Paavo Lipponen osallistui Niiralan historiikin tekoon

UUTISVIIKKO
Paavo Lipponen osallistui
Niiralan historiikin tekoon
Historiikki: Niiralan kulmassa tehtiin aikoinaan hulavanteen pyörityksen maailmanennätys.
Myös monia muita tositarinoita on koottu uunituoreeseen Muistojen Niirala -historiikkiin.
Aija Pirinen
Aija Pirinen
Joukko entisiä Niiralan poikia alkoi vuosi sitten koota
kaupunginosastaan historiikkia. Kirjaan toivottiin entisten
Niiralan asukkaiden muistoja
ja kertomuksia 1940–60 -lukujen Niiralasta.
Vuoden aikana historiikkiin lähetettiinkin noin 80 eri
kertomusta, kaikkiaan noin
30 eri kirjoittajalta.
Kirjassa on useita mielenkiintoisia kertomuksia takavuosikymmenten tapahtumista. Yhdessä luvussa kerrotaan muun muassa Miljoona-Matista, Matti Hämäläisestä, joka vuonna 1958 löysi
Puistolan tanssilavan läheltä
pankkiryöstäjien rahasaaliin.
Niin ikään kirjassa kerrotaan Eero ”Jepu” Laitisesta,
joka vuonna 1958 teki Niiralan Kulman kodissaan hulavanteen pyörityksen maailmanennätyksen.
– Sitä tarkistimme monesta
lähteestä. Lopulta saimme asiasta vahvistuksen, kun Jepun
sisko löysi arkistoistaan vanhan Apu-lehden, jossa oli juttu aiheesta, kirjaprojektin yksi puuhamies, Heikki ”Hese”
Heiskanen kertoo.
– Hulavanteen maailmanennätys olikin melkoinen tapahtuma. Maailmassa myy-
❞❞Kirjassa Lipponen kertoo
myös käyvänsä joka kesä
lastensa kanssa Kuopiossa
Kirjaprojektin ydintiimiin kuuluvat Markku ”Vihu” Vihavainen, Heikki ”Hese” Heiskanen, Urho ”Urkki” Keinänen , Pekka ”Peku” Virtaniemi, Hannu ”Hauge” Piispanen ja kuvasta puuttuva Jarkko ”Jaate” Kekäläinen. He kaikki ovat viettäneet lapsuutensa Niiralassa. Taustalla olevassa rakennuksessa toimi sotien jälkeen Ravintola Niirala. Nykyään saman rakennuksen alakerrassa on ravintola Lekkeri.
tiin sinä vuonna 100 miljoonaa hulavannetta ja oli erikoista, että maailmanennätys tuli juuri Kuopioon, Urho ”Urkki” Keinänen sanoo.
Tapahtumien lisäksi kirjaan on koottu kertomuksia
niin rakennuksista kuin kirjoittajien henkilökohtaisista
muistoista.
Julkaisutilaisuus
kuun lopussa
Kirjaan ovat kirjoittaneet lukuisat tutut kuopiolaiset, kuten pakinoitsija Väinö ”Immu” Immonen ja KuPSin
entinen tähti Markku Hyvärinen. Kirjaan lähetti oman
muistelonsa myös entinen
pääministeri, kuopiolaistaustainen Paavo Lipponen.
Lipponen kertoo muun
muassa lapsuudestaan Niiralan Ukkokodintiellä ja Sairaalakadulla, sekä kouluajoistaan Valkeisen koululla. Lisäksi Lipponen kertoo, kuinka hän harjoitteli uimataitojaan Valkeisenlammessa.
– Kirjassa Lipponen kertoo myös käyvänsä joka kesä lastensa kanssa Kuopiossa
ja kiertämässä Niiralassa lapsuuden ympäristöjä. Lisäksi
jokakesäiseen ohjelmaan kuuluu KuPSin kotipeli, kirjantekijät paljastavat.
Nyt vuoden mittainen kirjaprojekti on valmis ja Muistojen Niirala -niminen kirja on
pian painokoneessa. Omakustanteinen teos on 400-sivuinen ja sitä painetaan kaik-
kiaan 500 kappaletta. Jo 420
kappaletta on tilattu ennakkoon.
– Jos kirjasta tulee tuloja, ne
lahjoitetaan Niiralan päiväkodille, Urkki Keinänen kertoo.
Muistojen Niirala -teoksen julkaisutilaisuus ravintola Lekkerissä 27.8. klo 18. Esiintymässä
mm. Dj Nite.
Kuopion ensimmäinen unikeko herätettiin flyboardilla
Unikeko: Anja Lappi toivoo unikeonpäivän vietosta uutta kuopiolaista perinnettä.
Ida Suominen
Unikeonpäivänä herätyksen
sai Kuopio-Tahko Markkinoinnin toimitusjohtaja Wille Markkanen. Kuopion ensimmäiseksi unikeoksi maanantaina valittu Markkanen
jännitti herätykseen käytettävää flyboardia vielä ennen järveen menoa.
– Kokeilen tuollaista nyt
ensimmäistä kertaa, en ole aikaisemmin edes nähnyt. Kuulemma parhaat pääsevät kymmeneen metriin. Minä pyysin
että jos ei ihan niin korkeal-
le mentäisi, mies naureskelee.
Haussa uusi
näkökulma
Kuopion unikeonpäivää järjestämässä ollut Anja Lappi
kertoo, että Markkanen ei ollut vaikea valinta ensimmäiseksi järveen heitettäväksi.
– Wille on niin monessa
mukana, että hän kuulemma
nukkuu kuin tukki. Toisaalta halusimme myös henkilön,
joka ei ole kokeillut aikaisemmin flyboardingia, mutta uskaltaisi kuitenkin lähteä siihen.
Hän suunnittelee unikeonpäivän vietosta perinnettä
myös Kuopioon. Tunnetuin
Suomessa vietettävä unikeonpäivän tilaisuus on Naantalissa, missä valitaan vuosittain
valtakunnan virallinen unikeko. Lappi toivoo, että Kuopiossakin päivä saisi vähitellen ympärilleen muutakin kesätapahtumaa.
– Tarkoitus ei ole pistää joka
vuosi unikekoa taitelemaan
flyboardilla. Se valittiin tänä vuonna, koska se on Kuopiossa vielä niin uusi ilmiö.
Tahdoimme muutenkin erot-
tua Naantalin Unikeonpäivästä jotenkin, joten lähdimme hakemaan uutta näkökulmaa järveen heittämisen tilalle, Lappi selittää.
Wille Markkanen ei ollut kokeillut flyboardia aikaisemmin. Parhaimmillaan kymmenen metrin korkeuteen
nostava vesisuihkulauta hermostutti aluksi. ”Anja vain ilmoitti, että olet nyt tällaisessa lirissä. Hetken yritin ämpyillä vastaan, mutta pakkohan tänne oli sitten tulla.” Kuvassa oikealla Toni Tiilikainen.
Ida Suominen