Kurssit ja kurssikuvaukset 2015-2016

PITKÄT VALINNAISAINEET
Oppilas valitsee kaksi pitkää valinnaisainetta, joiden opiskelu alkaa 8. luokalla ja jatkuu 9. luokalla.
Pitkät valinnaisaineet arvioidaan numeroin (4-10). Arvosanat tulevat päättötodistukseen.
Lukuvuosiksi 2015-2016 ja 2016-2017 tarjottavat pitkät valinnaisaineet:





VTN Tekninen työ
VTS Tekstiilityö
VAT Tietotekniikka
VMU Musiikki
VLI Liikunta





VKO Kotitalous
VRA Ranska
VSA Saksa
VKUT Maalaus, piirustus ja keramiikka
VLU Luova taito (LuoTo)
VTN Tekninen työ
Edellyttää 7. luokan teknisen työn kurssin suoritusta. Painotus on suunnittelussa ja monialaisessa
tiedossa, taidossa ja osaamisessa. Elektroniikan osa-alueella on mahdollista suuntautua myös
laitesuunnitteluun tai mittaustekniikan harjoitteluun. Luokan laitteet ja ohjelmistot mahdollistavat
myös 3D – suunnittelun ja CNC -avusteisen työskentelyn. Halutessaan oppilas voi myös valita
pienimuotoisempaa työskentelyä, kuten intarsia- tai Tiffany lasityöt. Yhtä pienimuotoista alkutyötä
lukuun ottamatta oppilas saa itse valita työnsä ja suuntautumisalueensa.
VTS Tekstiilityö
Valinnaisessa tekstiilityössä suunnitellaan ja valmistetaan omia asukokonaisuuksia, vaatteita ja
muita tekstiilejä. Työskentelyssä korostetaan oppilaan omaa suunnittelua, pitkäjänteisyyttä ja
itsenäistä työskentelyprosessia. Oppilaat saavat valita työmenetelmät omien taitojensa ja
osaamistasonsa mukaan. Pyritään tekemään opintoretki kangaskauppaan ja tutustumaan johonkin
ajankohtaiseen näyttelyyn. Oppilas voi ommella, kutoa, neuloa käsin tai neulekoneella.
Kokeilemme erilaisia tekniikoita esim. kirjontaa, silkkimaalausta, värjäystä.
VAT Tietotekniikka
Valinnainen tietotekniikka sisältää kuusi aihealuetta. Tekstinkäsittelyssä tehdään näyttäviä
julkaisuja sekä virallisia asiakirjoja. Esitysgrafiikkaa opetellaan käyttämään esitelmien osana.
Tietokonegrafiikassa muokataan valokuvia ja tehdään kuvamanipulaatioita. Taulukkolaskennassa
tehdään taulukoiden lisäksi kaavioita ja kuvaajia. Kurssilla tutustutaan myös tietokantoihin
ja tehdään kotisivut. Lisäksi muiden aihealueiden ohessa perehdytään tietokoneen toimintaan,
käyttöjärjestelmään ja Internetin palveluihin.
VMU Musiikki
Valinnaisella musiikin kurssilla syvennetään eri bändisoittimien ja laulun hallintaa. Kurssilla
harjoitellaan monipuolisesti erilaisia kappaleita. Mahdollisuuksien mukaan tutustutaan musiikin
tekemisen teknologiaan ja käytäntöön, sekä tehdään opintovierailuja. Kurssin osanottajat
esiintyvät tilanteen mukaan koulun tilaisuuksissa.
VLI Liikunta
Sisällöt keskittyvät ajankohtaisiin peleihin. Tavoitteena on saada näistä ryhmistä joukkueet
Helsingin koulujen välisiin sarjoihin. Kurssilla perehdytään tavanomaisimpien liikuntamuotojen ja –
lajien lisäksi hieman vieraampiin lajeihin kuten esimerkiksi seinäkiipeily, minigolf, keilaus. Kurssin
lajitarjontaan vaikuttavat myös oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet.
VKO Kotitalous
Opetus painottuu käytännön ruoanvalmistukseen ja leivontaan. Aiheita ovat esim.
kalenterivuoden juhlat, suomalainen ruokaperinne, kodin juhlat, tapakulttuuri, kansainvälinen
ruokakulttuuri, erilaiset kutsut ja omavalintaiset ateriat.
VRA Ranska
Ranskaa puhuu noin 150 miljoonaa ihmistä äidinkielenään. Se on EU:n ja YK:n virallinen kieli.
Lisäksi siitä on hyötyä niin tieteen, taiteen kuin talouden ammateissa. Ranskan opiskelussa on
tärkeätä suullisten viestintätilanteiden, kuullunymmärtämisen ja ääntämisen harjoittelu. Lisäksi
harjoitellaan myös kirjallista tuottamista, kun kerrotaan arkipäivän asioista ja ilmiöistä. Aihepiirit
ovat mm. nuorten elämästä. Olennaisen osan muodostaa ranskankielisten maiden kulttuuriin
tutustuminen, mutta pääpaino on Ranskan kulttuurissa ja ranskalaisten elämässä. Musiikki,
elokuvat ja sarjakuvat ovat mukana opetuksessa.
VSA Saksa
Noin 100 miljoonaa ihmistä puhuu Keski-Euroopassa saksaa. Siksi saksan kielen taitoa tarvitaan
Suomessa mm. ulkomaankaupan, matkailun, tekniikan ja talouden ammateissa. Kurssilla
opiskellaan saksan käyttöä jokapäiväisen elämän tilanteissa. Pääpaino opiskelussa on suullisen
kielitaidon harjoittelussa. Lisäksi kurssilla tutustutaan saksankielisiin maihin. 8. luokalta alkava
saksan opiskelu jatkuu 9. luokalla. Yläasteella aloitetun saksan opiskelua voi jatkaa eteenpäin
lukiossa.
VKUT Maalaus, piirustus ja keramiikka
Kurssilla syvennetään 7. luokalla harjoiteltuja kuvan tekemisen tekniikoita. Omaa ilmaisua
kehitetään maalaten, piirtäen ja muovaten. Käytössä ovat eri piirtimet, kuten hiilet, liidut,
tussiterät ja piirustuskynät. Maalaustekniikoista käydään mm. akvarelli, akryyli, guassi sekä
kokeilevia sekatekniikoita. Oman tekemisen ohessa tutustutaan taidehistorian ilmiöihin ja
tyylisuuntauksiin. Kurssilla tehdään opintoretkiä taidemuseoihin sekä rakennetaan
näyttelykokonaisuuksia koulun tiloihin.
VLU Luova taito (LuoTo)
Luova taito (LuoTo) on kuvataiteen, tekstiilityön ja teknisen työn menetelmiä yhdistelevä
kurssikokonaisuus. LuoTo sopii sinulle, joka olet kiinnostunut kehittämään luovuuttasi ja
kädentaitojasi. Eri opettajien ohjauksessa perehdytään suunnitteluprosessin vaiheisiin ideoinnista
valmiiksi tuotteeksi, joka voi olla koru, valaisin tai vaikka oma printtipaita. Lähtökohtana voi olla
yksittäinen kuva, joka toteutetaan kuvataiteen, tekstiilityön ja teknisen työn menetelmin:
piirroksesta/valokuvasta painokankaaksi, painokankaasta metallisyövytykseksi.
Työskentelyn tavoitteena on myös lisätä oppilaiden luovan osaamisen näkyvyyttä koulussa:
Sitä edustavat oppilastöiden näyttelyt ja ryhmätöinä toteutettavat projektit oppimisympäristön
viihtyisyyden lisäämiseksi. Aikaisempina vuosina oppilaat ovat mm. maalanneet kaappeja sekä
suurikokoisia maalauksia koulun käytäville. Koulun tilaisuuksien visuaalisen ilmeen
suunnitteleminen ja toteuttaminen kuuluvat myös kurssin sisältöihin.
LuoTo vastaa laajuudeltaan ns. pitkää kaksivuotista valintaa sekä 8.luokan välys-kurssia (2+1).
Lisäksi LuoTo-opintoja voi jatkaa syventävinä 8.-9. kurssien lyhytvalintoina. Näin ollen LuoTo-kurssi
mahdollistaa normaaleja valinnaiskursseja pitkäjänteisemmän ja projektityöskentelyä paremmin
tukevan jatkumon, sekä yhteistyön eri taito- ja taideaineiden välillä.
LYHYET VALINNAISAINEET
Oppilas valitsee yhden lyhyen valinnaisaineen 8. -luokalle. Arviointi hyväksytty / hylätty. Kurssin
hyvällä suorittamisella voi olla emoaineen numeroa korottava vaikutus.
Lukuvuodeksi 2015-2016 tarjottavat lyhyet valinnaisaineet:



vtnh Korukurssi
vtss Sisustuskurssi
vhis Gladiaattoreista länsirintamalle –
historiaa elokuvien maailmassa




vsar Sarjakuva-työpaja
vte Teatterin maailma
vma Mailapeli
vtu Tukioppilaskurssi
vtnh Korukurssi
Valmistetaan erilaisia koru- ja avainketjuja alumiini-, tompakki- ja hopealangasta.
vtss Sisustuskurssi
Kurssilla tutustutaan väreihin ja niiden luomaan tunnelmaan sisustuksessa. Ensimmäisenä
kurssityönä tehdään pienoismalli huoneesta. Suunnitellaan ja valmistetaan kodin eri tiloihin
(keittiö, olohuone, kylpyhuone jne.) sopivia tekstiilikokonaisuuksia ja koristeita. Kurssityönä voi
tehdä esim. ison tilkkupeiton tai pienet nimikoidut lautasliinat.
vhis Gladiaattoreista länsirintamalle – historiaa elokuvien maailmassa
Historialliset elokuvat: pelkkää viihdettä vai mainio tapa oppia historiaa? Kurssilla tutustutaan
menneisiin aikakausiin ja kulttuureihin antiikista 1900-luvun alkuun. Kurssilla katsotaan elokuvia ja
dokumentteja sekä kirjoitetaan elokuva-arvosteluja ja pohditaan kuinka todenmukaisen
historiallisen kuvan elokuvat voivat luoda.
vsar Sarjakuva-työpaja
Kurssilla tutustutaan sarjakuvan eri lajityyppeihin ja haetaan omaa ilmaisutapaa tyylillisten ja
teknisten kokeilujen kautta. Harjoitellaan tarinankerrontaa kuvan keinoin, etsitään innoitusta
lähiympäristöstä ja luodaan omia hahmoja. Oppilastöistä valitaan taidonnäytteet myös yhdessä
koostettavaan albumiin.
vte Teatterin maailma
Puriko teatterikärpänen? Haluatko nähdä, mitä lavan takana tapahtuu? Kurssilla tutustutaan
teatterin jännittävään maailmaan, tehdään vierailuja Teatterimuseoon ja teatteriin sekä
näytellään, näytellään, näytellään – ja näytellään!
vma Mailapeli
Kurssilla perehdytään eri mailapeleihin kuten esimerkiksi sähly, sulkapallo, pöytätennis jääpelit ja
tennis. Kurssin lajitarjontaan vaikuttavat myös oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet.
vtu Tukioppilaskurssi
Haluaisitko tukioppilaaksi? Kurssilla opetellaan tukioppilaana olemista harjoitellen 7. luokkalaisten
tukemista, vuorovaikutustaitoja ja ryhmän ohjaamista. Lisäksi suunnitellaan ja järjestetään
tapahtumia koulussa. Kurssin aikana opit paljon uusia leikkejä ja saat kokemusta esiintymisestä ja
pienryhmän ohjaamisesta. Osa tälle kurssille valituista valitaan tukioppilaiksi. Kurssille hakeaksesi
tarvitset erillisen hakulomakkeen. Hakulomakkeita saa Tarja Eerolalta. Kun kurssille valitaan
oppilaita, etusijalla ovat ne oppilaat, jotka ovat laittaneet tämän kurssin ensimmäiseksi
valintatoiveekseen koulun hakulomakkeessa.