VOI HYVIN TÖISSÄ

VOI HYVIN TÖISSÄ
ERGONOMIARATKAISUT
Työpaikan ergonomiaratkaisut
“Eurooppalaiset yritykset menettävät n. 42 milj.€ vuodessa työntekijöiden
ollessa poissa töistä työperäisten vammojen takia.” Fellowes GmbH
“Yli 70 % työntekijöistä käyttää tietokonetta työssään ja heistä yli 80 %
käyttää tietokonetta yli 4 tuntia päivässä.” Työterveyslaitos
“79% eurooppalaisista työntekijöistä kärsii tietokoneiden, kannettavien
tai taulutietokoneiden aiheuttamista vaivoista − 59% viikottain ja 26%
päivittäin.” Fellowes GmbH
Huonojen työolojen aiheuttamat vaivat vievät yrityksiltä aikaa ja rahaa. Silmien
ärtyminen ja väsyminen, niska-hartiaseudun sekä selän ja käsien kipu ja rasittuminen
ovat yleisiä näyttöpäätetyön tekijöiden vaivoja. Yksinkertaisilla työvälinevalinnoilla ja
työergonomiaan panostamalla nämä vaivat ovat ehkäistävissä.
Työnantajan velvollisuudet
Suomen Työturvallisuuslaki (738/2002) 24 § edellyttää, että työpisteen rakenteet ja
käytettävät työvälineet on valittava, mitoitettava ja sijoitettava, työn luonne ja työntekijän edellytykset huomioon ottaen, ergonomisesti asianmukaisella tavalla. Niiden
tulee mahdollisuuksien mukaan olla siten säädettävissä ja järjestettävissä sekä
käyttöominaisuuksiltaan sellaisia, että työ voidaan tehdä aiheuttamatta työntekijän
terveydelle haitallista tai vaarallista kuormitusta. Samoin kiinteiden työpisteiden
olosuhteet on mahdollisuuksien mukaan voitava säätää työntekijöille sopiviksi.
Ergonomisesti oikein valituilla, käytetyillä ja asennetuilla työvälineillä ehkäistään
ennen kaikkea tuki- ja liikuntaelinten sairauksia.
Työturvallisuuslain 24 §:n 1 momentin 1−5 kohdissa on listattu esimerkkejä asioista,
joita työnantajan on lisäksi otettava huomioon. Näitä ovat mm. tarpeellinen työntekijän käytössä oleva tila, mahdollisuus vaihdella työasentoa sekä tarvittaessa työtä
keventävät apuvälineet.
Investoi ihmiseen. Yksinkertaisilla valinnoilla turvaat työntekijöiden terveellisen ja
tehokkaan työnteon.
Lähteet:
Työterveyslaitos www.ttl.fi/fi/ergonomia
Työsuojeluhallinto www.tyosuojelu.fi/fi/ergonomia
Selkäliitto www.selkaliitto.fi
www.qm-mattoja.fi
www.hiiriohjain.fi
www.ergo.fellowes.com
Lisää tuotteita löydät
kuvastostamme sekä osoitteesta:
www.StaplesAdvantage.fi
Sisällysluettelo
Hiiriohjaimet...................................................................................... 4
Seisomatyön apuvälineet................................................................ 6
Työtuolit............................................................................................. 9
Selkätuet......................................................................................... 12
Jalkatuet......................................................................................... 13
Hiiret & näppäimistöt..................................................................... 14
Rannetuet........................................................................................ 16
Kyynärtuet....................................................................................... 20
Kuulokemikrofonit.......................................................................... 22
Valaisimet........................................................................................ 24
Näytönvarret ja -telineet................................................................ 26
Telineet kannettaville ja tableteille............................................... 27
Aineistotelineet............................................................................... 29
Tietokonereput............................................................................... 30
Häikäisysuojat................................................................................ 31
Muut ergonomiatarvikkeet............................................................ 32
2
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
Onko terveys sinulle tärkeää?
RollerMouse tuotteiden avulla helpotat vartaloon kohdistuvia paineita, kiputiloja ja saat parannettua
työasentoasi. Työterveysalan ammattilaiset suosittelevat RollerMousen käyttöä. RollerMouse tietokonehiiri
tuo helpotusta hiirityöskentelyyn. RollerMousella voit säästää sairauskuluissa 350€/päivä.
”KAIKISTA TYÖNTEKIJÖISTÄ KALLEIN ON SE, JOKA EI OLE TÖISSÄ.”
Tuotenro: 69327
Tuotenro: 72047
Tuotenro: 72945
Hiiriohjaimet
Kuva: Avaintieto / Rollermouse
Jo yli 20 tunnin viikoittainen hiiren käyttö tietokoneella saattaa aiheuttaa käden puutumista ja
johtaa ns. hiirikäteen eli ranteen erilaisiin kiputiloihin.
Hiiriohjaimen avulla ranteeseen kohdistuvat paineet
helpottuvat sekä hiirityöskentely nopeutuu.
Hiiriohjaimen ansiosta kättä ei enää tarvitse erikseen siirtää joka kerta hiirelle, kun kursoria halutaan
liikuttaa. Näppäimistön ja käsien yhteistyö on näin
saumatonta. Sopii erityisesti paljon kirjoittavalle.
69327
72047
ROLLERMOUSE RED -HIIRIOHJAIN
ROLLERMOUSE RED+ -HIIRIOHJAIN
LEVEÄLLÄ RANNETUELLA
Tukeva alumiininen muotoilu. Paksumpi ja tarkka
ohjaustanko (2400 dpi) tuplalasersensorilla tekevät hiirestä
helpon käyttää. Klikkausherkkyys ja nopeus säädettävissä.
Leveä vierityspyörä. Kopio-, liitä- ja tuplaklikki-näppäimet.
Leveä irrotettava rannetuki vakiona. Sopii sekä PC- että
Mac-ympäristöön.
Mitat (L x S x K):
40 x 9,5 x 2,3 cm.
Takuu 2 vuotta.
Tukeva alumiininen muotoilu. Paksumpi ja tarkka ohjaustanko (2400 dpi). Klikkausherkkyys ja nopeus säädettävissä. Leveä vierityspyörä. Kopio-, liitä, tuplaklikki-näppäimet.
Erikoisleveä rannetuki vakiona. Sopii sekä PC- että Macympäristöön.
Mitat (L x S x K):
43 x 15,5 x 2,3 cm.
72388
ROLLERMOUSE RED -KYYNÄRTUKI
Rollermouse RED:lle suunniteltu kyynärvarsituki.
Vähentää käsien kannattelusta aiheutuvaa rasitusta
niska- ja hartiaseudulla. Kangaspäällyste.
Sopii kaikenlaisiin pöytiin.
72945
ROLLERMOUSE REDA -HIIRIOHJAIN
KYYNÄRTUELLA
Rollermouse Red -hiiriohjain kyynärvarsituella. Vähentää
käsien kannattelusta aiheutuvaa rasitusta niska- ja hartiaseudulla. Helppo asentaa lähes kaikkiin pöytämalleihin.
Materiaali hengittävä ja helposti puhdistettavissa ja desinfioitavissa, keinonahka. Musta.
4
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
73787
MOUSETRAPPER PRIME -HIIRIOHJAIN
Helppokäyttöinen hiiriohjain. Kahdeksan ohjelmoitavaa
näppäintä. Helppokäyttöinen suuri ohjausmatto, jossa
tehokas ja tarkempi vieritys- ja osoitintoiminto. Ladattava
akku. Käyttö langattomana tai langallisena. Voit luoda max.
254 merkin merkkijonon näppäimistölle.
64258 musta
65491 valkoinen
ROLLERMOUSE FREE 2 -HIIRIOHJAIN
Nopeuden ja tarkkuuden säätö napin painalluksella.
Tankoklikkauksen herkkyyden säädin. Pitkä ohjaustanko,
vähemmän kurottelua. Kopioi- ja liitä-toiminnoille omat
näppäimet. Leveä irrotettava rannetuki vakiona.
Ergonominen muotoilu. Takuu 2 vuotta.
66185
ERGONOMIC FREE LYCRA
-KYYNÄRVARSITUKI
Antaa parhaan mahdollisen tuen käsille. Suunniteltu käytettäväksi Rollermouse Freen kanssa. Musta lycrapinta. Matala ja mukava käsien
mukaan muotoutuva thermopehmuste. Tukeva
metallialusta. Kapein kohta 6 cm.
Mitat (LxS): 625 x 235 mm.
57308
58995
MOUSE TRAPPER ADVANCE -HIIRIOHJAIN
MOUSE TRAPPER OFFICE II -HIIRIOHJAIN
Muotoiltu erittäin matalaksi vastaamaan uusien näppäimistöjen ergonomisia vaatimuksia. Suuret muotoillut näppäimet. Silikoninen ohjainmatto tottelee helposti sormien
liikkeitä. Helppokäyttöinen vieritys. Näppäimet ohjelmoitavissa toimimaan omien toiveittesi mukaisesti.
Mitat (L x S): 470 x 110 mm.
Mahdollistaa ergonomisesti oikean työskentelyasenneon.
Matala muotoilu. Käsivarret lähellä vartaloa. Kädet lähellä
näppäimistöä. Leveät rannetuet. Silikonista valmistettu ohjainmatto tottelee helposti sormien liikkeitä. ”Plug and play”.
Mitat: (L x S x K): 500 x 115 x 23 mm. Takuu 2 vuotta.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
5
Tutkitusti paljon paikallaan istuvilla on enemmän tuki- ja
liikuntaelinvaivoja. Pitkäkestoisessa näyttöpäätetyössä onkin
hyvä välillä vaihtaa asentoa ja työskennellä seisten mikäli
mahdollista. Tutkimukset osoittavat myös, että henkilöt, jotka
seisovat 2,5 tuntia enemmän kuin paikallaan istuvat henkilöt,
polttavat energiaa päivittäin 350 kaloria enemmän. Väärä
pöydän korkeus voi johtaa hartia- tai yläraajaongelmiin.
Sähkösäätöiset pöydät mahdollistavat nopean korkeuden
säädön seisoma-asentoon tai satulatuolille sopivaksi.
Seisomatyössä ergonomiset matot ja alustat stimuloivat
verenkiertoa.
72942
72943
LINAK SÄÄTÖJALKA 2 JALKAA
LINAK SÄÄTÖJALKA 3 JALKAA
Sähköpöytärunko kahdella LINAK-koneistolla. Ilman pöytälevyä. Rungon väri hopea. Nostovoima 160 kg. Portaaton
leveyssäätö 1100–1900 mm. Säätö ylös ja alas ohjausnapeista. Nostokorkeus 685–1150 mm. Nopeus 34 mm/s.
Paino 40 kg. Takuu 3 vuotta.
Sähköpöytärunko kolmella LINAK-koneistolla. Ilman pöytälevyä. Rungon väri hopea. Nostovoima 240 kg. Portaaton
leveyssäätö 1200–1900 mm. Säätö ylös ja alas ohjausnapeista. Nostokorkeus 685–1150 mm. Nopeus 34 mm/s.
Jalkojen leveyssäätö 1100–1900 ja 1350–2030 mm.
Paino 50 kg. Takuu 3 vuotta.
74492
TYÖPÖYTÄ KORKEUSSÄÄDÖLLÄ
Sähkösäätöinen työpiste. Käyttökohteiksi soveltuvat
esimerkiksi asiakastapahtumat, messut ja tuotantotilat.
Pöytälevyn väri harmaa, mitat 800 x 650 mm. Kuusiosainen
jakorasia kytkimellä. Yksijalkainen sähkörunko Linak-koneistolla. Nostovoima 70 kg. Törmäyssuoja pysäyttää pöydän, kun se osuu kiinteään esteeseen. Johdon pituus 3 m.
Koneiston takuu 3 vuotta.
Katso pöytien sähköistyspaketit
osiosta Muut ergonomiatarvikkeet
-osiosta sivulla 32.
6
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
Kuva: Top-Cousins
Seisomatyön apuvälineet
74377
GYMBA AKTIIVIALUSTA
Aktivointilauta seisomatyöhön. Aktivoi koko kehoa, erityisesti selän ja vatsan alueen syviä lihaksia. Vilkastuttaa
verenkiertoa ja auttaa painonhallintaa.
74363
ERGONOMINEN MATTO
Nystyräpintainen matto seisontatyöpisteille.
Suunniteltu stimuloimaan verenkiertoa. Joustavaa
polyuretaania. Viistetty reuna. Matto voidaan pestä vedellä.
Mitat: 47,5 x 63 cm. Väri: harmaa.
ainen
Kotim
74769
71803
STANDMAT SEISONTAMATTO
YOGA FASHION -MATTO
Seisomatyöhön soveltuva pehmeä matto. Lisää lihasaktivaatiota. Helppo pitää puhtaana. Mitat: 76 x 51 x 3,5 cm
Väri: Tummanharmaa.
Kangaspintainen matto. Yläpinta polypropeenia.
Alapinta pehmeää ja joustavaa vinyyliä.
Mitat: 58 x 83 x 1,6 cm. Väri: musta.
72050 musta
72049 harmaa
72051 sininen
72052 punainen
STANDUP-MATTO
Seisontamatto. Päällinen polypropeenia, hylkii likaa. Alapuoli joustavaa vinyyliä. Matto voidaan ripustaa reijästä
esim. siivouksen ajaksi tai kun se ei ole käytössä.
Mitat: 77 x 53 x 1,6 cm.
75417
STANDUP-RIPUSTUSKOUKKU
ä
Reik een
is
m
a
t
ripus
Ripustinkoukku StandUp-matoille.
Pysyy pöydän reunassa.
Sopii myös laukuille yms.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
7
Tee työtä seisten
Elä terveemmin!
Sinun ei tarvitse kuntoilla jalkojasi kipeiksi, kun teet töitä seisten
työpaikallasi! ”StandUp” on älykäs, ergonominen työpistematto,
joka jakaa kuormituksen tasaisesti jaloille. Omaksu hyödyllinen
tapa työpaikallasi. Siirrä tuolia ja tee tilaa ”StandUp”- matolle.
Käytä seisomapöytää ja voi paremmin!
• Noustessasi ylös tapahtuu liikettä ja kehosi herää lepotilasta.
• Energiankulutus kolminkertaistuu.
• Elimistö alkaa jälleen tuottaa aineita, jotka puhdistavat
verenkiertoa rasvasta ja verensokerista.
• Kolmen tunnin seisomista päivässä vuoden ajan voidaan verrata
10 maratonjuoksun energiankulutukseen.
Nosta pöytääsi ja
ripusta matto koukun avulla
pöydän reunaan, kun lähdet
työpisteestäsi, helpottaaksesi
siivousta ja aloittaaksesi
seuraavan työpäivän seisten!
”StandUp!” tuotetiedot:
Yläpinta kulutuksenkestävää ja likaa hylkivää
polypropeenia. Alapinta pehmeää ja joustavaa
nitriilikumia.
Mitat: 770 x 530 mm, paksuus 16 mm.
Hoito: Harjaus, imurointi, pesu miedolla puhdistusaineella
Tuotenumero: harmaa 72049
musta 72050
sininen 72051
punainen 72052
ripustuskoukku 75417
prime
Mousetrapper Prime on Mousetrapper-sarjan uusin malli. Se on valmistettu Ruotsissa, kuten muutkin Mousetrapper-tuotteet ja se on yli 20 vuoden kehitystyön tulos. Mousetrapper Prime -mallissa on
monta uutta ominaisuutta, kuten maton tarkka vieritys- ja osoitintoiminto. Prime-mallissa on aivan uusi
vieritystoiminto, jossa on näppäimet ylös- ja alasvieritykseen. Toinen uusi ainutlaatuinen ominaisuus
on mahdollisuus ohjelmoida enintään 254 merkin vapaa teksti. Yhdellä näppäimen painalluksella voit
liittää tekstin asiakirjaan. Tietenkin voit myös muokata tekstiä tarpeen mukaan. Voit käyttää Primeä
langattomasti tai USB-kaapelin kautta.
Tuotetiedot:
• 8 näppäintä, joita voidaan helposti
Leveys: 470 mm
muuttaa MT Keys ohjelmalla
Korkeus: 20 mm
• Suuri ohjainmatto, jossa tehokas ja
Syvyys: 110 mm
tarkempi vieritys- ja osoitintoiminto
Paino: 708g
• Uudessa vieritystoiminnossa näppäimet
Väri: musta
ylös- ja alasvieritykseen
Tuotenumero: 73787
• Toiminto, jolla on mahdollista
ohjelmoida 254 merkkinen viesti yhden
näppäimen alle
• 1500dpi – säädettävä asetus
• Ladattava akku
• Vaihdettava ja pyyhittävä rannetuki
ILMOITUS
Työtuolit
Kuva: Salli Systems
Hyvä työtuoli sopii istujan mittoihin, tukee
selkää ja auttaa pitämään ryhdin luonnollisena.
Monipuoliset istuinsäädöt mahdollistavat sen, että
tuoli mukautuu istujan tarpeisiin ja tukee erilaisissa
työasennoissa. Pitkäkestoinen huono istuma-asento
voi johtaa iskias- tai välilevyvaivoihin. Satula- ja
tasapainoistuimet korjaavat istuma-asuntoa ja
antavat tervehdyttävää liikettä selälle.
67567
S2-TOIMISTOTUOLI KÄSINOJILLA
67566
S3-TOIMISTOTUOLI KÄSINOJILLA
Ergonominen työtuoli.
Istuinkorkeuden säätö.
Kuppimainen istuinosa.
Selkänoja hengittävää
verkkomaista materiaalia.
Käsinojien korkeussäätö.
Painon mukaan säädettävä
keinuvastus. Väri: musta.
Takuu 3 vuotta.
Ergonominen ja tyylikäs työtuoli.
Korkea selkänoja hengittävää
verkkomaista materiaalia. Käsinojat korkeussäädettävissä. Istuinkorkeuden ja -syvyyden säätö.
Selkänojan korkeudensäätö ja
kallistus. Painon mukaan
säädettävä keinuvastus. Musta,
selkänojassa valkoisia raitoja.
Takuu 3 vuotta.
67568
73803
BONANZA-SATULATUOLI
LENNI 3020 -SATULATUOLI
SELKÄNOJALLA
Satulatuoli mustalla nahkaverhoilulla. Istuimen kallistuskulman säätö. Jalkaristikko
alumiinia. Korkeuden säätö
50–69 cm. Istuimen koko
34 x 43 cm. Takuu 3 vuotta.
Mustaa nahkaa.
Ergonominen, säädettävä satulatuoli selkänojalla. Portaaton
korkeuden ja kaltevuuden säätö.
Selkätuki on säädettävä, ja se
voidaan vapauttaa keinuasentoon. Istumakorkeus 54−74 cm.
Istuimen koko 38 x 40 cm. Mustaa keinonahkaa.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
9
69372
SALLI MULTIADJUSTER -SATULATUOLI
69371
SALLI SWINGFIT -SATULATUOLI
Kaksiosainen, leveyssäädettävä
liikettä myötäilevä istuin. Keskipitkä kaasujousi 165–185 cm
käyttäjälle. Mustaa nahkaa.
Takuu 10 vuotta.
Kaksiosainen, leveys- ja kallistussäädettävä istuin. Keskipitkä
kaasujousi 160–180 cm
käyttäjälle. Mustaa nahkaa.
Takuu 10 vuotta.
stusKalli tävä
et
sääd
ttä
Liike vä
ile
ä
t
ö
my
ainen
ainen
Kotim
Kotim
75046
75045
SALLI CLASSIC -SATULATUOLI
SALLI PROFESSIONAL -SATULATUOLI
Yksiosainen, kallistussäädettävä
istuin. Keskipitkä kaasujousi
160–180 cm käyttäjälle. Mustaa
nahkaa. Takuu 10 vuotta.
stusKalli tävä
et
sääd
Kaksiosainen istuin. Keskipitkä
kaasujousi 160–180 cm
käyttäjälle. Mustaa nahkaa.
Takuu 10 vuotta.
ainen
en
Kotim
ain
Kotim
75044
SALLI SWING -SATULATUOLI
69373
Kaksiosainen, liikettä myötäilevä istuin. Keskipitkä kaasujousi
165–185 cm käyttäjälle. Mustaa
nahkaa. Takuu 10 vuotta.
ttä
Liike vä
äile
myöt
SALLI VENYTTELYTUKI
Selän venyttelytuki, liitettävissä
MultiAdjusteriin, Classiciin ja
Professionaliin. Mustaa nahkaa.
Takuu 2 vuotta.
ainen
Kotim
75048 Lyhyt, alle 160 cm käyttäjälle
75049 Pitkä, yli 170 cm käyttäjälle
SALLI KAASUJOUSI
Metallin värinen.
75047
SALLI JALKATUKIRENGAS
Tuki korkealla istuvalle.
Vain väliaikaiseen käyttöön.
10
75050
SALLI ISO RISTIKKO
Isompi jalkaristikko.
Käyttö venyttelytuen kanssa.
Vakauttaa istumista.
Halkaisija 600 mm.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
65282
75062
ACTIVE BALANS -TUOLI
POSTURE BALANCE AKTIIVI-ISTUIN
Tuolin istuinosa keinuu vapaasti 360 astetta parantaen
verenkiertoa. Viisihaarainen
jalkaristikko pyörillä, jotka
lukkiutuvat kun tuolille istuu.
Korkeussäätö 58−77 cm.
Istuimen halkaisija 39 cm.
Päällinen kestävää mustaa
polyesteriä. Takuu 2 vuotta.
63935 punainen
63936 sininen
63934 musta
Istuimen päälle laitettava joka suuntaan keinuva aktiiviistuin. Sopii useimmille istuimille. Antaa selälle liikettä ja
harjoittaa samalla monia lihaksia. Halkaisija 31 cm.
Korkeus 10 cm. Paino 1,8 kg. Väri musta. Painoraja 130 kg.
Takuu 3 vuotta.
72944
FLEX-TASAPAINOTYYNY
HUMANTOOL-TASAPAINOISTUIN
Humantool-istuin korjaa istuma-asennon ja antaa tervehdyttävän liikkeen selälle. Sopii käytettäväksi erilaisten työtuolien päällä. Anatomisesti muotoiltu istuin on miellyttävä
pitkäänkin istuttaessa. Materiaalina kestävä ja likaa hylkivä
verhoilukangas. Mitat: 35 x 35 cm. Paino 0,7 kg.
Takuu 2 vuotta. Valmistettu Suomessa.
Tasapainotyyny soveltuu tasapaino-, koordinaatio- ja lihasvoimaharjoituksiin. Tyyny on tarkoitettu erityisesti henkilöille,
jotka joutuvat työssään istumaan pitkiä aikoja. Sisältää
ilmatäytteisen tasapainotyynyn ja käsipumpun. Halkaisija
33 cm. Väri: hopea. Takuu 1 vuosi.
n
Kotimaine
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
11
Selkätuet
Kuva: Fellowes
Tuolissa istuminen ilman kunnollista tukea voi huonontaa
verenkiertoa sekä aiheuttaa selän jännittymistä sekä lihasten
väsymistä. Hyvä työtuoli tukee ristiselkää sekä lantiota.
Mikäli vakiokäytössä oleva työtuoli ei ole tarpeeksi tukeva,
erillinen selkätuki antaa vankan tuen selän luonnolliselle
kaarelle. Hyvä asento saavutetaan nojaamalla tuolissa
taaksepäin ja pitämällä reidet samansuuntaisina lattian
kanssa. Tämä vähentää selkälihasten jännittymistä sekä
edistää liikkuvuutta ja verenkiertoa.
60135
64585
FELLOWES SELKÄTUKI
FELLOWES KYLMÄ/KUUMA -SELKÄTUKI
Sopii useimpiin toimistotuoleihin. Helppo asentaa.
Kolmipistekiinnitys pitää tuen tiukasti paikallaan.
Mukana lämmitettävä tai viilennettävä geelitäyte. Auttaa
vähentämään lihaskipuja ja -jännityksiä. Sopii useimpiin
toimistotuoleihin.
ää tai
Viilent ää
t
lämmit
12
62913
64586
FELLOWES SELKÄTUKI MATKAKÄYTTÖÖN
FELLOWES SELKÄTUKI
Kompakti muotoilu – voit käyttää myös matkalla. Vaahtotäyte auttaa löytämään oikean asennon ja tukee lantiota
istuttaessa pitkään. Kiinnitys hihnalla. Päällisen voi irroittaa
puhdistusta varten.
Kolmipistekiinnitys eliminoi tarpeen säätämiseen.
Helppo kiinnittää useimpiin toimistotuoleihin.
Myötäilee pehmeästi vartalon muotoja.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
Jalkatuet
Kuva: Fellowes
Myös vääränlainen jalkojen asento voi aiheuttaa
selkäkipua sekä verenkierto-ongelmia alavartalossa. Hyvässä työasennossa jalat ovat tukevasti
lattialla tai jalkatuella, polvet n. 90 asteen
kulmassa. Jalkatuki nostaa jalkoja ja varmistaa,
että reidet ovat yhdensuuntaisesti lattian kanssa.
Näin ryhti pysyy hyvänä ja verenkierto toimii
normaalisti.
64590
64589
FELLOWES SÄÄDETTÄVÄ MICROBAN
JALKATUKI
FELLOWES VIILENTÄVÄ JA LÄMMITTÄVÄ
JALKATUKI
Tuen asento säädetään jaloilla painaen. Voit keinutella
eteen ja taakse stimuloidaksesi jalkojen verenkiertoa.
Kolme korkeussäätöä. Microban-suojaus vähentää
bakteerien kasvua.
Mitat (L x S x K):
444 x 336 x 108 mm.
Tuessa puhallin, jonka puhallusta sekä lämpöä voi säätää.
Korkeus- ja kallistuksensäätö. Pinnassa
nystyröitä, jotka
piristävät väsyneitä
jalkoja. Virtajohdon
pituus 1,25 m.
ää tai
Viilent ää
t
lämmit
66118
62914
FELLOWES METALLINEN JALKATUKI
KEINUTETTAVA FELLOWES JALKATUKI
Tukeva metallinen jalkatuki. Kolme korkeussäätöä.
Kallistuksensäätö jalkoja keinuttamalla. Liukueste pitää
tuen hyvin paikallaan. Mitat (L x S x K): 560 x 350 x 98 mm.
Keinuva liike auttaa vähentämään alaselän painetta.
Pintanystyrät virkistävät
väsyneitä jalkoja.
Korkeutta voi vaihdella
(65 tai 95 mm) kääntämällä jalkatuen toisinpäin. Mitat (L x S x K):
495 x 305 x 136 mm.
Väri: musta.
Erittäin
kestävä
73171
73820
FELLOWES I-SPIRE JALKATUKI
FLEX JALKATUKI LEPUUTUSORRELLA
Jaloissa liukueste.
Väri: Valkoinen/harmaa.
Jalkatuki lepuutusorrella. Taso liikkuu ja on säädettävissä
kolmeen korkeuteen.
Metallirunko ja liukuesteet.
Mitat (LxSxK):
490 x 370 x 370 mm.
Jalkatason pinta
430 x 300 mm.
Takuu 1 vuosi.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
13
Hiiret & näppäimistöt
Kuva: Logitech
Ranteen ääri- ja kulma-asentoja tulisi välttää, koska
ne kuormittavat kättä sekä kasvattavat nivelten ja
ranteiden rasitusta. Ranteen rasitusvammat, kuten
ns. hiirikäsi, johtuvatkin usein pitkäkestoisesta hiirityöskentelystä. Ergonomiset hiiret ohjaavat käden
oikeaan asentoon, jolloin rasitus on minimaalista.
Hiiret
67373 langallinen
72389 langaton
OYSTER MOUSE -PYSTYHIIRI
Pystyhiiri sopii sekä oikea- että vasenkätisille. Viisi
ohjelmoitavaa painiketta. Säädettävissä viiteen eri kulmaan.
Nopeus / tarkkuus
1200 dpi. Oikea-vasen-tila
i
a
- t elle
a
säädettävissä. Saatavana
ke tis
Oi nkä
langallisena ja langattose
mana. Väri: musta/hopea.
va
EVOLUENT V4 -PYSTYHIIRI
Tukee kättä rennossa ja luonnollisessa asennossa.
Käden asento ei vaadi käsivarren kääntämistä. Kuusi
ohjelmoitavaa painiketta.
Kaksoisklikkaus yhdellä klikkauksella. USB-liitäntä. Neljä
nopeutta suoraan painikkeesta. Takuu 1 vuosi.
62601
67401
3M EM500 -ERGONOMIAHIIRI
WIRELESS ERGONOMIC COMFI
-PYSTYHIIRI
Vähentää rasitusta ja parantaa mukavuutta. Muotoilu pitää
käden luonnollisessa asennossa. Luotettava, kestävä sekä
huoltovapaa optinen tekniikka.
USB- ja PS2-liitännät. Hiiren
oikeaa ja vasenta painiketta
hallitaan peukalolla ja vierityspainiketta keskisormella.
14
65218 Oikeakätiselle
73944Vasenkätiselle
73943 Pieni oikeakätiselle
Langaton pystyhiiri, joka sopii myös pienempään käteen.
Käsi pysyy oikeassa asennossa eikä rannetta tarvitse
kääntää. Viisi näppäinkomentoa
sekä scroll-pyörä. USB-liitäntä.
Kolme eri nopeutta. Mukana
paristot (2 x AAA). Tarkkuus:
1600 dpi optinen sensori.
Takuu 1 vuosi.
72645
73676
PENGUIN WIRELESS PYSTYHIIRI
LOGITECH M570 LANGATON PALLOHIIRI
Langaton pystyhiiri. Oikea- ja vasenkätisille.
Ladattava, ei paristoja. USB-liitäntä.
Pallohiiri mahdollistaa hallinnan sormilla, joten kättä ei tarvitse liikuttaa osoittimen liikuttamiseksi. Edellinen- ja seuraava-painikkeet. Mukana paristo
(1xAA). Väri: musta/sininen.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
75098
74573
WOW-PEN JOY -PYSTYHIIRI
MICROSOFT SCULPT ERGOMOUSE
Ergonomisesti muotoiltu langaton hiiri USB-liitännällä.
Pitää ranteen miellyttävässä
asennossa. Mukana paristot
(2xAA).
Langallinen pystyhiiri USB-liitännällä. Viisi näppäintä ja
skrollipyörä. Johto 1,5 m. Antaa
oikean ja rennon asennon kädelle. Tarkkuus 1600dpi.
Näppäimistöt
74570
74569
MICROSOFT SCULPT COMFORT DESKTOP
MICROSOFT SCULPT ERGONOMIC
DESKTOP
Langaton hiiri/näppäimistö. USB-liitäntä 2,4GHz. Kaareva
ja kallistettu näppäinosa. Irrotettava rannetuki.
Ergonominen hiiri/näppäimistö/numeronäppäimistö
-yhdistelmä. Langaton, USB-liitäntä 2,4GHz.
Irrallinen numeronäppäimistö.
64960
74462
LOGITECH WIRELESS KEYBOARD K350
ERGOTIGHT NÄPPÄIMISTÖ JA
NUMERONÄPPÄIN
Langaton näppäimistö 2,4 GHz -tekniikalla. Ergonominen
muotoilu. Kämmentuki. Mukana paristot (2 xAA).
Mininäppäimistö irrallisella numero-osalla. Sopii myös
vasenkätisille. Kaltevuuden säätö. USB-liitäntä.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
15
Rannetuet
Kuva: Fellowes
Mikäli ranne ei tietokonetyöskentelyssä ole
neutraalin suorassa asennossa, ranteen hermot
ja jänteet voivat puristua aiheuttaen kipua ja
pidemmällä aikavälillä jopa jännetulehduksen.
Rannetuki yhdessä hiiren ja näppäimistön
kanssa antavat ranteelle pehmustetta sekä
tukea. Tämä auttaa pitämään ranteen oikeassa
asennossa sekä vähentää painetta jänteissä.
Ranteen ja kyynervarren oikea asento on
suurinpiirtein yhdensuuntainen lattian kanssa.
Rannetuet hiirelle
62940 sininen
60275 musta
FELLOWES CRYSTAL -GEELIRANNETUKI/
-HIIRIALUSTA
Kiiltävä geelirannetuki ja hiirialusta.
Pinnan voi puhdistaa kostealla pyyhkeellä.
16
71588 harmaa
73174 valkoinen
FELLOWES I-SPIRE -RANNETUKI/
-HIIRIALUSTA
Rannetuki ja hiirialusta. Sekä optisille- että laserhiirille.
Silikonia, helppo
puhdistaa.
46671
64584
FELLOWES HEALTH-V EASY GLIDE
-RANNETUKI/-HIIRIALUSTA
FELLOWES HEALTH-V -HIIRIALUSTA/
-RANNETUKI
Helposti liukuva V-mallinen rannetuki varmistaa luonnollisen
liikkeen ilman, että kontakti hiireen katoaa. Pehmeä ja mukava materiaali muotoutuu
käden mukaan ja tarjoaa
mukavan asennon työskentelyyn.
Hiirimatossa V-mallinen rannetuki, joka vähentää ranteen
rasitusta. Päällyste kestävää Lycraa.
tuu
kau on
u
M ino
pa
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
66250
57988
FELLOWES PALM SUPPORT -RANNETUKI
JA ALUSTA
Hiirimatto sekä käden mukana liukuva V-mallinen rannetuki, joka vähentää ranteen
rasitusta.
tuu
kau n
u
M
oo
pain
Lycrapäällysteinen geelirannetuki tarjoaa hyvän tuen ja
auttaa välttämään
toistuvia rasitusvammoja.
Väri: musta.
66245
61260 hopea
62911 sininen
FELLOWES MEMORY FOAM -RANNETUKI/
-HIIRIMATTO
tuu
kau
Mu oon
pain
STAPLES RANNETUKI JA HIIRIMATTO
STAPLES MEMORY FOAM RANNETUKI JA
HIIRIMATTO
Pehmeä vaahtotyyny sopeutuu ranteen muotoon ja
varmistaa kunnollisen asennon kädelle menettämättä
muotoaan.
71590 harmaa
73176 valkoinen
tuu
kau
Mu oon
pain
Lycrapäällysteinen rannetuki muovautuu oman
ranteesi mukaan ja tukee
kättäsi, jotta työskentelyasento saadaan mukavaksi. Väri: musta.
66243
FELLOWES I-SPIRE -RANNETUKI HIIRELLE
Rannetuki hiirelle. Silikonia, helppo puhdistaa.
STAPLES RANNETUKI / HIIRIMATTO
Ergonomisesti muotoiltu rannetuki muovautuu oman ranteesi mukaan. Vähentää painetta ja lisää tukea.
Liukumaton pohja.
Väri: musta
67735
44096
STAPLES BEADS -RANNETUKI HIIRELLE
TC-1305 -HIIRIALUSTA RANNETUELLA
en
gin to
o
l
Eko htoeh
vai
Liukuu käden mukana
pöydän pinnalla. Täytteenä
kierrätettyjä muovirakeita.
Väri: musta.
Varustettu leveällä Soft-tyynyllä. Alustan martioitu pinta
takaa optimaalisen tarkkuuden vaativaankin käyttöön.
Väri: musta.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
17
Rannetuet näppäimistölle
56394 musta
62912 sininen
FELLOWES MEMORY FOAM -RANNETUKI
Mukautuu painoon ja lämpöön palautuen alkuperäiseen
muotoon käytön jälkeen. Pehmeä vaahtotäytteinen tyyny
sopeutuu ranteen muotoon. Varmistaa oikean asennon
käsille näppäimistöä käytettäessä.
67734
STAPLES BEADS -RANNETUKI
NÄPPÄIMISTÖLLE
Täytteenä kierrätettyjä muovirakeita. Väri: musta.
inen
Ekolog to
eh
vaihto
u
autu
Muk on
o
pain
60274 musta
62939 sininen
FELLOWES CRYSTAL -GEELIRANNETUKI
Kiiltävä geelirannetuki.
Pinnan voi puhdistaa kostealla pyyhkeellä.
66249
STAPLES GEELIRANNETUKI ALUSTALLA
Lycrapäällysteinen geelirannetuki muovialustalla tarjoaa
hyvän tuen ja auttaa välttämään rasitusvammoja.
64583
66244
FELLOWES HEALTH-V -RANNETUKI
STAPLES GEELIRANNETUKI
V-mallinen rannetuki, joka vähentää ranteiden rasitusta.
Memory foam mahdollistaa ranteen ergonomisesti oikean
asennon. Päällyste kestävää Lycraa. Väri: musta.
Ergonomisesti muotoiltu rannetuki muovautuu oman
ranteesi mukaan. Vähentää painetta ja lisää tukea.
Liukumaton pohja. Väri: musta.
71589 harmaa
73175 valkoinen
66246
FELLOWES I-SPIRE -RANNETUKI
NÄPPÄIMISTÖLLE
Rannetuki näppäimistölle. Silikonia, helppo puhdistaa.
STAPLES MEMORY FOAM -RANNETUKI
Lycrapäällysteinen rannetuki muovautuu oman ranteesi
mukaan ja tukee kättäsi, jotta työskentelyasento saadaan
mukavaksi. Väri: musta.
u
autu
Muk on
o
pain
18
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
54048
54049
NUKKAPINTAINEN TC-1310 -RANNETUKI
LEVEÄ TC-1319 RANNETUKI METALLIALUSTALLA
Tukiosana soft-tyyny, joka muotoutuu rannetta
myötäileväksi. Rannetuen tekstiili on käsitelty likaa
hylkiväksi. Väri: musta. Mitat: 48 x 28 cm.
Metallirunkoinen rannetuki, jonka leveys mahdollistaa hiiren
käytön näppäimistön vierellä. Tyyny käsitelty likaa hylkiväksi. Tukevan alustan ansiosta hiiriosa voidaan viedä pöydän
reunan yli. Mitat: 70 x 28,5 cm.
pi
Leveäm
malli
54050
LEVEÄ TC-1329 RANNETUKI
MUOVIRUNGOLLA
Muovirunkoinen rannetuki, jonka leveys mahdollistaa
hiiren käytön näppäimistön vierellä. Tyyny käsitelty likaa
hylkiväksi. Pintamateriaali keinokuitua (tekstiili).
Mitat: 70 x 28 cm.
pi
Leveäm
malli
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
19
Kyynärtuet
Kuva: Avaintieto / Rollermouse
Näppäimistöä sekä hiirtä käytettäessä kyynärvarsille on hyvä saada tukea hartiaseudun
kuormittamisen välttämiseksi sekä mukavan,
rennon työasennon saamiseksi. Irrotettavien
kyynärvarsitukien avulla vähennetään rasitusta
sekä niskassa, hartioissa että käsissä.
55533
57314
ERGONOMIC -KYYNÄRVARSITUKI
TC-933 -KYYNÄRVARSITUKI
Kyynärtuki metallialustalla. Sopii kaikkiin pöytämalleihin
(myös kulmapisteisiin). Mitat (L x S): 700 x 280 mm.
Mustaa keinonahkaa.
Sopii käytettäväksi MouseTrapper Advance, Office II ja Prime- hiiriohjainten kanssa. Epäsymmetrinen kyynärvarsituki.
Musta, pehmeä kangaspinta. Alusta metallia. Mitat (L x S):
665 x 205 mm. Kapein kohta 60 mm.
68987
63208
TC-934 -KYYNÄRVARSITUKI
TC-906 -KYYNÄRVARSITUKI
Sopii mm. Mousetrapper Advance-, Prime-, Mousetrapper
Office II-, Mousetrapper Plus- sekä Rollermouse -hiiriohjainten kanssa. Materiaali puhdistettava musta keinonahka.
Leveys 683 mm. Kapein kohta 36 mm.
Kaksiosainen kyynärtuki käytettäväksi näppäimistöjen
sekä Rollermouse- ja Mousetrapper-hiiriohjainten kanssa.
Kumpikin osa voidaan kiinnittää pöydänreunaan oman
mieltymyksen mukaisesti. Vähentää niskan, hartioiden,
käsien ja käsivarsien rasitusta. Tukiosat vapaasti
käänneltävissä. Väri: harmaa.
iks n
a
K ine
a
os
20
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
74461
KYYNÄRVARSITUKI SYMMETRINEN
Pöydän reunaan kiinnitettävä symmetrinen
67cm leveä kangasverhoiltu kyynärtuki.
Syvyys 225mm,
kapein kohta 70mm.
Musta kangasverhoilu.
Lisää hiiriohjaimiin sopivia
kyynärtukia sivulla 4.
72628 Koko L
72627 Koko M
72626 Koko L
72625 Koko M
NOJAX VIENO -KYYNÄRTUKI
NOJAX VOITTO -KYYNÄRTUKI
Kangaspäällysteinen tuolin käsinojaan liimapintaisella tarranauhalla kiinnitettävä kyynärvarsituki. Käsinojia lasketaan
juuri sen verran, että ne menevät pöydän alapuolelle.
Jätä pehmustetta kyynärpään taakse 2 cm. Väri: musta.
Kangaspäällysteinen tuolin käsinojaan liimapintaisella
tarranauhalla kiinnitettävä kyynärvarsituki. Käsinojia lasketaan juuri sen verran, että ne menevät pöydän alapuolelle.
Jätä pehmustetta kyynärpään taakse 2 cm.
Väri: punainen/musta.
n
Kotimaine
n
Kotimaine
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
21
Kuulokemikrofonit
Kuva: Plantronics
Toimiston äänet vaikuttavat työntekijän hyvinvointiin ja työtehokkuuteen. Erityisesti avokonttoreissa
meluntorjunta on tärkeää. Sangalliset kuulokkeet
suodattavat muuta melua, puhelimeen on mahdollista puhua normaalilla äänenvoimakkuudella, kädet
vapaana ja vastaaminen on nopeaa. Lisäksi kuulokkeet mahdollistavat esimerkiksi musiikin kuuntelun
ilman muiden häiritsemistä.
60324
67636
LOGITECH PC 960 USB
PLANTRONICS BLACKWIRE C320-M
Helppokäyttöiset ja mukavat
stereokuulokkeet. Vastaus-,
lopetus-, mykistys- sekä
volyymikytkin. USB-liitäntä.
Plug and play. Kevyt ja kestävä
säädettävä metallinen panta.
Melua suodattava mikrofoni.
Kevyt ja mukava USB-kuuloke.
Volyymin säätö sekä mykistin.
Säädettävä melua suodattava
mikrofoni. Mikrofonin voi kääntää
ylös kuuntelua varten.
71582
72023
LOGITECH H600 CORDLESS
PLANTRONICS BLACKWIRE C520-M USB
n
Langato
Langaton kuulokemikrofoni.
Nanovastaanotin. Melua suodattava mikrofoni. Säädettävä pantaosa. Voluumin säätö
ja mykistys. Ladattava akku.
2,4 GHz yhteys. Joustava ja
kääntyvä varsi. USB-liitäntä.
Windows®- ja Mac OS®
-yhteensopiva.
Kantama 10 m.
72062
74562
PLANTRONICS BLACKWIRE C720M
MICROSOFT LIFECHAT LX-3000
Sangallinen kuuloke. (Binaural).
USB -liitäntä PC:lle sekä bluetooth-kytkentä matkapuhelimeen
ja tabletille. Jopa 10 h puheaika,
valmiusaika 10 päivää. Irrotettava
kaapeli. Mukana kantolaukku.
22
USB-sankaluuri. C520-M Microsoft
Lync & OCS 2007 optimoitu.
Automaattinen vastaustoiminto, kun
laitat luurit päähän. Vastaa-, lopeta-,
vaimenna-toiminnot sekä äänensäätö. Melua suodattava mikrofoni
taipuisassa varressa.
Mukana kantolaukku.
Langallinen stereokuuloke
USB-liitännällä puheluihin ja
musiikin kuunteluun. Melua suodattava mikrofoni. Yhteensopiva
Microsoft Lyncin, Yahoo Messengerin sekä AOL instant messengerin kanssa sekä
Skype-sertifioitu.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
74561
74560
MICROSOFT LIFECHAT LX-6000
FOR BUSINESS
MICROSOFT LIFECHAT LX-4000
FOR BUSINESS
Langallinen stereokuuloke USBliitännällä. Melua suodattava
mikrofoni. Volyymin säätö ja
mykistys. Puhelun merkkivalo.
Plug and Play.
Langallinen monokuuloke
USB-liitännällä. Melua suodattava
mikrofoni. Voluumin ja mykistyksen säätö. Puhelun merkkivalo.
Plug and Play.
69208
72000
PLANTRONICS VOYAGER LEGEND B235-M
JABRA MOTION UC + MS LANGATON
KUULOKE
Langaton kuuloke. Puheaika jopa 7 h ja valmiusaika 14 h.
Kytkettävissä PC:hen, älypuBluetooth
helimeen ja tablettiin. Bluetooth
v3.0 + EDR. Soittajan tunnistus
kuulokkeella. Melua suodattava
mikrofoni. Kantama 10 m. Ladattava kiinteä akku. Microsoft Lync
-optimoitu. Paino 18 g.
Langaton bluetooth-kuuloke
matkapuhelimeen ja PC:hen.
Sisältää virtalähteen,
matka- ja latauskitin.
3 korvapehmustetta.
Microsoft-sertifioitu.
Bluetooth
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
23
Valaisimet
Kuva: Avaintieto
Tietokoneen käyttäjät voivat kokea silmien rasittumista, väsymistä ja ärtymistä. Tähän syynä voi
olla työympäristön epäonnistunut tai riittämätön
valaistus. Sopiva valaistus on helppo toteuttaa
siirrettävien kohdevalaisimien avulla. Valaisimet on
hyvä asettaa niin, etteivät ne aiheuta heijastuksia
tietokoneen näytölle, mutta antavat kuitenkin valoa
tarkkuutta vaativaan työhön.
LED-valaisimet
72475
65933
UNILUX FOLIA LED RECYCLED
-TYÖVALAISIN
UNILUX DISC LED -VALAISIN
Ekologinen
vaihtoehto
Uusinta teknologiaa oleva LEDvalaisin. Varustettu 3 kpl LEDlampulla ja asymmetrisella linssillä.
Oikea värilämpö työympäristöön.
Katkaisin jalustassa. Varren pituus
58 cm. Ei vaihtopolttimoa. Takuu
5 vuotta. Väri: musta
Korkeatasoinen LED-valaisin.
Valmistettu 80 % kierrätysmateriaalista.
Himmennin lampun jalustassa. Automaattinen virrankatkaisu 5 h jälkeen.
Ledien käyttöikä jopa 40 000 tuntia.
Sisältää 4 kpl 1,2 W Powerledlamppua. Takuu: 5 vuotta.
Väri: metalli / harmaa.
67967
67646
UNILUX NAO LED -VALAISIN JALUSTALLA
TOUCH LED -TYÖPISTEVALAISIN
Musta jousitettu varsi ja jalusta.
Kulutus 4 W. Elinikä 40 000 tuntia.
Katkaisin johdossa, jonka pituus
1,90 m. Varren pituus 40 + 36 cm.
Jalustan halkaisija 20 cm. Paino 3 kg.
Takuu 5 vuotta. Väri: musta.
Viisi eri valotehoa ja neljä lämpötilaa päivänvalosta
lepovalaistukseen, jotka ovat säädettävissä
kosketusnäytöllä. Valaisimessa on USB-pistoke
esim. puhelimen latausta varten. Häikäisemätön
ja värinätön valo. Suora ja epäsuoravalo.
180 astetta kääntyvä varsi, jonka mitat 450 +
350 mm. Väri: musta.
72322
LUMIE LED
-KIRKASVALOVALAISIN
LED-työpiste- ja kirkasvalohoitovalaisin.
Valoteho säädettävä neljään eri kirkkauteen. Säädettävä valokulma. 96 kpl
tehokasta valkoista LED-valoa.
Hyväksytty terveystuote. Korkeus:
55 cm, valaisinosa 29 x 14 cm. Väri:
kiiltävä luunvalkoinen, varsi
harmaa. Takuu: 3 vuotta.
24
svalo
Kirka
Ekologinen
vaihtoehto
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
Halogeenivalaisin
Erikoisvalaisin
55168
35913
UNILUX ALLEGRO -VALAISIN
SUURENNUSLASIVALAISIN
Moderni asymmetrinen halogeenivalaisin. Neljä eriväristä valaisinpäätä
pakkauksessa. Kolmiasentoinen
katkaisija jalassa. Halogeenilampun
käyttöikä on n. 2000 h.
Takuu 2 vuotta. Väri: musta.
Suurennuslasilla varustettu
valaisin, jossa jousella
tasapainoitettu varsi.
Linssinsuoja vakiona.
Valaisuvoima 5000 luxia,
teho 22 W. 3 diopteria.
Varren pituus: 400 + 400 mm.
Sisältää loisteputken.
Loisteputkivalaisimet
63011
55166
UNILUX BIO -VALAISIN
UNILUX DUO -VALAISIN
en
in to
g
o h
ol oe
Ek iht
va
Tyylikäs, helposti säädettävä pöytävalaisin loisteputkella. Valmistettu
100% kierrätetyistä materiaaleista.
Käyttöhyötysuhde 82 lm/W, värilämpötila 3000 Kelviniä. Sekä jalusta
että lamppuosa säädettävissä.
Takuu 3 vuotta. Väri: musta.
55163 pöytäkiinnityksellä
55164 jalustalla
UNILUX SWINGO -VALAISIN
Pöytälevyyn kiinnitettävä ja helposti
säädettävissä tasapainoisen jousivarren avulla. Yksi lamppu sisältyy
toimitukseen. Käyttöhyötysuhde
82 lm/W, värilämpötila 3000 Kelviniä.
Takuu 3 vuotta. Väri: musta.
Tyylikäs asymmetrinen loisteputkivalaisin erityisesti päätetyöskentelijöille.
Kaksi lamppua sisältyy toimitukseen.
Käyttöhyötysuhde 67 lm/W, värilämpötila 3000 Kelviniä. Takuu 3 vuotta.
Väri: musta.
67360
UNILUX MAMBO -VALAISIN JALUSTALLA
Valaisin voidaan joko pitää pöydän päällä
tai kiinnittää pöytään kiinni. Mukana jalusta
ja pöytäkiinnike. Säädettävissä jousivarren
avulla. Varren pituus 61 cm. Värilämpötila
3000 K. Yksi lamppu sisältyy toimitukseen.
Takuu 1 vuosi. Väri: musta.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
25
Näytönvarret ja -telineet
Hyvässä työasennossa näyttöruudun yläreuna sijoittuu
hieman alle silmien tason, noin käsivarren mitan päähän
katsojasta. Ruudun tulee olla käännettävä ja kallistettava,
jolloin katselukulma saadaan oikeaksi. Jos katselukulma
on väärä ja katsoja joutuu kallistamaan tai kääntämään
niskaa ja yläselkää, voi tämä aiheuttaa niska- ja hartiavaivoja.
Näytön varsilla ja telineillä kuvaruutu saadaan asetettua
oikealle korkeudelle ja kulmaan.
63310
69312
FELLOWES LITTEÄN NÄYTÖN VARSI
TC-502 KAHDEN LITTEÄN NÄYTÖN VARSI
Neljä kiinteää korkeutta. Pystykallistus 45 astetta molempiin
suuntiin ja pyöritys 360 astetta. Helppo asentaa. 75
ja 100 mm kiinnitysreijät. Kantavuus 14 kg. Väri: musta.
Litteän näytön varsi kahdelle näytölle. Kantavuus
8,3−13,5 kg. Korkeuden säätö 0−35 cm. Varsi kääntyy
360°, kaltevuuden säätö 200°. Vesa 75- ja 100 -kiinnitys.
Näyttöjen koko max. 24”.
Kahdell
e
näytölle
62035
TC-500 LITTEÄN NÄYTÖN VARSI
Kaasujousellinen
kaksinivelinen varsi.
Kuormitus 4,5−10 kg.
Ulottuvuus:
89−610 mm.
VESA 75 ja 100
-kiinnitykset.
66252
STAPLES PREMIUM TELINE NÄYTÖLLE
Säädettävä monitoriteline. Kantavuus 36 kg
tai 21” näyttö. Viisi eri
korkeussäätöä.
66251
STAPLES TELINE NÄYTÖLLE
Säädettävä monitoriteline. Kantavuus 27 kg tai
17” näyttö. Liukuesteet
jaloissa.
26
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
Telineet kannettaville ja tableteille
Kuva: Fellowes
Kannettavat tietokoneet ja tabletit mahdollistavat
työskentelyn monenlaisissa paikoissa, kuten kotona,
hotellihuoneessa, kongressikeskuksessa, lentokoneessa taikka kahvilassa. Myös näissä tiloissa on
hyvä huomioida työergonomia. Kevyet, kannettavat,
helposti koottavat ja kätevästi mukana kulkevat
ergonomiatuotteet takaavat, että työntekijät tekevät
terveellisesti työtä myös toimiston ulkopuolella.
71585
66253
FELLOWES I-SPIRE KANNETTAVAN
KOROKE
STAPLES SLIM KANNETTAVAN TELINE
Korottaa kannettavan tietokoneen ylemmäs vähentäen
painetta olkapäissä ja niskassa. Max. 17” kannettaville.
Max. kuormitus 6 kg.
Väri: valkoinen.
71586
Säädettävä kallistuskulma. Pyörivän alustan ansiosta voit
jakaa tietoa helposti.
FELLOWES I-SPIRE TABLETTIKOROKE
67723 valkoinen
67724 musta
Tablettiteline/-koroke. Tablettia voidaan käyttää sekä
pysty- että vaaka-asennossa. Tabletin max. paksuus
13 mm. Kotiin ja toimistoon.
Väri: valkoinen.
Ergonominen pöytäteline. Kirjoitus-/katselukulma 15 tai
62 astetta. Pysty- tai vaakasuora käyttö. Sopii kännykälle,
tabletille tms. laitteille. Telineen sisällä voidaan säilyttää
myös kolikkoja sekä muita pieniä tavaroita.
67721 valkoinen
67722 musta
LEITZ PÖYTÄLATURI MOBIILILAITTEILLE
LEITZ IPAD/TABLET PC -TELINE
Myös
a
latausasem
Lataa neljää laitetta yhtäaikaa käyttäen USB-liitäntöjä.
Pitää tabletin pysty-/vaakasuorassa. Kolme kaapelia
(Apple-laitteille, Mini USB ja Micro USB). Kela kannen
alla estää johtojen sotkeutumisen. Kirjoitus-/lukukulma
15 tai 62 astetta. USB-liitännät 5V (3 x 1A / 1 x 2A)
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
27
3
4
Parempaa
ä
y
l
e
t
n
e
k
s
ö
y
t
e
l
l
a
s
n
a
k
o
k
ko
2
1
1
Löydä täydellinen työasento
Aika
toimia!
Did
Know...
You
Tiesitkö?
Muutama helppo työpisteen
säätötoimenpide voi vaikuttaa suuresti
päivittäisiin rutiineihisi sekä ehkäistä
huonoja työtapoja ja jopa pitkäaikaisia
vaivoja.
www.fellowes.com
TAS 4 TAS 3 TAS 2 TAS 1
www.ergo.fellowes.com
ESTÄ SELÄN
JÄNNITYS
VÄLTÄ PAINETTA
RANTEESSA
HELPOTA
NISKAJÄNNITYSTÄ
TERVEELLINEN
YMPÄRISTÖ
Aineistotelineet
Hyvä työtila on hyvin järjestelty eivätkä paperit pyöri pöydällä
tiellä. Kuten näytön asettamisessa myös asiakirjojen asettelussa
on tärkeää huomioida oikea katselukulma ja -korkeus. Aineistoteline nostaa asiakirjat ylemmäksi pöydän tasolta ja lähemmäksi
silmiä. Tämä estää niskakipua, silmien turhaa liikkumista ja
lihasjännitystä. Samalla työntekijä käyttää vähemmän aikaa
oikeiden asiakirjojen etsimiseen ja pöydältä vapautuu tilaa.
71587
50935
FELLOWES I-SPIRE DOCUMENT LIFT 5 IN 1
3M DH640 -AINEISTOTELINE
s
Toimii myö
na
lu
u
ta
o
lk
va
5-in-1-teline toimii konseptitelineenä, valkotauluna,
kirjoituslevynä. magneettitauluna ja tablettitelineenä.
Voidaan käyttää pysty- tai
vaaka-asennossa. Kapasiteetti max. 15 arkkia.
Väri: valkoinen.
Monitorin ja näppäimistön väliin asetettava konseptiteline.
Korkeus ja kallistuskulma helposti säädettäviä. Tukeva teline kannattaa hyvin paksutkin
kansiot ja kirjat. Liukuesteet pitävät tuen hyvin paikallaan. Mitat
(L x S x K): 460 x 280 x 100 mm.
51965
54054
TC-137 -LUKUTELINE
TC-128 -LUKUTELINE
Lukuteline näppäimistön ja näytön väliin. Suunniteltu erityisesti kohteisiin, joissa näyttö on pöytä- tai näppäintasoa
alempana. Varustettu magneettiviivaimella. Monipuoliset säädöt. Voidaan käyttää
pystyssä ja poikittain. Leveä
(2,5 cm) alatuki paksumpaa
aineistoa varten. Aineisto-osan
mitat: 376 x 250 mm.
Vapaasti pöydällä seisova. Portaaton kaltevuuden säätö.
Voidaan sijoittaa joko näppäimistön ja kuvaruudun väliin
tai kuvaruudun sivulle. Magneettiviivain vakiovarusteena.
Mitat: 420 x 245 mm.
59784
49173
UNILUX HERMES 386 -KONSEPTELINE
SHERPA 5636 SWING ARM 10 -TELINE
Pöydän reunaan kiinitettävä konseptiteline.
Kolme niveltä, taipuu lähes mihin asentoon
tahansa. Mukana rivinosoitin sekä klipsi, joka
pitää paperin paikallaan. Väri: vaaleanharmaa, klipsi punainen tai sininen.
Nivelletty varsi Sherpa-pikahakutelineelle. Varren pituus
316−714 mm, kääntyy 360 ˚. Kymmenelle taskulle. Pöytäkiinnike 19−74 mm. Sherpa
5606 -pikahakutaskut tilattava erikseen.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
29
Tietokonereput
Kuva: Targus
Selälle ja hartioille mukavin kannettavan tietokoneen kuljetusväline on hyvin tuettu reppu. Asianmukaisesti säädetyillä ja sopivan levyisillä olkahihnoilla varmistetaan repun oikea asento selässä.
Repun takaosa tulee olla tukeva ja jämäkkä, mutta
silti pehmeä selkää vasten. Näin painavatkaan
taakat eivät rasita selkää ja hartioita.
68054
68369
WENGER PILLAR 16”
-TIETOKONEREPPU
WENGER COBALT 15.6”
-TIETOKONEREPPU
Soveltuu useimmille 16” kannettaville. SWISSGUARDsuojatasku tietokoneelle. Selkäosassa hengittävä
pehmuste. Mukavasti istuvat olkahihnat. Lokerot
tärkeimmille tarvikkeille.
Tasapainottava pohjatuki.
Mitat: 35,6 x 48,3 x 22,9 cm.
Tilavuus 24 litraa. Paino: 1,7 kg.
Väri: musta.
Soveltuu useimmille 15,6” wide -kannettaville. SWISSGUARD-suojatasku tietokoneelle. Selkäosassa hengittävä
pehmuste. Iskuilta suojaavat olkahihnat. Tasku iPodille/
MP3-soittimelle. Lokerot tärkeimmille
tarvikkeille. Tasapainottava pohjatuki.
Mitat: 35 x 38 x 7,3 cm. Tilavuus 23 litraa. Paino 1,2 kg. Väri: sininen.
Swissguard
u
-suojatask
30
Swissguard
u
-suojatask
72812
68168
TARGUS INTELLECT 15.6”
-TIETOKONEREPPU
TARGUS ECOSPRUCE 15,6
-TIETOKONEREPPU
Reppu max. 16” kannettavalle. Pehmustettu osio kannettavalle. Etutasku tarvikkeille. Pehmustetut olkahihnat. Materiaali: Polyesteria. Väri: Musta/
Harmaa. Paino 0,46 kg.
Kangas valmistettu kierrätetyistä PET-muovipulloista.
Pehmustettu tietokonetila. Vedenkestävä pohja.
Säilytystilat kansioille ja lisävarusteille. Tarvikeosiossa varustetasku,
kynäpidikkeitä ja käyntikorttipidike.
Vesipullopidike.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
Häikäisysuojat
Tietokoneen ruudun heijastumat voivat pitkin päivää rasittaa silmiä ja ajan kanssa aiheuttaa silmien
väsymistä, kuivumista ja jopa päänsärkyä. Näytön
häikäisysuojat vähentävät jopa 95% heijastuksia, ne
parantavat näytön kontrastia helpottaen lukua ja näin
silmien rasitus vähenee. Lisäksi suoja varjelee näyttöä
naarmuilta ja lialta.
74376
74375
74374
74373
74372
74371
74370
74369
AG23.0W9 23,0” laajakuvanäytöille. Kuvasuhde 16:9.
AG21.5W9 21,5” laajakuvanäytöille. Kuvasuhde 16:9.
AG19.5W9 19,5” laajakuvanäytöille. Kuvasuhde 16:9.
AG19.0W 19” laajakuvanäytöille. Kuvasuhde 16:10.
AG19.0 19” laajakuvanäytöille. Kuvasuhde 5:4.
AG15.6W 15,6” laajakuvanäytöille. Kuvasuhde 16:9.
AG14.0W9 14” laajakuvanäytöille. Kuvasuhde 16:9.
AG12.5W9 12” laajakuvanäytöille. Kuvasuhde 16:9.
3M KANNETTAVAN HÄIKÄISYSUOJAT
Vähentää heijastusta ja parantaa käyttömukavuutta ja helppolukuisuutta.
Helppo kiinnittää ja irroittaa. Yhteensopiva useimpien kosketusnäyttöjen kanssa.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
31
Muut ergonomiatarvikkeet
71858
40636
FISKARS SERVOCUT -SAKSET
aan
kov
äin töön
t
t
i
Er käyt
74674
74673
74623
74622
WEDO-NOUSUJAKKARA PYÖRILLÄ
Valkoiset yleissakset kovaan
käyttöön. ServoCut-teknologian avulla kaksinkertainen
leikkuuteho. Miellyttävä Softgrip-otepinta. Terät korkealaatuista suomalaista terästä.
Terät pysyvät terävinä pitkään.
Valmistettu Suomessa.
Pituus: 21 cm.
vaalean harmaa 9 cm / 3 m
tumman harmaa 9 cm / 3 m
vaaleanharmaa 15 cm / 3 m
tummanharmaa 15 cm / 3 m
LATTIALISTA
Pehmeä kuminen lattialista kaapeleille. Mukana päätypalat.
Listan voi leikata lyhyemmäksi.
32
Monet tavallisetkin toimistotarvikkeet
ovat ergonomisesti muotoiltuja ja siten
helpottavat työskentelyä.
Metallinen, kumipäällysteinen
nousujakkara. Pyörät
lukkiintuvat, kun jakkaralle
astuu. Mahdollisuus käyttää
pelkkää alaosaa, mutta osien
erottaminen ei ole mahdollista
kiinnityksen jälkeen. Korkeus
43,5 cm, halkaisija ylhäältä
29 cm ja alhaalta 40,5 cm.
Paino 4,9 kg. Enimmäiskuormitus 150 kg.
Väri: vaaleanharmaa.
74621
DESK-PACK VERKKOVIRTAJOHDOLLA
1,5 m
Pöytään asennettava pistorasia, jossa modulipaikka
esim. USB- tai verkkokaapelille. Kolme pistorasiaa.
Reunakiinnitys, 1,5 m virtajohto, läpivientiholkki.
Mitat: 182 x 62 x 95 mm, Väri: musta/harmaa.
74620
74619
MULTIOPEN JOHTOKOURU
AXESSLINE PISTORASIA
Avattava johtokouru kaapeleille. Päädyissä aukotukset
johdoille. Mitat 813 x 165 x 120 mm. Väri: Harmaa.
Pöytään kiinnitettävä pistorasia, jossa modulipaikka
esim. USB- tai verkkokaapelille. Kaksi pistorasiaa.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
74618
74617
UNIVERSAL JOHTOKOURU (3-OSAINEN)
ECODESK PISTORASIA 1,5 m
JATKOJOHDOLLA
Pöytään kiinnitettävä johtokouru. Leveys 780–1500 mm,
korkeus 115 mm, syvyys 110 mm 3-osainen
(2 kpl 460 x 110 x 115 mm ja
1 kpl 780 x 115 x 110 mm)
Osia voidaan käyttää myös
erillisinä.
3-paikkainen pöydän reunaan kiinnitettävä pistorasia.
Mukana 3-paikkainen 1,5 m jatkojohto kytkimellä.
74616
74615
MEDI JOHTOKOURU 5 m
JATKOJOHDOLLA
MULTI OPEN -SÄHKÖISTYSPAKETTI
Johtokouru kaapeleille. Harmaata metallilankaa.
Mukana 6-paikkainen 5 m jatkojohto kytkimellä.
Työpöydän sähköistyspaketti. Sisältää Multiopen-johtokourun, Axess-line-pistorasian, jossa modulipaikka esim. USBtai verkkokaapelille, lattialistan, Easy cover -kuoren johdoille
(halkaisija 25 mm, pituus 2 m) sekä kolme johtoklipsiä.
74614
74613
UNIVERSAL-SÄHKÖISTYSPAKETTI
ECO-SÄHKÖISTYSPAKETTI
Työpöydän sähköistyspaketti. Sisältää säädettävän
3-osaisen johtokourun, Axess-line-pistorasian, jossa
modulipaikka esim. USB- tai verkkokaapelille, Easy
cover -kuoren johdoille (halkaisija 25 mm, pituus 2 m)
sekä kolme johtoklipsiä.
Työpöydän sähköistyspaketti. Sisältää johtokourun
(metallilanka), 6-osaisen jatkojohdon, 3-osaisen
pöydän reunaan kiinnitettävän pistorasian, Easy
cover -kuoren johdoille (halkaisija 25 mm, pituus 2 m)
sekä kolme johtoklipsiä.
Asiakaspalvelu • p. 010 681 681 • [email protected] • www.StaplesAdvantage.fi
33
Ota meihin yhteyttä,
autamme mielellämme.
Staples Finland Oy
Asiakaspalvelu
puh. 010 681 681
[email protected]
PL 109, 00101 Helsinki
Heikkiläntie 7, 00210 Helsinki
puh. 010 681 651, fax 010 681 6565
www.staples.fi
Logistiikkakeskus
Pakkasraitti 10, 04360 Tuusula
puh. 010 681 651
Myymälät
HELSINKI
Ruoholahti
Porkkalankatu 13, 00180 Helsinki
puh. 010 681 6300, [email protected]
www.facebook.com/
StaplesFinland
Sörnäinen
Vanha Talvitie 8 (Tukkutori), 00580 Helsinki
puh. 010 681 6350, [email protected]
TAMPERE
Kuokkamaantie 4 A, 33800 Tampere
p. 010 681 6600, [email protected]
www.linkedin.com/
company/staples-finland
TURKU
Hovioikeudenkatu 2, 20500 Turku
puh. 010 681 6450, [email protected]
LAHTI
Linjakatu 4, 15100 Lahti
puh. 010 681 6400, [email protected]
JYVÄSKYLÄ
Seppälänkankaan Liikekeskus
Sorastajantie 1, 40320 Jyväskylä
puh. 010 681 6650, [email protected]
KUOPIO
Puijonkatu 45, 70300 Kuopio
puh. 010 681 6700, [email protected]