Vika on korvien välissä?

21
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 4.2.2015
maalaislääkäri
Vika on korvien
välissä?
Jokaiselle on tuttu Jean-Baptiste Poquelinin
(Moliere 1622-1673) näytelmä Luulosairas (1673). Rasittavan hysterian leimaamassa tilassa psykososiaaliset
ongelmat kanavoidaan värikkäiksi elimellisiksi oireiksi. Nykyään puhutaan somatisaatiosta. Aikaamme kuvaa kuitenkin paremmin käsite luufdloterve, sillä terveys on harhainen tila, joka perustuu siihen, ettei yksilöä
ole tutkittu vielä riittävästi. Tutkia voidaan, erityisesti
rahan voitelemana, niin paljon, että kohteelta loppuu
ennen pitkää analysoitava veri ja rahalaitosten luotto.
Lääkäri epäilee vikaa potilaan korvien välissä erityisesti silloin, kun hän itse ahdistuu omaan tietämättömyyteensä. Kohde on helppo jyrätä ylhäältä auktoriteetin voimalla. Niinpä satunnainen luulo-sairas on lopulta kohdannut sydäninfarktin, vaikka sydänlääkäri
on omalla allekirjoituksellaan vahvistanut, etteivät nämä oireet ole sepelvaltimotautiperäisiä.
Tämä on tapahtunut
useimmiten normaaliksi tulkitun isotooppirasituksen standardein. Ilmavaivat voivat päättyä
synnytykseen yhdeksän
kuukauden kuluttua tai
reumaattiset kivut paljastua pahan taudin oireiksi.
Elämä on opettanut,
että potilas itse on paras asiantuntija omassa
voinnissaan. Juuri siksi lääkärin ylivoimainen ase diagnoosiin pääsemisessä on potilaan huolellinen kuuleminen. Hoidon kohde on potilas, ei tutkimustulos. Mikäli potilaan kokemien oireiden ja tutkimustulosten välillä vallitsee merkittävä ristiriita, pitää uskaltaa epäillä
myös sitä, onko tutkimukset tehty/tulkittu oikein. Jokainen lääkäri joutuu nöyrtymään. Leiman pituus käsittämättömän allekirjoituksen alla tai nokkimisjärjestys
hierarkiassa ei ratkaise. Jokaisen lääkärin tulee uskaltaa ajatella omalla pärekopallaan.
Opiskeluaikoinani opetettiin, että jos miehellä ei
ottanut eteen, oli vika korvien välissä. Nyt se on jalkovälissä tai siihen läheisesti paikannettavassa elimellisessä järjestelmässä. Yleisin lääkkeiden aiheuttama sivuvaikutus on ”Ei se voi olla mahdollista”.
Tietenkin vika voi oikeasti olla korvien välissä.
Tunne on kuitenkin kokijalleen todellinen, vaikka sille ei voida aina löytääkään elimellistä selitystä. Sisäilmaongelmat ovat usein todellisia, ja joku herkkä yksilö voi saada ravinnon lisäaineista oireita, vaikka on aivan ilmeistä, että näissä tilanteissa esiintyykin merkittäviä yli (liika)lyöntejä. Ihmismieli on monimutkainen
ja sydän avara, vaikka se ei vajaatoimintaa potisikaan.
❞
Me olemme olemassa jotta sinä voisit paremmin
Fysio Center
Kortepohja
Taitoniekantie 9 H
Fysioterapeutit:
Susanna Antikainen cert. MDT
Mervi Hiekkavirta cert. MDT
Asko Lappalainen
Pasi Murtovaara, Osteopatia
Fysio Center
Lievestuore
Liepeentie 8
Carita Nikkari, Bobath
Sanna Hosio, Bobath
Niko Puhakka cert. MDT
Elina Syväluoma, Bobath
Fysio Center,
Korpilahti
Virastokuja 2
Anne Tissari cert. MDT
Petteri Toivonen cert. MDT
Anu Lahtinen cert. MDT
Sonja Kemppainen
Milla Tervanen
Hierojat:
Timo Halonen
Juho Kivelä
Naprapaatti:
Ossi Häkkinen
Ajanvaraus
p. 014 3100 775
Uusi Apteekki Sokoksella: ma–pe 9–20, la 9–18
Silmien kuivuuteen
Uutta elinvoimaa hiusjuurille
10 ml
60 kaps.
Systane Ultra
Biorion
1450
3590
(norm. 15,90 €)
(norm. 37,90 €)
9.2. klo 10-13 JAO:n opiskelijat tekevät maksuttomia terveysmittauksia
(verenpaine, verensokeri, hemoglobiini)
Avoinna ma–pe 9–20, la 9–18,
Sokos-keskus, Asemakatu 8,40100 Jyväskylä
010 501 2000
www.uusiapteekki.com
Ps. Tarjoukset voimassa myös
Lohikosken apteekissa
(ma–pe 9.30–17), Lohikoskentie 14
puh. 010 501 2007
Puhelut lankaverkosta 8,35 snt/puh. + 6,00 snt/min. (ALV 24 %) ja matkapuhelimista 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min. (ALV 24 %)
Yksilöllistä huippulaatua
• Korkealaatuiset hammaslaboratoriopalvelut
• Hammasproteesit suoraan asiakkaalle
• Hammasproteesien pohjaukset, korjaukset
sekä puhdistukset jopa ilman ajanvarausta
• Urheilijoiden yksilölliset hammassuojat
• ELACIN – yksilölliset kuulosuojaimet
• Silensor ®-kuorsauskiskot lievään uniapneaan
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO JANI RUPPA
Sepänkatu 14 B, 40720, JYVÄSKYLÄ
P. 014 334 7000
-kuulonsuojaustuotteet
puh. 050 5588 976
Kirjoittaja on
saarijärveläinen
terveyskeskuslääkäri
Fysio Center,
Muuramen
Fysioterapia,
Saarikonrinne 21
www.fysiocenter.fi
Nettiajanvaraus 24/7
Lääkäri
epäilee vikaa
potilaan korvien
välissä erityisesti
silloin, kun hän
itse ahdistuu
omaan tietämättömyyteensä.
Tapani Kiminkinen
Fysio Center
Petäjävesi
Siltatie 1
email: [email protected]
www.srhammas.fi
asiantuntija vastaa
Kysymyksiin
vastaa
suuhygienisti
Aila Perätalo.
Minulla on etualueella paikattuja hampaita ja paikat
ovat jo jonkin verran tummentuneet. Voinko vaihtaa
paikat vaaleampiin heti valkaisun jälkeen?
Hampaiden valkaisun jälkeen tulisi odottaa muutama
viikko ennen täytteiden vaihtoa, koska valkaisuprosessi
voi vaikuttaa täytteiden kiinnittymiseen ja pysyvyyteen
heti valkaisun jälkeen. Muutaman viikon kuluttua valkaisu ei enää vaikuta täytteiden
kiinnittymiseen. Hampaiden
sävy tasoittuu ja palautuu
hieman muutaman viikon sisällä valkaisusta, jolloin voi
arvioida lopullisen valkaisutuloksen ja valita sen mu-
kaan oikean sävyiset paikkamateriaalit.
Olen huomannut, että kulmahampaani ovat selvästi tummemmat kuin muut hampaat. Onnistuuko tehdä valkaisua vain kulmahampaisiin ja kauanko valkaisutulos
kestää hampaissa?
Hampaiden valkaisu voidaan tehdä myös yksittäisiin
hampaisiin sekä vastaanotolla että kotivalkaisuna. Kotivalkaisussa sinun tulee itse seurata hampaiden vaalenemista ja käyttää valkai-
suainetta sen mukaan. Tarvittaessa vastaanotolla voidaan arvioida lisävalkaisun
tarve kontrollikäynnin yhteydessä. Valkaisutuloksen pysyvyys on yksilöllistä riippuen muun muassa värjäävien
tuotteiden käytöstä. Valkaisutulos voi säilyä useista kuukausista vuosiin. Hampaiden
harjaus kaksi kertaa päivässä fluoria sisältävällä perushammastahnalla sekä säännöllinen hammasvälien puhdistus auttaa säilyttämään
hyvän lopputuloksen. Suositeltavaa on myös puhdistut-
taa hampaat säännöllisesti
suuhygienistin tai hammaslääkärin vastaanotolla.
Voiko hammaskivenpoiston
ja hampaiden valkaisun tehdä samalla käyntikerralla?
Tämä riippuu hammaskiven määrästä ja ikenien kunnosta. Mikäli hammaskiveä
on enemmän ja ikenet ovat
tulehtuneet, tulee puhdistuksen ja valkaisun välissä olla vähintään 3 vrk, jotta ikenet ehtivät parantua kunnolla. Mikäli hammaskiveä on
hyvin vähän ja ikenet ovat
terveet, voidaan hammaskivi
poistaa valkaistavalta alueelta juuri ennen toimenpidettä.
Näin lähetät
kysymyksen:
Verkkolääkäreille voi
esittää kysymyksiä Lääkäri vastaa -palstalla internet-osoitteessa www.
terve.fi. Teemat vaihtuvat
kahden viikon välein.