Lataa artikkeli PDF-tiedostona

UUTISET
Puutarha-ala ei
pärjäisi ilman
turvepohjaisia
kasvualustoja.
GREEN 2000:N TOIMITUSJOHTAJAN
Israel tunnetaan
suurista
kasvihuonekylistään
ja taimitarhoistaan.
Niiden käyttämä
kasvuturve tulee
suurelta osin
Suomesta.
Eteenpäin
Israelin vihannekset kasvavat
suomalaisessa turpeessa
ISR AEL ON YK SI KEKKIL ÄN SUURIMMISTA VIENTIMAISTA. USEIMMAT ISR AELIN
VIHANNESVIL JELIJÄT K ÄY T TÄVÄT TARHOILL A AN KEKKIL ÄN K A SVUTURVE T TA.
KEKKILÄLLÄ ON HY VÄ maine ja vahva
markkina-asema Israelin ammattilaisviljelijöiden keskuudessa, sillä Israel on
yksi Kekkilän suurimmista kasvuturveasiakkaista. Maa kuuluu Espanjan,
Italian, Meksikon ja
”Suomalainen
Ranskan ohella viiden
kasvuturve on
suurimman vientimaan
lyönyt läpi, koska
joukkoon.
se on markkinoiden
Erityisesti Kekkilän
luotettavin ja
kasvualustojen menektasalaatuisin
ki on vertaansa vailla.
turve.”
– Lähes kaikki
ammattilaisviljelijöiden vihannestarhat
käyttävät taimien kasvatuksessa Kekkilän kasvualustoja, kertoo vientipäällikkö
Timo Nieminen.
Kekkilä vie tänä vuonna noin 200
kontillista turvetta Israeliin. Viennin
yhteenlaskettu arvo on yli 700 000 euroa.
Kekkilän vientiturve tulee suomalaisilta ja virolaisilta soilta. Yrityksen
paraatituote C1 valmistetaan ja pakataan
6_ P OLTE _ 3-2015
Kekkilän kasvualusta- ja lannoitetehtaalla Eurajoella.
SUOMALAISTA K ASVUTURVETTA on käytetty Israelin vihannes- ja kukkatarhoilla
jo 40 vuoden ajan. Tällä hetkellä Kekkilä
myy kasvuturvetta yhdelle vihannestarhalle suoraan, ja muita asiakkaita palvelee yksi jakelija, Green 2000 Agricultural
Equipment & Know-How.
– Suomalainen kasvuturve on lyönyt
läpi, koska se on markkinoiden luotettavin ja tasalaatuisin turve. Varsinkin
korkealaatuisten siementen ja taimien
tuottajille on elinehto, että kasvualustat
ovat puhtaita ja terveitä eikä niissä ole
rikkaruohoja, Green 2000:n toimitusjohtaja Refael Dayan kertoo.
Green 2000 tuo maahan sekä Vapon
raakaturvetta että Kekkilän kasvuturvetta, joka on luontainen, biologisesti
aktiivisia ainesosia sisältävä turveseos.
Raakaturpeeseen lisätään Israelissa
paikallisia maa-aineksia ja siitä valmistetaan paikallisia kasvualustatuotteita. Kekkilän kasvuturve on vaaleaa
rahkaturvetta, jota käytetään erityisesti
vihannes- ja pientaimiviljelmillä sekä
kukkatarhoilla.
Iso osa israelilaisista tomaateista,
meloneista, munakoisoista, salaateista
ja kaaleista kasvaa siis suomalaisessa
turpeessa. Ne viettävät herkän taimivaiheen turpeessa ja vahvistuneet taimet
istutetaan maahan ulkoviljelmille tai
kasvihuoneisiin.
– Kukkaviljelmillä kasvuturvetta
käytetään monien ruukkukasvien, kuten
esimerkiksi syklaamien ja joulutähtien
kasvualustana, Timo Nieminen kertoo.
Kasvuturvetta voidaan käyttää myös
perunan pakkaamiseen, sillä se pitää
perunan sopivan kosteana ja suojaa
kolhuilta. Kekkilä toimittaa jonkin verran
turvetta Israeliin myös tähän tarkoitukseen.
Refael Dayanin ja myyntipäällikkö Ori
Migdalin mukaan yhteistyö Kekkilän
kanssa on enemmän kuin tuotteiden
jakelua. Israelilaisille yrittäjille on
ihan luontevaa sanoa, että lähes sadan
prosentin markkinaosuus perustuu
ystävyyteen.
– Tapaamme Kekkilän väkeä säännöllisesti ja pohdimme yhdessä asiakkaidemme tarpeita ja kilpailutilannetta ja
päätämme myös hinnoittelusta yhdessä.
Palvelemme taimitarha-asiakkaitamme
samalla avoimuudella, ystävyydellä
ja hyvillä luottoehdoilla. He maksavat
takaisin uskollisuudella, toimitusjohtaja
kuvailee.
Ori Migdalin mukaan on tärkeää, että
Kekkilä tuntee myös Green 2000:n asiakkaat henkilökohtaisesti.
– Suomalaiset vierailevat taimitarhoilla pari kertaa vuodessa ja reagoivat
nopeasti asiakkaidemme tarpeisiin.
Esimerkiksi kun yhdellä isolla taimitarhalla toivottiin kasvualustaa, jossa olisi
vähemmän vermikuliittia, Kekkilä pystyi
tarjoamaan ratkaisun, Migdal kertoo.
Kun bisnes perustuu henkilökohtaisiin
suhteisiin, kaveria ei jätetä vaikeinakaan
aikoina.
– Jatkamme toimituksia asiakkaillemme Gazassa ja Länsirannalla, vaikka
yritysten maksukyky näillä alueilla ei ole
tällä hetkellä kovin hyvä, Dayan sanoo.
KEKKILÄ HALLITSEE vihannestarhojen
kasvualustamarkkinoita Israelissa,
mutta ruukkukasviviljelmillä markkinaosuutta on vielä varaa kasvattaa.
Myös varttaminen eli kahden taimen
kasvattaminen fyysisesti yhteen on kasvava bisnes, ja Timo Niemisen mukaan
kasvuturve on osoittautunut erinomaiseksi kasvualustaksi näille arvokkaille
taimille.
Kasvualustojen, siemenien ja luomulannoitteiden tuonnin lisäksi Green
2000 harjoittaa mittavaa vientitoimintaa.
Yritys myy tietotaitoa ja toimittaa isoja
maataloushankkeita Eurooppaan, Kaukoitään ja Afrikkaan. Tällä hetkellä sillä
on rakenteilla kasvihuonekylä Vietnamissa sekä meijeri ja koulutuskeskuksia
Nigeriassa.
TEKSTI VIRPI MELLERI_ KUVA iSTOCK
e
Välähdys
TURPEESSA ON TURVALLISTA K A SVA A
uroopassa noin 75
prosenttia puutarhaviljelijöiden käyttämistä
kasvualustoista on
turvepohjaisia. Koko
maailmassa turve on tällä hetkellä
eniten käytetty kasvualusta-aines.
Turpeella on monia hyviä fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Sen
käyttöä puoltaa esimerkiksi se, että
turpeen happamuus on alhainen
eikä siinä ole tuholaisia, tauteja tai
rikkaruohoja, jotka vahingoittaisivat
viljelykasvien kasvua. Lisäksi turve
on puhdasta ja sitä on helppo käsitellä.
Turpeesta ja puhtaasta kivennäismaasta valmistettu multa on myös
hygieenistä.
Kasvualustojen valmistuksessa
käytetään yleensä vaaleaa tai enintään
keskimaatunutta turvetta.
Euroopan puutarhateollisuus on
60 miljardin euron markkina, joka
työllistää lähes 800 000 ihmistä. Se ei
pystyisi kukoistamaan ilman turvepohjaisia kasvualustoja, sillä turvetta
korvaavaa alustaa ei ole tarjolla.
Euroopan ammattiviljelijöiden keskuudessa käytetään vuosittain yli 20
miljoonaa kuutiometriä kasvualustoja.
Tästä turpeen osuus on 86 prosenttia.
Turve on suosittu myös harrasteviljelyssä. Kotipuutarhoissa käytetään
vuosittain vajaa 20 miljoonaa kuutiometriä kasvualustoja, josta turpeen
osuus on 60 prosenttia.
Kaupallisessa viljelyssä turvepohjaisia kasvualustoja käytetään
Euroopassa erityisesti vihannesten
ja sienien viljelyssä sekä kukka- ja
taimitarhoilla.
Turpeella on monia ominaisuuksia,
jotka tekevät siitä erinomaisen lannoitteen ja maanparannusaineen. Kasvuturve pidättää ravinteet ja veden
kasvin käyttöön ja turve sisältää myös
monia biologisesti aktiivisia aineita,
jotka edesauttavat kasvien kasvua.
Turve soveltuu etenkin erikoiskasvien
ja viljan jatkuvaan viljelyyn, jossa maa
köyhtyy ja eliötoiminta heikkenee.
Erityisen käyttökelpoinen se on voimaperäisessä kasvinviljelyssä, kuten
perunan, juurikkaiden, avomaavihannesten ja marjojen viljelyssä.
EPAGMAn laskelmien mukaan
Euroopan turve- ja kasvualustatuotannon vuosittainen liikevaihto on
1,3 miljardia euroa ja se työllistää yhteensä 11 000 ihmistä eri jäsenmaissa.
EPAGMA on eurooppalainen turve- ja
kasvualustatuottajien edunvalvontajärjestö. Se edustaa kansallisia tuottajajärjestöjä ja yrityksiä EU:ssa.
Valtaosa EU:n alueella toimivista
kasvuturpeen tuottajista on pieniä ja
keskisuuria yrityksiä, joilla on erittäin
voimakas paikallinen työllistävä
vaikutus.
Kaikesta EU:n jäsenmaissa tuotetusta kasvuturpeesta 71 prosenttia
menee maiden omien puutarhaviljelijöiden käyttöön. Neljännes päätyy
muihin EU-maihin ja 4 prosenttia
viedään unionin ulkopuolelle.
Koko maailman turvemaiden
pinta-ala on noin 4 miljoonaa neliökilometriä. Tästä vain noin 2 000
neliökilometriä eli 0,05 prosenttia on
valjastettu turvetuotantoon. Euroo­
pan unionin alueella sijaitsevien
turvemaiden pinta-ala on 282 000
neliökilometriä. Tästä 1 200 neliökilometriä eli 0,4 prosenttia on tuotannossa.
Euroopan unionin alueella tuotetaan vuosittain noin 64 miljoonaa
kuutiometriä turvetta. Turvetta
käytetään useissa EU-maissa myös
energianlähteenä.
Lähteet: EPAGMA ja Turveinfo.fi
TEKSTI VIRPI MELLERI_ KUVA SHUTTERSTOCK
3-2015 _ P OLTE _ 7