Sodankylässä etsitään vaihtoehtoja vuoden

SODANKYLÄN KUNTA
TIEDOTE
14.09.2015
Sodankylässä etsitään vaihtoehtoja vuoden 2016 talousarvion tasapainottamiseksi
Sodankylän kunnanhallitus käsittelee tiistaina 15.9.2015 kokouksessaan vuoden 2016 talousarvion
valmistelua. Ensi vuodelle valmisteltu tuloslaskelma osoittaa tällä hetkellä -391 715 euroa alijäämää. Alijäämä perustuu Verohallinnon 3.9.2015 vahvistamaan veroennusteeseen, jonka mukaan
verotulot toteutuvat vuonna 2015 likimain suunnitellusti, mutta vuodelle 2016 verotulojen osuus
näyttää putoavan noin 600 000 eurolla aiempaan ennakkotietoon verrattuna.
Tasapainoon useita vaihtoehtoja
Sodankylän kunnanhallitus päätti 23.6.2015 kokouksessaan, että ensi vuoden talousarvio on valmisteltava tasapainoiseksi, eli talousarvio ei saa sisältää suunniteltua alijäämää. Jotta tähän tavoitteeseen päästään, esitetään kunnanhallitukselle nyt erilaisia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi 1) toimintakatteen parantaminen vähentämällä henkilöstökustannuksia 300 000 euroa ja lisäämällä kiinteistötuottoja 100 000 euroa, 2) kiinteistöveroprosenttien korottaminen, mikäli kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälimuutokset eduskunnassa toteutuvat (tulovaikutus noin 600.000
euroa) tai 3) tuloveroprosentin korottaminen 20 %:sta 20,5 %:iin (tulovaikutus noin 600.000 euroa).
Kunnanhallitus päättää tasapainottamistoimenpiteistä tiistaina 15.9.2015, jonka jälkeen kunta tiedottaa asiasta uudelleen.
Lisätietoja:
Viljo Pesonen, Sodankylän kunnanjohtaja
[email protected]
p. 040 161 4430
Päivi Vauhkonen, Sodankylän kunnan talous- ja hallintojohtaja
[email protected]
p. 040 482 8991
Lapin Tähtikunta
Kunnanvirasto
PL 60
99601 Sodankylä
Puhelin
Telefax
Y-tunnus
0400 618 870
(016) 618 102
0193169-1
Danskebank
OP
Nordea
FI02 8000 1300 9002 23
FI54 5641 2520 0005 89
FI79 2101 1800 0601 49