Einarin Säätiö jakoi tunnustuksia metsäalan osaajille jo 10. kerran

LEHDISTÖTIEDOTE 26.5.2015
LHE
Einari Vidgrén Säätiön 10v-juhlavuosi
Einarin Säätiö jakoi tunnustuksia metsäalan osaajille jo 10. kerran
Einari Vidgrénin elämäntyötä ylläpitävä säätiö jakoi tunnustuksia metsäalan osaajille jo kymmenennen
kerran. Tänään tiistaina 26.5.2015 Vieremällä järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa jaettiin tunnustuksia
yhteensä 87 500 eurolla.
Ponsse Oyj:n perustaja ja teollisuusneuvos Einari Vidgrén perusti vuonna 2005 Einari Vidgrénin Säätiön, jonka
tavoitteena on nostaa koneellisen puunkorjuun alalla tehtävän työn arvostusta. Säätiö haluaa kehittää ja lisätä
koneelliseen puunkorjuuseen liittyvän yrittäjyyden tunnettuutta ja lisätä koneellisen puunkorjuun kiinnostavuutta
työllistäjänä erityisesti nuorten keskuudessa.
Säätiön kymmenen toimintavuoden aikana on jaettu tunnustuksia noin 240 puunkorjuu- ja metsäalan
asiantuntijalle ja noin 200 opiskelijalle yhteensä 877 000 euron arvosta. Suomen lisäksi palkittuja on ollut
Venäjältä, Ruotsista, Puolasta, Virosta ja Yhdysvalloista.
Einarin Palkinnot
Päähuomionosoituksena Säätiö myönsi kaksi Einarin Palkintoa, jotka annetaan pitkäaikaisesta työstä
metsäkoneurakoitsijana. Palkintoperusteissa korostetaan pitkäjänteisyyttä ja ammattitaitoista yrittäjyyttä erittäin
vaativalla alalla. 15 000 euron Einarin Palkinnot vastaanottivat Veljekset Knuutinen Oy Pattijoelta ja
Toropainen Oy Metsäkoneurakointi, Kiteeltä.
Pattijokiset veljekset Oiva ja Veli Knuutinen perustivat koneelliseen puunkorjuuseen keskittyvän Veljekset
Knuutinen Oy:n vuonna 1973. Tänä päivänä päävastuu yrityksen pyörittämisestä on siirtynyt Velin pojille
Markolle ja Jarmolle. Forest Logisticin osayrittäjänä toimiva yritys on myös palkittu UPM:n toimesta vuoden
2014 parhaana koneyrittäjänä Pohjanmaalla. Työntekijöiden vaihtuvuus on ollut Veljekset Knuutinen Oy:ssä
pientä ja talvikuukausina yritys työllistää jopa 15 puunkorjuun ammattilaista. Yrityksessä uskotaan vahvasti
korjuuyrittämisen tulevaisuuteen Suomessa puunkäyttöä lisäävien investointien myötä.
Kiteeläinen maanviljelijä Pertti Toropainen aloitti puun metsäkuljetukset 1960-luvun lopulla. Tänä päivänä
perheyritys Toropainen Oy Metsäkoneurakoinnissa puunkorjuu jatkuu jo kolmannessa polvessa. Pertin poika
Harri on jatkanut yrittäjyyttä ja hänen poikansa Timo on ottamassa vastuuta yrityksen pyörittämisestä.
Toropainen Oy Metsäkoneurakointi on mukana Keski-Karjalan alueella toimivassa viiden yrityksen Tähtimetsä
Oy:ssä. Toropaisten toiminta on aina keskittynyt yrityksen ydinosaamiseen, puunkorjuuseen. Yrityksessä
pidetään myös tärkeänä, että korjuukalusto uusiutuu jatkuvasti ja, että kuljettajat pääsevät vaikuttamaan
konevalintoihin.
Einarin Tunnustuspalkinnot
Säätiö palkitsi koneelliseen puunkorjuuseen liittyviä tutkimus- ja tuotekehitystahoja, alan koulutuksen kehittäjiä
sekä alan tunnettuutta ja arvostusta nostaneita tahoja Einarin Tunnustuspalkinnoilla.
4000 euron Einarin Tunnustuspalkinto luovutettiin Maaseutuammattiin ry:lle, jonka tavoitteena on verkostoida
Pohjois-Savon metsä- ja maatalouden yritykset, yhdistykset, oppilaitokset ja muut toimijat yhteiseen toimintaan.
Pyrkimyksenä on antaa peruskoulujen oppilaille ja opettajille paremmat mahdollisuudet tutustua metsä- ja
maatalouden alan ammatteihin.
LEHDISTÖTIEDOTE 26.5.2015
LHE
4000 euron Einarin Tunnustuspalkinnon vastaanotti Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jyrki Iivonen
ansioistaan suomalaisen metsäsektorin ammattitaitoisena ja kriittisenä tarkastelijana yli kolmen vuosikymmenen
ajan.
Kaksi 4000 euron Einarin Tunnustuspalkintoa myönnettiin metsäkonealan opettajille heidän ansioistaan nuorten
ja aikuisten ohjaamisessa ja motivoinnissa metsäalan opiskeluun sekä aktiivisesta ja motivoituneesta
yhteistyöstä metsäalan yrittäjien kanssa. Palkinnot vastaanottivat lehtori Immo Heikkinen Lapin
ammattiopistosta Rovaniemeltä ja lehtori Hannu Mäkinen Jämsän ammattiopistolta Jämsästä.
3500 euron palkinnon vastaanotti metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon järjestämä Metsä rokkaa -tapahtuma, joka
on tehnyt tärkeää työtä metsäalan tunnettavuuden lisäämiseksi nuorten keskuudessa ja kantanut vastuuta
uusien ammattilaisten löytämiseksi alalle.
3000 euron Einarin Tunnustuspalkinto myönnettiin opiskelijastipendin muodossa yhdysvaltalaiselle Finlandia
Universitylle, Michiganiin. Opiskelijastipendi mahdollistaa yhden opiskelijan tiiviin koulutusjakson
tavaralajimenetelmän ja sen edistämisen osalta.
2000 euron Einarin Tunnustuspalkinnon vastaanotti Vieremän Itäinen koulu lasten metsätuntemuksen
kehittämiseen tähtäävän opetuksen lisäämisestä. 40 oppilaan kyläkoulu on kehittänyt ohjelmaa aktiivisesti
yhdessä lasten vanhempien kanssa ja luonut poikkeuksellisen monipuolisen ja useisiin oppiaineisiin
saumattomasti nivoutuvan kokonaisuuden, jossa oppimisympäristöä on onnistuneesti laajennettu luokan ja
koulun ulkopuolelle.
Einarin Kuljettajapalkinnot ja Einarin Opiskelijastipendit
Einari Vidgrénin Säätiö palkitsi myös 20 ansioitunutta metsäkoneenkuljettajaa 1000 euron Einarin
Kuljettajapalkinnolla. Ehdotukset palkittavista metsäkoneenkuljettajista tekivät metsäyhtiöt ja sahat.
Palkitsemisperusteina olivat työn laatu ja hyvä asenne sekä yhteistyö ja kommunikointi metsänomistajien ja
muiden sidosryhmien kanssa.
Einarin Kuljettajapalkinnon vastaanottivat:
Juha Alaoja, Rovaniemi
Juha Haverinen, Kesälahti
Petri Hyvärinen, Leppävirta
Mikko Hyytiä, Kangasniemi
Ari Koivisto, Teuva
Marko Koivukangas, Ranua
Petri Kontkanen, Kontiolahti
Juha Lönnroth, Riihimäki
Marko Lönnroth, Riihimäki
Paavo Mourujärvi, Mourujärvi
Jani Mustonen, Nurmes
Ossi Mörsky, Isokyrö
Timo Paatelainen, Kotvala
Kari Pennanen, Kitee
Anne Räihä, Pattijoki
Anna-Kaisa Tolvanen, Nurmes
Hannu Viiltola, Oulainen
LEHDISTÖTIEDOTE 26.5.2015
LHE
Lisäksi Venäjältä palkittiin kolme metsäkoneenkuljettajaa, joille palkinto tullaan luovuttamaan Ponssen Venäjän
tytäryhtiön, OOO Ponssen 10-vuotisjuhlissa kesäkuussa:
Aleksandr Suvorov, Venäjä
Dmitri Lovtsov, Venäjä
Vadim Heistonen, Venäjä
Einari Vidgrénin Säätiö palkitsi myös 500 euron opiskelijastipendillä 26 metsäkonealan opiskelijaa. Stipendeistä
ovat päättäneet kunkin koulun opettajakunta. Perusteina koulumenestyksen lisäksi on ollut se, että koulunsa
päättävällä oppilaalla on työpaikka metsäkoneenkuljettajana tai -huoltajana.
Einarin Opiskelijastipendin vastaanottavat:
Oulun seudun ammattiopisto, Taivalkosken yksikkö
Oulun seudun ammattiopisto, Muhoksen yksikkö
Tampereen seudun ammattiopisto, Kuru
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Kullaa
Etelä-Savon ammattiopisto, Salosaari, Mikkeli
Yrkesakademin i Österbotten, Vasa
Lapin ammattiopisto, Rovaniemi
Jämsän ammattiopisto, Jämsä
Savon ammatti- ja aikuisopisto, Toivala
TTS, Tuottavuus ja luonnonvarat, Rajamäki
Etelä-Savon Ammattiopisto, Pieksämäen metsäopetus
Pieksämäki
Pohjois-Karjalan ammattiopisto, Valtimo
Hämeen ammatti-instituutti (Evo), Hämeenlinna
Saimaan ammattiopisto Sampo, Ruokolahti
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Tarvaala
Vilho Pöllänen, Tomi Ronkainen
Henri Paananen
Jermu Haukijärvi, Mikko Laukkanen
Niko Reunanen, Jani Taalikka
Matias Partio, Antti Räisänen
Oliver Karlsson, Oskar Pettersson
Rasmus Jänkälä, Markus Ruokamo
Saku Tuhkalainen, Tuomas Hirvelä
Artturi Tuppurainen, Jimi Nurminen
Riku Lehto, Joonas Mäkelä
Ville Kemppi, Eetu Kauhanen
Henri Suhonen, Miro Kvick
Jarkko Härkälä
Veikka Vesikko
Teemu Virnes
Kuvamateriaalia ja haastattelut palkituista ja palkintojenjakotilaisuudesta:
http://www.ponsse.com/fi/media-arkisto/kuvat/events/2015/einari-vidgren-foundation-26.5
Tiedote ja palkittujen haastattelut:
http://www.ponsse.com/fi/media-arkisto/tiedotteet
Materiaali on vapaasti lehdistön käytettävissä palkitsemistilaisuutta koskevassa uutisoinnissa.
Vieremällä 26. toukokuuta 2015
EINARI VIDGRÉNIN SÄÄTIÖ
Juha Vidgrén
Einari Vidgrénin Säätiön puheenjohtaja
LISÄTIETOJA:
Juha Vidgrén, puh. 040 518 6286
www.evsaatio.fi