esittein - Kristillisen päiväkodin kannatusyhdistys

Suomessa on lukuisia kristillisiä
päiväkoteja, suurimmissa kaupungeissa
jopa useampia, ja pieniltä kyliltäkin löytyy
kristillisiä päiväkoteja. Tampereella,
­Suomen kolmanneksi suurimmassa
kaupungissa on nyt ensimmäinen
kristillinen päiväkoti, aamen.
Rukoiltu on tietoisesti ainakin 1980-luvulta
lähtien kristillistä päiväkotia, ja nyt
sellainen on ilmaantunut! Kristillisen
­päiväkodin kannatusyhdistys – Tampere
ry, perustettu kesällä 2012 ja Nurmin
Majakka ry, ovat mukana omalta osaltaan
hankkeessa.
Päiväkoti Pikkupursi sijaitsee Tampereen
kristillisen koulun yhteydessä, osoitteessa
Ketarantie 4 E. 32-paikkainen päiväkoti
aukesi elokuussa 2015.
Haluatko sinä olla mukana tässä
hankkeessa? Rukouksin, toiminnassa ja /
tai taloudellisesti.
Kristillinen päiväkoti on paitsi tärkeä
työväline kristillisen varhaiskasvatuksen
kentässä, niin myös osaltaan tukemassa
lasten vanhempia heidän ensiarvoisen
tärkeässä kotikasvatustehtävässä tässä
kovassa(kin) maailmanajassa.
Sytyitkö idealle? Liity jäseneksi /
rukoile asian puolesta. Juuri nyt
etsitään rahoittajia, jotta päiväkodin
rakentamisesta aiheutuneelle
loppulainalle saataisiin takaisinmaksua.
Tietäisitkö sinä rahoittajia?
Tulossa Tampereelle
Tampereen
kristillinen
päiväkoti
Pikkupursi
Ketarantie 4 E
33680 Tampere
www.pikkupursi.fi
Yhteystiedot
http://www.kpk-tre.fi, [email protected]
Yhdistyksen hallitus
Puheenjohtaja Samuli Visto
[email protected]
Varapj. Piia Visto
Sihteeri Leila Rasi
Rahastonhoitaja Saila Nikula
Sari Weckroth, varajäsenet Merja Kinnunen ja
Kimmo Ilola
Päiväkotihankkeen kummi: Elina Vettenranta
Pankkiyhteys
Kannatustilin numero jäsenmaksuille on
FI11 1146 3001 1365 60.
(BIC-tunnus on NDEAFIHH)
Kannatusyhdistyksen jäsenmaksu / vuosi on
kannatusjäsenelle 20 e
ja varsinaiselle jäsenelle 30 e.
Maksettaessa tulee käyttää viitenumeroa:
kannatusjäsenmaksussa 1009
ja varsinaisessa jäsenmaksussa 1300.
Jäsenmaksu yhdistyksille, yrityksille, säätiöille
yms. 100 e/vuosi. Viite: 1180
LAHJOITUKSET:
• Luvan saaja: Nurmin Majakka ry
• Luvan numero: POL-2014-1388
• Toimeenpano aika ja -alue:
• Lupa on voimassa 25.2.-2015.-30.11.2016
koko Suomen aluelle Ahvenanmaata
lukuunottamatta.
Kerättyjen varojen käyttötarkoitus: • Kerätyt varat käytetään kristillisen päiväkodin
tuki- ja vapaa-ajantoimintaan.
Keräys- ja vetoamistavat:
Vedotaan yleisöön • internet-ilmoituksin
• lehtiartikkelein, esittein ja mainoksin
• tilaisuuksissa ja tapahtumissa
Rahankeräystili: Tampereen seudun osuuspankki
FI1757301120025576
Viite: 2260
”Sallikaa lasten tulla
minun luokseni,
älkää estäkö heitä.
Heidän kaltaistensa on
Jumalan valtakunta.”
(Luukkaan evankeliumi 18:16)
Kuvat: S-dmit ja Oksun70/
Dreamstime.com
sekä Samuli Visto