1. No category

20-luvun muistoja
1920-luku alkoi Nurmin kylässäkin pulan ja juuri taakse jääneen kansalaissodan puristuksessa.
Usko tulevaisuuteen oli kuitenkin palannut kylään. Lama tuntui aluksi raskaana, mutta kylän teollisuustoiminta alkoi vähitellen elpyä. Oy Nurmi Ab työllisti pian lähes sata työntekijää. Nurmin
sahan kaaduttua 1910-luvun lopussa ryhtyi toimintaa tiloissa jatkamaan Dippellin saippua- ja huopajalkinetehdas. Työtä oli tarjolla sielläkin lähes sadalle työläiselle. Uudistilojakin alkoi syntyä kylään. Nuoriso eli iloisena käyden koulua ja harrastaen monipuolisesti urheilua ja yhdistystoimintaa.
Vaikeat ajat tuntuivat jääneen jo menneisyyteen.
Vuoden 1924 kesän poikkeuksellisen kovat sateet tuhosivat siemenviljasadon ja kunta joutui
ostamaan siemenviljaa maanviljelijöille, jotka saivat sitä varten kunnalta lainaa. Kaksi vuotta tämän
jälkeen tuli jälleen katovuosi – nyt rehuviljan osalta. Kunta antoi jälleen maanviljelijöille rehukatolainoja. Vaikeat ajat jatkuivat, sillä vuonna 1928 oli työttömyys noussut niin suureksi pitäjässä,
että kunnallislautakunta sai tehtäväksi ryhtyä toimenpiteisiin työttömyyden torjumiseksi. Vuoden
lopulla pantiin lisäksi Nurmen Tehdas Oy seisokkiin. Tienhaaran–Vahvialan tietyömaa työllisti
vain harvoja kuntalaisia. Seuraavana vuonna kunta päättikin ryhtyä hätäaputyönä rakentamaan
Nurmin–Ykspään tietä ja Nurmijoen ylittävää siltaa. Rakentaminen lykkääntyi kuitenkin 30-luvulle. Tilanteen vakavuuden vuoksi kunta päätti perustaa työttömyyslautakunnan, jonka puheenjohtajaksi tuli Antti Nurmi.
Vaikka elämä olikin monessa perheessä vaikeaa, on ajasta jäänyt myös paljon iloisia muistoja.
Niitä kirjasi ylös mm. Kauko Niskanen Nokialta:
Nurmin asemahan oli ns. saariasema. Toisinsanottu aseman
molemmin puolin oli junille raiteita. Raiteiden välissä oli aseman
lisäksi makasiini, halkovarasto ja vesitorni, josta veturit saivat vettä tendereihinsä.
Aseman kohdalla raiteiden eteläpuolella oli ns. vehnämylly.
Asemalta lähti myös samalle suunnalle tie selluloosatehtaalle
kuin myös kapearaiteinen rautatie, jota myöten hevosten vetämissä vaunuissa kuljetettiin tehtaalle raaka-ainetta ja takaisin asemalle valmista massaa.
Tehtaalle mentäessä tuli vastaan noin 300 metrin päässä ns.
Kintereenjoki. Sen yli oli rakennettu matalammalle maantiesilta,
ns. Pennisilta ja lähelle tätä paljon korkeampi ns. Miljoonasilta.
Tämä silta oli se pienoisradan silta.
254
Pennisilta
(Kauko Niskanen)
Ajatellaan, että noustaan maantietä eteenpäin jyrkkää mäkeä
ylös. Ensin tulee vasemmalla puolen tietä Dippellin tilanhoitajan
M. Myllysen asuttama pihapiiri rakennuksineen. Tie kaartaa pian
kohti vasemmalle, kohti ns. tallimäkeä ja siellä pian olikin oikealla
ensin iso tallirakennus, noin 10 hevoselle. Sitten oli suojat ajoneuvoille, rehuille, valjaille ja ruokatupa hevosmiehille.
Tämän jälkeen olikin mäenrinteessä pari isompaa asuinrakennusta. Näissä asui useimmiten jopa 3-4 perhettä, mm. hevostenhoitaja Heikki Kirppu perheineen asui näissä asunnoissa.
Tie jatkuu vasemmalle kaartaen kohti tehdasta. Tienvarrella
ennen tehdasta on oikealla puolen tietä monia asuintaloja ulkorakennuksineen. Vasemmalla puolella oli iso rakennus nimeltään
Toivola. Tämä rakennus toimi mm. kirkkona. Rakennuksen katolla
oli ristikin. Täällä pidettiin mm. pyhäkoulua. Minäkin olen käynyt
sitä.
Mennään takaisin tallimäelle. Samalta kohtaa, missä oli nämä
tallit, kääntyi tie, pienempi tie vasemmalle tiuhaan metsään kohti
joen rantaa. Siellä joen lähellä olivat johtajien ja insinöörien asunnot saunoineen. Siellä asui mm. insinööri Hildén. Hänen rouvansa
piti sitä pyhäkoulua.
Rantatietä eteenpäin tuli ensin vastaan tehtaan yleinen sauna. Sitten oli pajarakennus ja itse tehdas vahtikoppeineen. Nyt
ollaankin taas tiellä, joka tuli asemalta. Tien oikealla puolella, siis
255
yläpuolella oli vielä 3-4 kpl isoja asuinrakennuksia. Nyt mennäänkin takaisin aseman liki ja tullaan toista reittiä tehtaan seudulle.
On arveltu, että ns. Pennisilta olisi saanut nimensä siitä, että
sitä myöten kuljetettiin halvempaa tavaraa ja sitten Miljoonasiltaa
myöten arvokkaampaa, kuten arvokasta valmista massaa. Joka
tapauksessa ensin mainittu silta oli pieni ja rakennettu noin 3-4
metriä vesirajasta ylöspäin, kun taasen korkeampi Miljoonasilta
oli ainakin puolet korkeammalla ja kaikin puolin komea nähtävyys.
Pennisillalla vasemmalta Sohvi Myllynen, Elin, Siiri ja Viljo Nurmi
(Nurmin kylän kuvakokoelma)
Joen ylitys tätä siltaa myöten tapahtui seuraavasti. Vaunuihin
lastattiin massat ym. kuljetettavat, sitten hevoset lähtivät vetämään vaunuja. Ennen siltaa kiihdytettiin hevoset juoksuun, sitten
hevosmies irrotti ns. kakkulan äkkiä vaunusta ja hevonen hyppäsi radan sivuun. Vaunut menivät sitten vauhdilla siltaa ja kiskoja
myöten joen yli. Joen toisella puolen olivat uudet miehet ja hevoset, jotka vetivät vaunut minne kulloinkin. Mainittakoon, ettei
hevosia ajettu koskaan tälle sillalle.
Rata oli johdettu tehtaalle niin, ettei matkalla ollut korkeita
nousuja. Sen vasemmalle puolelle jäi korkea tallipöllimäki ja oikealle puolen ns. saunakallio, joka oli melkein yhtä korkea.
Nyt voisi ajatella, että matkustetaan tällaisen vaunujonon kyydissä tehtaalle päin. Vaunuissa kussakin on metrin massapuuta
ehkä 4-5 kuutiota. Vaunuja on mukana ehkä roikassa 4 kpl, hevosia vetämässä pari, kaksi hevosmiestä ja 2 jarrumiestä. Vaunut eli
lavetit olivat puurunkoisia ja kaikissa niissä oli myös jarrulaitteet.
256
Meiltä pojilta oli pääsy niihin vaunuihin ankarasti kielletty, ilmeisesti tapaturmavaaran takia. Nyt ajatuksissani kuitenkin ollaan
kyydissä ja saavutaan pöllimäen alapäähän, missä oli se suuri
massasuuli.
Tähän pysähdymme. Tästä vaunu kerrallaan hevoset vetävät
massapuut ylös mäen rinteelle ja aina mäen päälle saakka, missä
pölkyt ensin kolotaan ja laitetaan pinoihin kuivumaan. Koko mäki
on täynnä propsipinoja, kuin myös halkopinoja.
Ylös mäkeä nousevasta radasta eroaa rinteen eri kohdissa sivuraiteet kahta puolen, minne vaunut puretaan ja lastataan myöhemmin uudelleen, kun puut viedään tehtaalle massarumpuun.
Mäenrinteessä muistan olleen vinssilaitteen, jolla laskettiin lastatut vaunut jarruttaen mäkeä alas.
Parhaimmillaan näihin aikoihin sanottiin väkeä tehtaalla olleen
töissä toista sataa henkeä. Arvelen, että juuri näissä kuljetus- ym.
ulkotöissä olisi olleen puolet väestä.
Rata jatkuu tästä edelleen aina tehtaalle saakka. Radan suuntaan tehtaalta on rakennettu päiden yläpuolelle puinen kaukalo,
jota myöten laskettiin tehtaalta jätelipeät kaivettuihin monttuihin.
Tästä se sitten valui isoa ojaa myöten lähellä virtaavaan Nurmin
jokeen. Joessa tällä kohdin ei voinut esim. uida eikä paljon alempanakaan. Kalaa olisi ollut joessa myös, mutta syödä ei saanut.
Yleinen haju näillä seuduin oli massan haju ja lipeänhaju.
Mentäessä em. ojan yli siltaa myöten tulee vastaan tien vasemmalla puolen 5 tai 6 työväen asuintaloa. Tätä aluetta sanottiin
alakasarmin alueeksi. Nämä olivat uudehkoja, kuin myös oikein
siististi tehtyjä. Meidän perhe asui näistä viimeisessä. Vastapäätä
joen takana oli Kososen maalaistalo.
Juomavesi ajettiin tälle alueelle hevosella aseman kaivosta,
syynä oli pilalle menneet kaivot lipeän takia.
Kauppaa ei tehtaan alueella ollut. Lähialueen maalaistaloista
tuotiin tänne joka aamu täällä asuville maidot ym. kauppaa tehtiin
samalla. Myös asukkailla täällä monella oli em. kanoja, kaneja,
sikoja ja olipa muutamalla lehmäkin.
Tällä paikalla oli tehty selluloosaa vuodesta 1875 alkaen, välillä omistajat kyllä vaihtuivat. Sellun teko loppui sitten lopullisesti
1929, jolloin tehtaan osti Suomen Gummitehdas Oy Nokialta.
Kun ruvettiin puhumaan, että tehdas lopetetaan, tuli monelle
perheen päälle kiire hankkimaan uutta, omaa asuntoa. Näin teki
myös meidän isä. Hän sai tontin hankittua Tulenmäen rinteeltä ns.
Tervahaudalta ja rupesi hankkimaan rakennusaineita sinne. Viereen rakensivat sitten Antti Sipiläinen, Rikkinen kuin myös Fjöjdlundit, samoin teki myös Otto Maunu. Hän rakensi talon sinne Hovinmaan rajalle, Aution taakse.
Moni muukin teki samoin, mm. A. Kallioinen Mäkelän taakse.
Korpelaan rakensi pomomatti, Matti Nurmi.
Samoihin aikoihin ruvettiin rakentamaan ns. Metsäkylään uusia asuntoja. Sinne rakensivat ainakin T. Riiheläinen, E. Sipiläinen,
M. Korhonen, L. Lyijynen, Kymäläiset, O. Rosendahl, T. Venäläinen
ym.
257
Aseman alueelle rakensivat Toivo Houni ja tytöt Martta ja Toini. Ratapihaa vastapäätä joen taakse rakensivat alkuun mm. Sulo
Marttinen, Einar Korhonen, Taarastit ja Vesterisen Taavetti.
Tästä takaisin tehtaalle päin oli vielä Siimes, jossa asui mm.
Vilho Syrlin isänsä Augustin ja äitinsä Lienan kanssa.
Syynä tähän innostukseen rakentaa omaa asuntoa oli pääasiassa se, kun ei ollut kellään varmaa, kuka saa töitä uudelta omistajalta. Niinhän siinä sitten kävikin, ettei kaikille enää ollut työtä
saatavilla uudelta isännältä.
Tähän päätänkin juttuni, olin silloin kun me muutettiin sinne
Tervahaudalle niin vanha, että menin koulun toiselle luokalle, vuosiluku oli varmaan 1928. Olin syntynyt jossain Nurmin alueella.
Tästä ajasta muuten jäivät mukavat muistot mieleen.
Joenpolven Mäkelän talon väkeä 1920-luvulla
(Yrjö Joenpolvi)
258
Kylän tyttöjä työväentalon edustalla 29.7.1928. Kuvassa vasemmalta Lempi Kirppu, Rauha Kallioinen,
Helvi Mentula, Aino ja Taimi Tielinen, Eeli Starast ja Aune Turkkila.
(Elina Koskelainen)
Aarne Kostiainen muistelee 20-luvun nuoruuttaan:
Nyt oli koulu käyty ja olin vapaa lähtemään. Oli sovittu, että menen
Nurmiin paimeneksi. Nurmin Mattilassa eli siihen aikaan mummo,
Elisabet Nurmi, ja hänen lapsistaan Reinhold, Bernhard, Väinö, Maija ja Siiri. Bernhardilla ja Eedlalla oli kolme, Väinöllä ja Ainolla neljä
lasta.
Talo oli ennestään tuttu, mutta nyt olin työntekijänä. Olin kaikkien
käskettävänä. Väliin piti hakea puita, väliin vettä. Kerran Reinhold
pyysi tekemään jotain, kun Siiri sanoi:
- Tule puistelemaan tilavaatteita.
- Et kuuntele naisten puheita.
- Tule nyt tai en puolusta sinua enää.
- Et mene!
Pian opin tietämään, kenen käskyjä piti noudattaa. Olimme töissä puutarhassa. Hevosella oli kaksipyöräiset rattaat, sellaiset, joita
Reinhold nimitti faaraon sotavaunuiksi. Eedla sitoi hevosen ohjat pyörän puoloihin kiinni. Hevonen hamuili ruohontupsuja, tunsi ohjaksien
259
kiristyvän, peruutti. Ohjakset kiristyivät yhä enemmän...
Olin tuvassa pöydän takana. Maija oli pöydän toisella, Edla toisella
puolella. Naiset motkottivat jostakin minulle. Sanoin:
- En minä niin hönttö ole, että sitoisin hevosen ohjat kärrinpyörään.
Maija Eedlalle:
- Nyt hutaise!
Mattilan Elisabet-mummon lapsenlapsia vuonna 1925: Sirkku, Lilja, Ilmo, Pentti ja Elina Nurmi
(Nurmin kylän kuvakokoelma)
Alkukesästä 1929 kuljin kuuden hiehon kanssa metsässä. Kävimme joskus Hanhijoella asti. Kun menimme Heinosiin, tiesimme
että karja kulkee joen alavirtaa Jyrkkien vuorten kautta Yhteisniitylle.
Täältä palasimme illalla kotiin ohi Toivakan lampien kautta kulkevaa
polkua. Loppukesästä paimensin karjaa pellolla.
-----------------------Oli hallayö. Nukuin aitanvinnillä. Aamulla katot olivat kuurasta valkeat. Piti laittaa saappaat jalkaan ja pitkäpaltto pääIle. Kun päästin
lehmät Aution pellon veräjästä, nämä nostivat hännät pystyyn ja hyppien juoksivat sitä paikkaa kohti, jonne niitä ei saanut laskea. Potkaisin saappaat pois jalasta ja heitin pois pitkäpalton. Varjopaikoissa
oli kuuraa. Tein pitkän piiskan ja palautin karjan järjestykseen. Kun
myöhemmin jouduin hankaliin tilanteisiin, muistui tämä tapaus mieleeni, että niin siitäkin selvittiin.
-----------------------Haarapeukalossa oli pieni peltotilkku. Syksyllä -29 olimme siellä
kiviä raivaamassa. Puhuimme maailmantilanteesta. Suomen mark-
260
ka se vaan pysyy kultakannassa!
( Tämähän oli edellisenä päivänä lehdestä luettua, kun tästä keskustelimme, markka oli kaiketi jo irrotettu kultakannasta.)
-----------------------Naapuritalossa Mikkolassa oli kolme veljestä: Eetu, Viktor ja Viljo.
Siihen aikaan Viljo oli renkinä Mattilassa. Hän oli aikaisemmin ollut
sisarensa luona Lamminpään kartanossa Kupiaksella Liperissä. Viljo
kertoi tarinoita sieltä.
Lamminpään kartanon lähellä oli hyvät kalavedet, josta keväällä
saatua lahnaa suolattiin isoihin tiinuihin. Talon vanhaemäntä oli tarkka ruuassa. Lopulta rengit kyllästyivät näihin eltaantuneihin kaloihin,
kaivoivat kuopan pellolle ja hautasivat kalat sinne.
-----------------------Syksyllä olin hevosia ajamassa, kun Viljo kynti Autiossa heinänä
ollutta peltoa. Pari Liinu ja Pirkko oli epätasainen. Päivä oli harmaa,
vältti painava. Viljo lauloi:
Puutett, kurjuutta vaan
kuuluu ympäri maan.
Köyhälistö sen kärsiä saa.
Miksi kansamme näin
kulkee kurjuutta päin
kaipaudessa ja pimeydessä.
Paremp’ olla se ois
että kuoltaisiin pois.
Viljo sanoi, ettei tätä laulua saa laulaa. Tämä on punakaartilaisten
laulu.
-----------------------Elsa tuli käymään Mattilaan. Olimme illallisella, kun Yläsahan Mikko tuli pyytämään Elsaa mukaansa. Elsan mentyä Reinhold sanoi,
ettei tuo ollut sopivaa. Bernhart sanoi:
- Olisit sinä itse mennyt.
- Olin Reinholdin kanssa töissä puutarhassa. Reinhold lausahti:
- Ei tuo sinunkaan sisaresi Elsa mikään enkeli ole.
Miten lienee Reinholdin ajatukset liikkuneet, kun hän sanoi:
- On se sinunkin isäsi ryssää pussannut.
Tuo oli minusta loukkaavasti sanottu. Vastasin:
- Kun menen kotiin käymään, kysyn isältä, milloin hän on ryssää
pussannut.
Olin illalla Bernhardin kanssa huussissa, joka oli kaksipaikkainen.
Bernhard kysyi:
- Mitä sinä olet Reinholdille sanonut, kun se yläkerrassa kamarissaan kiehuu kiukusta ja sanoi, että on hän isommiltakin miehiltä
pistänyt suun tukkoon.
En halunnut selittää Bernhardille tapahtunutta.
-----------------------Niihin aikoihin kansakouluihin, jotka olivat olleet kuusivuotisia,
261
alettiin lisätä iltakouluna pidettäviä jatkoluokkia. Väinö oli kansakoulun johtokunnassa ja hän sanoi, että minunkin pitää mennä. Kun päivällä olimme metsässä kokoamassa puiden latvuksia rankakasoihin,
niin illalla koulun päätyttyä tunsin kävelleeni tarpeeksi.
------------------------
Nurmin kyläkeinulla 20-luvulla. Kuvassa vas. Armas Hirvelä, Maija, Arvid, Aino, Siiri ja Viktor Nurmi
(Armas Hirvelä oli Hounista ja häntä kutsuttiin Pirtu-Houniksi)
(Nurmin kylän kuvakokoelma)
262