Talentree kasvattaa yrityksiä ja kasvaa itsekin

10
Keskiviikko 21.1.2015
HYVÄ KUOPIO!
50
Kuopion seudun menestyvintä
ja innovatiivisinta yritystä 49/50
UIMALLA syvälle yrityksen arkeen konsulttitoimisto
ansaitsee luottamuksen ja asiakassuhteet vakiintuvat
Talentree kasvattaa
yrityksiä ja kasvaa itsekin
TEKSTI: ISMO VORNANEN
KUVAT: JANI SAVOLAINEN
Talentree Oy on palkittu yritysvalmennus- ja konsulttitoimisto. Vuonna 2010 perustetun yrityksen toimitusjohtaja
Antti Haapakorva valmistui
10 vuotta sitten ekonomiksi
Vaasasta. Haapakorva on Tyrnävän poika, mutta on asunut
Kuopiossa 5-vuotiaasta lähtien. Tuolloin isä Pertti Haapakorvasta tuli kuopiolainen,
kun hänet valittiin Särkiniemen rakenteilla olevaan Krautaan tavaratalopäälliköksi.
Antti integroitui uuteen kotikaupunkiin muun muassa
KuPSin nappulaliigassa Peurojen riveissä. Futarin ura jatkuu KuPSin yhteistyökumppaneista koostuvassa Puujaloissa. Rakkaus jalkapalloon
puhkesi, kun hän muutti opiskelujen vuoksi Kuopiosta Vaasaan.
– Kyllä sielu on Kuopiossa,
vaikka juuret johtavat Pohjois-Pohjanmaalle. Ensimmäisen kerran jäin jalkapalloon koukkuun EM-kisoissa
1988. Nyt pojat nimittelevät
minua Puujaloissa manageriksi, kertoo Haapakorva.
Isän ja pojan kimppa on tiivis myös työelämässä. Pertti
oli VA-Varusteen hallituksessa ja osakkaana, kun yritys alkoi tehdä sukupolvenvaihdosta molemmissa omistajaperheissä. Perheyritys VA-Varuste siirsi vastuun nuoremmalle polvelle. Samoihin aikoihin
myös Pertti Haapakorva luopui VA-Varusteen omistuksesta ja Antista tuli sekä osakas että firman myyntijohtaja.
Aikaisemmin Antti oli toiminut liikkeenjohdon konsulttina jättimäisessä Accenturen
organisaatiossa. Vasta myyntijohtajana hänelle kuitenkin
selvisi, millaisia haasteita pksektori kohtaa arkielämässä.
– Olimme isän kanssa pohtineet aikaisemminkin, miten
pk-yrityksiä voisi tukea. Vasta myyntijohtajan työssä oivalsin, millaisia kasvu- ja kehittämispalveluja firmat tarvitsevat.
Isälle ja pojalle syntyi missio yrityskasvattamosta. Pohdinnat johtivat vuonna 2010
Talentreen perustamiseen.
Haapakorva Juniorista tuli Talentreen toimitusjohtaja. Myöhemmin Haapakorvan parivaljakon lisäksi Talentreen omistajiksi ja konsulteiksi tulivat Olli Paavola
ja Suvi von Becker.
Yrityksen arvoissa on otettu
Talentreen
kehityskaari
Talentree
on vuonna
2010 perustettu yritysvalmennus- ja konsulttitoimisto, jonka toimialueena
on koko Suomi. Yritys käyttää itsestään nimitystä yrityskasvattamo. Yritys syntyi isän Pertti Haapakorvan ja pojan Antti Haapakorvan yhteisten pohdintojen ja kokemusten tuloksena. Isällä oli kokemusta
johtamisesta ja pojalla suuresta konsulttifirmasta sekä
myyntijohtajan työstä pksektorilla.
Talentree on nuori kasvu-
Olli Paavola, Pertti ja Antti Haapakorva pitävät muita yrityksiä pikemminkin kumppaneina kuin kilpailijoina.
huomioon vastuu asiakkaasta, mutta myös oman työyhteisön positiivinen ilmapiiri,
jopa työntekijöiden laadukas
vapaa-aika. Pieni tutustumishetki osoittaa, että arvot näkyvät reiluna käyttäytymisenä, kuuntelutaitona ja tilannehuumorina.
PK-sektorilla karuja
yritystarinoita
Talentreen taustavoima Pertti
Haapakorva täydentää nuoremman polven osaamista.
Pertti oli Keskon K-ryhmän
palveluksessa 27 vuotta. Lisäksi hän on toiminut yritystoiminnan, johtamisen,
markkinoinnin, myynnin ja
asiakaspalvelun opettajana
18 vuotta Savon ammatti- ja
aikuisopistossa.
Nykyään hän toimii Talentreessa hallituksen puheenjohtajana, kouluttajana
ja Hallituspartneri Itä-Suomi
ry:n osa-aikaisena toiminnanjohtajana.
– Olemme kuulleet ja näh-
neet pk-yrittäjistä monta karua
tarinaa. Nämä puurtajat saattavat painaa 2–3 vuotta putkeen
ilman minkäänlaista lomaa,
tietää Pertti Haapakorva.
Kumppanuusfilosofiasta
on todisteita Technopoliksen
päämajassa. Toimiston yhteydessä on neljä muuta yritystä, jotka jakavat tiloja, järjestävät yhteisiä tapahtumia yli
organisaatiorajojen kuin yksi työyhteisö. Toimitusjohtaja
sanoo, että heidän työnsä on
parhaimmillaan yhdessä kas-
TOIMITUSJOHTAJAN ”lomittajana”
Talentreen konsultti Antti Huuskonen on esimerkki siitä, miten syvälle kumppaninsa organisaatioon yritysvalmentaja voi sukeltaa.
Huuskonen tuurasi nimittäin pari viikkoa pohjoissavolaista Tehokoneistus
Oy:n toimitusjohtajaa Kimmo Koivistoista.
Konepajateollisuus on
suhdanneherkkä ala ja kilpailukykyä on trimmattava
jatkuvasti. Koivistoinen sai
lomalla hengähtää pari viikkoa ja Huuskonen sai tietoa
yrityksen arjesta.
– Tehokoneistus halu-
si päivittää laatujärjestelmänsä ja kehittää asiakasja sidosryhmäyhteyttään.
Toimitusjohtajan tuuraus
tarjosi keinon laatujärjestelmän kehittämistyössä.
Olemme kiitollisia yrityksen ennakkoluulottomuudesta, sanoo Huuskonen.
Huuskonen on Aalto-yliopiston diplomi-insinööri aineinaan teollisuustalous ja tuotekehitys. Myös aikaisempi konetekniikan insinöörin koulutus Savoniaammattikorkeakoulussa
helpotti harvinaista ulkoistuspalvelua.
– Liikkuvaan junaan hyppääminen opetti, miten juna kulkee. Sain muutaman
päivän aikaa seurata Koivistoisen työtä ennen kuin
aloitin itsenäisenä sijaisena.
Ennen tätä pätkätyötä
yritys informoi henkilöstön
sekä asiakaskunnan välttyäkseen turhilta spekulaatioilta. Antti sai kaupan päälle uuden lempinimen TJHuuskonen.
vamista kumppanien kanssa.
– Olemme yrityksien rinnalla kulkijoita. Autamme
yrityksiä kasvamaan ja kasvamme itse mukana. Emme
kilpaile vaan autamme yrityksiä. Näytämme itse esimerkkiä ja yritämme tuntea asiakkaiden kasvukivut
omassa nahassamme.
Antti Haapakorva on valittu Suomen Vuoden uusyrittäjäksi. Haapakorva oli yhden
kauden myös kokoomuksen
Kuopion valtuutettuna.
hakuinen yritys, jonka toimipisteet sijaitsevat Kuopiossa ja Helsingissä. Yrityksen missiona on kasvaa
yhdessä asiakasyritysten
kanssa. Yritys sai 2014 keväällä ISO 9001 -sertifikaatin ja heti perään toimitusjohtaja Antti Haapakorva
valittiin Suomen vuoden
uusyrittäjäksi.
Haapakorva
on kauppatieteiden maisteri pääaineena kansainvälinen johtaminen. Lisäksi hän on
sertifioitu LTA-käyttäytymisprofiilivalmentaja sekä
hyväksytty hallituksen jäsen (HHU).
Yhtiön
omistavat Haapakorvat sekä Olli Paavola ja
Suvi von Becker. Talentree
möi tutkimusliiketoiminnan kuopiolaiselle Feelback Oy:lle, jonka kanssa
tutkimustyö tuotetaan jatkossa yhteistyössä.
Talentree keskittyy yritysvalmennukseen sekä
ulkoistuspalveluihin. Elokuussa 2014 käynnistyi
uusi Talentreen tytäryhtiö Talentree Talouspalvelut Oy.
Menestystekijät:
Esimerkillä johtaminen ja yrityksien ja käytännönläheinen sparraus. Pitkäjänteinen vastuun kantaminen
asiakkaan menestymisestä
hyvässä ilmapiirissä.
Työntekijöitä: 10 henkilöä.
Markkina-alue
ja liikevaihto: Suomi, 800 000 euroa vuonna 2015.
Yritys
Konsultti Antti Huuskonen tuurasi kaksi viikkoa toimitusjohtajaa.
5 vuoden kuluttua: Suomen paras työpaikka, joka oman esimerkkinsä
kautta toimii alan suunnannäyttäjänä.