tästä - Sodankylän kunta

SODANKYLÄN KUNTA
TIEDOTE
15.12.2015
Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 15.12.2015
Sodankylän talousarvioesitys 160 000 euroa ylijäämäinen
Sodankylän kunnanhallitus päätti 15.12.2015 kokouksessaan kunnan talousarvioesityksestä vuosille
2016 – 2018. Talousarvioesitys osoittaa vuodelle 2016 ylijäämää 163.285 euroa. Toimintakate on
60.807.215 euroa, jossa on nousua edellisvuoteen nähden 2,1 %. Investointiohjelma on 5.200.000
euroa vuodelle 2016. Valtuusto käsittelee talousarviota 7.1.2016.
Tasapainoa haettiin yhteistoimintamenettelystä
Talousarviossa pyrittiin tasapainoon ottaen huomioon kuntatalouden merkittävä epävarmuus erityisesti vuosille 2017 – 2018. Valmisteluvaiheessa talouden tasapainottamistarve oli noin 2,2 miljoonaa euroa.
Kunnassa toteutettiin syksyn 2015 aikana koko henkilökuntaa koskenut yhteistoimintamenettely,
jossa henkilökunnan kanssa etsittiin talouden tasapainottamiskeinoja koko suunnittelukaudelle. Ytmenettelyn kautta löydettiin säästökohteita noin 1.500.000 euron edestä ja laadittiin esitys kunnan
organisaatiorakenteen uudistamiseksi. Yt-menettelyn myötä esitettiin myös 10 henkilötyövuoden
vähentämistä seuraavan kolmen vuoden aikana. Vähennykset tehdään eläköitymisten ja tehtävien
uudelleen järjestelyjen avulla.
Osa määrärahaleikkauksista palautettiin talousarvioesitykseen
Lautakunnat käsittelivät talousarvioesitystä yt-menettelyn jälkeen ja kävivät läpi esitetyt säästötoimenpiteet. Kunnanhallitus teki 15.12. kokouksessaan käyttötalousosaan seuraavat muutokset lautakuntien esityksiin: sivistystoimelle lisättiin 65.000 euroa kotihoidontuen kuntalisää varten ja teknisen toimelle lisättiin 35.000 euroa Lokka-Mäntypään tien auraukseen.
Hyvinvointikeskuksen valmistumista tavoitellaan vuodelle 2020
Kunnanhallitus hyväksyi talousarvioesitykseen sisältyneen investointiohjelman pienin muutoksin:
Nykyisen terveyskeskuksen tilalle suunnitellun hyvinvointikeskuksen osalta tehdään hankesuunnitelma ja ratkaistaan rahoitusmuoto vuoden 2016 aikana siten, että uusi hyvinvointikeskus on käyttövalmis vuonna 2020. Kylälaakson päiväkodin osalta päätettiin vielä selvittää tilavaihtoehtoja ja asia
päätetään myöhemmin erikseen.
Lisätietoja:
Viljo Pesonen, Sodankylän kunnanjohtaja
[email protected]
p. 040 161 4430
Päivi Vauhkonen, Sodankylän kunnan talous- ja hallintojohtaja
[email protected]
p. 040 482 8991
Lapin Tähtikunta
Kunnanvirasto
PL 60
99601 Sodankylä
Puhelin
Telefax
Y-tunnus
0400 618 870
(016) 618 102
0193169-1