Kansallismuseo Mediatiedote 11.3.2015 Kansallismuseosta

Kansallismuseo
Mediatiedote 11.3.2015
Kansallismuseosta museoiden ykkösbrändi Suomessa – miten se tehdään?
Kansallismuseon museoperhe, yhdeksän museota ja kaksi linnaa, elää uudistumisen
aikaa. Yhdessä henkilöstön kanssa päivitetyn strategian ja uuden organisoitumisen
myötä on aloitettu brändiuudistus, näyttely- ja tapahtumatoiminnan uudistaminen sekä
Kansallismuseon tilojen suunnittelu. Suomessa on vain yksi kansallismuseo ja
Kansallismuseon tavoitteena onkin olla museoiden ykkösbrändi Suomessa.
Keskustelu Suomesta ja sen identiteetistä ei ole vähentynyt – päinvastoin, se on lisääntynyt,
moniarvoistunut ja tullut moniääniseksi. Kansallismuseo haluaa olla keskustelussa mukana
maamme laajimmilla kulttuurihistoriallisilla kokoelmilla ja yhteensä 11 museokohteella.
Kansallismuseon velvollisuus on uusiutua. Ei riitä, että säilytämme kokoelmia tuleville
sukupolville, niillä on oltava käyttöä ja merkitystä tässä ja nyt.
Vuonna 2014 Kansallismuseon museokohteiden kokonaiskävijämäärä oli 517 000 kävijää,
mutta tulevaisuuden tavoitteet ovat vielä korkeammalla. Tavoitteena on puhutella kaikkia
suomalaisia, mutta sisältöjä kohdennetaan entistä tarkemmalla korvalla myös nuorille
kohderyhmille. On pystyttävä avaamaan ovia entistä enemmän, aktivoimaan yleisöjä ja
välittämään tutustakin aiheesta uusia näkökulmia. Kaikkien kohteiden on oltava sillä tasolla,
että niissä viihdytään ja museokäyntiin on muitakin syitä kuin näyttely.
Museossa on luotu visio ja kehittämisen polut, joiden tavoitteena on luoda kokonaisvaltaista
museokokemusta, vahva vuorovaikutus asiakkaisiin, ajankohtaista tapahtumallisuutta ja
matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja Kansallismuseon museokohteissa.
Hyvää museokokemusta rakentamassa
Museon täytyy elää ajassa. Museo on tapa viestiä, media, ja sen sisältöjen on oltava
ajankohtaisia. Parhaimmillaan museossa voi nähdä oman elämänsä ja elinpiirinsä
laajemmassa yhteydessä, tunnistaa jotain ikuista, pysyvää ja inhimillistä – ja samalla kokea
hetkeen liittyvän lumouksen.
Kansallismuseo tavoittelee kävijöikseen myös niitä, jotka eivät ole tottuneet museossa
käymään. Museon ei tarvitse vain kertoa ja näyttää asioita, se voi myös tehdä yhdessä. Juuri
aloitettu perusnäyttelyn uudistaminen koskee kaikkia suomalaisia ja sen rinnalla tulee
kulkemaan merkittäviä yleisöhankkeita, joissa mm. kansallista identiteettiä, kansallisuutta,
valtion historiaa sekä taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia –
näkökulmaa käsitellään laajasti.
Brändiuudistuksen lähtökohtana on ollut 11 museokohteen museoperhe, jossa kaikilla
museoilla on oma roolinsa ja profiilinsa. Kaikki kohteet ovat eräänlaisia kansallisaarteita,
korvaamattomia, kiehtovia ja uusia näkemyksiä herättäviä. Museoperheelle luotu yhtenäinen
brändi-identiteetti kertoo myös kokonaisvaltaisesta uudistumisesta ja museokokemuksesta,
jossa näyttelyiden ohessa museon tapahtumilla, kokouspalveluilla, kahvilalla, ravintolalla ja
museokaupalla on merkittävä rooli. On tärkeää kertoa Kansallismuseon rooli kulttuurisen ja
valtiollisen historian tallentajana, jakajana ja osallistajana. Museokohteiden yhteinen tunnus
kuvaa Kansallismuseota historian huoneina, tiloina ja paikkoina, jotka avaavat uusia
näkökulmia menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaan.
Lähivuosina vaihtuvat näyttelyt keskitetään Kansallismuseoon, Merimuseoon ja Hämeen
linnaan. Muissa kohteissa ei ole suuria vaihtuvia näyttelyitä, mutta rinnalla on kiinnostavia ja
ajankohtaisia pop up -näyttelyitä ja tapahtumallisuutta. Näyttelyihin liittyy selkeitä strategisia
valintoja ja näyttelyt on tehtävä entistä näkyvämmiksi. ”Uskon, että jokaisen näyttelyidean
perusteellisella harkinnalla, testaamisella ja aktiivisella viestinnällä ja markkinoinnilla sekä
vilkkaalla tapahtumatoiminnalla onnistutaan avaamaan museota uusille kävijöille”, ylijohtaja
Elina Anttila linjaa.
Vuoden 2015 näyttelyohjelma on monipuolinen
Päänäyttelyitä ovat Kansallismuseon Sibelius-juhlavuoden huipentumana ”Jokainen nuotti
pitää elää - Jean Sibelius 1865 – 1957” -näyttely ja Merimuseon ”1715. Taistelu Itämerestä”.
Maaliskuussa avautuu kaksi Sibelius-aiheista näyttelyä Hämeen linnassa. Huhtikuussa
Hvitträskissä tutustutaan Hvitträskin vieraisiin. Tamminiemessä avautuu toukokuussa Miss
Universum 1975, joka kertoo kauneuskilpailusta suomalaisen voittajan, Anne Pohtamon
kautta. Kansallismuseossa avataan syyskuussa Brilliant!, joka esittelee suomalaista
korumuotoilua ja kultasepäntyötä 1960-luvulta lähtien nykypäivään saakka.
Vuoden 2015 vaihtuvat näyttelyt:
Voimalla liikkeelle! Suomen merimuseo, 13.3.2015 – 23.8.2015
Janne - Kohtaamisia Jean Sibeliuksen lapsuuden ja nuoruuden maailmassa, Hämeen
linna, 20.3.2015 – 20.3.2016
Sibeliuksen maisema, Hämeen linna, 20.3.2015 – 20.3.2016
Hvitträskin vieraat, Hvitträsk, 17.4. – 13.9.2015
Miss Universum 1975, Tamminiemi, 8.5. – 31.12.2015
Brilliant! Kansallismuseo, 18.9.2015 – 1.2.2016
Jokainen nuotti pitää elää - Jean Sibelius 1865 – 1957, Kansallismuseo, 16.10.2015 –
13.3.2016
1715. Taistelu Itämerestä, Suomen merimuseo, 13.11.2015 – 27.3.2016
Yleisötyössä tapahtumilla merkittävä rooli
Kansallismuseon Joulukuusimetsän toteutukseen 2014 osallistui noin 600 vapaaehtoista.
Match Made in Museum – sinkkuilta – oli avaus uusien aikuisyleisöjen puoleen ja keräsi yli
400 osallistujaa yhden illan aikana.
Tänä kesänä Kansallismuseon pihalle nousee Kansallismuseon Kesäpiha tapahtumakokonaisuus, jonka teemana ovat juhannussalot ja historialliset kasvit. Hämeen
linnassa kevään päätapahtuma on Buhurt-turnaus, keskiaikaisen kaksinkamppailulajin
näytöstapahtuma, joka on samalla lajin mm-osakilpailu.
Kansallismuseon ystäväyhdistys perustettiin 29.1.2015
Kansallismuseon ystävät - Nationalmuseets vänner perustettiin 29.1.2015. Puheenjohtajaksi
valittiin suurlähettiläs Heikki Talvitie. Yhdistyksen hallitus järjestäytyy toimikuntiin ja järjestää
ohjelmaa, varainhankintaa ja omalta osaltaan kasvattaa uutta museoyhteisöä.
Lisätietoja
ylijohtaja Elina Anttila, [email protected] p. 040 128 6131,
markkinointipäällikkö Mikael Neuvonen, [email protected] p. 040 128 6342
Kansallismuseo, Mannerheimintie 34, Helsinki.
Museo avoinna ti-su 11-18, ma suljettu.
www.kansallismuseo.fi
Kansallismuseo on Suomen historiallinen keskusmuseo, jonka ydintehtävä on valtakunnallisesti
keskeisen kulttuurihistoriallisen pääoman tallentaminen ja jakaminen.
Kansallismuseon museoperheeseen kuuluu yhdeksän museota ja kaksi linnaa - Kansallismuseo,
Kulttuurien museo (toiminta jatkuu Kansallismuseossa), Suomen merimuseo, Seurasaaren ulkomuseo,
Tamminiemi, Hvitträsk, Louhisaari, Urajärven kartano, Alikartano, Olavinlinna ja Hämeen linna.