Oulun uusimman Life-myymälän löydät ROTUAARILTA!

9
23. syyskuuta 2015
SUSANNA EKSYMÄ
Papan ja pojanpojan
harrastus paisui
taidenäyttelyksi
Susanna Eksymä
Oulu
Matias Leskelä ei ollut vielä täyttänyt kahta vuottakaan,
kun hänen pappansa, oululainen pitkän linjan taidemaalari
ja kuvataiteilija Esa Leskelä antoi hänelle siveltimen käteen.
Maalaamisesta tuli papan ja
pojanpojan yhteinen harrastus, joka on jatkunut näihin
päiviin saakka.
Nyt kuusivuotiaan Matias Leskelän taidetta on esillä
jo toisen kerran hänen ja pappansa yhteisnäyttelyssä. Ensimmäinen pidettiin tammikuussa Maikkulan kirjastolla.
Nyt heidän taidettaan on esillä Oulun Kaupunginteatterin
lämpiössä. Mukana näyttelyssä on myös espoolaisen taitelijan Tapio Nyyssösen kollaasimaalauksia.
– Oma kiinnostukseni taiteeseen syttyi jo oppikouluaikana, Muhoksella syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Esa Leskelä kertoo.
Hän kiittelee silloista kuvaamataidon opettajaansa,
joka otti hieman päälle kymmenvuotiaan Leskelän siipi-
ensä suojiin. Hän kertoo saaneensa opettajaltaan vain välineet ja rohkaisun antaa luovuuden pulputa. Samalla tavalla Leskeä kertoo toimivansa nyt pojanpoikansa Matiaksen kanssa.
– Taide on minulle elämäntapa. Koko olemassaolon henkinen sisältö. Halusin antaa
myös pojanpojalleni mahdollisuuden ilmaista itseään taiteen
keinoin, pappa-Leskelä kertoo.
– Pappa ei koskaan määrää.
Maalaan sitä mitä sattuu tulemaan, esikoululainen taiteilija kertoo papan nyökytellessä
vieressä.
Vaikka Esa Leskelä on pyrkinyt välttämään ohjailua, on
Matias omaksunut jotain isoisältään. Ekspressionismi, jota
Esa Leskelän työt tyylilajiltaan
edustavat, henkii myös nuoremman taiteilijan töistä.
– Molemmat tykätään väreistä. Pappa kylläkin käyttää
vähän enemmän maalia kuin
minä, Matias kommentoi.
– Lasten spontaani ilmaisu on
inspiroivaa. Iän ja sairauksien myötä oma tekeminen on
hidastunut ja muuttunut työläämmäksi, mutta pojanpoika-
ni antaa minulle uutta puhtia,
Esa Leskelä kiittelee.
Maalaamisen lisäksi Esa ja
Matias Leskelää yhdistää musiikki.
– Me tykätään rokista, nuorempi Leskelä kertoo ja listaa
suosikeikseen muun muassa
Metallican ja AC/DC:n. Myös
Elvis ja Beatles uppoavat.
Maalaamisen ja rokin lisäksi yhteisiin harrastuksiin kuuluu urheilu. Ensi viikonlopun
ohjelmassa on reissu Valkeakoskelle jalkapallon Suomen
Cupin finaaliin, jossa Matiaksen isä Jyri Leskelä toimii erotuomarina.
– Sopivassa suhteessa taidetta, musiikkia ja urheilua. Niistä
lapsi saa hyvät eväät elämään
ja pappa virikettä eläkepäiviinsä, Esa Leskelä tuumaa.
Hän kiirehtii lisäämään, että aikaa on jäätävä harrastuksilta myös leikille.
– Me papan kanssa tykkäämme majaleikeistä, siksi minun
näyttelyni nimi on Rokkia ja
päämajan salaisuuksia, Matias Leskelä kertoo.
Näyttely on esillä Oulun
Kaupunginteatterin lämpiössä lauantaihin 26. syyskuuta
saakka.
Matias ja Esa Leskelän taidetta on esillä 26.9. saakka Oulun Kaupunginteatterin lämpiössä.
Mukana on myös espoolaisen taiteilijan Tapio Nyyssösen kollaasimaalauksia.
RAJATTU ERÄ!!
200
Aurinko D
30 mikrg.
Hyvin imeytyvää
D3-vitamiinia
öljykuorilossa.
KAUPANPÄÄLLE
NOPEIMMILLE
2 kpl
kollageenivesiä!!
(arvo 3,90)
(Oululehti 23.9.)
✁
100 kaps. (39g.)
270-330g. (121-148€/kg.)
Terveyskaistan
Punariisi + Q10
Life Probiootti
Erittäin vahva ja monipuolinen maitohappobakteerivalmiste. 7 bakteerikantaa ja 5 miljardia bakteeria/
kapseli. Yksi päivässä riittää!
27.9. saakka,
kolme purkkia
KAHDEN
HINNALLA!!
3990 kpl
Ravintolisä nivelten ja tukikudosten hyvinvointiin.
Sisältää 7 tehoainetta nivelille,
lihaksille ja luustolle: nokkosta,
kalsiumia,
inkivääriä,
vihersimpukkaa,
MSM,
magnesiumia
180 tabl. (85€/kg.)
ja D-vitamiinia
1990
Tarjoukset voimassa näissä Life-myymälöissä
30.9.2015 saakka tai niin kauan kuin eriä riittää.
Tykkää meistä facebookissa, löydät oman myymäläsi sieltä nimillä:
Life Rotuaari, Life Kaakkuri tai Life Zeppelin!
Kirkkokatu 23
➤ LIFE
Saaristonkatu ➤
Valioravinto L
Linum Plus
Punainen riisi on todettu tehokkaaksi
tavaksi alentaa haitallisia kolesteroliarvoja. ● Pelkän punariisin käyttö vähentää ubikinonin määrää elimistössä, siksi
Terveyskaistan Punariisiin
on lisätty ubikinonia
(koentsyymi Q10).
● Nyt helpommin
120 kaps. (250€/kg.)
nieltävänä kapselina!
Monipuolinen ja ravintorikas kuituseos:
Pellava-psylliumtyrni-hilla-mustikka.
Gluteeniton
1750
60 kaps. (35g.)
Hankintatukun Bodyflex Combi
●
Rotuaarin
Life-myymälästä löydät
hyvän valikoiman
luontaiskosmetiikka:
esim. Lavera, Benecos ja Zuii.
●
2070
ROTUAARI
Stockmann
➤
Hedelmäsokerilla makeutet tu, tyrniä sisältävä,
tai mustikanmakuinen sokeriton versio.
Päiväannoksessa kollageenia 5-10g.
Vahva ja riittoisa.
➤
Puhdas+ Kollageenijauheet
Tällä kupongilla Rotuaarin Life myymälästä!
Terveyskaistan
Torinkatu ➤
Oulun uusimman Life-myymälän löydät ROTUAARILTA!
Isokatu ➤
Pakkahuoneenkatu ➤
1190
350g (34€/kg.)
Vida MultiDuo
Betavivo - Kaurasydämiä
Suomessa kehitetty ja valmistettu monivitamiini-mineraalivalmiste. MultiDuo
-tabletti sisältää yhteensä
20 vitamiinia ja
hivenainetta.
Yksi
tabletti
päivässä
60 tabl. (134€/kg.)
riittää!
Mitä on Betavivo? Betavivo on rapeita kaurasydämiä, joissa on korkea
beetaglukaanipitoisuus. Se alentaa kolesterolia ja tasoittaa verensokeria.
Kenen pitäisi syödä Betavivoa?
Ne, joiden pitäisi alentaa korkeaa
verensokeria. Ne, joilla on
alentunut glukoositoleranssi –
useimmiten ne, joilla on metabolinen
oireyhtymä, esidiabetes tai tyypin
II diabetes Kaikkien, jotka haluavat
ylläpitää normaaleja kolesterolitasoja
15 pss. (40€/kg.)
ja hyvää sydänterveyttä.
890
Life
ROTUAARI
Kirkkokatu 23-25
Ark. 9.30-19, la 9.30-17.00
Life
CM KAAKKURI
Metsokankaantie 5
Ark. 10-20, la 10-18
1390
Life KEMPELE
ZEPPELIN
Prisman infoa vastapäätä
Ark. 9.30-20, la 9.30-18, su 12-16