Kauhukuvista tulossa totta – kuntapalvelut loppuvat

Torstai 10.12.2015
53. vuosikerta – nro 97
Kauhukuvista tulossa totta
– kuntapalvelut loppuvat
Nummi-Pusulan kouluja lakkautettu, lukio aiotaan lakkauttaa,
linja-autovuorot vähenevät – säilyykö lääkärin vastaanotto?
Ennen vuoden 2013
alkua tapahtunutta
Nummi-Pusulan ja Lohjan
kuntaliitosta esitetyt pelot
palveluiden karsimisesta
ovat toteutumassa. Lohja on
jo lakkauttanut Koisjärven
ja Hyrsylän koulut,
keskiviikkoiltana Karkkilan
Tienoon mentyä painoon
Lohjan valtuusto käsitteli
Nummi-Pusulan lukion
lakkauttamista.
■■Etsivältä nuorisotyöltä vedettiin matto jalkojen alta aiemmin
tänä syksynä. Etsivän nuorisotyön päämaja, Pusulassa sijaitseva Einola päätettiin myydä, ja
työntekijöiden toimistot sijoittaa
Saukkolan nuorisotalolle puutteellisiin oloihin. Myös hammaslääkäripalveluista ollaan leikattu. Nyt pelkona on, että lääkärin
vastaanotto lakkautetaan Pusulan terveysasemalta.
Lisäksi linja-autovuoroja on
vähenne
Nummipusulalaiset ovatkin hyvin tyytymättömiä kuntaliitokseen. Pelko oman alueen menettämisestä, ja turvattomuuden tunne nousivat esiin Nummen seurakuntatalolla tiistai-iltana järjestetyssä asukasillassa.
Illan aikana monissa puheenvuoroissa tuotiin esiin, että lukion lakkauttamisuhka on viimeinen tikki jo ennestään mustuneille mielille. -kl
Sivu 9
Tänään
Terveysasema
remontoidaan
lainarahalla
■■Karkkilan terveysaseman
saneeraus rahoitetaan velkarahoituksella. Kaupunginvaltuusto päätti terveysaseman
rahoituksesta uudelleen maanantaina. Valtuusto piti leasingrahoitusta liian riskialttiina vaihtoehtona, sillä se olisi
siirtänyt maksupainetta tuleville vuosille, eikä tällä hetkellä
ole varmuutta sote-uudistuksen vaikutuksista Karkkilaan.
Remontin tämänhetkinen
kustannusarvio on 5,7 miljoonaa euroa. S
Sivu 14
Karkkilan
tuloveroprosentti
ei noussut
■■Karkkilan ensi vuoden tuloveroprosentti pysyy samana kuin kuluvana vuonna, eli
20,75 prosentissa. Karkkilan
kaupunginvaltuusto vahvisti ensi vuoden veroprosentit
maanantain kokouksessa
Asuinrakennusten kiinteistövero nousee 0,1 prosenttiyksiköllä. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti
on ensi vuonna 0,65, muiden
asuinrakennusten
Sivu 11
1,15 prosenttia.
– Koko syksy on ollut surullinen.
Olen ylpeä Oinolan koulukampuksesta, ja toivon sydämestäni, että
edes nykyiset lukiolaiset saavat
käydä koulunsa loppuun, NummiPusulan koulun ja lukion rehtori
Liisa Jääskeläinen sanoi tiistaina
Nummen seurakuntatalolla pidetyssä asukasillassa.
Järvenpää aloittaa työt
vasta maaliskuussa
■■Karkkilan uusi kaupunginjohtaja Marko Järvenpää aloittaa uudessa työpaikassa todennäköisesti vasta maaliskuussa.
Kaupunginvaltuuston maanantaina tekemä päätös saa lainvoiman tammikuussa, minkä
jälkeen Järvenpäällä on vielä
kahden kuukauden irtisanomisaika nykyisessä työpaikassaan
Humppilan kunnanjohtajana.
– Järvenpään on kuitenkin
mahdollista neuvotella Humppilan kanssa lyhyempi irtisanomisaika. Jos tämä onnistuu, voi
hän aloittaa työt aikaisemminkin, hallintopäällikkö Jarkko
Luukkonen sanoo.
Sivu 10
Hotellihanke
Karkkilassa etenee
■■Karkkilan kaupunginvaltuusto hyväksyi kiinteistösijoittaja
Veijo Kallioisen 75 000 euron
ostotarjouksen Marjaanakodista.
Tarjous oli ainoa ostotarjouskilpailussa määräaikaan mennessä saatu tarjous.
– Jos kauppa menee läpi, on
talo remontoitu hotelliksi jo
ensi kesäksi, lupasi Kallioinen
24.11.2015 ilmestyneessä Karkkilan Tienoossa.
Sivu 7
Kärkölän kyläkirkossa
juhlittiin itsenäisyyttä Sivut 12-13
Pekka Frosterus asioi pääosin Siwassa ja Valintatalossa. Häntä harmittaa vanhojen, E -liikkeeseen kuuluneiden
ruokakauppojen katoaminen katukuvasta Kesko -kaupan myötä.
– Kyllä tämä todella
pahalta tuntuu
Osuusliike Tuen viimeisten rippeiden katoaminen Karkkilan katukuvasta
harmittaa myymäläneuvostoihin kuulunutta Pekka Frosterusta
■■Mikäli kilpailuviranomaiset
hyväksyvät Keskon tekemän ostotarjouksen Suomen Lähikauppa Oy:stä, katoavat Karkkilan
katukuvasta viimeisetkin riippeet Osuusliike Tuen toiminnasta. Keskon hankinta nimittäin tarkoittaa sitä, että Siwat ja
Valintatalot, vanhan E -liikkeen
ruokakaupat, lakkautetaan.
– Kyllä tämä todella pahalta
tuntuu, kertoo aikanaan Haukkamäen ja Helsingintien E-hallin myymäläneuvostoihin kuulunut Pekka Frosterus.
– Murheellisia ovat uutiset.
Osuusliike Tuki oli karkkilalaisille erittäin läheinen ja oli
1980 -luvulla kova paikka, kun
osuusliikkeet Tukea myöten yhdistyivät omistamansa OTK:n
kanssa E-osuuskunta Ekaksi.
Sen jälkeen ajat ovat muuttuneet, mutta minä olen yhä ollut Siwan ja Valintatalon uskollinen asiakas. -ew
Sivu 16