Verkon kutominen - SHT

Susanna Palomäki



Verkon kutominen on ikivanha taito.
Verkkoja on käytetty alkujaan
kalastukseen.
Myöhemmin samalla tekniikalla on
valmistettu mm. riippumattoja,
kasseja, verhoja ja pitsejä.



Verkon kutomiseen
tarvitset lankaa,
verkkoneulan /
sidontakävyn ja
puukepin.
Sidontakävyn voi
tehdä itse puusta tai
pahvista teipillä
vahvistettuna.
Lisäksi voit käyttää
apuna esim. leveää
viivoitinta silmukoiden
saamiseksi saman
kokoisiksi.


Sido lanka riman
päähän umpisolmulla.
Jätä haluamasi silmän
kokoinen pätkä
lankaa ja pidä
vasemmalla kädellä
kiinni siitä.
Aloita
siansorkkasolmun
tekeminen viemällä
käpy riman päältä
yli ja tulemalla
takaisin alas riman
alitse siten, että
kuljet langan
päälipuolelta.
Jatka
siansorkkasolmun
tekoa viemällä käpy
riman päältä ylös ja
tulemalla alas riman
alitse siten, että käpy
tulee langan ylitse.
Jos haluat tehdä
varmistuksen
siansorkkasolmulle,
tee vielä yksi solmu
kuvan mukaisesti ja
kiristä.
(Varmistussolmun
tekeminen ei ole
välttämätöntä.)
Toista
siansorkkasolmujen
tekemistä.
Voit siirtää luotuja
silmiä lähemmäksi
toisiaan ja jatkaa
siansorkkien
tekemistä, kunnes
olet saanut tehtyä
halutun määrän
silmiä.
Jalussolmuilla tehdään
muu osa verkosta.
Aloita ensimmäisen
rivin kutominen.
Pujota käpy
ensimmäisen
silmukan läpi ala
kautta.
Vedä lankaa, kunnes
silmä on halutun
kokoinen.
Ota kudottavasta
langasta ja edellisestä
silmästä tukeva ote
vasemman käden
peukalolla ja
etusormella.
Vie käpy edellisen
silmukan takaa
oikealta
vasemmalle.
Jätä lanka löysäksi
silmukaksi.
Pujota käpy
peukalon ja
etusormen välissä
olevan langan ja
silmän oikean
puoleisen langan
välistä.
Kiristä.
Tee samoin
seuraaville
silmukoille, kunnes
olet päässyt rivin
loppuun asti.
Jos tuntuu vaikealta
saada silmistä
saman kokoisia voi
apuna käyttää jotain
sopivan levyistä
esinettä esim. leveää
viivoitinta.
Kun olet päässyt rivin
loppuun asti käännä
työ ja tee seuraava
kerros samoin, aina
niin pitkään, kunnes
työ on halutun
kokoinen.
Työn tekemistä
helpottaa, jos sidot tai
teippaat työn kiinni
johonkin, jotta se ei
pääse liikkumaan.



Verkkoa ei tarvitse päätellä mitenkään.
Reunat voi viimeistellä esim. nyörillä tai jättää
sellaiseksi käyttötarkoituksen mukaan.
Verkon kudonta –tekniikkaa voi käyttää hyväksi
kukkasidonnassa kukkien asettelupohjana erilaisissa
tilakoristeluissa mm. tilanjakajina, seinäkoristeina ja
pöytäkoristeina.