Kokemuskouluttajien koulutus maaliskuussa 2016

Kokemuskouluttajien koulutus maaliskuussa 2016
Haluaisitko sinä ryhtyä vapaaehtoiseksi kokemuskouluttajaksi?
Etsimme vapaaehtoisia, jotka kaipaavat uusia haasteita ja ovat kiinnostuneita tekemään yhteistyötä
ammattilaisten kanssa!
Tässä tärkeässä roolissa voit olla vaikuttamassa siihen, että jatkossa lapsikuolemaperheet saavat parempaa
tukea ammattilaisilta ja löytävät helpommin tiensä vertaistuen pariin.
Ajankohta ja paikka
Koulutus järjestetään 19–20.3.2016. Koulutus alkaa lauantaina aamupäivällä ja päättyy sunnuntaina
iltapäivällä. Koulutus järjestetään yhtä aikaa Akkulataamon kanssa. Voit osallistua joko Akkulataamoon tai
kokemuskouluttajien koulutukseen. Kummankin tapahtuman osallistujilla on myös yhteistä ohjelmaa.
Tarkempi tieto koulutuksen ohjelmasta ja aikataulusta kerrotaan myöhemmin.
Koulutuspaikkana on Lankarin leirikeskus Seinäjoen lähistöllä osoitteessa Kourantie 122, 60640 Isokoski (15
km Seinäjoen keskustasta).
Kenelle koulutus on tarkoitettu?
Ensimmäinen kokemuskouluttajien koulutus on suunnattu KÄPY ry:n vapaaehtoisille eli henkilöille, jotka
ovat suorittaneet tukihenkilö- tai ryhmänohjaajakoulutuksen ja/tai toimineet vapaaehtoisena
yhdistyksessä. Alustavan suunnitelman mukaan syksyllä 2016 järjestetään koulutus, joka on avoin myös
muille kuin KÄPY ry:n vapaaehtoisena toimiville ihmisille.
Kustannukset
Koulutus on osallistujille ilmainen sisältäen täysihoidon. Matkakustannuksia korvataan omavastuun
ylimenevä osa eli jos osallistujalta menee matkoihin yli 60 euroa. Majoitus tapahtuu 2–4 hengen huoneissa
riippuen osallistujamäärästä. Huoneissa on oma wc ja suihku.
Koulutukseen hakeminen
Sähköinen hakulomake julkaistaan KÄPY ry:n kotisivuilla Ajankohtaista-osiossa tapahtumakalenterissa.
Hakuaika päättyy 10.1.2016. Hakijat haastatellaan puhelimitse ja lopulliset valinnat tehdään
Kokemuskouluttajat-hankkeen ohjausryhmässä. Koulutukseen voidaan ottaa rajallinen määrä osallistujia.
Sivu 1 / 2
Mikä on vapaaehtoinen kokemuskouluttaja?








KÄPY ry:n valtakunnallisessa Kokemuskouluttajat-hankkeessa (2015–2017) lapsen kuoleman
kokeneista henkilöistä koulutetaan vapaaehtoisia kokemuskouluttajia, jotka jakavat tietoa
ammattilaisille ja opiskelijoille. Kokemuskouluttajia koulutetaan eri paikkakunnille ja he jatkavat
tiedon jakamista myös hankkeen jälkeen.
Kokemuskouluttajat jakavat tietoa lapsikuolemaperheiden kohtaamisesta, tukemisesta ja
vertaistuen pariin ohjaamisesta. Kokemuskouluttajat jakavat sekä yleistä tietoa
lapsikuolemaperheiden tukemisesta että kertovat omasta menetyskokemuksestaan.
Kokemuskouluttajat jakavat tietoa esim. sairaaloissa, neuvoloissa, poliisi- ja pelastuslaitoksilla sekä
seurakunnissa työskenteleville ammattilaisille ja näiden alojen opiskelijoille. Tiedossa huomioidaan
esim. eri kuolinsyihin liittyvät erityispiirteet ja eri perheenjäsenten tukeminen.
Kokemuskouluttajat jakavat tietoa erilaisten luentojen ja tapaamisten avulla. Kokemuskouluttajat
ovat useimmiten paikalla yksin, mutta joskus myös yhdessä KÄPY ry:n työntekijän kanssa. Erilaiset
tilaisuudet ammattilaisille ja opiskelijoille kestävät esim. 1–2 tuntia. Hanke tarjoaa valmiit
materiaalit kuten PowerPoint-esitykset tilaisuuksia varten.
Kokemuskouluttajien tehtävänä on myös levittää tietoa sähköisesti ja kirjallisesti omalla
paikkakunnallaan esim. viemällä esitteitä lapsikuolemaperheitä kohtaaviin organisaatioihin.
Kokemuskouluttajan tehtävä on vapaaehtoinen eli siitä ei makseta palkkiota. Mahdolliset
tilaisuuksista aiheutuvat matkakulut korvataan kokemuskouluttajille.
Kokemuskouluttajat saavat todistuksen.
Kokemuskouluttajille tarjotaan tukea vapaaehtoisten keskinäisten tapaamisten ja
virkistystoiminnan kautta.
Tärkeitä asioita kokemuskouluttajan tehtävässä:








Oman lapsen kuolemasta on kulunut vähintään yksi vuosi.
Oma mahdollinen tukisuhde on päättynyt.
Rohkeus ja valmiudet kertoa omasta menetyksestä.
Kiinnostus tarkastella lapsikuolemaperheiden tukemista myös eri näkökulmista ja yleisellä tasolla.
Kiinnostus yhteistyöhön ammattilaisten kanssa ja rakentava asenne ammattilaisia kohtaan.
Toiveikas suhtautuminen elämään ja toivon näkökulman esiintuominen ammattilaisille.
Esiintymisvalmiudet.
Pitkäjänteinen sitoutuminen kokemuskouluttajan tehtävään. Olisi hyvä, jos voisi toimia tehtävässä
vähintään yhden vuoden.
Mitä kokemuskouluttajien koulutus sisältää?





Kokemuskouluttajat-hankkeeseen ja KÄPY ry:n toimintaan perehtymisen
Kokemuskouluttajan tehtävän ja roolin läpikäymisen
Esiintymistaitojen harjoittelua, paikalla on myös ulkopuolinen kouluttaja
Ammattilaisille ja opiskelijoille pidettävän luennon tai tietoiskun läpikäymisen
Muihin koulutettaviin tutustumista
Jos sinä voisit olla etsimämme henkilö, hae mukaan koulutukseen!
Lisätietoa koulutuksesta: projektipäällikkö Taru Oulasvirta, puh. 045 617 9557, [email protected].
Sivu 2 / 2