Raija haluaa auttaa muita

päätoimittajalta
viikon kysymys
gallup
Pelottaako
lentäminen?
n 14.1.2015
Sote-soppa
porisee
Muuramen kunta suunnittelee kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen
yhtiöittämistä. Kunnanvaltuusto antoi maanantaina kunnanhallitukselle
täydet valtuudet jatkaa toimia kunnan 100-prosenttisesti omistaman, sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan yhtiön perustamiseksi.
Tarkoituksena on siirtää kunnan sote-palvelujen järjestämisvastuu yritykselle 1.1.2016-31.12. 2025 väliseksi ajaksi. Toiminta jatkuisi terveyspalvelujen osalta nykyisessä terveyskeskuksessa, joka on kunnan omistama rakennus. Kunnanhallitus oikeutettiin lisäksi valmistelemaan irtaantumista
Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoiminta-alueelta.
Muuramen radikaalien suunnitelmien taustalla on huoli sosiaali- ja terveyspalvelujen laadusta, saatavuudesta ja kustannuksista. Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista ennakoi Muuramen kunnalle neljän miljoonan euron vuosittaisia lisäkustannuksia.
Muuramen päättäjiä on huolestuttanut myös se, että sosiaali- ja terveyspalvelujen (opiskelija- ja oppilashuolto, varhaiskasvatus, opetustoimi,
työllistäminen) eheys rikkoontuisi uudessa sote-palvelujärjestelmässä. Esitetty järjestämislakimalli veisi kunnalta tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa kuntalaisille tuotettavien palvelujen laatuun ja saatavuuteen.
Muuramen kunta ei ole yksin huolensa kanssa. Helsingin Sanomien
mukaan jopa 16 kuntaa harkitsee sote-palvelujensa yksityistämistä. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) varoitti ulkoistajakuntia mahdollisista tuplakustannuksista. Kunta voi joutua tulevaisuudessa maksamaan
sote-palveluistaan sekä sote-alueelle että yhtiölle, jos se ulkoistaa palvelunsa liian myöhään – Huovisen tulkinnan mukaan helmikuun 28. päivän jälkeen. Huovinen epäili myös, ettei Muurame voi yksipuolisesti irrottautua
Paras-lain mukaiselta yhteistoiminta-alueelta.
Muuramen päättäjät ovat tunnistaneet monet epävarmuustekijät, eivätkä aio juntata hanketta jääräpäisesti eteenpäin, jos se osoittautuu ongelmalliseksi. Selvitys tehdään kuitenkin nyt kun siihen on vielä tilaisuus.
Tapani Markkanen
Vielä ehtii saada rokotuksen alkavaa influenssakautta varten.
Onko influenssakausi
alkamassa?
Influenssaepidemia on alkanut eri
puolilla Suomea. Onko tauti jo tulossa Keski-Suomeen JYTE:n tartuntataudeista vastaava apulaisylilääkäri Ilkka Käsmä?
Epidemiakausi on alkamassa ja
Pirkanmaalla sitä on jo enemmänkin. Täällä on toistaiseksi ollut rauhallista. Keski-Suomessa on ollut
pari hiljaista vuotta influenssan
suhteen.
Millainen influenssa on tänä
vuonna liikkeellä, ja tehoaako rokote siihen?
Liikkeellä on muuntuneita kantoja, joihin rokote ei niin tehoa. On
myös normaaliakin virusta liikkeellä. Suomessa on käytössä sama
rokote kuin oli edellisenäkin vuonna. Viruksille on tyypillistä, että ne
muuntautuvat pikkuhiljaa. Uusin
tieto uudesta influenssasta on, että
se saattaa olla hyvinkin vähäoireinen ja jopa oireeton osalla väestöä.
Oireetonkin pystyy levittämään sitä, ja siinä mielessä se on salakavala tauti. Kun kausi on käynnissä,
tyypilliset oireet ovat influenssaa ja
virus tarttuu tosi hyvin. Influenssan
oireet vaihtelevat yksilöllisesti.
Ehtiikö rokote vielä suojata influenssaa vastaan?
Kannattaa ottaa rokote, sillä siitä saa ainakin sen hyödyn, että tauti on todennäköisesti lievempi rokotetuilla. JYTE:llä on viimeinen
keskitetty rokotuspäivä Kyllössä
lauantaina 17.1. Rokotesuojan saamiseen menee pari viikkoa, mutta
influenssaepidemiassakin menee
pari viikkoa ennen kuin se käynnistyy.
viikon vieras
Olli Isrikki
■■No eipä tuota tule pelättyä.
Olen lentänyt ihan niin kuin
ennenkin, pari kertaa vuodessa. Kyllähän onnettomuudet
tietysti vähän mietityttävät.
Marketta Oksanen
■■En pelkää, rakastan lentämistä. Asuin kaksi vuotta Saksassa ja lensin tänne Jyväskylään kyllä aika monta kertaa.
Jouluna, kesällä, muutenkin.
En mieti niitä onnettomuuksia, yhtä lailla voisin jäädä auton alle.
Raija haluaa auttaa muita
Outi Elomaa
Vielä lisäksi?
Outi Elomaa
Pitopalveluyrittäjänä ja lukuisista luottamustehtävistä tunnettu Raija Sipinen juhli viime
sunnuntaina perheen ja läheisten
kanssa 70-vuotispäiviään. Maanantaina oli tarjolla ruokaa vieraille Nikolainkulmassa.
Sipisen Juhlapalvelu on toiminut 36 vuotta ja nykyään sitä johtaa Sipisten tytär Marja Mäenpää.
Raija Sipinen kertoo, että nykyäänkin hän on mukana yrityksen toiminnassa ja tarttuu kauhan varteen
tai vispilään tarpeen mukaan.
– Luulen, että minut tunnetaan
yrittäjyyden ja luottamustoimien lisäksi aika paljon myös hyväntekijänä. Olen tehnyt aloitteen vuosien
aikana monessa hyväntekeväisyyteen liittyvässä asiassa. Olen esimerkiksi tarjonnut 19 vuoden ajan
jouluaterian Jyväskylän kaupungin palvelutalojen vanhuksille. Tänäkin vuonna oli Nikolainsalissa
neljä kattausta. Vuosikausia tarjosin aterian ilmaiseksi, mutta viime
vuosina olemme verotuksellisista
syistä ottaneet maksuna viisi euroa. Olen opettanut myös perheeni
siihen, että meille on suurempi ilo
siitä, kun annamme ja Taivaan Isä
palkitsee.
Tyttärien, Marjan ja Tarjan lisäksi perheeseen kuuluvat vävyt, kolme lastenlasta sekä aviomies Seppo Ilmari. Sipisten avioliitto täytti 50 vuotta viime elokuussa ja sitä
9-henkinen perhe juhli viikon matkalla Roomassa.
Raija Sipinen on ollut kristillisdemokraattien edustajana kunnanvaltuutettuna yli 30 vuotta, samoin
Miten asut?
■■Palokassa keltavihreässä tiilisessä omakotitalossa.
Kuinka monta täytekakkua olet
tehnyt?
■■Olen tehnyt tuhansia kakkuja. Viimeiset kymmenen vuotta
meillä on ollut erikseen kondiittori, joka tekee täytekakut. Itse
tekemistäni kakuista suosikkini
on lakkakakku.
Onko sinulla salaisia reseptejä?
■■Pulla-reseptini on salainen. En
tee pullaa ollenkaan sillä tavalla kuin tavallisesti tehdään. Sen
voin paljastaa, että reseptin salaisuus ovat voi, kerma ja manteli. Pulla on vähän kakkumaista, mutta taikina nousee silti hyvin. Toinen salaisuuteni on herkullinen mummonkakkuresepti. Sitä tarjotaan lähes jokaisissa
pidoissa edelleenkin.
Raija Sipinen sanoo iloisen luonteensa ja vahvan uskon auttavan vaikeinakin aikoina.
seurakunnan päättävissä elimissä.
Viimeksi hän oli Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Kaupunginvaltuutettuna
on kaksi vuotta jäljellä ja kirkkovaltuustossa neljä edessä.
Lähimpänä hänen sydäntään
ovat lapset ja vanhukset sekä ihmiset, jotka eivät osaa itse hankkia
apua itselleen. Sipinen kertoo aut-
taneensa monia ihmisiä tällaisessa
tilanteessa.
Raija Sipinen sanoo jaksavansa
olla niin monessa mukana siksi, että saa paljon myönteistä palautetta.
– Jos emme saisi yrityksessämme niin paljon kiitosta kuin saamme, tätä ei jaksaisi tehdä. Haluamme aina tehdä ihmisille sellaisen
juhlan kuin he toivovat.
Tarja Vilhuniemi
■■Onnettomuudet ovat vähän
pistäneet miettimään lentoturvallisuutta, mutta se ei estä minua lentämästä. Olen
matkustellut niistä huolimatta ja tulen matkustamaankin.
Pidän lentämistä kohtuullisen turvallisena, kun ajattelee,
kuinka pieni mahdollisuus on
joutua onnettomuuteen.
Terveiset eläkkeelle lähtevälle
kaupunginjohtaja Markku Anderssonille?
■■Oikein kiitolliset ja rakkaat
terveiset sekä siunausta elämään. Toivon hänelle elämään
kaikkea hyvää, ja että hän saisi
viettää terveitä eläkepäiviä.
Mikä on keskisuomalainen ruokasuosikkisi?
■■Vaikka se ei ole aito keskisuomalainen ruoka, vastaan lohilaatikko. Tirripaisti on aito keskisuomalainen, joka tehdään
sianlihasta ja siihen laitetaan
vähän muikkuja mukaan. Jälkiruuista on suosikkini talkkunahyve, jossa on sokeroitua puolukkahilloa, talkkunajauhoja ja
kermavaahtoa.
Arto Terho
■■En pelkää, kun ajattelee,
kuinka vähän lento-onnettomuuksia on suhteessa johonkin auto-onnettomuuksiin. En
lennä kauheasti, jos nyt muutamalla lomareissulla käyn.