täältä - Kainuun Eläinsuojeluyhdistys ry

Kainuun Eläinsuojeluyhdistys ry
www.kaiesy.fi
FB: Kainuun Eläinsuojeluyhdistys
044 595 1123
Toimintakertomus
1-3
5.3.2015
Toimintavuosi 2014
Vuosi 2014 oli KESY ry:n 33. toimintavuosi.
Hallitus
Vuosikokous pidettiin 25.3.14 Kainuun Portissa. Puheenjohtajaksi valittiin Pirjo
Lämpsä, muiksi hallituksen jäseniksi Heidi Keränen, Stella Korhonen, Miia
Kuikka, Juha Luostarinen, Outi Ohtonen ja Leena Turpeinen sekä varajäseniksi
Riitta Haverinen ja Eila Möttönen. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi
varapuheenjohtajaksi Stella Korhosen, sihteeriksi Kirsi Huovisen ja
rahastonhoitajaksi Kaarina Korhosen.
Miia Kuikka ja Juha Luostarinen jättivät hallituksen eri syistä kauden aikana, ja
varajäsenet astuivat tilalle.
Hallituksella oli vuoden aikana viisi kokousta. Lisäksi se kokoontui muutamia
kertoja epävirallisesti valmistelemaan ja varmistamaan asioita.
Eläinsuojeluneuvojaharjoittelijat Hanna ja Nunnu Heikkinen olivat läsnä
hallituksen kokouksissa osan kautta voidakseen tutustua yhdistyksen toimintaan.
Jäsenistö
Vuoden 2014 lopussa KESYssä oli 104 jäsentä. Edelliseen kauteen verrattuna
jäsenmäärä pysyi ennallaan. Jäsenmaksu pysyi entisenä: 30 e aikuis- ja 20 e
nuorisojäseneltä.
SEY ylläpitää jäsenrekisteriä, johon KESYllä on pääsy tunnusten kautta.
Eläinsuojeluneuvonta
Eläinsuojeluneuvontaa annettiin puhelimitse ja neuvontakäynnein.
Neuvontakäynnit tuplaantuivat edellisestä kaudesta 74:ään. Neuvontakäyntejä
teki Stella Korhonen yhdessä Hanna Heikkisen, Nunnu Heikkisen ja Leena
Turpeisen kanssa.
Eläinsuojeluneuvonnassa tehtiin yhteistyötä hyvinvointieläinlääkärin, kuntien
eläinlääkärien, Poliisin ja löytöeläintalojen kanssa.
Loppuvuodesta SEY haki uusia es-neuvojia Ylä-Savoon ja Kainuuseen, ja kaksi
kainuulaista hakijaa kelpuutettiin perehdyttämiskoulutukseen.
Keskustelutilaisuutta Poliisin edustajan kanssa suunniteltiin, mutta se ei vielä
toteutunut. Asiaan palataan.
Lasse Kyllönen Vuokatista ilmoitti olevansa käytettävissä, mikäli KESY tarvitsee
lopettajan kärsivälle luonnonvaraiselle eläimelle.
Sijaiskotitoiminta ja yhdistykselle tulleet eläimet
Sijaiskotipaikkoja oli kauden lopussa kissoille 3, koirille 17, jyrsijöille ja kaneille
4, linnuille 2 ja matelijoille 2. Edelleenkin tarvittaisiin enemmän kissattomia ja
lapsettomia sijaiskoteja kissoihin ja lapsiin tottumattomille koirille sekä
sijaiskoteja, jotka pystyvät tarjoamaan ulkotarhan sellaiseen tottuneelle koiralle.
Yhdistykselle tulleet eläimet jakaantuivat seuraavasti:
 löytöeläimet: 1 koira
 eläinsuojeluviranomaisen päätöksellä KESYlle tulleet eläimet: 2 koiraa
 muut uutta kotia etsivät eläimet: 14 koiraa, 4 kissaa, 3 kesyrottaa, 1 kani,
1 hamsteri.
Match show’t
KESY järjesti kauden aikana kaksi match show’ta: äitienpäivänä 11.5. Kcitymarketin parkkihallissa ja Eläinten viikon jälkeisenä lauantaina 11.10.
Agrimarketin pihamaalla. Vaikka varsinkin jälkimmäistä tapahtumaa koetteli
kolea sää, koiria ja ihmisiä osallistui molempiin tapahtumiin varsin mukavasti.
Lokakuun tapahtumassa oli mukana myös muita toimijoita: FC Wimma 99-00
makkaranmyynnissä sekä Kainuun Kissanystävät, Vauhtihaukut ja Kajaanin
Pelastuspalveluyhdistys esittelemässä toimintaansa. Agrimarket sponsoroi
tapahtumaa.
Viestintä
Tapahtumista, sijaiskotitarpeesta sekä joistain kotia etsivistä eläimistä
ilmoitettiin Koti-Kajaanissa pikkuilmoituksilla. Maaliskuussa ennen
vuosikokousta samaisessa lehdessä oli juttu lähestyvästä vuosikokouksesta ja
sijaiskotitoiminnasta ja jouluviikolla juttu, jossa kerrottiin KESYn jatkuvasta
sijaiskotitarpeesta ja esiteltiin yksi onnellisesti päättynyt sijoitustarina.
Jälkimmäinen juttu poikikin melko mukavasti yhteydenottoja.
Keväällä 2014 vuosikokouksen alla Pirjo Lämpsä ja Kirsi Huovinen kertoivat
Radio Kajauksen haastattelussa eläinsuojelusta ja sijaiskotitoiminnasta ja
toivottivat kuulijat tervetulleeksi vuosikokoukseen tutustumaan KESYn
toimintaan.
Hallituksen uudesta kokoonpanosta lähetettiin lehdistötiedote.
Mätsäreistä kertovia paperi-ilmoituksia jaettiin runsaasti eri puolille Kajaania ja
lähikuntiin.
KESYn kotisivustoa ylläpiti Juha Luostarinen, ja FB-sivua päivittivät Kirsi
Huovinen, Stella Korhonen ja Miia Kuikka.
Dropbox otettiin käyttöön, jotta kokouspöytäkirjat, sijaiskotirekisteri ja muu
säilyttämisen arvoinen materiaali olisi kaikkien hallituksen jäsenten saatavilla ja
päivitettävissä. Juha Luostarinen toimi Dropbox-tukihenkilönä.
SEYn extranetin tunnukset jaettiin tammikuussa 2015 hallituksen jäsenille.
SEYn jäsenrekisterin tunnukset on Kirsi Huovisella, Juha Luostarisella ja Leena
Turpeisella.
Juha Luostarinen loi hallituksen jäsenille nimi(ät)kaiesy.fi-sähköpostiosoitteet.
KESYlle hankittiin oma banderolli, pinssi ja hihamerkki, ja osa hallituksen
jäsenistä tilasi omakustanteisesti Hukkapisto-yritykseltä brodeeratut liivit
yhteisesiintymisiä varten.
KESYn esitteen laatiminen alkoi syksyllä 2014, ja esite oli tarkoitus teettää
opiskelijayrityksellä KAOssa kustannusten minimoimiseksi. (Monen käänteen
jälkeen esite valmistui helmikuussa 2015.)
Osallistuminen SEYn tilaisuuksiin
Hanna Heikkinen, Nunnu Heikkinen ja Leena Turpeinen osallistuivat SEYn
aluetapaamiseen 20.9.14 Joensuussa. Leena Turpeinen osallistui samalla
kouluvierailijakoulutukseen.
Muuta
KESYn hallitus tutustui 12.5. Juliuksen Eläinhotelliin, joka toimii myös Kajaanin
löytöeläintalona.
KESY ja Kainuun Hurtat suunnittelivat touko-kesäkuussa 2014 yhteistä
tapahtumaa syksyn Eläinten viikolle. Asiasta järjestettiin muutamia
ideointipalavereja eri kokoonpanoilla, ja Kuluntalahdesta varattiin lopulta
maneesi tapahtumaa varten. Sittemmin kävi selväksi, ettei sen paremmin aika,
tekevien käsien määrä kuin välttämättä yhteisymmärryskään riittäisi
alkuperäisten suunnitelmien toteuttamiseen. Yhteishankkeesta luovuttiin tällä
erää.
Kainuun Osuuspankki järjesti marraskuussa 2014 FB-tykkäyskampanjan
kahdelle asiakkaidensa valitsemalle kohteelle: KESYlle ja FC Wimma 99-00:lle.
Tykkäykset tuottivat molemmille 369,75 e.
KESYllä on kaksi loukkua, ja niitä lainattiin tarvitseville - tammikuusta lähtien 5
e:n hintaan.