blominmäen jätevedenpuhdistamo, toteutuksen tilanneraportti

Helsingin seudun ympäristöpalvelut
BLOMINMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO
TOTEUTUKSEN TILANNERAPORTTI 16.3.2015
HSY:n hallitus 20.3.2015
Lisätietoja
toimialajohtaja Jukka Piekkari 09 1561 3002
[email protected]
osastonjohtaja Tuomo Heinonen 09 1561 3042
[email protected]
projektinjohtaja Jukka Yli-Kuivila 09 1561 3320
[email protected]
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
1(8)
1
Yhteenveto
Hankkeen toteutuneet kustannukset 1.3.2015 mennessä ovat yhteensä 5,1 milj. euroa ja sidotut kustannukset
12,1 milj. euroa. Hanke on aikataulussa.
Luolaston louhintaurakoitsijoiden valinnat tuodaan hallituksen päätettäväksi kesäkuussa 2015.
Keskeiset tapahtumat raportointijaksolla 1.12.2014 – 16.3.2015:
· Mikkelänkallion avolouhinta ja ajotunnelilouhinta ovat edenneet suunnitellusti
· Blominmetsäntien ja –polun sekä niihin liittyvän vesihuollon rakentaminen on edennyt suunnitellusti
· Etelä-Suomen aluehallintoviraston käsittelyssä olevan (31.12.2013 alkaen) ympäristölupahakemuksen lausuntoihin on annettu vastineet 27.2.2015
· Blominmäen murskauksen ympäristölupahakemus on jätetty vuodenvaihteessa ja naapureita on kuultu.
Muistutuksiin annettiin vastine 6.3.2015. Lupahakemus kuulutettiin nähtäville 9.3.- 8.4.2015.
· Luolaston rakennuslupahakemus on käsitelty Espoon teknisessä toimikunnassa 18.12.2014. Puhdistamotontti on rekisteröity ja rakennuslupahakemusta täydennetty pyydetysti. Rakennuslautakunnan käsittelyyn
rakennuslupa päässee 26.3.2015.
· Markkinavuoropuhelu louhintaurakoitsijoiden kanssa on käynnistetty ja kirjalliset vastaukset esitettyihin kysymyksiin saatiin 10.3.2015
· Blominmäen viemäritunnelien toteutussuunnittelijaksi on valittu Kalliosuunnittelu Oy
· Finnoon ajotunnelin yhteiskäytöstä on tehty Länsimetro Oy:n kanssa sopimus
· Destia Oy:ltä on tilattu Finnoon ajotunnelista rakennettavat tuloviemäritunnelin huoltotunnelin alkuosa ja
purkuviemäritunnelin työtunneli
· Espoon kaupungille on esitetty neuvotteluja puhdistamoalueen hankkimisesta HSY:n omistukseen.
2
Hankkeen edistymistä kuvaavat tunnusluvut
Tilanne 1.3.2015
Muutos edelliseen raporttiin
Projektiaikaa käytetty (2010->)
47 %
2%
Suunnittelukustannusten toteutuma-aste
28 %
2%
Kustannusten sitoutumisaste
3,3 %
0,3 %
Toteutumisaste
1,4 %
0,3 %
Tunnuslukujen määritelmät:
- Projektiaikaa käytetty; kulunut osuus projektiajasta 1.1.2010 - 31.12.2020
- Suunnittelukustannusten toteutuma-aste; suunnittelukustannusten toteutuma/ennuste
- Kustannusten sitoutumisaste; tehtyjen tilausten ja urakkasopimusten osuus ennusteesta
- Toteutumisaste: maksetun työn osuus ennusteesta
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
2(8)
3
Suunnittelutilanne
3.1 Puhdistamo
Pääsuunnittelun 1. vaihe on päättynyt ja toteutussuunnittelun kilpailutuksen valmistelu käynnistynyt. Palautuslietteen sekoitustilan tilavaraukset saattavat vielä muuttua, kun käynnissä olevan virtausmallinnuksen tulokset saadaan käyttöön.
Luolastolouhintojen toteutussuunnitelman piirustusten luonnokset valmistuivat joulukuussa 2014. Muutos- ja täydennystarpeet käytiin suunnittelijoiden ja tilaajan edustajien kesken läpi 9.1.2015. Toteutussuunnitelmien viimeistely k.o. pohjalta on vielä kesken. Louhintaurakoiden mahdollinen keskinäinen urakkaraja sovitaan markkinavuoropuhelun vastausten perusteella maaliskuussa 2015.
Puhdistamon piha-alueen vaiheittaista toteuttamista ja täyttömäen alueen rakentamisen aikaista käyttöä on suunniteltu.
Louhintaurakkaan liitettäviä betonirakenteita (mädättämösiilojen yläkartiot, poistoilmapiipun juuriosa ja varapoistumiskuilujen maakerroksiin tulevat rakenteet) on suunniteltu.
3.2 Viemäritunnelit
Viemäritunnelien toteutussuunnittelun tarjoukset saatiin 30.1.2015. Toimitusjohtajan päätöksellä 6.3.2015 suunnittelijaksi valittiin Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd. Toteutussuunnittelu tehdään 2015 – 2016 ja työnaikainen
suunnittelu 2015 – 2020 kustannusarvion ollessa 700 000 euroa.
Viemäritunnelien rakentamisen urakkajakoa ja järjestelymahdollisuuksia kustannusten minimoimiseksi on suunniteltu HSY:n omana työnä. Lähtötietojen tarkentamiseksi on tilattu 40 porakonekairausta (n. 9 000 euroa) ja kolme
kallionäytekairausta (n. 40 000 euroa).
3.3 Järjestelyt Finnoossa
Suomenojan puhdistamoalueella ja Finnoon alueella laajemminkin joudutaan tekemään järjestelyjä, jotta jätevedet
saadaan johdettua Blominmäkeen ja puhdistetut jätevedet tunneliston kautta mereen. Yleissuunnitelma järjestelyistä on tekeillä osana Espoon kaupungin vetämää alueen kunnallistekniikan yleissuunnittelua.
Purkutunnelin varapurkureitistä neuvoteltiin Espoon edustajien kanssa 15.1.2015. Likaojan virtaamamallinnus on
tilattu 11.2.2015 Sito Oy:ltä. HSY:n osuus työstä on n. 10 000 euroa.
3.4 Liikenneyhteyden järjestelyt
Puhdistamon pääliikenneyhteytenä toimivan Blominmetsäntien – Blominmetsänpolun katu- ja vesihuoltourakka
etenee suunnitelmien mukaisesti Espoon teknisen keskuksen rakennuttamana. Urakoitsijana toimii Skanska Infra
Oy, joka käyttää urakassa hyväkseen myös Mikkelänkallion louhintaurakassa syntyvää louhetta. Espoon tekninen
lautakunta hyväksyi katusuunnitelman 14.1.2015.
Espoon tekninen keskus teettää Espoonväylän pohjoispään toteutussuunnitelmat valmiiksi alkuvuodesta 2015.
Säästösyistä hanketta ei toteuteta vielä vuonna 2015. Erityisesti Mikkelänkallion ja Espoonväylän liittymän parantaminen sujuvoittaisi myös puhdistamon rakentamisen aikaista raskasta liikennettä.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
3(8)
Puhdistamon pystykuilut toimivat hätäpoistumisteinä ja pelastuslaitoksen kulku- ja sammutusveden syöttöreitteinä. Kuuden pystykuilun yläpäiden kautta kiertävä pelastustie pyritään rakentamaan joko Blominmetsäntien urakan
lisätyönä tai erillisenä luolastolouhintoja valmistelevana työnä.
3.5 Suunnitteluriskien hallinta
HSY järjesti tietyistä louhintavaiheeseen liittyvistä ratkaisuista markkinavuoropuhelun, johon saatiin 11.3.2015
mennessä vastauksia viideltä urakoitsijalta. Tällä ennen tarjouskyselyvaihetta käydyllä vuoropuhelulla haettiin
urakoihin edullista toteutustapaa ja varmistettiin alan toimijoiden tietoisuus tulossa olevasta kyselystä.
HSY on jo aiemmin hakenut lupia louheen käsittelylle Blominmäessä ja Ämmässuolla. Raportointijaksolla HSY on
selvittänyt mahdollisuuksia louheen käsittelyyn myös muualla ja tarkoituksena mahdollistaa kokonaistaloudellisin
ratkaisu.
4
Toteutus
4.1 Hankkeen johtaminen, rahoitus ja neuvottelut
Hankkeen ohjaus ja seuranta hoidetaan HSY:n hallituksen 19.9.2014 hyväksymien periaatteiden mukaisesti.
Hankkeen pää- ja kalliosuunnittelun ohjausryhmä on kokoontunut seurantajakson aikana 3 kertaa. Kyseinen ryhmä ja sen kokouksissa käsiteltävä aihepiiri on hieman suunniteltua johtoryhmää laajempi. Loppukeväästä on tarkoituksenmukaista siirtyä 19.9.2014 kuvattuun varsinaiseen johtoryhmäkäytäntöön.
Harmaan talouden torjuntaan kiinnitetään hankkeen ohjauksessa erityistä huomiota. Kaikissa yli 5 000 euron rakennus- ja palveluhankinnoissa tarkistetaan, että tarjoaja täyttää kaikki tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet. Urakoiden ketjutuksen osalta rakennuttajaan sopimussuhteessa olevan urakoitsijan aliurakoitsijalla on oikeus antaa
urakka edelleen aliurakkana. Urakan ketjuttaminen tätä pidemmälle ei ole mahdollista ilman erityisen perusteltua
syytä ja siihen on saatava rakennuttajan lupa. Kaikki aliurakoitsijat on hyväksytettävä rakennuttajalla hyvissä ajoin
ennen näille annettavien töiden aloittamista.
HSY on neuvotellut Blominmäen jätevedenpuhdistamohankkeen lainarahoituksesta Euroopan Investointipankin
(EIB), Pohjoismaiden Investointipankin (NIB) ja kotimaisten liikepankkien kanssa. EIB:n ja NIB:n edustajat tekivät
14. – 15.1.2015 lainapäätöksissään tarvittavat hankkeen teknis- taloudelliset arvioinnit sekä tutustumiskäynnin
tulevaan rakennuskohteeseen. EIB:n johtokunta hyväksyi 9.3.2015 hankkeelle 200 miljoonan euron lainakaton,
mutta päätös vaatii vielä EIB:n hallituksen lopullisen hyväksynnän (mahdollisesti 7.4.2015). NIB ei ole vielä tehnyt
päätöstä asiassa. Lainojen nostopäätökset tuodaan aikanaan HSY:n hallituksen hyväksyttäväksi yhtymäkokouksen hyväksymien lainanottovaltuuksien puitteissa.
Espoon kaupungille on esitetty puhdistamoalueen maa-alueen hankkimista HSY:n omistukseen.
4.2 Suunnittelutyö
Hankkeen pääsuunnittelijana toimii FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n, Ramboll Finland Oy:n ja Kalliosuunnittelu
Oy Rockplan Ltd:n suunnitteluyhteenliittymä. Puhdistamon geo- ja kallioteknisenä suunnittelijana toimii Pöyry
Finland Oy.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
4(8)
Loppujen keskeisten suunnittelutoimeksiantojen kilpailutus on käynnistymässä. Niiden hankinnat tuodaan HSY:n
hallituksen päätettäväksi viimeistään syksyllä 2015.
Puhdistamon louhintojen kalliotekniset suunnitelmat ja louhintavaiheen geotekniset suunnitelmat valmistuivat
vuoden 2015 alussa. Työmäärä on kasvanut ja työ hieman viivästynyt johtuen ennakoitua laajemmista muutoksista yleissuunnitelmaan, mikä on aiheuttanut hyväksyttyjä lisätöitä noin 50 000 eurolla ja alennetulla palkkiolla tehtyjä töitä noin 50 000 eurolla. Geo- ja kallioteknisen suunnitteluun on käytetty 570 000 euroa kattohinnan ollessa 1,5
milj. euroa.
Pääsuunnittelun 1. vaiheen laskutus ylitti tarjousvaiheen kustannusarvion (900 000 €) noin 300 000 eurolla. Tämä
johtui ennakoitua laajemmista muutoksista yleissuunnitelmaan sekä viranomaisvaatimusten aiheuttamista lisätöistä. Pääsuunnittelun kattohinta on 1,9 milj. euroa. Pääsuunnittelijan kanssa on pidetty tammikuussa 2015 neuvottelu, jossa konsultin roolia hankkeen jatkovaiheissa täsmennettiin.
4.3 Rakentaminen
Hankkeen varsinaiset rakennustyöt käynnistyivät joulukuussa 2014 Mikkelänkallion ajotunnelin louhinnalla, jossa
urakoitsijana toimii Skanska Infra Oy. Työt etenevät aikataulussa ja niiden on tarkoitus valmistua syyskuussa
2015.
Kuva: Mikkelän ajotunnelin suuaukon panostustyö alkamassa 25.2.2015
Espoon teknisen keskuksen rakennuttaman Blominmetsäntien - Blominmetsänpolun katu- ja vesihuoltoyhteyden
urakoitsijana toimii Skanska Infra Oy. Työt etenevät aikataulussa ja niiden on tarkoitus valmistua elokuussa 2015.
Varsinainen puhdistamon luolastolouhinta on tarkoitus kilpailuttaa keväällä 2015 ja tuoda urakoitsijavalinnat
HSY:n hallituksen päätettäväksi kesäkuussa 2015. Tällöin louhinnat voivat käynnistyä syksyllä 2015. Louhinnan
jälkeiset rakennustyöt on tarpeen aloittaa viimeistään vuoden 2018 alussa.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
5(8)
Länsimetro Oy:n kanssa on neuvoteltu yhteistyöstä ja kustannusjaosta Finnoon tunneleiden rakentamisessa.
Asiaa koskeva sopimus allekirjoitettiin 4.3.2015. HSY:n osuus yhteisestä ajotunnelista tulee olemaan n. 480 000
euroa.
Finnoon metroaseman käynnissä olevan ajotunneliurakan yhteydessä tullaan tekemään myös tuloviemäritunnelin
huoltotunnelin alkuosa ja purkuviemäritunnelin työtunneli. Toimialajohtaja on 9.2.2015 päättänyt tilata HSY:n tunneliosuudet Destia Oy:ltä, joka toimii Länsimetro Oy:n urakoitsijana ko. ajotunneliurakassa. HSY:n tunneliosuuksien kustannusarvio on 680 000 euroa.
Louhintavaiheen urakkakyselyä valmisteleva kirjallinen markkinavuoropuhelu käynnistettiin louhintaurakoitsijoiden
kanssa helmikuussa 2015. Vuoropuhelun avulla selvitetään urakoitsijoiden näkemyksiä louhintaurakan toteutuksen järjestelyistä ja ne otetaan soveltuvin osin huomioon urakka-asiakirjoissa.
4.4 Työturvallisuus
Projektijohtaja toimii hankkeen kaikissa vaiheissa turvallisuuskoordinaattorina. Suunnitteluratkaisuissa työ- ja
käyttöturvallisuudella on suuri paino.
Mikkelänkallion urakassa ei ole sattunut työtapaturmia. MVR-mittausten keskiarvo työn alusta alkaen on 97,6,
mikä on erittäin hyvä. MVR-mittari on maa- ja vesirakennustyömaan työturvallisuuden havaintomenetelmä, jossa havainnoidaan koko työmaa kirjaamalla kunnossa/korjattavaa -havaintoja kuudesta keskeisestä tapaturmiin vaikuttavasta asiasta.
Rakentamisen ulkopuolisille aiheuttamia riskejä minimoidaan aktiivisesti. Mikkelässä työmaa-alue on eristetty
ympäristöstä vaneriaidalla ja katualueella tarvitut väliaikaiskaivannot suojattiin riittävin kulkuestein. Räjäytystyöt on
tehty huolellisesti tärinärajoja ja suojaustarpeita noudattaen.
4.5 Laitehankinnat
HSY:n erillishankintoina tehtävät päälaiteiden hankinnat käynnistyvät, kun toteutussuunnittelun yhteydessä tehtävät laitemäärittelyt on tehty. Vesiprosessin jälkikäsittelyosiossa ja lietteenkuivauksen rejektiveden käsittelyosiossa
laitetoimittajilla on laaja vastuu myös suunnittelusta ja prosessin toimivuudesta.
4.6 HSY:n hallituksen päätettäväksi tulevat asiat
Luolaston louhintaurakoitsijoiden valinnat tuodaan hallituksen päätettäväksi kesäkuussa 2015.
Puhdistamon toteutussuunnittelijat kilpailutetaan heti, kun muiden töiden tilanne sen mahdollistaa: alustava arvio
alkukesällä 2015 ja päätettäväksi elo-syyskuussa 2015.
Finnoon aseman läheisyyteen tulevia osuuksia viemäritunneleista on kokonaistaloudellista toteuttaa yhteishankkeena Länsimetro Oy:n kanssa ja niiden kilpailutus tapahtuu syksyllä 2015. Urakoitsijan valintapäätös HSY:n osalta tuodaan hallituksen päätettäväksi k.o. kilpailutuksen jälkeen.
Puhdistamoalueen mahdollinen maanhankinta tuodaan hallitukseen erikseen päätettäväksi vuoden 2015 aikana,
mikäli Espoon kaupungin kanssa päästään neuvottelutulokseen.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
6(8)
5
Aikataulu
Hankesuunnitelmassa esitetty hankkeen tavoitteellinen yleisaikataulu on liitteessä. Hanke on tällä hetkellä suunnitellussa kokonaisaikataulussa. Raportointijaksolla näkemykset aikataulusta ovat tarkentuneet seuraavasti:
Ympäristölupapäätös saataneen jaksolla II/2015. Puhdistamon louhinnan toteutussuunnittelu jatkuu joiltain osilta
jakson I/2015 loppuun. Viemäritunneleiden toteutussuunnittelua voidaan jatkaa aiemmin kaavailtua pidempään,
koska niiden louhintojen kiirehtimisellä ei saavuteta säästöjä. Länsimetron Finnoon urakan yhteydessä tehtävästä
osuudesta on toteutussuunnitelmat saatava valmiiksi elokuussa 2015. Mikkelän ajotunnelin louhinta jatkuu ainakin
jaksolle III/2015 ja Blominmäen puolen ajotunneleiden louhinta tullaan kytkemään luolastolouhinnan urakkaan,
joka kysellään jaksolla II/2015. Toteutussuunnittelut käynnistyvät aikaisintaan jaksolla III/2015.
Puhdistamon rakentamisaikataulu on haastava. Urakoiden käynnistämismahdollisuudet saattavat viivästyä, jos
rakennus- ja muiden tarvittavien lupien saanti viivästyy. Kaikkiin lupaprosessien vaiheisiin HSY ei pysty vaikuttamaan. Louhinnan aikana kallion todellinen laatu on merkittävin aikatauluriskin aiheuttaja. Kattavista ennakkotutkimuksista huolimatta saattavat lujitus- ja tiivistystarpeet ennakoimattomissa kohdissa tai ennakoitua vaikeampina
viivästyttää työn etenemistä.
5.1 Aikatauluun liittyvien riskien hallinta
Ennen rakentamisen aloittamista tarvittavia lupia on haettu ja niiden myöntämisedellytyksiä parannettu. Blominmäen alueella on tarkoitus teettää mahdollisimman paljon valmistelevia töitä jo ennen luolaston louhintaurakoiden
alkua käynnissä olevan Blominmetsäntien urakan reunaehtojen puitteissa. Kyseisten töiden suunnitelmat ovat
viimeistelyvaiheessa.
Keinoja louheen sijoitukseen ja ajoaikoihin liittyvien riskien hallintaan on ratkottu.
Luolastolouhintaurakoista on saatava mahdollisimman selkeät ja helposti hallittavat, muuten aikataulu uhkaa venyä ja kustannukset nousta.
6
Kaavoitus ja lupamenettelyt
6.1 Asemakaava
Blominmäen asemakaava on saanut lainvoiman 27.10.2014. Asemakaavasta ei tehty valituksia.
6.2 Ympäristöluvat
Jätevedenpuhdistamon toiminta vaatii ympäristöluvan, jonka myöntää Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI).
HSY on hakenut Blominmäen puhdistamoille ympäristölupaa 31.12.2013. Ympäristölupahakemus on kuulutettu
nähtäville 25.8. - 24.9.2014. HSY:lle on antanut vastineensa jätetyistä muistutuksista, mielipiteistä ja lausunnoista
27.2.2015. Purkutunnelin varapurkuyhteyden reittiä Finnoossa selvitetään yhdessä Espoon kaupungin kanssa.
Alueen yleis- ja asemakaavoituksen yhteydessä 2014 tehdyt selvitykset vaikuttavat ratkaisuun ja lisäselvitykset
ovat edelleen tarpeen.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
7(8)
Puhdistamon toiminnan ympäristölupa ja sen lainvoimaisuus eivät tässä vaiheessa vaikuta hankkeen toteutuksen
etenemiseen.
Louheen murskaukselle ja väliaikaiselle varastoinnille Blominmäen lakialueella on haettu erillistä ympäristölupaa
22.12.2014 ja hakemusta täsmennetty 7.1.2015. Lähiasukkaita on kuultu. Hakemus on kuulutettu nähtäville 9.3.8.4.2015. Päätösvaltaisena viranomaisena on Espoon ympäristökeskus. Murskaustoiminta olisi tarkoituksenmukaista käynnistää syksyllä 2015, kun Blominmetsänkatu ja louheesta tehtävät melusuojaukset on saatu rakennettua ja louheen irrotus puhdistamoluolastoista pääsee täyteen vauhtiin. Lupa murskaukselle saataneen kesällä
2015.
Ämmässuon jätteenkäsittelyalueelle on loppukesällä 2014 haettu uutta ympäristölupaa, joka mahdollistaisi Blominmäestä tuotavan louheen välivarastoinnin ja murskauksen. Lupa saataneen kesällä 2015.
6.3 Rakennuslupa
Jätevedenpuhdistamon kalliotilojen rakennuslupahakemus on jätetty Espoon kaupungin rakennusvalvontaan
13.11.2014. Sitä on käsitelty Espoon teknisessä toimikunnassa 18.12.2014. Puhdistamotontti on rekisteröity ja
rakennuslupahakemusta täydennetty pyydetysti. Rakennuslautakunnan käsittelyyn rakennuslupa päässee
26.3.2015.
7
Ympäristöasiat
7.1 Rakentamisen aikaiset ympäristövaikutukset
Blominmäen päällä on tarkoitus välivarastoida ja murskata louhetta, mikä lyhentää kiviaineksen kuljetusten kokonaismäärää. Louheella on vähän käyttötarpeita, mutta murskeena Blominmäen kiviainesmäärät kattavat vain murto-osan pääkaupunkiseudun vuosittaisesta tarpeesta. Murskeella voidaan korvata rajallisten kiviainesresurssien
käyttötarvetta. Rajallisen varastointialan ja murskeen kysynnän kausivaihtelun vuoksi kaikkea luolastosta nousevaa kiviainesta ei ole mahdollista varastoida Blominmäellä. Mahdollisuus hyödyntää Ämmässuota toisena varastointi- ja murskausalueena on huomioitu AVI:n käsittelyssä olevassa Ämmässuon ympäristölupahakemuksessa.
8
Hankkeen kustannukset
Hankkeen toteutuneet kustannukset hankesuunnitelman mukaisen jaottelun mukaan ovat tällä hetkellä seuraavat:
INVESTOINTIKUSTANNUKSET
Puhdistamon louhintatyöt
Rakennustyöt
Koneistotyöt
LVI-työt
Automaatio & instrumentointi
Sähkötyöt
Arvio 2014
M€ (06/2014)
86
79
54
11
7
15
toteutunut
2/2015
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
%
0,6
ennuste
0,7
86
79
54
11
7
15
8(8)
Tulo- ja purkutunnelit
Suomenojan jätevesien kääntö
Suunnittelu ja rakennuttaminen
Louhinnan suhdannevaraus
Muut ja ennakoimattomat kustannukset
Yhteensä
61
10
16
15
17
4,5
28
61
10
16
15
17
371
5,1
1,4
371
Hankkeen vuosittaiset kustannukset ovat seuraavat:
Investointitoteutuma Investointiohjelma Hankesuunnitelma
kustannukset
1.3.2015
2015- 2024
2014
2010
0,6
0,6
2011
0,4
0,5
2012
0,3
0,3
2013
1,7
1,5
1,7
2014
1,9
2,0
2,5
2015
0,2
21,0
23,5
2016
30,0
52,0
2017
42,0
56,1
2018
65,0
83,7
2019
85,0
101,4
2020
37,0
47,7
2021
1,0
1,0
yhteensä
5,1
284,5
371,0
Syksyllä 2014 hyväksytyssä investointiohjelmassa ei ole otettu huomioon hankesuunnitelman tarkennuksen mukaista kustannusarvion kasvua. Se tullaan ottamaan huomioon vuosien 2016 – 2018 TTS -ehdotuksessa sekä
keväällä 2016 tehtävässä investointiohjelmassa 2017 – 2026.
9
Tiedottaminen ja asiakaspalaute
Hankkeen tiedottamisesta ja asiakaspalautteiden koordinoinnista vastaa HSY:n viestintäorganisaatio.
Blominmäen internetsivut on päivitetty ja luotu [email protected] sähköpostiosoite, jota kautta halukkaat saavat
helposti yhteyden projektiorganisaatioon. Halukkaille toimitetaan säännöllisesti projektin tilannekatsauksia sähköpostitse. Ensimmäinen katsaus toimitettiin tammikuussa 2015.
Mikkelänkallion avolouhinnoista on tullut jonkin verran tärinä-/ meluvalituksia lähialueen asukkailta. Louhinnan
tärinät eivät ole ylittäneet sallittuja arvoja eikä varsinaisia vahinkoja ole aiheutunut.
Mikkelänkallion louhintojen lähialueen asukkaille järjestettiin esittely-/, kuulemis-/ ja keskustelutilaisuus ennen
urakan alkua 25.11.2014. Seuraava on tarkoitus järjestää huhtikuussa 2015.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
9(8)
Liite 1: Blominmäen hankkeen yleisaikataulu
Liite 2: Blominmäen urakkatilanne 3/2015 karttapiirros
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
Liite 1: Blominmäen hankkeen yleisaikataulu
Liite 2: Blominmäen urakkatilanne 3/2015
1. louhintaurakassa tekeillä oleva tunneliosuus
Espoon rakennuttamat tekeillä olevat katuosuudet