karmean todellisuuden kehittämisen avulla. Ihmiset eivät
halua asioida laiminlyödyissä
vessoissa. Mutta kun saniteettitila on viihtyisä, yritys erottuu kilpailijoistaan asiakkaan
silmissä ratkaisevasti. Vessojen siisteydessä on itse asiassa kyse tähän asti unohdetusta markkinoinnin voimavarasta, Virkki luonnehtii.
– Päätimme erikoistua julkisten käymälöiden kehittämiseen
alan ensimmäisenä asiantuntijayrityksenä Suomessa. Laajen-
Markkinoinnin tähän asti
käyttämättömiin voimavaroihin kuuluu myös julkisiin saniteettitiloihin asennettu digitaalinen suoramainonta.
– Vedettömiin Urimat-pisuaareihin kiinteästi asennetut
LCD-videonäytöt ovat ensimmäinen vaihe. Urinaalin näyttöruudussa voi jo nyt esittää
sekä liikkeen omaa esimerkiksi
ekologisuutta korostavaa informaatiota että muuta mainontaa,
vaikkapa omia sen hetkisiä tarjouksia, Kärkkäinen ehdottaa.
– Olemme laajentaneet tätä
ideaa luomalla Suomessa täysin omaperäisen, oman Novosan Intimedia™ -mediakanavan mainostajille, hän jatkaa.
– Tätä uutta mediaa otetaan nyt
käyttöön. Elävään videokuvaan
perustuva viesti voidaan toistaa
sekä urinaalien näytössä että
saniteettitilaan asennettavissa
suurissa medianäytöissä. Esimerkiksi elokuvateatterin saniteettitiloissa voidaan esittää
trailereita elokuvista. Tällaista mediaa kokeillaan jo Finnkinolla, Tommi Virkki lisää.
– Asiakkaamme voi valita
omissa saniteettitiloissaan to-
teutuvasta mainosmediasta erilaisia vaihtoehtoja: me voimme
myydä mainonnan keskitetysti
tai asiakas voi itse hoitaa mainostilan myynnin. Tämä huomioidaan asiakkaan suorittamissa maksuissa järjestelmän
ylläpidosta. Asennamme järjestelmän ja huolehdimme sen
yhteyksistä omassa verkossamme niin, että asiakaan ei tarvitse hankkia ollenkaan omaa laitteistoa eikä IT-liittymiä, Taavetti Kärkkäinen huomauttaa.
Kokonaissuunnittelu
tavoitteena
– Asiakasyrityksiltämme
saadun palautteen mukaan
häiriökäyttäytyminen julkisissa vessoissa on myös vähentynyt Novosan-järjestelmiemme
käyttöönoton myötä. Kun paikat ovat siistit, niitä ei tee mieli sotkea. Jos taas vessa on huonosti hoidettu, se on kuin lupa
omille mielenilmauksille, miettii Tommi Virkki.
Tarjoamme asiakkaille myös
kokonaisvaltaista saniteettitilojen suunnittelupalvelua. Tällöin
otetaan huomioon markkinoinnillisesti edustavan, hygienisesti siistin tilan kokonaisuus, jossa on otettu huomioon ihmisten mieltymykset saniteettiasiointiin sekä asiakasviihtyvys.
Siihen voi kuulua esimerkiksi
seinä- ja lattiapintojen uudistaminen niin, että töhryt eivät
tartu tai ainakin ne on helppo
puhdistaa, hän ehdottaa. – Siivoustaakkaa voi vähentää myös
suunnittelemalla sekä miesten
että naisten vessat ovettomiksi, mutta kuitenkin niin, että tila
antaa asiakkaan tarvitseman intiimin suojan.
Vedettömät Novosan Urimat-pisuaarit ja vettä säästävät Neoperl-suuttimet vähensivät vedenkulutusta huomattavasti ABB:n Pitäjänmäen tiloissa Helsingissä, kertoo projektipäällikkönä ABB:llä
työskentelevä Tommi Lindholm. Harmiteltuaan tehtaan vessojen saniteettiongelmia Lindholm sattui
näkemään vedettömiä urinaaleja erään ostoskeskuksen miestenvessassa. Laitteen yrityslogo sai
hänet soittamaan Novosanille. – Kokeilun tulokset olivat hyviä. Viime vuonna kaikki Pitäjänmäen
ABB:n noin 50 urinaalia vaihdettiin vedettömiin ja lisäksi Tellustalon hanoihin asennettiin myös
Neoperl-vedensäästösuuttimet, Lindholm kertoo.