lupapiste.fi - Kempeleen kunta

OHJEITA RAKENNUSPAIKAN HALTIJALLE KEMPELEESSÄ
1. Ole yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan ja tilaa aika ennakkoneuvotteluun yhdessä pääsuunnittelijan kanssa
rakennuspaikan suunnittelun lähtötietojen selvittämiseksi
2. Luonnos tontin käytöstä ja rakennusten asemoinnista esitettävä rakennusvalvonnassa ennen lupahakemuksen
jättämistä, mahdollista myös sähköisesti: www.lupapiste.fi
3. Jos omistusoikeus on siirtynyt, tontilla voi kaataa puut (pohjatutkimuksen voi tehdä jo ennen tontin ostoa)
4. Rakennusluvan hakeminen (kts. erillinen ohje)
5. Kun lupa on myönnetty, tilaa aloituskokous - luvan ei tarvitse olla lainvoimainen, aloituskokous pidetään
rakennusvalvonnan toimistolla
6. Ennen maatöiden aloittamista on hyväksytettävä vastaavat työnjohtajat
- rakennuslupa pitää olla myönnetty
- tilaa rakennuksen karkean paikan ja korkotiedon merkkaus rakennusvalvonnasta
- johtoverkkojen selvittäminen ja liittymäsopimuksien tekeminen ennen maatöitä!!! (vesihuolto, sähkölaitos,
kaapeliverkko)
- vesi- ja viemärijohdon lähtöliitoksen tekee aina Kempeleen Vesihuolto Oy:n asentaja
- rakennuspaikalta poistettavien pintamaiden läjitysmahdollisuus Tahkoseläntien maankaatopaikalle – avain
kunnanvarikolta Ekohaka 5
- rakennuspaikan maa-aineskerroksien perustaminen voidaan tehdä ennen lainvoimaisuutta
7. Tilaa rakennuksen tarkan paikan merkkaus ennen sokkelitöiden aloittamista – luvan oltava lainvoimainen!
8. Rakennustyöaikaisten katselmusten tilaus
Pohja- ja sijaintikatselmus sokkelitöiden yhteydessä
Osittainen rakennekatselmus, kun hormi on tehty ja nähtävillä
Rakennekatselmus, kun runko- ja vesikattorakenteet ovat valmiit ja nähtävillä
Osittainen loppukatselmus (ent. käyttöönottokatselmus) ennen muuttoa
- rakennuksen on oltava siinä valmiudessa, että turvallinen käyttöönotto on mahdollista
- sähköurakoitsijan sähkötarkastuspöytäkirja
- vesiverkoston painekoepöytäkirja
- ilmastointilaitteiston säätöpöytäkirja
- mahdollinen energiatodistus on pätevän laatijan varmentama (www.ara.fi)
- vastaavan työnjohtajan ja kvv -työnjohtajan tarkastusasiakirjat esitettävä katselmuksessa
- Verohallinnolta todistus tehdystä rakentamisilmoituksesta
Loppukatselmuksessa katselmoidaan / tarkastetaan mm. seuraavia asioita:
- rakennus ympäristöineen on myönnetyn luvan mukainen
- lupapäätöksessä ja aloituskokouksessa määrätyt erityissuunnitelmat on toimitettu
rakennusvalvontaan sähköisenä
- Verohallinnon todistus
9. Kiinteistön asiakirjat hankkeen valmistuttua:
- lupapäätös, leimatut lupapiirustukset sekä ajantasaiset erityissuunnitelmat
- koneiden ja laitteiden käyttö- ja huolto-ohjeet
- sähköurakoitsijan sähkötarkastuspöytäkirja
- vesiverkoston painekoepöytäkirja
- ilmastointilaitteiston säätöpöytäkirja
- rakennukselle on laadittu käyttö- ja huolto-ohje, mikäli se on vaadittu lupaehdoissa
- mahdollinen energiatodistus (voimassa 10 vuotta)
-vastaavan työnjohtajan ja kvv -työnjohtajan tarkastusasiakirjat täydellisenä – näistä tarkastusasiakirjan
koontiosion kopio toimitettava rakennusvalvontaan!
10. Rakennuslupa on voimassa 5 vuotta, aloitettava 3 vuoden sisällä ja saatettava loppuun viiden vuoden
kuluessa. Huolehdi lopullisesta loppukatselmuksesta!!!
Tontista, tarpeista ja toiveista lähtevä arkkitehti- ja erityissuunnittelu sekä huolellinen työ, tarkastus ja
dokumentointi työmaalla takaavat hyvän lopputuloksen ☺
RAKENNUSLUVAN HAKEMINEN
Rakennuslupa tulee hakea hyvissä ajoin ennen rakennustöiden aloittamista (2 vko - 2 kk). Paperinen hakemus
toimitetaan kunnan rakennusvalvontatoimistoon, Asemantie 1, 90440 Kempele. Sähköinen lupahakeminen
tapahtuu osoitteessa: www.lupapiste.fi
Rakennusluvan myöntää rakennustarkastaja.
RAKENNUSLUPAHAKEMUS on täytettävä kaikilta osin ja allekirjoitettava (jos lainhuuto on molemmille puolisoille,
hakemuksen allekirjoittaa molemmat) (MRL 131 §).
Tarvittavat liiteasiakirjat:
1. Todistus rakennuspaikan omistus-/ hallintaoikeudesta
Mikäli omistus ei näy kiinteistörekisterissä, omistus tulee osoittaa esittämällä kauppakirja maksukuitteineen tai
voimassaoleva vuokrasopimus.
2. Rakennuksen pääpiirustukset (RakMK A2 mukaisena) kolmena (3) sarjana, A 4 kokoon taitettuna ja
nitomalisäkkeellä varustettuna, päivättyinä ja allekirjoitettuina. Mikäli rakennuslupaa haetaan sähköisenä,
toimitetaan rakennusvalvontaan 1 sähköisesti leimattu sarja arkistointia varten.
3. Selvitys naapurin kuulemisesta rakennus-/toimenpidelupahakemuksen johdosta (MRL 133§). Jos omistus on
usealla, niin allekirjoitus kaikilta osaomistajilta.
4. Väestörekisterikeskuksen lomakkeet (jos lupaa ei haeta sähköisesti)
RH1 (rakennushankeilmoitus) täydellisesti täytettynä ja allekirjoitettuna. Mikäli rakennuksessa on useita huoneistoja
tai asuintiloja laajennetaan, toimitetaan myös RH2 lomake täydellisesti täytettynä. Yksi RH1 lomake = yksi rakennus.
5. Energiaselvitys (RakMK D3 mukaisena), sisältää mm. energiatodistuksen ja rakennuksen lämpöhäviön
tasauslaskelman.
6. Perustamis- ja pohjaolosuhteet
Selvitys rakennuspaikan perustamis- ja pohjaolosuhteista sekä näiden edellyttämästä perustamistavasta ja
tarvittavista muista toimenpiteistä
7. Kiinteistöön liittyvät rasitteet
Selvitys kulkuoikeudesta rakennuspaikalle, mikäli rakennuspaikka ei rajoitu yleiseen tiehen, asemakaava-alueen
ulkopuolella tielaitoksen liittymälupa yleiselle tielle.
8. Vastaava työnjohtaja -hakemus kahtena (2) kappaleena. Voidaan hakea myöhemminkin, kuitenkin ennen töiden
aloittamista.
9. Kvv -työnjohtaja -hakemus kahtena (2) kappaleena. Voidaan hakea myöhemminkin, kuitenkin ennen töiden
aloittamista.
10. Muut rakennusvalvonnan pyytämät rakennuslupahakemuksen ratkaisemiseksi tarvittavat selvitykset.
Lisätietoja hakemuksen täyttämisestä ja rakennuslupaan liittyvistä asioista saa rakennusvalvontatoimistosta
asiakaspalvelusta p. 050-3169660
www.lupapiste.fi
LUPAPISTE.FI - RAKENNA YHDESSÄ OSOITTEESSA
Yhdessä tekeminen takaa onnistuneen hankkeen. Lupapiste on uudenlainen
palvelu, jossa kansalaiset, yritykset ja yhteisöt hoitavat lupa- ja ilmoitusasiansa
vuorovaikutuksessa viranomaisten ja muiden osapuolten kanssa. Sen käytöstä hyötyvät
kaikki. Sähköinen palvelu kattaa kaikki asiointitarpeet ensimmäisestä kontaktista aina
hankkeen valmistumiseen saakka, olipa kyse parvekkeen lasituksesta tai ostoskeskuksen
rakentamisesta.
Lupapisteen kautta voit jättää tiedustelun rakennushankkeeseesi liittyen kaikissa Suomen
kunnissa.
Lupapiste on kaikkien palvelu
Lupapiste on asiointipalvelu, jossa voit hakea rakentamisen lupia ja hoitaa niihin liittyvän viranomaisasioinnin sähköisesti. Palvelu kokoaa
kunnan viranomaisen, rakentajan, suunnittelijan ja muut rakentamisen ammattilaiset yhteen osoitteeseen.
Lupapiste on aina auki
Lupapisteen kautta saat henkilökohtaista palvelua asiaan liittyvältä oikealta viranomaiselta. Saat neuvontaa ja opastusta, sekä tietoa mm.
onko suunniteltu hanke luvanvaraista ja kuinka asiointi tapahtuu tai mitä ammattilaisia hankkeessa mahdollisesti tarvitaan.
Palvelussa voit seurata lupa-asioiden ja hankkeiden etenemistä ja nähdä osapuolten tekemät kommentit ja muutokset ajantasaisesti.
Myös päätöksen jälkeinen rakentamisen aikainen viranomaisasiointi hoidetaan palvelussa. Lupapiste kattaa kunnasta riippuen rakennusja toimenpidelupien, toimenpideilmoitusten sekä poikkeamispäätösten hakemisen . Palvelussa voi tehdä viranomaisille
neuvontapyyntöjä jo ennen rakennushankkeen käynnistymistä.
Lupapisteessä voit seurata hankkeesi etenemistä milloin tahansa, ja kaikki asiointi tapahtuu nopeasti ja luotettavasti. Myös tarve
virastovierailuille vähenee. Jos tarvitset paikan päällä asiointia, lupaviranomaisella on sinulle entistä paremmin aikaa rutiinitehtävien
siirryttyä Lupapiste-palveluun.
Tulevaisuudessa Lupapiste tarjoaa lisäksi ammattilaisille ja luvanhakijoille hankkeisiin liittyviä lisäpalveluita.
RAKENTAJA, RAKENNUTTAJA, RAKENNUSHANKKEESEEN RYHTYVÄ,
PÄÄSUUNNITTELIJA, VASTAAVA TYÖNJOHTAJA
Kokonaisvastuu rakennushankkeesta on rakennusluvan hakijalla.
119 § (17.1.2014/41)
Rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten
sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Rakennushankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen
toteuttamiseen.
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava myös siitä, että rakennushankkeessa on kelpoisuusvaatimukset täyttävät suunnittelijat ja työnjohtajat
ja että muillakin rakennushankkeessa toimivilla on heidän tehtäviensä vaativuus huomioon otettuna riittävä asiantuntemus ja ammattitaito.
120 § (17.1.2014/41)
Rakentamista koskeva suunnitelma
Rakentamista koskevia suunnitelmia ovat rakennussuunnitelma sekä erityissuunnitelmat.
Rakennussuunnitelma sisältää rakennuksen pääpiirustukset, joihin kuuluvat asemapiirros sekä pohja-, leikkaus- ja julkisivupiirustukset.
Erityissuunnitelmat sisältävät tarpeelliset muut piirustukset, laskelmat ja selvitykset.
Rakentamista koskevat suunnitelmat on laadittava siten, että ne täyttävät rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan
vaatimukset.
Ympäristöministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä rakentamista koskevien suunnitelmien sisällöstä ja esitystavasta.
122 § (a-f) (17.1.2014/41)
Rakennustyönjohto
Rakennuslupaa edellyttävässä rakennustyössä on oltava rakennustyötä johtava vastaava työnjohtaja. Toimenpidelupaa edellyttävässä työssä on oltava
vastaava työnjohtaja vain silloin, kun se on kohteen käytön aikaiseen turvallisuuteen tai terveellisyyteen liittyvien syiden taikka maiseman ja
ympäristönäkökohtien vuoksi välttämätöntä.
Vastaavan työnjohtajan on vastattava rakennustyön kokonaisuudesta ja laadusta sekä huolehdittava, että rakennustyö tehdään myönnetyn luvan,
rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan mukaisesti.
Vastaavan työnjohtajan on huolehdittava, että rakennustyön aloittamisesta ilmoitetaan rakennusvalvontaviranomaiselle ja että rakennustyön
tarkastusasiakirja pidetään rakennustyömaalla ajan tasalla.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävistä ja ilmoitusvelvollisuuden sisällöstä.
Rakennuslupaa edellyttävässä rakennustyössä on vastaavan työnjohtajan lisäksi oltava kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston rakentamisesta sekä
ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaavat työnjohtajat, jos se on laitteistojen rakentamisen vaativuuden vuoksi tarpeellista. Tarpeen mukaan
rakennustyössä tulee olla erityisalan työnjohtajia sen mukaan kuin asetuksella säädetään.
Vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksyy kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Rakennustyötä ei saa aloittaa tai jatkaa, ellei
työssä ole hyväksyttyä vastaavaa työnjohtajaa. Hyväksyntä tulee peruuttaa, jos siihen tehtävien laiminlyömisen johdosta tai muusta vastaavasta syystä
on aihetta.