Multisiltaan tultiin rauhan toivossa

A16 // UUTISET
Aamulehti // Perjantaina 2. lokakuuta 2015
Multisiltaan tultiin rauhan toivossa
Multisillan kouluun
majoittui torstaina yli
50 turvapaikanhakijaa,
joista osa tuli tukalaksi
käyneestä Hervannasta.
Anu Leena Koskinen
Kati Kalliosaari
Aamulehti
Yli 50 turvapaikanhakijaa siirtyi
•torstaina
Tampereella Multisillan
kouluun hätämajoitukseen. Koululla oli illan pimentyessä rauhallinen tunnelma.
Koulun edustalla muutama turvapaikanhakija oli tupakalla, paikallista nuorisoa kävi mopoautoillaan kääntymässä parkkipaikalla.
Irakista tulleet Ali Hussien, Ah-
med Alhaidari ja Hussein Rizik
seisoskelivat tyytyväisinä koulun
pihamaalla. Rauhaa he tulivat tänne hakemaankin.
– Pyysimme Hervannasta siirtoa
tänne, koska siellä oli levotonta,
eikä saanut oikein edes nukutuksi, Hussien kertoo.
Häiriötä aiheuttivat toiset turvapaikanhakijat. Hussienin mukaan
Hervannan lukion hätämajoituksessa oli 120 turvapaikanhakijaa, ja
muutamilla tunteet alkoivat kuumentua.
Osa turvapaikanhakijoista oli
joutunut nukkumaan lukion ruokalassa tai jopa käytävillä. Multisillan uudet tilat tulivatkin tarpeeseen. Myöhemmin koulu voi majoittaa yhteensä noin sata yöpyjää.
Multisillassakin tilat ovat askeettiset. Yhdessä luokassa yö-
pyy yli kymmenen ihmistä. Noin
viisi senttiä paksut patjat on saatu
seurakunnalta. Suihkuja on muutamia. Monessa vessassa on matalat pesualtaat, koska koulussa on
ollut pieniä koululaisia.
– Täällä meillä on nyt kaikki hyvin, minä en valita mistään. Suomalaisten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, vaan omien maanmiestemme, Hussien korostaa.
Multisiltaan tulijat ovat pääasiassa aikuisia miehiä. Joukossa on
myös muutamia nuoria. Vanhat
neuvolan tilat varataan mahdollisille perheille. Koulussa on valmiina tilat myös lääkärille ja sairaanhoitajille, jotka ovat välillä tavattavissa.
Tarkoitus on järjestää turvapaikanhakijoille myös toimintaa, jotta
odottavan aika ei kävisi pitkäksi.
Keskellä koulua on pieni liikuntatila, jossa voi pelata vaikka koripalloa. Koululle on jo tuotu muutamia koripalloja. Nurkassa on kaksi
sählymailaa.
Urheilujärjestöjen vapaaehtoiset
ovat luvanneet tulla viemään vaikka pelaamaan jalkapalloa.
– Tarkoitus on, että vapaaehtoiset veisivät turvapaikanhakijoita
kirjastoon, lenkille tai tutustumaan lähiympäristöön, hätämajoitustoiminnan johtaja sanoo.
Purkutuomiota odottava kou-
lu on jo pitkään ollut ilkivallan
kohteena. Ikkunoita on rikottu ja
paikattu, seinissä on maalauksia.
Paikallinen nuoriso on viettänyt
hylätyllä koululla aikaa.
Viime päivinä koululle on ilmaantunut turvapaikanhakijoita
vastustavia viestejä. Vielä torstaina
aamulla koulun ovessa odottivat
tylyt terveiset, mutta ne ehdittiin
pestä pois ennen tulijoiden saapumista.
Uhkailuun suhtaudutaan vakavasti, sillä muualla Suomessa vastaanottokeskusten ulkopuolella on
ollut rasistisia kahakoita. Multisillan koululle on järjestetty ympärivuorokautinen valvonta. Myös
henkilökuntaa on aina paikalla.
Hätämajoituksesta turvapaikanhakijat saavat vapaasti poistua, mutta kouluun pitää palata
viimeistään kello 24. Hiljaisuus
alkaa jo aiemmin.
Kukaan ei vielä tiedä, miten pitkään turvapaikanhakijat ovat Multisillan koulussa. Se riippuu siitä,
miten paikkoja vapautuu vastaanottokeskuksista.
E r iika A hopelto/A amulehti
Tilanne nyt
Turvapaikanhakijat
•• Suomeen oli saapunut tänä
vuonna keskiviikkoon mennessä 17 852 turvapaikanhakijaa.
Heistä runsaat 12 000 on Irakista ja noin 1 750 Somaliasta.
Syyskuussa Suomeen on tullut 10 837 turvapaikanhakijaa.
Suomeen tulee nyt keskimäärin 500 turvapaikanhakijaa
päivässä. Päivittäin tarvitaan
saman verran uusia majoituspaikkoja. Kaikki vastaanottokeskukset ovat nyt täynnä, joten
hätämajoitusyksiköissä asutaan
todennäköisesti pitkään.
Tampereella on nyt 500
turvapaikanhakijaa hätämajoituksessa.
Heitä on Hervannan ja Multisillan lisäksi Julkujärven leirikeskuksessa, Kaupin sairaalassa ja Koukkuniemen Lehtelässä.
Suomi kannattaa EU-komission ehdotusta EU:n yhteisestä
turvallisten lähtömaiden luettelosta. Luetteloon esitetään yhteensä seitsemää maata, jotka
ovat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kosovo, Makedonia,
Montenegro, Serbia ja Turkki.
Turvallisten lähtömaiden lista
nopeuttaisi turvapaikkahakemusten käsittelyä.
•• •• •• •• •• •• •• Osa turvapaikanhakijoista siirtyi torstaina Hervannan lukion hätämajoituksesta Multisillan kouluun. Heidän joukossaan olivat irakilaiset Hus-
sein Rizik (vas.), Ali Hussien ja Ahmed Alhaidari.
Aamupuurokin maistuu pakolaisille Tampereella
Oulussa turvapaikanhakijat protestoivat
keskiviikkona ruokaa ja
majoitusoloja vastaan.
Johanna Juupaluoma
Anu Leena Koskinen
Aamulehti
tarjotaan kaikis•sa Tampereella
hätämajoitusyksiköissä samaa
Tampereen Aterian tekemää ruokaa. Ruoka on tavallista perusruokaa, jota myös päiväkotilapset ja
vanhukset syövät.
Turvapaikanhakijat saavat Tampereella aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan.
Tampereella hätämajoituksessa aamupalaksi on tarjoiltu myös
puuroa.
Alun epäluulon jälkeen turvapaikanhakijat syövät sitä jo mielellään
ja hakevat jopa lisää, Tampereen
kaupungin hätämajoituksen järjestäjät kertovat.
Yleensä tarjolla on tavallista
kaurapuuroa.
– Puuroon laitetaan paljon hilloa
ja kanelia, he sanovat.
Oulussa turvapaikanhakijat pro-
testoivat keskiviikkona ruokaa ja
majoitusoloja vastaan.
Noin 70 turvapaikanhakijaa
marssi Oulun poliisilaitokselle.
He olivat tyytymättömiä hätä-
majoituskeskuksessa saamaansa
ruokaan ja majoitusolosuhteisiin.
Mieltään osoittaneet miehet esittelivät muun muassa lautasta, jolla
oli pelkkää riisiä.
Hätämajoitusyksikköä muonittavan Oulun Serviisin ja SPR:n yhdessä suunnittelema ruokalista
näyttää tällä viikolla kuitenkin joltain muulta kuin pelkältä riisiltä.
Torstaina päivällisellä oli tarjolla muun muassa jauhelihakasviskastiketta, riisiä ja kaali-ananassalaattia.
Ilta-Sanomat kertoi verkkosivuillaan torstaina, että Oulussa suomalaisille tutut keitot ja puurot
sekä peruna eivät ole kelvanneet
riisipuuroa lukuun ottamatta. Leh-
den haastatteleman Hiukkavaaran hätämajoituskeskuksen apulaisjohtajan Janne Salmivaaran
mukaan keskiviikkona olisi tarjottu ohrasuurimoista tehtyä ruokaa,
mikä olisi kärjistänyt tilanteen.
Torstaina aamupala sujui kuitenkin rauhallisissa tunnelmissa.
Vielä aamupalalla oli ollut tarjolla ruishiutalepuuroa, mutta myös
hedelmiä ja leipää lisukkeineen.
Oulun Serviisin johtajan Riitta
Lappalaisen mukaan ruokalistoissa on otettu jo nyt huomioon
erilaiset ruokakulttuurit, ja ruoka-aineita muokataan jatkuvasti
turvapaikanhakijoiden tarpeiden
mukaan.
Ruokalistan perustana ovat Suomen kouluruokailun ohjeistukset.
Maahanmuuttoviraston mukaan
maahanmuuttajille ei ole omaa
ruokaohjeistusta.
Oulussa ruokalistasta on otettu
esimerkiksi puurot pois, sillä turvapaikanhakijat eivät ole tottuneet
syömään suomalaisia puuroja.
– Lisäksi suomalaiset juurekset
eivät välttämättä innosta, vaan sitten on täytynyt hakea esimerkiksi
kesäkurpitsaa. Olemme joutuneet
jumppaamaan ruokalistan kanssa,
Lappalainen sanoo.
Riitta Lappalaisen mukaan turvapaikanhakijoille ovat maistuneet erityisesti kala, naudanliha
ja broileri.