1. No category

Neljännesvuosisadan täyttänyt Pekosen
sukuseura Setumaalla 2015
Iloisuutensa ja laulutaitonsa ansiosta Viron karjalaisiksi kutsutut setot eli setukaiset
juhlivat näyttävästi 22. kerran Setukuninkaan päivää elokuun ensimmäisenä lauantaina
Obinitsassa, joka on valittu täksi vuodeksi suomalais-ugrilaisten kansojen
kulttuuripääkaupungiksi. V.2002 Seto Kongressi julisti setot omaksi kansaksi, jolla on
oma kieli, omat tavat, oma sivistys ja ortodoksinen uskonto erotuksena muista
virolaisesta. Setoja arvellaan olevan alle 20 000 henkilöä.
Miksi Pekoset ovat kiinnostuneita setukaisista? Mikael Agricola mainitsee Pellonpekon
karjalaisten jumalien joukossa viljan, varsinkin ohran, kasvua lisäävänä olentona.
Setukaisten vilja-aitan nurkassa seisoi puusta veistetty, puolimetrinen ukko, jonka
uskottiin vaikuttavan sadon suuruuteen. Setukaisilla on myös Seppo Suhosen v. 2010
suomentama ja SKS:n kustantama kansallisrunoelma ”Pekoeepos”, jonka kuvitti äyräpäälähtöinen Mauno Pekonen. Suomen ”Setukaisten
ystävät”- seuran perustajajäseniä on Osmo Pekonen, joka oli myös seuran
ensimmäinen puheenjohtaja. Tämä kaikki on lisännyt molemminpuolista kiinnostusta
ja luonut ystävyyssuhteita tunnettuihin setukaisperinteen tutkijoihin, kuten Paul
Haguun ja Mare Pihoon. Suuresta Kuninkaanpäivästä sukuseuralaiset ovat olleet poissa
vain muutaman kerran. Tänä vuonna oltiin paikalla.
Matkavastaava Aaro Pekonen lähetti jo helmikuun alussa jäsenille matkasta kertovan
kirjeen, ja muutamassa päivässä ilmoittautuneita oli täysi bussillinen. Iso joukko jäi
sanatarkasti rannalle ruikuttamaan, kun laiva heinäkuun viimeisenä päivänä suuntasi
kohti Tallinnaa. Taitava kuljettaja ja hyvä opas loivat oikean lomailmapiirin. Tartossa
vietetyn ensimmäisen vuorokauden jälkeen eteläisen Viron komeat pellot ja
haikarapylväät kävivät tutuiksi. Oli hauska pysähdellä kunnostettuihin kartanoihin
kahville tai lounaalle. Vaikuttava pysähdyspaikka oli Otepään laaja ja hyvin hoidettu
urheilupuisto uusine korkeine hyppyreineen. Moni matkamiehistämme intoutui
muistelemaan, kuinka Urho Kekkonen kerran karisti hiihtoladulla kannoiltaan KGB:n
turvamiehet. Kansanperinnettä siis sekin!
Majoituttiin Värskaan , jossa tutustuttiin Setumuseon aitoihin maalaisrakennuksiin ja
nautittiin oikea viherateria: maalaisjuustoa, kesäkeittoa, marjajälkiruokaa ja
yrttiteetä.
Lauantaina 1.8. arviolta 5000 ihmistä oli kokoontunut Obinitsan suurelle juhlakentälle.
Sen reunoilta löysi paljon ostettavaa kuin markkinoilta: vaatteita, villasukkia, koruja ,
ruokaa , juomaa, kirjoja. Ei syöty makkaroita, vaan esim. savulihaa ja suolakurkkuja.
Hyvää oli kaikki muukin. Keskipisteenä oli tietysti suuri laululava, jolla valittiin uusi
kuningas ja - kuningatar eniten setukulttuurin hyväksi kuluneena vuonna tehneistä
ehdokkaista. Palkittiin myös monia muita yhteisen asian eteen työtä tehnyttä.
1
Palkintona oli aina suuri huolellisesti valmistettu linnunpönttö ehkä yhteisen pesän
symbolina. Kaukaa tulleet esittivät tervehdyksensä, niin teki myös Aaro Pekonen.
Kansanmusiikkia riitti ja tanssia. Mummot jaksoivat tanhuta pitkään , jokaisella
suuri hopeinen kupusolki rinnoillaan. Myös lasten ja nuorten kansallispukuisten
teinityttöjen tanssiesitykset saivat suuren suosion. Milloin ja missä meillä näkee
kansallispukuisen teinin? Voimamiehet esittelivät perinteisesti taitojaan suuren
puunrungon heittelyssä. Välillä satoi ja kasteli kaiken, mutta illansuussa aurinko helli.
Juhlan kohokohta on aina ollut Setukuninkaan armeijan marssi kentän ympäri. Se on
pilailua, mutta aikaisemmin aika rohkeakin kannanotto lähivaltakuntaa kohtaan.
Arvokkaat kuninkaalliset yhdessä piispan kanssa aloittivat menot, mummot
kansallispuvuissaan juoksentelivat perässä huiskien katsojia aseillaan eli vastoilla,
lapsilla oli vaikka minkälaista lelua käsissään, suuri pahvinen ohjus kulki reittinsä, Pegovägen oma tykkimalli esiteltiin jne. Sitten seurasivat vieraat. Siperian setojen pieni
joukko oli mukana ensi kertaa ja siksi se oli erityisen voimakkaiden suosionosoitusten
kohde, samoin Norjan metsäsuomalaiset huomattiin hyvin ja lopulta suomalaisjoukko,
Tarja Pekonen reippaana lipunkantajanaan, herätti iloista huomiota. Laulu ja nauru
kaikui koko ajan. Ne ovatkin varmasti tämän pienen kansan paras ase.
Hämmästyttävintä suomalaisesta oli se, ettei yhtään häirikköä nähnyt missään
oluttarjoiluista ja pontikkamaisteluista huolimatta. Samoin hämmästytti se siisteys ja
järjestys mihin kenttä jäi tuhansiin nousseen vierasjoukon poistuessa. Ja kolmas
hämmästyksen aihe oli ihmisten iloinen ja ystävällinen tapa kohdella muita. Kyllä
meillä on paljon opittavaa tämänkin maan ihmisistä.
Väsyneinä, mutta myös paljon mielenkiintoista nähneinä, Pekoset hyvästelivät
ystävänsä mm. Paul Hagun, joka oli lauluineen ilahduttanut bussimatkojamme ja
auttanut monessa järjestelyasiassa. Sunnuntai-iltana Länsisatamassa hyvästeltiin
hauska matkaseurueemme, josta osan tapaamme sukuseuran 25-vuotisjuhlassa 8.8.
Kiitos kaikille mukanaolleille. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, uskoo Mirja Pekonen.
- Mirja Pekonen
2