Etelä-Helsingin joulukuu 2015, Ajankohtainen erikoisjulkaisu

ETELÄ-HELSINGIN JOULU 2015
ETELÄ-HELSINGIN JOULU 2015
KOLEA HELSINKI EI JÄTÄ KYLMÄKSI
Helsingin Kampissa toimii parturi-kampaamo Kolea Helsinki. Mikko Kolean
luotsaama yritys on laajentanut toimintansa kauneus- ja hyvinvointipalveluihin,
joissa vain mielikuvitus on rajana.
Teksti ANNA PAJARI Kuvat PAAVO KORHONEN, ARTO MARKKANEN, LOGO VISOTEX OY, HEIDI NURMI
K
olea Helsinki aloitti toimintansa
parturi-kampaamona, mutta
yritys on vastannut luovalla
otteella alan murrokseen. Kolea
Helsingin toimitusjohtaja Mikko Kolea
painottaa, että perinteisen kampaamoalan
aika on ohi.
- Emme tuijota tiukasti kelloa aukioloaikojen suhteen ja käytämme mielikuvitusta
myös siinä, mitä palveluita tarjoamme,
miten ja missä. Tarvittaessa ”laajennamme
kivijalkaa” eli voimme viedä palveluita
myös asiakkaan kotiin. Toteutamme useita lisäpalveluita: meikkausta/maskeerausta, kauneus- ja hemmotteluhoitoja, ripsien
ja kynsien laittoa sekä ammattilaisten
toteuttamia stailaus- ja kuvauspalveluita.
VIHREÄLLÄ SIVELTIMELLÄ
Kolea Helsingin sisustuksessa näkyy tyylillä toteutettu ekologisuus. Materiaalina
on käytetty puuta, kalusteet ovat ajattomia
ja korkealuokkaisia. Käytössämme on
Kevin Murphyn tuotelinja, jossa on käytetty mahdollisimman pitkälle uusiutuvia ja
ympäristöystävällisiä ainesosia, tuotteiden
tehokkuudesta ja laadusta tinkimättä.
- Olemme Kevin Murphy-brändin
Suomen ensimmäinen näyteikkunaliike.
Yhteistyöhön päädyttiin, koska Kevin
20
Murphyn konsepti tukee ekologisia ja eettisiä arvoja, joiden takana Kolea Helsinki
vahvasti seisoo. Lisäksi eettisiä valintoja
painottavan kuluttajan on nyt helpompi
tulla meille, Mikko kertoo.
UNELMASTA TODEKSI
Kauneusalan yrittäjyydestä Mikko kertoo
kiinnostuneensa, koska näkee sen mahdollisuuksien maailmana.
- Ensiksi, kysyntää palveluille on aina:
jokainen kaipaa hemmotteluhetkiä, panostusta itseen ja hyvinvointiin, vahvistusta itsetunnolle. Mikko puhuu ”myönteisestä haasteesta”, jonka hän on itselleen
asettanut: kun tekijöitä alalla on paljon, on
tehtävä tavallista enemmän ajatustyötä
sen suhteen, miten tehdä palvelunsa
tarpeelliseksi kuluttajalle.
– Haluan olla lipunkantaja yrityksessä,
joka tarjoaa asiakkaalle elämyksiä tämän
itsensä lähtökohdista ja tarpeista; toteutamme sen, mikä on asiakkaalle sopivinta,
ei yritykselle.
MONEN KULTTUURIN KOLEA
- Moniarvoisuus ja –kulttuurisuus ovat
minulle tärkeitä arvoja. Haluan, että Kolea
Helsinki ilmentää myös sitä, että meillä
on tilaa ja halua palvella monipuolisesti,
kertoo Mikko Kolea.
- Ammattilaisemme tulevat erilaisista
kulttuureista, mikä on rikkaus myös asiakkaiden kannalta: voimme palvella useilla
eri kielillä. Mikko kertoo arvostavansa
työyhteisössä avointa vuorovaikutusta ja
molemminpuolista kunnioitusta.
- Jokaisen työntekijän ominta ammattitaitoa tulee avoimesti arvostaa, sillä
hyvinvoiva yritys muodostuu hyvinvoivista
tekijöistä. Meillä myös omaan aktiivisuuteen kannustetaan. Mielestäni ammattimaisen ja houkuttelevan asiakaspalvelun
edellytys on aito halu kuulla ja toteuttaa
jokaisen asiakkaan toiveet ja tarpeet.
Koen, että meillä Kolea Helsingissä tämä
on ymmärretty hyvin, Mikko hymyilee.
KOLEA HELSINKI
Eerikinkatu 7, 00100 Helsinki
puh. 044 7666 060 (ajanvaraus)
puh. 044 7666 061 (Mikko)
Avoinna ma-pe 10-19, la 10-18,
su 12-18 ja sopimuksen mukaan
muina aikoina
+ Palvelut: parturi-kampaamo,
meikkaus/maskeeraus, ripset,
kynnet, hemmotteluhoidot, stailaus,
studiokuvaukset
21