Multisillan yleissuunnitelma

TAMPEREEN KAUPUNKI
MULTISILLAN EHYT-YLEISSUUNNITELMA 1040
LUONNOSVAIHEEN SELOSTUS
19.11.2015
MULTISILLAN EHYT-YLEISSUUNNITELMALUONNOS
Multisillan EHYT-yleissuunnitelman tarkoituksena on tutkia alueen täydennysrakentamisen mahdollisuuksia alueen kokonaisrakenne, kaupunkikuva ja ympäristön arvot huomioon ottaen.
EHYT-työ koskee koko kantakaupungin aluetta ja sen tarkoituksena on etsiä asuntorakentamiseen
soveltuvia alueita olemassa olevaa kaupunkirakennetta täydentäen ja jatkaen. Hankkeessa painotetaan täydennysrakentamista nykyisissä asuntokortteleissa, mutta selvitetään myös alueiden käyttötarkoituksen muutoksen tarpeita. Täydennysrakentamisen tavoitteena on monipuolinen, elinkaariasumista edistävä asuntojakauma sekä palveluiden turvaaminen, kaupunkikuvallisen yhtenäisyyden sekä viheryhteyksien säilyttäminen sekä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen edistäminen.
Multisillan yleissuunnittelualue sijaitsee kantakaupungin eteläosassa. Pohjoisessa alue rajautuu Peltolammin kaupunginosaan, etelässä Tampereen ja Lempäälän rajaan, lännessä Tampere-Helsinki päärataan ja idässä Tampere-Helsinki -moottoritiehen (VT 3, VT 9). Multisillan yleissuunnittelun aloitusvaiheessa on toteutettu alueen Ekosysteemipalveluselvitys sekä järjestetty asukasilta ja verkkokysely. Näistä saatuja tietoja, huomioita ja kommentteja on käytetty hyödyksi yleissuunnitelmaluonnoksia työstettäessä.
2
YLEISSUUNNITELMALUONNOKSET
Multisillan yleissuunnitelman luonnosvaiheessa on työstetty kahta maankäyttö- ja liikennevaihtoehtoa. Molemmissa luonnosvaihtoehdoissa on painotettu Lempääläntien nykyisen luonteen muuttamista aiempaa katumaisemmaksi etenkin Multisillankadun ja Perkkoonkadun välisellä osuudella.
Muutoksia pyritään aikaansaamaan rakenteellisin keinoin, kuten kierto- ja valoliittymin, viherrakentamisella sekä sijoittamalla kävely- ja pyöräilyreitit lähemmäs katualuetta. Muutoksella pyritään parantamaan alueen asumisviihtyisyyttä ja liikenneturvallisuutta, luomaan alueelle nykyistä kaupunkimaisempaa identiteettiä sekä mahdollistetaan uusien asuinkortteleiden rakentaminen lähemmäs
Lempääläntietä. Molemmissa luonnosvaihtoehdoissa uutta tiivistä rakentamista onkin osoitettu Lempääläntien varteen, jonne sijoittuu myös alueen uusi keskus.
Luonnosvaihtoehtojen keskeisenä erona on, että niissä on tutkittu Lempääläntien nykyisen linjauksen siirtoa ja tämän vaikutusta alueen uuteen korttelirakenteeseen ja maankäyttöön. Vaihtoehdossa
1 Lempääläntien linjaus säilyy nykyisellään ja uutta rakentamista sijoittuu sekä tien länsi- että itäpuolelle. Vaihtoehdossa 2 Lempääläntie siirretään kulkemaan nykyistä linjausta lännempänä. Tällöin
pääosa uudesta rakentamisesta sijoittuu tien itäpuolelle ja uusi rakentaminen muodostaa yhtenäisemmän asuin- ja palvelualueen.
Molemmissa luonnosvaihtoehdoissa on esitetty toteuttavaksi uusi Rajamäenkatu, joka yhdistää Multiojankadun eteläpään Lempääläntiehen Vuoreksenkadun risteyksen kohdalta. Uuden katuyhteyden
kautta ohjataan Pärrinmaan tulevalle alueelle suuntautuvaa liikennettä.
Yleissuunnitelman luonnosvaihtoehdoissa Multisillan uutta päiväkotia on ehdotettu sijoitettavaksi
Lempääläntien itäpuolelle, nykyisen Terävänkadun katu- ja parkkialueen tilalle. Päiväkodin sijoittaminen on suunniteltu siten, että tonttiliikenne voidaan toteuttaa sekä Lempääläntien nykyisen Terävänkadun liittymän kautta että myöhemmin koko Lempääläntien itäpuoleisia asuinkortteleita palvelevan uuden katuliittymän kautta. Näin mahdollistetaan alueen rakentuminen vaiheittain.
Molemmissa luonnosvaihtoehdoissa on myös painotettu toimivan kävely- ja pyöräilyväylästön sekä
lähivirkistysreittien kehittämistä osana kaupungin laajempaa verkostoa. Yleissuunnitelmassa on esitetty uusia kehitettäviä ja ennallistettavia viheralueita ja haluttu turvata nykyiset lähivirkistysalueet.
Viheralueiden kehittäminen liittyy myös alueen hulevesien hallintaan. Hulevesien hallinnassa tavoitellaan viherrakentamisen keinoin toteutettavia luonnonmukaisia ja kaupunkikuvaa elävöittäviä ratkaisuja, osana maisemallista kokonaisuutta.
Molemmissa luonnosvaihtoehdoissa uutta rakentamista on esitetty liki yhtä paljon. Asuinkortteleiden
mitoitusperiaatteena on käytetty korttelikohtaista 0,8e tehokkuuslukua. Tällöin pysäköinti asuinkortteleissa voidaan toteuttaa pintapysäköintinä. Luonnosvaihtoehdossa 2 esitetyissä, Lempääläntien
nykylinjauksen kohdalle rakentuvissa kortteleissa rakentamisen tehokkuutta voidaan tarkistaa ylöspäin pysäköintiratkaisut huomioiden.
Yleissuunnitelmaluonnoksissa on myös tutkittu täydennysrakentamisen mahdollisuutta alueen nykyisissä asuinkortteleissa. Näissä kortteleissa tapahtuva uusi rakentaminen on pääosin luonteeltaan
nykyisten rakennusten korotuksia, rakennusmassojen jatkamisia tai korvaamisia kokonaan uusilla
rakennuksilla. Yleissuunnitelmaluonnoksessa ei kuitenkaan esitetä tarkempia korttelisuunnitelmia
3
olemassa olevien kortteleiden osalta vaan uuden rakentamisen määriä on tutkittu kortteleittain lähinnä laskennallisesti.
Luonnosvaihtoehdoissa on esitetty uusia pientalotontteja (4-5 kpl) sijoitettavaksi Multisillankadun
pohjoisreunaan.
Kuva 1 Yleissuunnitelmassa tavoitellaan Lempääläntielle (kuvassa keskellä) nykyistä kaupunkimaisempaa ilmettä.
Kuva 2: Vuoreksen kaupunginosassa uutta rakentamista on sijoitettu katualueen lähelle kaupunkimaisen katuympäristön
aikaansaamiseksi.
4
Vaihtoehto 1
Vaihtoehdossa 1 Lempääläntie linjaus säilytetään nykyisellään ja uutta rakentamista osoitetaan tien
länsi- ja itäpuolelle. Lempääläntien länsipuolelle sijoittuva liikerakennus on ehdotettu korvattavaksi
uudella, käyttötarkoitukseltaan sekoittuneella asumisen ja palveluiden korttelialueella. Korttelialueen
uudet rakennusmassat sijoitetaan lähemmäs Lempääläntietä - rakennusten sijoittelulla tavoitellaan
uutta kaupunkimaisempaa julkisivua Multisillan kaupunginosalle. Rakennukset suunnitellaan siten,
että liiketilat sijoittuvat asuinrakennusten katutasoon.
Multisillan uusi päiväkoti sijoittuu luonnosvaihtoehdossa nykyisen Terävänkadun katu- ja parkkialueen tilalle. Tällöin päiväkodin tontti rajoittuu lännessä Lempääläntiehen ja idässä Kitiniitynkadun ja
Lempääläntien alikulun yhdistävään kävely- ja pyöräilyväylään. Sijainti Lempääläntien varressa
edellyttää päiväkodin pihan suojaamista melulta joko meluaidoin tai sijoittamalla päiväkotirakennus
tontin Lempääläntien vastaiselle sivulle.
Lempääläntien itäpuolelle sijoittuu kaksi uutta asuinkorttelialuetta. Näistä pohjoisempi sijoittuu nykyisen Multisillan koulun ja päiväkodin alueelle. Eteläisempi korttelialue sijoittuu Perkkoonkadun ja
Lempääläntien kulmaan, nykyisen liikerakennuksen tilalle. Tätä korttelialuetta laajennetaan pohjoiseen päin nykyiselle metsäalueelle kuitenkin korkeintaan niin, että kahden korttelialueen väliin jää
metsäisenä säilytettävä lähivirkistysalue. Tämän läpi luonnoksessa on ehdotettu kulkevan virkistysreitti Lempääläntieltä etelä-pohjois-suuntaiselle johtoalueelle, jota kehitetään alueen asukkaita palvelevana viheralueena.
Lempääläntieltä avataan uusi katuyhteys nykyisen alikulun kohdalta Lempääläntien itäpuolelle.
Luonnosvaihtoehdossa nykyinen Terävänkadun liittymä poistetaan käytöstä. Uuden katuyhteyden
kautta palvellaan sekä päiväkodin liikennettä että Lempääläntien itäpuolelle sijoittuvaa uutta asuinkorttelialuetta. Uusi risteyskohta muodostaa eräänlaisen Multisillan uuden keskipisteen, jossa alueen läpäisevät kävely- ja pyöräilyväylät kohtaavat.
Vaihtoehto 2
Vaihtoehdossa 2 Lempääläntie linjaus siirretään nykyistä linjausta lännemmäs ja alueen uusi rakentaminen sijoittuu pääosin tien itäpuolelle. Lempääläntien uusi tielinjaus on suunniteltu kulkevaksi
nykyisten Multisillankadun ja Multiojankadun ”häntien” kautta yhdistäen nämä yhdeksi väyläksi. Linjauksen siirron takia myös Lempääläntien ja Multisillankadun sekä Lempääläntien ja Perkkoonkadun
risteykset on suunniteltava osin uudestaan. Multiojankadun loppupäähän ja edelleen Pärrinmaalle
suuntautuva liikenne ohjataan kulkemaan uuden Rajamäentien kautta Lempääläntielle, jolloin nykyinen Multiojankadun liittymä Lempääläntielle voidaan muuttaa enemmän tonttiliittymämäiseksi palvelemaan lähikortteleiden liikennettä.
Lempääläntien siirron myötä vapautuneelle alueelle on esitetty sijoitettavaksi pääosin asuinkortteleita. Rakennusmassat on suunniteltu sijoitettavaksi lähelle Lempääläntietä, jolloin, vaihtoehdosta 1
poiketen, alueen kaupunkimaisempi julkisivu muodostuu Lempääläntien itäpuolelle. Lempääläntien
nykylinjauksen kohdalle esitetyissä asuinkortteleissa voidaan päätyä muuta rakentamista suurempaan tehokkuuteen pysäköintiratkaisut huomioiden.
5
Kuten vaihtoehdossa 1, myös vaihtoehdossa 2 Multisillan uusi päiväkoti sijoittuu nykyisen Terävänkadun katu- ja parkkialueen tilalle. Vaihtoehdosta 1 poiketen päiväkodin ja Lempääläntien väliin rakentuu uusi asumisen ja palveluiden korttelialue. Päiväkoti jää tällöin vaihtoehto 1 verrattuna sisemmälle uutta korttelirakennetta eikä vaatine laajoja meluntorjuntatoimenpiteitä.
Vaihtoehdon 1 tavoin Lempääläntieltä avataan uusi katuyhteys nykyisen alikulun kohdalta Lempääläntien itäpuolelle. Luonnosvaihtoehdossa nykyinen Terävänkadun liittymä poistetaan käytöstä. Uuden katuyhteyden kautta palvellaan sekä päiväkodin liikennettä että Lempääläntien itäpuolelle sijoittuvaa uutta asuinkorttelialuetta. Lisäksi päiväkodin ja Lempääläntien väliin osoitetaan uutta käyttötarkoitukseltaan sekoittunutta asumisen ja palveluiden korttelialuetta, jossa rakennukset suunnitellaan siten, että liiketilat sijoittuvat asuinrakennusten katutasoon. Kuten luonnosvaihtoehdossa 1, uuden risteyskohdan on suunniteltu muodostavan Multisillan uuden keskipisteen.
VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
Luonnonympäristö
Multisillan yleissuunnitelmatyössä yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut säilyttää alueen luonnonarvot sekä turvata alueen asukkaille mahdollisuus nauttia niiden läheisyydestä. Yleissuunnitelmaalueen keskeisimmät luonnonympäristöt sijaitsevat alueen luoteisosassa, Peltolammin ympäristössä, jonne sijoittuu Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualueen eteläisin osa.
Kaupunkitasolla täydennysrakentaminen ja kaupunkirakenteen tiivistäminen mahdollistavat laajojen
luontoalueiden säilyttämistä rakentamattomina. Yleissuunnitelmaluonnoksessa on esitetty Multisiltaan uutta asuin-, katu- ja palvelurakentamista, mikä aiheuttaa paikallisia muutoksia alueen luonnonympäristöön. Suunniteltu uusi rakentaminen sijoittuu kuitenkin huomattavalta osin jo aiemmin
rakennetuille tai käytössä olleille alueille, jolloin ympäristövaikutukset ovat vähäisemmät verrattuna
kokonaan uusien maa-alueiden käyttöönottoon ja rakentamiseen.
Yleissuunnitelmaluonnoksissa esitetyt alueen ympäristösuunnittelun keskeisimmät toimet liittyvät
hulevesien hallinnan ratkaisuihin, nykyisten vajaakäyttöisten virkistysalueiden aiempaa parempaan
hyödyntämiseen sekä toimivien ja seudullisesti yhdistävien viherreittien toteuttamiseen.
Hulevesien hallinnan osalta pyritään viherrakentamisen keinoin toteuttamaan luonnonmukaisia ja
kaupunkikuvaa elävöittäviä ratkaisuja. Yleissuunnitelmaluonnoksessa tällaisina kohteina esitetään
Arranmaanojan, Multisillanpolun ja Vaarinmoision alueita, joissa purot ja ojat kulkevat osin suljetuissa rummuissa tai keinotekoisissa kaivannoissa. Kaivettuja ja suoraviivaisia ojia pyritään ennallistamaan muokkaamalla niiden piirteitä luonnonmukaisien purojen kaltaisiksi. Tähän pyritään toteuttamalla niihin esimerkiksi lammikoita ja kosteikkoja, jotka viivyttävät tehokkaasti alueen hulevesikuormitusta. Ennallistamistoimilla tavoitellaan myös monipuolisia ja maisemallisesti mielenkiintoisia
viheralueita.
Multisillassa sijaitsevat johtoalueet muodostavat toisen merkittävän ympäristösuunnittelun kohteen
yleissuunnitelmaluonnoksissa. Sähköverkkoon kuuluvia johtoalueita voidaan hoitaa perinnebiotyyppimäisinä, monimuotoisina viheralueina, jotka muodostavat hyvän pohjan uusille viher- ja ulkoilureiteille. Lisäksi ne voivat toimia seudullisten viheryhteyksien väylinä.
6
Luonnonympäristön osalta vaihtoehtojen 1 ja 2 suurimmat erot koskevat Lempääläntien itäpuolisen
metsäalueen käyttöä. Vaihtoehdossa 1 laajempaa osaa Lempääläntien itäpuolisesta metsäalueesta
on esitetty uuden rakentamisen alueeksi kuin vaihtoehdossa 2. Multisillan alkuperäisen asemakaavan mukaiset, ns. ”keuhkokaavion” asuinkortteleiden sisälle jäävät metsäalueet säilytetään yleissuunnitelmaluonnoksissa metsäisinä lähivirkistysalueita.
Rakennettu ympäristö ja kaupunkikuva
Yleissuunnitelman luonnosvaihtoehdoissa tavoitellaan Multisillan alueelle aiempaa kaupunkimaisempaa rakentamista ja identiteettiä. Tavoitteena on, että Multisillan kaupunginosa olisi näkyvä osa
kantakaupungin rakennettua ympäristöä. Erityisesti Lempääläntien varteen suunnitellaan rakentamista, joka tuottaa alueelle uutta kaupunkimaista julkisivua ja yhdessä toimivien kävely- ja pyöräilyväylien kanssa luo mielenkiintoista ja virikkeellistä kaupunkiympäristöä.
Molemmissa luonnosvaihtoehtoissa uusi rakentaminen on kerrostalovaltaista ja keskittyy Lempääläntien varteen. Uudella rakentamisella pyritään muuttamaan erityisesti Lempääläntien nykyistä
maantiemäistä luonnetta enemmän katumaiseksi kaupunkiympäristöksi. Muutos on jatkumoa Lempääläntien kehittämiselle Peltolammin ja Lakalaivan alueilla, jossa tien linjaukselle on esitetty merkittäviä muutoksia. Katuympäristön muutoksilla pyritään laskemaan ajonopeuksia ja vähentämään
tieliikenteen aiheuttamaa melua, mikä puolestaan parantaa alueen asumisviihtyisyyttä. Muutoksia
aikaansaadaan rajoituksin ja rakenteellisin keinoin. Kierto- tai valo-ohjattuja risteyksiä yleissuunnitelmaluonnoksissa on esitetty Multisillankadun, Perkkoonkadun ja Vuoreksenkadun liittymiin. Lisäksi
kierto- tai valo-ohjattua risteystä esitetään Lempääläntien itäpuolelle muodostettavia asuinkortteleita
palvelevan uuden katuyhteyden liittymään.
Luonnosvaihtoehdossa 1 Lempääläntien länsipuolelle uusia asuinkortteleita toteutetaan Lempääläntien sekä Multiojan- ja Multisillankadun väliin sijoittuvalle nykyiselle katu- ja paikoitusalueelle. Lempääläntien itäpuolella uusi rakentaminen sijoittuu nykyisen koulun ja päiväkodin kortteleihin sekä
Lempääläntien ja Perkkoonkadun kulmaukseen. Lempääläntien itäpuolella rakentaminen sijoittuu
hankalan maaston vuoksi kauemmas tiestä.
Luonnosvaihtoehdossa 2 vaikutukset olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön ja nykyiseeen
asumiseen ovat suuremmat kuin vaihtoehdossa 1. Vaihtoehdossa 2 uusi rakentaminen sijoittuu pääosin Lempääläntien siirrosta johtuen sen itäpuolelle. Lempääläntie siirretään luonnosvaihtoehdossa
kulkemaan nykyistä linjausta lännempänä, lähempänä Multisillankadun ja Multiojankadun nykyisiä
asuinkortteleita. Uuden tielinjan pohjana käytetään nykyisiä Multisillankadun ja Multiojankadun ”häntiä”, jotka yhdistetään muodostamaan uusi yhtenäinen katuosuus. Siirron yhteydessä tulee huolehtia
nykyisiin asuinkortteleihin kohdistuvien, liikenteestä aiheutuvien ympäristöhäiriöiden minimointi.
Molemmissa luonnosvaihtoehdoissa Multisillan uusi päiväkoti sijoitetaan nykyisen Terävänkadun
katu- ja parkkialueelle. Lempääläntien siirrosta johtuen vaihtoehdossa 2 päiväkotiin kohdistuu vähemmän liikenteen aiheuttamia ympäristöhäiriöitä kuin vaihtoehdossa 1. Vaihtoehdossa 1 esimerkiksi meluhäiriöitä voidaan kuitenkin vähentää meluaidoin ja suojavihervyöhykkein.
7
Palveluiden saavutettavuus
Yleissuunnitelmassa esitetyn uuden rakentamisen ja kasvaneen asukasmäärän myötä alueen nykyisten palveluiden toimintaedellytykset voidaan turvata. Yleissuunnitelman molemmissa luonnosvaihtoehdoissa palvelurakentamista on esitetty yhtä paljon ja se vastaa alueen nykyisen palvelurakentamisen määrää. Luonnosvaihtoehdossa 1 palvelurakentaminen on esitetty sijoitettavaksi sen
nykyiselle korttelialueelle Lempääläntie länsipuolelle. Vaihtoehdossa 2 palvelurakentaminen sijoittuu
puolestaan Lempääläntien itäpuolelle rakentuviin uusiin keskuskortteleihin. Lempääläntien kehittäminen nykyistä katumaisemmaksi vähentää kuitenkin tien estevaikutusta paikallisten palveluiden
saavutettavuuden osalta.
Yleisten palvelujen osalta yleissuunnitelmassa Multisiltaan on esitetty päiväkotia, jota voidaan tarvittaessa laajentaa pienten lasten yksiköksi, joka sisältää päiväkodin, esiopetuksen sekä 1-2 koululuokan.
Liikenne
Toteutuessaan kokonaisuudessaan, yleissuunnitelmassa esitetty uusi rakentaminen lisäisi liikenteen määrää paikallisesti. Yleissuunnitelman keskeisenä tavoitteena on muuttaa Lempääläntien nykyistä maantiemäistä luonnetta huomioiden kuitenkin Lempääläntien roolin seudullisesti merkittävänä liikenneväylänä, joka yhdistää Tampereen kantakaupungin sen eteläpuoleisiin alueisiin. Lisäksi
huomioidaan Lempääläntien rooli erikoiskuljetusten reittinä. Muutoksen tavoitteena on myös vähentää Lempääläntien nykyistä estevaikutusta Multisillan eri osien välillä liikuttaessa.
Yleissuunnitelmassa esitettyjen toimien tavoitteena on liikenteen nopeuksien laskeminen ja sujuvasti
toimivat, turvalliset liittymät. Esimerkiksi liittymistä Lempääläntielle helpotetaan kierto- ja tai valoliittymin. Liikenneympäristön osalta luonnosvaihtoehtojen keskeisenä erona on Lempääläntien linjauksen muutos. Luonnosvaihtoehdossa 1 Lempääläntien linjaus säilyy nykyisellään, kun taas luonnosvaihtoehdossa 2 Lempääläntie esitetään siirrettäväksi nykyistä linjausta lännemmäs. Lempääläntien
siirtyminen lähemmäs nykyisiä asuinkortteleita saattaa lisätä niihin kohdistuvia ympäristöhäiriöitä.
Tavoitteena on kuitenkin alentaa Lempääläntien ajonopeuksia, jolloin liikenteen aiheuttama meluvaikutus vastaavasti pienenee.
Yleissuunnitelman tavoitteena on myös kävelyn ja pyöräilyn sekä joukkoliikenteen kulkutapaosuuksien kasvattaminen. Molemmissa luonnosvaihtoehdoissa on painotettu toimivan kävely- ja pyöräilyväylästön sekä lähivirkistysreittien kehittämistä osana kaupungin laajempaa verkostoa. Joukkoliikenteen osalta yleissuunnitelmaluonnoksissa esitetty rakentaminen toteutuessaan kokonaisuudessaan ja tämän myötä kasvanut alueen asukasmäärä turvaavat alueen joukkoliikenteen toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.
Multisillan alueen laajempi liikenteellinen ja verkostollinen tarkastelu valmistuu yleissuunnittelun viimeistelyvaiheessa.
8
Yhdyskuntarakenteen eheys ja elinympäristön laatu
Multisillan EHYT-yleissuunnitelmatyön tavoitteena on täydentää ja tiivistää olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta toimivalla ja asukkaita palvelevalla tavalla. Yleissuunnittelun lähtökohtana on tuottaa viihtyisää ja virikkeellistä kaupunkiympäristöä, ja uuden rakentamisen suunnittelussa on huomioitava jo olemassa oleva kaupunkirakenne ja alueen nykyisten asukkaat. Multisillassa tavoitteena
on erityisesti ollut arkiympäristön laadun parantaminen, alueen vetovoiman kohentaminen sekä pitkäaikaisen elinkaariasumisen mahdollisuuksien turvaaminen.
Multisillan yleissuunnittelun keskeisenä suunnittelukohteena on Lempääläntie alue, joka on altis liikenteen aiheuttamille ympäristöhäiriöille. Uuden rakentamisen tarkemmassa suunnittelussa onkin
huomioitava tien nykyiset ja ennustetut liikennemäärät, jotta uudet asuinalueet kykenevät tarjoamaan asukkaille viihtyisiä asuinympäristöjä.
Toteutuessaan kokonaisuudessa yleissuunnitelmaluonnoksissa esitetty uusi rakentaminen muodostaisi Multisiltaan uusia tiiviitä asuinkortteleita ja koko alueelle kehittyisi nykyistä merkittävästi kaupunkimaisempi ilme.
9
LIITTEET
-
Multisillan yleissuunnitelmaluonnos: Kadut ja korttelialueet - Vaihtoehto 1: Lempääläntien
nykylinjaus 1:5000
Multisillan yleissuunnitelmaluonnos: Kadut ja korttelialueet - Vaihtoehto 2: Lempääläntien
siirto1:5000
Multisillan yleissuunnitelmaluonnos: Kävelyn- ja pyöräilyn verkosto sekä viheralueet - Vaihtoehto 1: Lempääläntien nykylinjaus 1:5000
Multisillan yleissuunnitelmaluonnos: Kävelyn- ja pyöräilyn verkosto sekä viheralueet - Vaihtoehto 2: Lempääläntien siirto 1:5000
Multisillan yleissuunnitelmaluonnos: Täydentävän rakentamisen mahdollisuudet nykyisissä
kortteleissa 1:3000
10