Tutustu ammattiopiston koulutusesitteeseen

Kiipulan
ammattiopisto
Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin
Mikä Kiipula?
Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen
ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää
koulutusta ja kuntoutusta erityistä tukea
tarvitseville nuorille ja aikuisille.
Kiipulan ammattiopistossa opiskellaan eri
ammatteihin työvaltaisesti ja opiskelijoiden yksilöllisten suunnitelmien mukaisesti.
Tavoitteena on opiskella ”itsensä kokoiseen
ammattiin”, eli ammattiin, jossa työskentely tuntuu mielekkäältä ja omille taidoille
sopivalta.
”On ollut mukava opiskelupaikka ja on
ollut hyödyllistä opiskella itselleen ammatti. Tuntee että, on paljon vastuullisempi omista asioista mitä pitää hoitaa.”
Koulutustarjonta
Ammatilliset perustutkinnot
• Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja /
pienkonekorjaaja
• Liiketalouden perustutkinto, merkonomi
• Logistiikan perustutkinto, varastonhoitaja
• Metsäalan perustutkinto, metsuri-metsäpalvelujen
tuottaja
• Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri
• Kiinteistöpalvelujen perustutkinto, kiinteistönhoitaja
• Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi
• Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, ICTasentaja
• Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto,
kokki
• Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto, toimitilahuoltaja
• Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
(sosiaali- ja terveysalan avustavat tehtävät)
Valmentava koulutus
• Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA)
• Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus
(TELMA)
”Ihan ok opettajat, luokkakaverit on mukavia ja ruoka
on hyvää :)”
Tukea opiskelijan polun varrelle
Opiskelun
kustannuksista
Opetus ja asuminen oppilaitoksen opiskelijataloissa ovat maksuttomia. Lukukausimaksua ei ole. Opiskelun edellyttämät
työvarusteet ja -tarvikkeet sekä mahdolliset oppikirjat annetaan tai lainataan
maksutta.
Oppilaitos kustantaa koulupäivien lounaan. Luonnonvara-alan opiskelijoille
tarjotaan myös aamupala ja päivällinen.
Kiipulan opiskelijataloissa asuvat voivat
ostaa aamupalaa, päivällisen ja iltapalaa.
Koulumatkoihin voi saada Kelan koulumatkatukea, mikäli ehdot täyttyvät.
Vaikeavammaisen opiskelijan tarvitsemat
kuljetuspalvelut kustantaa kotikunta
vammaispalveluna. Oppilaitos ei vastaa
kotimatkojen kustannuksista.
”Asumistaitoja olen
oppinut ja ruuan tekemistä asumisvalmennuksessa.”
Jo ennen opintojen aloittamista kannattaa selvittää Kelan toimistossa mahdollisuudet opiskeluaikaisen toimeentulon
järjestämiseen, esimerkiksi ammatillisen
kuntoutuksen tukimuotojen avulla.
Asuminen
opiskelijataloissa
Opiskelijatalomme sijaitsevat Janakkalassa ja Hämeenlinnassa. Majoitustilat ovat
viihtyisiä ja varustukseltaan nykyaikaisia
soluasuntoja. Suurin osa on kahden hengen huoneita. Kiipulan ja Hämeenlinnan
Punaportin asunnoissa on kouluviikkojen
aikana (ma–pe) yövalvonta. Asuminen
ja itsenäistymistaitojen harjoittelu on osa
opintoja.
Kaikilla opiskelijoilla on oltava asunto
myös kotipaikkakunnalla, sillä viikonloppuja ja loma-aikoja ei voi viettää Kiipulan
opiskelijataloissa.
”Ennen en oikeen
käynyt koulua mut sit
ku tulin Kiipulaan nii
kaikki muuttu toisin.”
”Oli ilo opiskella Kiipulassa! :) neuvoja joita olen kolmen vuoden aikana saanut
en tule unohtamaan! <3”
Kavereita, harrastuksia
ja vapaa-aikaa
Kiipulan ammattiopiston päätoimipaikassa Janakkalassa on laajat mahdollisuudet monenlaisiin harrastuksiin. Kahvilat, liikunta- ja uimahallit, tenniskentät
ja frisbeegolf-rata ovat opiskelijoiden
käytössä. Tarjolla on myös ohjattua
toimintaa ja erilaisia harrastusryhmiä.
Välillä myös diskoillaan!
”Toimari” on opiskelijoiden yhteinen
vapaa-ajantila. Siellä ohjaajat ovat paikalla iltaisin. Myös oppilaskunta toimii
aktiviisesti ja kutsuu kaikki opiskelijat
toimintaansa mukaan!
”Ruoka on terveellistä ja hyvää ja
toivon sitä tulevaisuudessakin.”
Kiipulan ammattiopisto tekee myös yhteistyötä Urheiluakatemia Tavastian kanssa.
Yhteistyön tarkoituksena on mahdollistaa
entistä paremmin urheilun ja opiskelun
yhdistäminen Kiipulassa sekä innostaa
opiskelijoita liikunnan harrastamiseen.
Terveys ja hyvinvointi
Opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä vastaa kunkin opiskelupaikkakunnan
kunnallinen terveydenhuolto. Kiipulan
toimipaikassa on terveydenhoitaja ja
lääkärin vastaanotto. Lisäksi meillä on
kuntoutuksen asiantuntijiota, joita hyödynnämme moniammatillisessa yhteistoiminnassamme.
”Kiipula on mukava
paikka ja ollut mukava
opiskella, saanut uusia
kavereita paljon.”
”Olen todella tyytyväinen että
pääsin opiskelemaan. Muuten
en olisi oppinut tärkeitä asioita
työstä ja sen hakemisesta.”
Miten Kiipulaan haetaan?
Ammatillinen erityisopetus on tarkoitettu sellaisille hakijoille, jotka tarvitsevat
paljon tukea opinnoissaan.
Hakijoita kutsutaan haastatteluihin tai
valintajaksolle koulutukseen soveltuvuuden arvioimiseksi. Ennen hakeutumista
voit myös tulla tutustumaan oppilaitoksen
koulutustarjontaan ja oppimisympäristöihin.
Koulutuskokeilu
Koulutuskokeilun avulla voit tutustua
oppilaitokseen, oppimisympäristöön, koulutukseen ja asumiseen. Kokeilun aikana
arvioidaan soveltuvuuttasi koulutusalalle.
Samalla kartoitetaan opiskeluun liittyvää tuen tarvettasi. Kokeilusta annetaan
kirjallinen palaute.
Koulutuskokeilujakso kestää tavallisesti
yhden viikon.
Hakeutuminen
Hakuaika syksyllä 2016 alkavaan
koulutukseen on 16.3.-6.4.2016.
Hakemukset täytetään osoitteessa
www.opintopolku.fi.
Vapaita opiskelupaikkoja jo käynnissä
oleviin koulutuksiin voit tiedustella myös
lukuvuoden aikana. Opintotoimistomme
ja Kompassin neuvojat auttavat sinua
tarvittaessa kaikissa hakemiseen
liittyvissä kysymyksissä.
Aikuisten koulutukseen voi hakeutua läpi
vuoden, kurssien alkamisaikataulujen
mukaisesti. Katso lisää www.kiipula.fi/fi/
koulutustarjonta/aikuisten_koulutus
Kompassi
Kiipulan ohjaus- ja neuvontapalvelut
[email protected]
puh. 040 9051 883
Ota yhteyttä!
”Peukkuja siitä että
Kiipulalla on monipuolinen vapaaaikatoiminta ja tilat.”
Aikuisille osaamista ja
kuntoutusta!
Tarjoamme 20–50 -vuotiaille vailla toisen
asteen tutkintoa oleville näyttötutkintona
perustutkintoon sekä ammattitutkintoon
valmistavaa koulutusta. Tutustu myös
muuhun aikuisten koulutustarjontaan
kotisivuillamme.
Polku työelämään voi kulkea myös
ammatillisen kuntoutuskurssin kautta.
Kurssi on tarkoitettu 18–60-vuotiaille,
joilla terveydentila rajoittaa sijoittumista
työhön tai ammattiin. Ammatillinen koulutus tai työelämäkokemus ei ole kurssille
välttämätön edellytys, vaan kuntoutuksen
lähtökohtana on juuri sinun tilanteesi.
”Koulun jälkeen alkaakin
sitten tulevaisuus ja työelämä
ja kotoo muutto :)”
Avomuotoiset kuntoutuskurssit ovat Kelan
rahoittamia ja Kiipula toteuttaa niitä usealla paikkakunnalla Etelä-Suomessa.
Entä opiskelujen
jälkeen?
Omasta henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmastasi riippuen voit saada opintojen päättyessä joko tutkintotodistuksen,
tutkintotodistuksen mukautetuin tavoittein
tai todistuksen suoritetuista opinnoista.
Valmistuneet voivat työllistyä palkkatyöhön erilaisiin yrityksiin ja yhteisöihin,
tuettuun työhön, avotyöhön tai he voivat
osallistua työtoimintaan.
”Meni kolme vuotta,
opin paljon ja kivaa oli.”
Löydät meidät täältä!
Kiipula, päätoimipaikka
• Kiipulantie 507, 14200 Turenki
Hämeenlinna
• Punaportti, Hattelmalantie 25, 13100 Hämeenlinna
• Skogster, Raatihuoneenkatu 8, 13100 Hämeenlinna
• Virvelinranta, Ansarikuja 1, 13100 Hämeenlinna
Forssa
• Perkiöntie 9, 30300 Forssa
Hyvinkää
• Karankatu 3–5, 05820 Hyvinkää
Kouvola
• Kauppakatu 5, 45700 Kuusankoski
Lahti
• Vesijärvenkatu 15, 15140 Lahti
Riihimäki
• Palstakatu 7-9, 11100 Riihimäki
Tampere
• Yliopistonkatu 56, 33100 Tampere
• Viinikankatu 53, 33800 Tampere
• Teräskatu 7, 33720 Tampere
Vantaa
Leinikkitie 20 B, 01350 Vantaa
Espoo
• Kutojantie 3–5, 02630 Espoo
www.kiipula.fi
Psssst! Lue QR-koodi
älypuhelimesi kameratoiminnolla!
Puhekuplien sitaatit ovat opiskelijapalautetta vuosilta 2013 ja 2014.
Esitteen tiedot on kerätty heinäkuussa 2015.