Sodankylässä keskustaajaman maankäyttöä

SODANKYLÄN KUNTA
TIEDOTE
19.08.2015
Sodankylässä keskustaajaman maankäyttöä suunnitellaan
yhteistyössä Oulun yliopiston ja kuntalaisten kanssa
Sodankylän kunta tekee yhteistyötä Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnan kanssa syksyllä
2015 käynnistyvän Kuntasuunnittelun kurssin eli ”Kuntiksen” merkeissä. Oulun yliopiston järjestämän kurssin puitteissa ideoidaan Sodankylän keskustaajaman maankäyttöä vuorovaikutteisen
suunnittelun keinoin.
Seurantaryhmä tuo esiin paikallisen osaamisen ja kuntalaisten näkemykset
Suunnittelun tueksi paikkakuntalaisista kootaan seurantaryhmä, jonka tehtävänä on monipuolisen
paikallisen osaamisen ja näkemyksen tuominen mukaan vuorovaikutteiseen suunnitteluprosessiin.
Seurantaryhmä arvioi ja kommentoi opiskelijoiden tekemiä idealuonnoksia ja pohtii yhdessä näiden
kanssa kohdealueen kehittämismahdollisuuksia.
Seurantaryhmään kutsutaan muun muassa keskustan asukkaiden, yrittäjien, järjestöjen ja matkailijoiden edustajat. Tavoitteena on, että kuntalaisten ääni saataisiin kuuluviin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa keskustaajaman kehittämistyössä.
Suunnitelmat pohjustavat asemakaavan laadintaa
Kuntasuunnittelun kurssin lopputuotoksena syntyy arkkitehtiopiskelijoiden laatimat maankäytön
ideasuunnitelmat Sodankylän keskustaajaman jatkokehittämiseksi. Seuraava vaihe Sodankylän
keskustan kehittämisessä olisi mm. kirkonkylän asemakaavan päivittäminen, johon nyt toteutettavasta kurssista saataisiin pohja-aineistoa.
Arkkitehtiopiskelijoiden laatimat ideasuunnitelmat on tarkoitus esitellä ja antaa kommentoitavaksi
kaikille kuntalaisille loppuvuodesta 2015.
Lisätietoja:
Viljo Pesonen, Sodankylän kunnanjohtaja
[email protected], p. 040 161 4430
Emilia Rönkkö, Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnan tutkijatohtori, Kuntis -kurssin vastuuhenkilö
[email protected], p. 044 976 3620
Lapin Tähtikunta
Kunnanvirasto
PL 60
99601 Sodankylä
Puhelin
Telefax
Y-tunnus
0400 618 870
(016) 618 102
0193169-1