Velj. Knuutinen Oy Einari Vidgrén Säätiö, Einarin Palkinto Knuutisen veljekset jo toisessa polvessa Pattijokiset veljekset Oiva ja Veli Knuutinen perustivat koneelliseen puunkorjuuseen keskittyneen yrityksen vuonna 1973. Tänä päivän yritys on edelleen Veljekset Knuutinen Oy, mutta vastuu on siirtynyt Velin pojille Markolle ja Jarmolle. Vanhemmat Knuutiset kertovat, että alkuun urakointi oli metsureiden tekemien tukkien ja pöllien ajoa puoliteloilla varustetulla Massey Ferguson 165:lla. Perässä olevaan ”kylmään” eli ilman vetoa olevaan kärryyn mahtui reilu viisi kiintoa puuta. Mutta hankaluus oli siinä, ettei yhdistelmä kuorma päällä liikkunut metsässä. Täydet kuormat vaativat alleen kunnollisen tien. Käytettynä hankittu yhdistelmä oli remontissa tavan takaa ja niinpä siitä luovuttiin vajaan vuoden käytön jälkeen. Askelia kohti parempaa Seuraava kone oli huomattavasti luotettavampi. Ford 5000 ylipitkillä teloilla, Granab katolla ja perässä Telikarhu-kärry hydraulisella aisalla. Se oli iso askel tuottavuuden parantamisessa. Kärry oli edelleen kylmä, mutta aisan metrin liikevaralla yhdistelmää pystyi ”nitkuttelemaan” eteenpäin vaikeassa maastossa. Vajaan kolmen vuoden päästä ostettiin Ruotsista kuutoskoneella varustettu TEG. Se alkoi jo hieman muistuttaa metsätraktoria. Yritys laajeni ja kohta toiseksi koneeksi hankittiin neloskoneella varustettu TEG. Veli ja Oiva muistelevat, että 1970-luvulla metsässä oli jos minkälaista kalustoa puunajossa. Itse tehtyjen viritysten lisäksi monet valmistajat tarjosivat tekeleitään metsätöihin. Yhteistä tämän vuosikymmenen koneille oli huono kestävyys. Työkalupakki tuli erittäin tutuksi. - Jos viikon sai ajaa ilman remonttia niin se oli jo melkoinen saavutus. Vihreässä Kockum 8335:ssa oli takaveto hoidettu avoketjulla. Kyllähän se talvella meni, mutta kelirikkoaikaan hiekka söi ketjut käsittämättömän nopeasti pilalle, Veli ja Oiva Knuutinen muistelevat. Renkaiden kanssa oli myös jatkuvasti ongelmia. Oiva toteaa hieman naureskellen, että huonoimmista renkaista sääski pysty lentämään kyljestä läpi. Renkaiden parantuminen on jatkunut ja yrityksen nykyiset veljekset, toimitusjohtajana toimiva Marko ja ajohommissa oleva Jarmo muistelevat alkuaikojen rengassulkeisia. Samalla miehet miettivät, oliko yhteen aikaan suositeltu kolmen kilon rengaspaine liian vähän, sillä nykyään viittä kiloa käytettäessä samanlaiset renkaat kestävät huomattavasti paremmin. Seisokit eivät yllättäneet Alkuaikoina työ oli raskasta, kun ahkiossa kiskoi hitsausvehkeitä ja peräkoteloa umpihangessa metsään. Moottorikelkkoja ei ollut eikä toisia koneitakaan, joilla remonttikuljetuksia olisi voinut hoitaa. Mutta vaikeuksista huolimatta metsurien kaatamat puut saatiin ajetuksi teiden varsiin. Yhtiöillä oli ymmärrystä, eikä hakkuita sen kummemmin kuin ajojakaan pysäytetty, vaikka jossain oli paljonkin puuta varastossa. Työ ei ollut läheskään niin äkkinäistä, kuin nykyään. Puutavaralajien vähäisyys helpotti myös, sillä lehtikuitupinoon sai panna kaikki lehtipuut lepästä alkaen. Myös tukkipuolella oli helpompaa, sillä kuuset ja männyt pantiin usein samaan kasaan. Ötökkälaki ja puun tuoreuden korostaminen tehtaan prosessissa ovat omalta osaltaan lisänneet puuhuollon tempoilevuutta. Ensimmäinen Ponsse Knuutisille tuli 1980-luvun puolivälissä. Käytettynä hankittu kone osoittautui mieluisaksi ja siitä lähtien valtaosa konehankinnoista on tehty Vieremältä. Vuonna 1987 yritykselle hankittiin ensimmäinen moto. Hakkaaminen oli opeteltava alusta pitäen, mitä nyt Ponssen Kokkoniemi kävi vähän alkuun opastamassa. Velj. Knuutinen Oy Einari Vidgrén Säätiö, Einarin Palkinto Yrittävä oppii - Kun aikansa istui kopissa ja yrittää, niin kyllä sitä oppi, Veli tiivistää työssä oppimisen. Motoista esitettiin aikanaan monenlaista mielipidettä, mutta yllättävän hyvin Ponssen motot toimivat. Alkuun mittalaitteet eivät olleet kovin kehittyneitä ja melko kauan puut mitattiin käsipelillä toiseen kertaan. Pikku hiljaa luotettavaksi osoittautunut mittalaite valtasi savotat ja käsimittaus jäi pois. Knuutiset sanovat, että kun on yhden merkin kanssa oppinut toimimaan, niin mitäpä sitä vaihtamaan. Koko paletti on toiminut sujuvasti, huolto on lähellä Oulaisissa ja varaosan voi tarvittaessa vaikka hakea Iisalmesta. Kotona tai metsässä tehdään enää vain pieniä huoltoja. Vähänkään isommat huollot ja korjaukset teetetään sopimushuoltajalla. Melkoinen osa huolloista on nykyään sähkökynällä värkkäämistä ja tietokonehommaa, johon vaaditaan ammattilainen työkaluineen. Tällä hetkellä yrityksellä on viisi motoa ja kolme ajokonetta. Ajokoneita on työssä myös osayrittäjien kautta. Työt tehdään UPM:lle, mutta Knuutisten sopimus on tehty Forest Logistic Oy:n kanssa. Yhtiöillä on kova halu tehdä sopimuksia aina vain isompien yritysten kanssa. Harvennukset lisääntyvät Hakkuutyö jakautuu tasan harvennusten ja päätehakkuiden kesken. Talvisin harvennukset ovat ykkösosassa ja kesällä tehdään aukkoa. Harvennusten osuus on ollut vuosi vuodelta kasvamaan päin. Konekohtainen saanto vaihtelee suuresti, 20 000:sta reiluun 40 000 mottiin vuodessa. Ruotsissa Växjön lähellä vuonna 2005 hakattiin vajaassa puolessa vuodessa 55 000 kiintoa, mutta siellä rungon keskikoko oli 800 litran hujakoilla. Kotosuomessa Knuutisten savotoilla runkojen keskikoko on 125 litrassa. Aukoillakaan keskijäreys ei nouse 200 litraan. - Kun eteen tulee 30-litraista ”kampiakselikoivua”, niin siinä alkaa hakkuumiehellä olla vitsit vähissä, Marko muistuttaa. Knuutisten koneet tulevat vaihtoikään, kun mittarissa on 15 – 20 000 tuntia. Vaihtoon ei ole mennyt koskaan alle 10 000 tuntia ajettua konetta. Joillakin on ajettu päälle 30 000 tuntiakin ennen uuteen vaihtamista. Sopivan kokoinen yritys Parhaimmillaan talvikuukausina Veljekset Knuutinen Oy työllistää 15 ammattilaista. Vakituiset miehet ovat pysyneet talossa mukavasti, mikä on mainio asia, sillä uusia kuskeja ei ihan helpolla löydy. Huolellinen, itsenäinen sekä yksinäisyyttä ja pimeää pelkäämätön nuorukainen alkaa olla harvinaisuus. Ja juuri näitä ominaisuuksia metsäkonekuski tarvitsee. Sosiaaliset taidotkin on oltava hallinnassa, kun metsänomistaja poikkeaa savotalleen. - Näillä eväillä taidamme jatkaa, koska noin kymmenen vuotta yritystä on pyöritetty tämän kokoisena ihan mukavasti. Jos laajentaisi, niin pitäisi lähteä kauemmas ja ruveta neuvottelemaan muiden firmojen kanssa sopimuksista, Marko Knuutinen miettii tulevaisuudesta. Siitä sekä vanhemmat että nuoremmat Knuutisen veljekset ovat samaa mieltä siitä, että töitä metsissämme varmasti riittää. Puu kasvaa mukavasti ja uusia investointeja jalostuspuolelle tunnutaan jatkossakin tehtävän. Kuvateksti: Veli, Marko, Jarmo ja Oiva Knuutinen ovat nykyiseen viiden ketjun yrityskokoon tyytyväisiä.