Lue versiosaate tästä

lemonsoft
L E M O N S O F T- O H J E L M I E N
V E R S I O S A AT E
VERSIO: KESÄKUU 2015
V E R SI O S A AT E K E S Ä K U U 2 015
Lemonsoftin kesäkuun 2015 version myötä julkaisemme useita käytettävyyttä parantavia muutoksia. Olemme saaneet runsaasti kehittävää palautetta Dynaamisista raporteista ja olemmekin toteuttaneet valtaosan asiakkaidemme toiveista. Olemme kehittäneet myös järjestelmän yleistä käytettävyyttä ja lokitusta seurannan parantamiseksi.
Yhtenä version tärkeimmistä uusista ominaisuuksista esittelemme Lemonsoft Verkkolaskun, joka on uusi ja edullinen tapa automatisoida laskutusta. Laskut lähtevät asiakkaalle
suoraan laskutuksesta ilman ylimääräisiä vaiheita. Myös saapuvat ostolaskut tulevat järjestelmään valmiiksi skannattuina ja tunnistettuina. Rekisteröityminen Lemonsoft Verkkolaskun
käyttäjäksi onnistuu suoraan ohjelman sisältä ja kestää vain minuutteja.
Lemonsoft Verkkolasku on osa laajempaa LemonHub -verkostotoiminnallisuutta, joka laajenee tulevissa versioissa kattamaan myös tilausten välityksen. LemonHub on
Lemonsoftia käyttävien yritysten verkosto, johon liittymällä saat selkeää ja tuottavaa
etua, jos yhteistyökumppaneillasikin on käytössään Lemonsoft.
Myös Lemonsoft eKuitti kuuluu LemonHub -perheeseen. eKuitti on kätevä tapa huolehtia kulutositteiden tallentamisesta suoraan järjestelmään älypuhelimen avulla. Kuitit
pysyvät tallessa, kun skannaat ne puhelimellasi suoraan järjestelmään.
Olemme eriyttäneet Mitä uutta -osion NetHelpin ohjeosiosta. Näin hakujen teko toimii paremmin niin ohjeista kuin uusien ominaisuuksien esittelystäkin. NetHelp toimii samassa osoitteessa kuin aiemminkin ja Mitä uutta -osio löytyy osoitteesta
http://info.lemonsoft.eu/mitauutta/.
Kattavan erittelyn version muutoksista löydät NetHelpistämme osoitteesta
http://info.lemonsoft.eu/mitauutta/#!Documents/keskuu2015.htm. Esittelemme kesäkuun 2015 version keskeiset ominaisuudet veloituksettomassa webinaarissa 12.6.
Parannamme kehitysideoiden käsittelyn läpinäkyvyyttä ja isompien kokonaisuuksien osalta
käymme keskustelua LinkedInissä. Pääset mukaan klikkaamalla ryhmän nimen vieressä olevaa
Join-painiketta. Löydät ryhmän hakemalla LinkedInissä hakusanoilla ”Lemonsoft käyttäjäryhmä”.
Liity Lemonsoftin käyttäjäryhmään jo tänään ja osallistu tulevaisuuden tuotteen tekemiseen!
Lemonsoftin seuraava versio julkaistaan syyskuussa 2015, jolloin esittelemme useita
uusia ominaisuuksia. Toivotamme tämän versiosaatteen myötä Sinulle hyvää kesää!
Pauli Siirtola
tuotekehitysjohtaja
Sisältö
Versiosaate kesäkuu 2015. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2
Ohjelman päivittäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Yleisiä muutoksia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4
Taloushallinto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
Logistiikka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11
Tuotannonohjaus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13
Palkka- ja henkilöstöhallinto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15
2
lemonsoft
OHJELMAN
PÄIVITTÄMINEN
Pilvipalvelun (SaaS) käyttäjät
Mikäli käytät Lemonsoftia pilvipalvelusta, Sinun ei tarvitse itse huolehtia päivityksestä. Palveluntarjoajasi päivittää uuden
Lemonsoft-ohjelmaversion automaattisesti ja tiedottaa asiasta
erikseen. Tutustu kuitenkin tähän versiosaatteeseen ja uusiin
ominaisuuksiin.
Cloud Partnersin SaaS-alustalla olevat Lemonsoft-versiot päivitetään 25.-26.7.
Omassa ympäristössä (OnPremises)
Lemonsoftia käyttävät
Suosittelemme, että tilaat yhteyshenkilösi tekemään päivityksen joko paikanpäälle tai etänä, ja käymään läpi uudet asiat. On
tärkeää, että päivityksen tekee henkilö, joka on perehtynyt Lemonsoftin asentamiseen ja päivittämiseen.
Päivityspaketit ovat noudettavissa helpdeskistä. Mikäli sinulla ei
ole tunnuksia palveluun, pyydä ne yrityksenne Lemonsoft-pääkäyttäjältä. Lemonsoftin pääkäyttäjä saa/on saanut omat tunnuksensa automaattisesti ohjelman hankinnan yhteydessä. Mikäli olet Lemonsoftin pääkäyttäjä, etkä tiedä tai et ole saanut
tunnuksia, soita Lemonsoftin puhelintukeen 010 328 1010 tai
laita sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Tukemme on avoinna ma-pe klo 9:00-16:00.
Pikaohjeet päivittämistä varten:
1. Ennen päivitystä
Ota varmuuskopiot tietokannoista ja lue tämä ohje ennen kuin
teet päivityksen. Jos edellisestä päivityksestä on kulunut jo pidemmän aikaa, tutustu myös sillä välin julkaistujen versioiden
sisältöihin NetHelpissämme.
Huom! Päivityksen yhteydessä tekstikentät, joihin on pystynyt liittämään kuvia ja muotoiltua tekstiä, muuttuvat tavallisiksi
tekstikentiksi. Tässä yhteydessä kenttien mahdollisesti sisältämät kuvat ja tekstien muotoilut häviävät. Lue lisää tämän versiosaatteen kohdasta Yleisiä muutoksia.
2. Päivitys
Tee päivitys normaalisti Lemonsoft Update -paketilla. Lue tarvittaessa päivitysohjeet NetHelpin kohdasta Lemonsoft-ohjelman
päivittäminen.
Muistathan ohjelmaa päivittäessäsi päivittää myös kaikki muut
käytössä olevat tuotelinjat. Suositeltavaa on lukea myös aikaisemmat versiosaatteet, jotka löytyvät Lemonsoftin Helpdeskistä kohdasta Tiedostokeskus | Dokumentit.
3. Toimenpiteet päivityksen jälkeen
Tutustu järjestelmään tehtyihin muutoksiin ja raportoi mahdollisista ongelmatilanteista Helpdesk-palvelumme kautta. Ohjelman muutoksista on kerrottu tässä versiosaatteessa, mutta tarkemman listauksen tehdyistä muutoksista löydät NetHelp-ohjeistamme kohdasta Mitä uutta, Kesäkuu 2015
http://info.lemonsoft.eu/mitauutta/.
Lemonsoftin käyttäjähallinta ja ohjelmien aktivointi on muuttunut kesäkuun 2014 versiossa. Tutustu kesäkuun version saatteeseen ja aktivointia koskevaan ohjeistukseen. Lisenssit kohdistetaan nyt aina käyttäjille, ei enää yritykselle tai Lemonsoftinstanssille. Tämä aiheuttaa uudelleenaktivointitarpeen version
päivityksen yhteydessä. Jos yrityksessä on tällä hetkellä lisenssit kohdistettu käyttäjille oikein, tapahtuu uudelleenaktivointi
taustalla automaattisesti. Jos yrityksessä on käytössä lisenssejä, joita ei ole kohdistettu käyttäjille tai jos yrityksessä on käyttäjiä, joille ei ole kohdistettu mitään lisenssiä, tulee nämä oikaista päivityksen jälkeen.
Huomioi myös muut mahdolliset lisenssejä koskevat muutokset
tässä ja aiemmissa versioissa. Lisätietoja aiempien versioiden
muutoksista NetHelp-ohjeistamme kohdasta Mitä uutta.
Huom! Päivityksen jälkeen käytössä olevat lisenssit tulee virkistää. Tämä tapahtuu esimerkiksi niin, että pääkäyttäjä kirjautuu
päivityksen jälkeen Lemonsoftiin, jolloin ohjelma pyytää tekemään virkistyksen.
lemonsoft
3
YLEISIÄ MUUTOKSIA
Dynaamisten raporttien jatkokehitys
Lähetimme aiemmin keväällä asiakastiedotteen Dynaamisten raporttien kehityksestä ja saimmekin runsaasti Dynaamisia raportteja koskevia kehitysehdotuksia. Jos
et ole aiemmin saanut tiedotetta, löydät sen osoitteesta
http://www.lemonsoft.fi/dynaamisen-raportoinnin-kehitys/. Tiedote kannattaa jakaa omassa organisaatiossasi, koska se sisältää hyviä vinkkejä raporttien käyttöön.
Olemme toteuttaneet valtaosan saamistamme kehitysideoista
tähän versioon. Muutoksia on tullut raporttikohtaisesti rajausehtoihin, päivämäärien käsittelyyn, info-tekstien näyttöön sekä
moneen muuhun asiaan liittyen. Tutustu muutoksiin NetHelpissämme kohdassa Mitä uutta.
Poikkeustilanteet
Tavallisimpien järjestelmässä esiintyvien poikkeustilanteiden ilmoituksia on muokattu käyttäjäystävällisemmiksi. Nyt ilmoitukset kertovat selkeämmin, mitä käyttäjän kannattaisi kussakin
tilanteessa tehdä.
4
lemonsoft
Poikkeustilanteiden käsittelyä on parannettu myös lisäämällä FAQ-artikkeleiden linkitys virhetilanteisiin. Jos virhetilannetta
muistuttava FAQ-artikkeli löytyy tietokannasta, ehdottaa ohjelma tätä käyttäjälle luettavaksi.
Tekstikenttien muotoilut
Poistamme tässä versiossa mahdollisuuden muokata tekstikenttien fontteja. Joudumme tekemään tämän muutoksen,
koska muokatut tekstit näkyvät Dynaamisilla raporteilla muokkausmerkintöineen, mikä tekee teksteistä käyttökelvottomia.
Samassa yhteydessä kenttien muokkaustyökalut on poistettu
paikoista, joissa ne ovat olleet näkyvissä.
Huom! Päivityksen yhteydessä kentissä aiemmin olleet kuvat
ja fonttien muokkaukset katoavat ja olemassa oleva muokattu
teksti muuttuu tavalliseksi tekstiksi.
Yleisimmin käytetyt kentät, joita muutos koskee:
• Nimikerekisteri
- Tuotetekstit
• Tarjouslaskenta
- Viesti
- Riviteksti asiakkaalle
- Konfiguroinnin riviteksti
- Sisäinen teksti
• Myyntitilaukset
- Viesti
- Riviteksti asiakkaalle
- Konfiguroinnin riviteksti
- Sisäinen teksti
• Ostotilaukset
- Viesti
- Riviteksti toimittajalle
- Sisäinen riviteksti
• Tuotanto
- Tuotannon työohje
• Laskutus
- Viesti
- Riviteksti asiakkaalle
- Konfiguroinnin riviteksti
- Sisäinen teksti
• Myyntireskontra
- Muistutusteksti
• Ostoreskontra
- Sisäinen riviteksti
lemonsoft
5
LemonHUB
LemonHub on palvelu, joka yhdistää Lemonsoft-käyttäjät keskenään. Palvelun avulla voit lähettää ja vastaanottaa esimerkiksi
verkkolaskuja, tilauksia ja vahvistuksia. Kesäkuun version mukana saat käyttöösi verkkolaskun ja eKuitin. Voit lukea LemonHubista lisää www.lemonhub.fi -sivuilta. Seuraavassa versiossa
saat LemonHubin mukana käyttöösi tilaussanomat.
Sisäisten viestien kategoriat
Sisäisiin viesteihin voidaan nyt lisätä kategorioita. Viestikategoriat voidaan kiinnittää henkilörooleihin, jolloin viestit voidaan
kohdentaa tietylle henkilöryhmälle yhdellä kertaa. Perustetuista kategorioista voidaan valita kenelle viesti lähetetään esim.
myyntitilaukselta. Henkilölistaan ehdotetaan viestikategoriaan
kiinnitetyn henkilöroolin mukaisia henkilöitä.
6
lemonsoft
lemonsoft
7
TALOUSHALLINTO
Asiakasrekisteri
Asiakasrekisterin Laskutus- ja tilaukset -välilehden erilaiset toimintoja ohjaavat optiot on nyt siirretty loogisempaan järjestykseen. Kiellot-välilehti on poistettu kokonaan ja nämä tiedot on
siirretty toimintokohtaisille välilehdille.
Raportointikaudet
Ohjelmaan on lisätty neljä uutta raportointikautta: Kirjanpito,
Osakirjanpito, Palkanlaskenta sekä Laskutusluvalliset. Nyt eri
toiminnoille voidaan siis määritellä eri raportointikausi, mikä
helpottaa raportointia eri toiminnoissa. Raportointikausia päästään muokkaamaan Asetukset | Yritystiedot -ikkunan Raportointikaudet-välilehdeltä.
Lemonsoft Verkkolasku
Kesäkuun version mukana saat käyttöösi uuden laskutustavan: Lemonsoft Verkkolasku. Uusi laskutustapa liittyy Lemonsoft Verkkolasku -palveluun. Lemonsoft Verkkolaskun avulla lähetät ja vastaanotat verkkolaskuja. Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota palvelun käytettävyyteen ja luotettavuuteen. Lue eduista tarkemmin osoitteessa
http://www.lemonsoft.fi/lemonsoft-verkkolasku/.
Saat verkkolaskupalvelun käyttöösi suoraan Lemonsoftista rekisteröimällä yrityksesi palvelun käyttäjäksi. Rekisteröinti on nopea toimenpide ja pystyt aloittamaan verkkolaskujen lähetyksen muutaman minuutin sisällä rekisteröinnistä. Sinun ei tarvitse tehdä erillisiä sopimuksia käyttöönoton yhteydessä ja voit halutessasi lopettaa palvelun käytön koska tahansa. Veloitamme verkkolaskuista tapahtumakohtaisen maksun, eikä palvelun käytöstä synny lisenssi- tai kuukausimaksuja. Tutustu LemonHubin käytön kustannuksiin osoitteessa
http://www.lemonsoft.fi/lemonhubin-kayttoehdot/.
Verkkolaskun taustalla on luotettava verkkolaskuoperaattori.
Toimimme asiakkaillemme päin virtuaalisena operaattorina ja
taustalla operaattoripalvelut hoitaa Basware, joka on maailman
johtava hankinnasta maksuun- ja verkkolaskuratkaisujen tarjoaja. Baswaren ratkaisut auttavat kaikenkokoisia organisaatioita
tehostamaan talousohjaustaan ja hyödyntämään liiketoimintaverkostojaan.
8
lemonsoft
Lemonsoft eKuitti
Lemonsoft eKuitti on älypuhelinsovellus, jonka avulla skannaat,
tiliöit ja toimitat kuittisi kirjanpitoon tai luottokorttilaskun liitteeksi. Sovellus toimii iOS-, Android- ja Windows Phone -alustoilla. Lue
lisää osoitteessa http://www.lemonsoft.fi/lemonsoft-ekuitti/.
Voit testata palvelua sitoumuksetta 30 päivän ajan. Lue Lemonsoft eKuitin käytöstä tarkemmin ohjeesta.
Lemonsoft eKuitti on älypuhelinsovellus,
jonka avulla skannaat, tiliöit ja toimitat kuittisi
kirjanpitoon tai luottokorttilaskun liitteeksi.
Voit muodostaa kuiteista myös kululaskuja.
Helppo: kuvaa, täydennä ja lähetä
Eroon kuiteista
Säästä aikaa
Integroitu Lemonsoftiin
Palvelu on suunnattu kaikille kuitteja
käsitteleville henkilöille.
Erityisesti tilitoimisto hyötyy palvelusta.
lemonsoft
9
Laskutusrytmi
Asiakasrekisteriin on lisätty Laskutusrytmi-ominaisuus. Laskutusrytmin avulla voit ohjata asiakkaan laskutuslupapäivämäärää
määrittelemällä asiakkaan tietoihin päivämäärän/-määrät, jolloin asiakkaan tilaukset halutaan laskuttaa. Kun toimitat myyntitilauksen, ohjelma hakee asiakkaan laskutusrytmin mukaisesti
laskutuslupapäivän tilaukselle. Lue toiminnosta tarkemmin ohjeesta.
Projektien laskuttaminen ja hyväksynnät
Laskutuskeskuksen asiakasrajaus rajaa nyt myös projekti- ja
palvelulaskutuksen tapahtumia. Mikäli olet rajannut asiakasnumerolla, hakee ohjelma vain antamasi asiakkaan projektien työtunnit ja muut laskutettavat. Palvelulaskutuksen osalta haetaan
työtunnit, jotka on kohdistettu ko. asiakkaalle.
Ostolaskujen hyväksynnässä voidaan nyt hakea automaattisesti
kaikkien projektien takaa projektipäällikkö tarkastajaksi ostolaskulle. Projektipäälliköllä tulee olla tarkastaja/hyväksyjä -rooli ja
Toimintokeskuksen APPROVAL_PP -asetuksen arvon on oltava
1. Näiden lisäksi saapuvassa verkkolaskussa tulee olla projektitieto RowAgreementIdentifier -kentässä.
Kirjanpitoarkiston uudistukset
Kirjanpitoarkistoon muodostetaan nyt myös pääkirja- ja päiväkirja -raportit. Yrityksen pankkitilien tiliotteet muodostetaan nyt
kirjanpitoarkistoon. Pankkitilien tiliotteista muodostetaan sisällyssivu, jossa tiedot on ryhmiteltynä pankkitilin tilikaudella olevien tiliotteiden mukaan. Nyt myös veroilmoitus muodostetaan
mukaan kirjanpitoarkiston luonnissa.
Trust-aineistot
Trust-aineistoja koskeva lisenssi on sisältänyt perintäaineiston
ja verkkolaskut. Nyt lisenssi jaetaan kahteen osaan siten, että verkkolaskuaineistojen lähetys toimii erillisellä lisenssillä WTRUSTF Trust -verkkolasku.
Mikäli olette käyttäneet Trustin verkkolaskuja (lähettänyt tai vastaanottanut), tulee uusi lisenssi kohdistaa käyttäjille. Lisenssi
on veloitukseton.
Uuden lisenssin vaativat toiminnot:
• Laskujen lähetys laskutuskeskuksesta.
• Ostolaskujen luku Trustpointista.
10
lemonsoft
LOGISTIIKKA
Automaattinen tilausvahvistus
Myyntitilausten tilausvahvistukset voidaan nyt lähettää automaattisesti sähköpostitse. Jos tilaukselle on annettu vahvistuslupa, automatisointipalvelu huolehtii tilausvahvistuksen lähettämisestä tilauksen toimitusasiakkaan yhteyshenkilön sähköpostiin. Tarvitset tilausvahvistusten automatisointiin Taloushallinnon
automatisointipalvelun. Jos haluat arkistoida lähetetyt tilausvahvistukset, tarvitset myös Kirjanpitoarkiston.
Sanomien lokit
Sanomien sisäänlukuun ja uloskirjoitukseen on lisätty lokitietojen tallennuksia. Lokiin kirjataan suurin osa myyntitilausten sanomamuodoista sekä nimikkeiden ja asiakkaiden tuonti. Lokiin
kirjataan millä tavalla tilaus tuotiin (CSV, EDI, WinService) tai
vietiin ulos. Lokia voidaan tarkistella pääkäyttäjän toimesta Hallintakeskuksesta Tiedosto | Tiedonsiirto loki (pvm rajauksella)
tai pääohjelmien Näytä | Tietueen tapahtumat -valikosta (ko. tietueen tiedon siirto). Tiedosto-saraketta tuplaklikkaamalla tiedoston saa auki, jos se on avattavaa muotoa (XML, CSV jne).
Luotonhallinnan kehitys
Luotonhallintaa on parannettu. Jos asiakkaan luottoraja on ylittynyt, ohjelma antaa ilmoituksen asiasta myyntitilauksen tallennuksen yhteydessä, tulostuksissa (lomakkeet), kerättäväksi siirrettäessä, kerätyksi merkitessä, toimitettaessa, laskutettaessa
sekä keräilyssä. Myös tiloihin on lisätty asiakkaan luottorajan
tarkistustoiminto, jolla voidaan estää tilauksen tilan muutos silloin kun luottoraja on ylitetty. Esimerkiksi jos tilausta vahvistettaessa huomataan, että luottoraja on ylitetty, muutetaan tilaus
takaisin kirjattu -tilaan.
Jos asiakkaalle on merkitty luottokielto, ei tilausta voi tallentaa,
tulostaa tai toimittaa. Jos tilauksen laskuttaa kokonaan ennakkoon, tilaus vapautuu, eli sitä voi toimittaa, tulostaa jne, vaikka
asiakas olisikin luottokiellossa.
lemonsoft
11
Tilauksen yhteyshenkilön lisätiedot
Myynti- ja huoltotilausten yhteyshenkilölle on lisätty omat sähköposti- ja puhelinnumero -kenttänsä yhteyshenkilön lisätietoihin.
Yhteyshenkilön lisätiedot näkyvät sekä toimitus-, laskutus- että
tilaaja-asiakkaalla. Kentät ovat tuettuna myös Web Services -rajapinnassa, joten tiedot voidaan välittää tilaukselle esimerkiksi
verkkokaupasta.
Nimikkeen VAK-tiedot
Vaarallisten aineiden kuljetustietoja on nyt mahdollista määritellä tarkemmalla tasolla. Samalla VAK-tiedot on lisätty Unifauniin lähtevään sanomaan. Tutustu VAK-tietojen määrittelyyn ohjeessa.
Varaston arvo takautuvasti
Varastonarvo takautuvasti lasketaan nyt vain kuun viimeiselle
päivälle, joten käytä Varaston arvo takautuvasti -raportilla ainoastaan kuun viimeisiä päiviä hakiessasi varaston arvoa. Versiopäivitys poistaa kaikki varaston arvo takautuvasti -tiedot, koska suurilla tietomäärillä aiheutui tietokantojen liiallista kasvamista. Jos tarvitset takautuvia varaston arvoja alkuvuodelta 2015,
käytä Crystal Reports -tulostetta.
Nimikkeen projektikytkentä
Nimikkeelle on lisätty projekti-tieto. Projekti-tieto siirtyy nimikkeen mukana tarjous-, tilaus- ja laskuriveille, jos se on annettu
nimikkeelle.
12
lemonsoft
TUOTANNONOHJAUS
Tuotannon laadunvalvonta
Tuotanto-valikkoon on lisätty uusi toiminto Laadunvalvonta. Laadunvalvonnan avulla voidaan määritellä tuotannossa seurattavia
laatustandardeja. Laatustandardit voidaan kiinnittää työvaiheisiin, jolloin tuotannon työntekijät voivat täyttää pöytäkirjamuodossa olevan lomakkeen aina työvaiheen valmistuttua. Laadunvalvontaa varten on lisätty lisenssi Tuotannon laadunvalvonta
(WTUQLT). Lue lisää: www.lemonsoft.fi/esitteet/wtuqlt
Tuotannon ajoitus
Tuotannon ajoitukseen on tehty muutos. Tästä versiosta eteenpäin voidaan ajoittaa vain sellaisia työvaiheita, jotka eivät ole
valmis -tilassa. Muutos koskee kaikkia ajoitusmuotoja eli automattiajoitusta, eteenpäin ja taaksepäin ajoitusta, sekä vapaata
ajoitusta.
Sarjanumeroiden varaaminen työlle etukäteen
Tuotannossa valmistettavalle tuotteelle on nyt mahdollista varata sarjanumero etukäteen. Kun sarjanumerollisen tuotteen
viimeistä vaihetta valmistetaan, ehdottaa valmistuskirjaus valmistettavan sarjanumeron automaattisesti Sarjanumerot -välilehdelle. Lue lisää Tuotannon ohjeista kohdasta Sarjanumeron
ennakkoon varaaminen tuotannossa.
lemonsoft
13
Tuotannon ylikuormituksen pakottaminen
Tuotantokoneille on lisätty uusi valinta Pakota ylikuormitus. Ominaisuuden avulla voidaan esim. kiinnittää alihankintatyöt työvaiheelle ilman että kapasiteetti jakautuu alihankintakoneelle useille päiville.
Tuotannon poikkeamat
Tuotantoon on lisätty mahdollisuus leimata ns. poikkeamaleimauksia. Lue lisää tuotannon ohjeista kohdasta Poikkeamaleimaus
(Keskeytys).
Koontityöt
Koontitöiden hallintaan on tullut muutoksia sekä vaiheiden että
kokonaisten töiden koontiin. Koontitöihin on lisätty myyntitilausnumerolla rajaamisen mahdollisuus. Kirjattu-tilassa olevia töitä
voidaan vielä erikseen hallita töiden luonnin jälkeen. Työn tiedoissa oleva Koontityö-välilehti listaa yhteensopivat työvaiheet
(osat ja työvaiheet täsmäävät), joista voidaan valita lisää töitä
mukaan jo aiemmin luodulle koontityölle.
14
lemonsoft
PALKKA- JA HENKILÖSTÖHALLINTO
Palkanlaskenta
Palkan uudelleenlaskentaan, uudelleentiliöintiin, loppusummien
muutos -toimintoon ja TyEL-maksun nollaus -toimintoon on lisätty huomautus, mikäli käyttäjän rajaamista palkoista löytyy jo kirjanpitoon vietyjä tai maksettuja palkkoja.
Tilojen muutosajo -toimintoon (Henkilöstöhallinto | Työkalut | Tilojen muutosajo) on lisätty mahdollisuus merkitä hyväksytyksi
(tai perua hyväksyntä) matkalaskut, työtunnit, urakat sekä leimaukset. Haluttu tila valitaan alasvetovalikosta (Maksettu, Maksamatta, Hyväksytty, Hyväksymättä).
Laskentatyökaluun on lisätty Lomapalkka-, KTA- ja Loma-KTA
-välilehti. Näiden rekisterien avulla voit seurata lomapalkan sekä KTA-tietojen kehitystä. Aiemmin lomapalkkalaskelma-, KTAja Loma-KTA -tiedot laskettiin raportin tulostamisen yhteydessä. Jatkossa dynaamiset raportit tulostetaan rekisteriin valmiiksi laskettujen tietojen perusteella. Lue tarkemmin lisää ohjeen
kohdasta Laskentatyökalu.
Laskentatyökaluun on lisätty Palkkatodistus-välilehti. Valitsemalla kyseisen välilehden ja tämän jälkeen Laske-toiminnon voit
muodostaa valituille henkilöille palkkatodistukset. Voit tulostaa
yksittäisen palkkatodistuksen suoraan valitsemalla henkilön ja
klikkaamalla tämän jälkeen tulostusnappia kyseisellä palkkatodistusrivillä.
Matkalaskut
Matkalaskutoimintoon ja matkalaskujen hyväksyntään on lisätty
ateriakorvaukseen ja yömatkarahaan liittyvät kentät. Matkalaskujen henkilölistaa voi nyt rajata määrittelemällä Toimintokeskuksessa parametrille TE_PERSON_ROLE arvoksi henkilöroolin, joka merkitään matkalaskuja käyttäville henkilöille sekä esimiehille, joiden henkilövalintalistoissa voi olla useita henkilöitä.
Hyväksyttyä, hylättyä tai maksettua matkalaskua ei voi enää
poistaa ilman riittäviä oikeuksia (hallinnon pääkäyttäjä, palkanlaskija, kirjapitäjä).
lemonsoft
15
lemonsoft
Lemonsoft Oy
Vaihde 010 328 1000 | PL 1000, 65301 VAASA | info@lemonsoft.fi | www.lemonsoft.fi
Toimipisteet
Vantaa | Teknobulevardi 3-5, 01530 VANTAA
Joensuu | Karjalankatu 1, 80200 JOENSUU
Vaasa | Business Park Runsoria, Runsorintie 1, 65380 VAASA
Tuki 010 328 1010 | https://info.lemonsoft.eu/LemonsoftWebPortal/