Osavuosikatsaus Q3 2015

Kolmas vuosineljännes 2015





Jakson liikevaihto oli 23 464 T€ (21 978 T€),
Jakson liiketulos oli 488 T€ (328 T€)*
Jakson tulos oli 336 T€ (269 T€)*
Osakekohtainen tulos 0,023 €
Oma pääoma osaketta kohden 0,449 €
* Viime jakson tulos ei ole suoraan vertailukelpoinen konsernirakenteen muutoksen myötä.
Yhdeksän kuukautta 2015





Jakson liikevaihto oli 71 456 T€ (70 401 T€),
Jakson liiketulos oli 1 692 T€ (1 595 T€)*
Jakson tulos oli 1199 T€ (523 T€)*
Tulos osaketta kohden 0,081 €
Oma pääoma osaketta kohden 0,449 €
* Viime jakson tulos ei ole vertailukelpoinen sillä se oli tilikauden viimeinen ja sisälsi eriä kuten konserniavustuksia ja
vuosipoistoja sekä konsernirakenteen muutoksia.
Toimitusjohtajan kommentit
Kuljetusmäärät ovat kolmannen vuosineljänneksen aikana pysyneet samalla tasolla kuin edellisenä vuonna.
Kumulatiivisesti emme ole vielä aivan yltäneet viime vuoden tasolle alkuvuoden maltillisesta alusta johtuen.
Markkinoita leimaa edelleen normaalia vahvempi epätasapaino maanvälisissä tavaravirroissa. Pohjoismaissa
Suomen vienti on lisääntynyt mutta Skandinavian tuonti on vähentynyt. Baltian markkinoilla Suomen tuonti on
ollut huomattavasti suurempi kuin vienti. Suomen vientiteollisuus on kasvanut mutta tuonti pysyy edelleen
Suomen heikosta ostovoimasta johtuen matalana. EU:n Venäjään kohdistetut pakotteet koettelee myös
Suomen taloutta. Tämä esiintyy vähentyneissä kuljetustarpeissa yrityksissä jotka ovat harjoittaneet yhteistyötä
Venäjän kanssa.
Haastavaan markkinatilanteeseen nähden, jota edelleen leimaa varovaisuus, voidaan kolmannen
vuosineljänneksen tulos nähdä positiivisena sillä olemme onnistuneet parantamaan tulosta viime vuoteen
verrattuna. Tästä voimme osittain voimme kiittää tulosparannusohjelman tuloksia. Vuoden 2015
tulosparannusohjelmassa olemme tunnistaneet seitsemän säästö-/tehostusaluetta jotka yhteensä tuottavat
0,65 M€.
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Kumulatiivinen tulos yhdeksälle kuukaudelle antaa 1,69 M€ liiketuloksen mikä on parannus viimevuotiseen
nähden. Huomioitavaa on kuitenkin että viime vuoden yhdeksän kuukauden luvut sisältävät yhden
tilinpäätöskuukauden sinne kuuluvine erineen kuten konserniavustukset ja konsernin rakennemuutokset.
Hallitus hyväksyi jo suoritetun listautuminen kolmannen vuosineljänneksen alussa ja tämä näkyy nyt kauden
taselaskelmassa. Hieman yli 2 M€ emissiosumma on tervetullut lisä joka vahvistaa tasetta ja antaa entistä
paremmat edellytykset kehittää toimintaa.
Syyskuussa aloitettiin strategiatyö vuosia 2016-2020 koskien laatimalla päästrategia ja visio 2020. Strategiatyö
jatkuu marraskuussa konsernistrategialla jonka jälkeen liikealojen strategioita päivitetään ja selvennetään
marras-joulukuussa. Tavoitteena on että hallitus tammikuun 2016 aikana lyö lopullisesti lukkoon päivitetyn
strategian vuoteen 2020 asti.
Hans Ahola
Toimitusjohtaja
Toiminta kauden aikana
Syyskuun alussa astui voimaan historiallisen suuri asiakassopimus joka yltää noin 50 milj. euroon kolmen
vuoden aikana. Olemme hyvin kiitollisia uudesta luottamuksesta joka meille osoitettiin monivuotisen
yhteistyön jälkeen, lisääntyneet kuljetusmäärät muodostavat vakaan perustan toiminnan kehittämiselle.
Olemme jakson aikana solmineet jonkin verran uusia kauppoja joista on apua muuten niin rauhallisen
markkinatilanteen korjaamiseen.
Ahola Transport on kauden aikana päättänyt uudistaa kuljetuskalustoaan. Tarkoituksenmukaisemman
varustelun myötä saavutetaan lisääntynyttä tehokkuutta ja laatua.
Kuten aiemmin mainittu kulunut kausi on ollut tavaravirtojen epätasapainon takia haastava. Tämän takia on
haastavaa pitää autoja asemissa siellä missä niitä tarvitaan ja täten on haasteellista suoriutua kaikista
toimeksiannoista. Koska asiakaslähtöisyys on suuri prioriteetti Ahola Transportilla olemme päätyneet
ehkäisemään epätasapainoa lisäämällä irtoperävaunuliikennettä. Nämä ratkaisut, vallitsevan
markkinatilanteen pakottamana, syö lyhyellä aikavälillä kannattavuutta mutta luotamme siihen että
asiakastyytyväisyyden varmistaminen pitkällä aikavälillä kannattaa.
Olennaiset tapahtumat kauden päättymisen jälkeen
Ahola Transportin 60-vuotisjuhlaa vietettiin Suomessa kuljetus- ja logistiikkamessujen yhteydessä kesäkuussa.
Tätä huomioidaksemme myös Ruotsin markkinoilla järjestettiin Tukholmassa oma logistiikkaseminaari 12.
marraskuuta.
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Juhlaseminaarin pääteemana oli logistinen optimointi, kestävyys ja tulevaisuuden logistiikka. Alan etevimmät
asiantuntijat olivat paikalla luennoimassa omaa erityisosaamistaan.
Juhlavuoden kunniaksi uusimme myös kotisivumme, uusi kotisivu julkaistiin 31. lokakuuta suomeksi, ruotsiksi
ja englanniksi.
Suunniteltu tytäryhtiöfuusio Sundqvist Transportin ja Ahola Transportin välillä toteutetaan viimeisen
vuosineljänneksen aikana. Fuusiolla ei ole olennaista tulosvaikutusta koska Sundqvist Transportilla ei ole
liiketoimintaa.
Tulevan vuosineljänneksen näkymät
Markkinatilanne ja epätasapainoisuus ovat edelleen haasteena ja syksy on tähän mennessä ollut odotettua
hiljaisempi. Määrän odotetaan kasvavan joulua kohden, erityisesti suomen tuonnin osalta, jossa
kulutushyödykkeet vastaavat merkittävästä osasta.
Hallitus arvioi että vallitsevassa markkinatilanteessa liikevaihto yltää viime vuoden tasolle ja tulos yltää
aavistuksen korkeammalle tai samalle tasolle viimevuotiseen nähden. Hallitus ei tämän lisäksi anna
kvantitatiivista ennustetta vuodelle 2015.
Likviditeetti ja rahoitus
Konsernin pankkisaatavat ovat 30.9.2015 2 917 t€ (1 751 t€). Konsernin korolliset lainat käsittävät 6 290 t€ (8
432 t€).
Sijoitukset
Konsernin sijoitukset vuosineljänneksen aikana yltää 106 t€ (825 t€), joista 34 t€ (825 t€) kattaa aineelliset
hyödykkeet ja 72 t€ (0t€) aineettomat hyödykkeet.
Poistot
Vuosineljänneksen poistot olivat yhteensä 260 t€ (93 t€). Tähän vaikuttaa vuoden 2014 viimeisenä
vuosineljänneksenä toteutettu yritysosto. Aineettomien hyödykkeiden poistot yltävät 87 t€ (2t€). Liikearvon
poistot ovat 46 t€ (0t€). Aineellisten hyödykkeiden poistot ovat yhteensä 127 t€ (91t€).
Oma pääoma ja osakkeet
Ahola Transportin oma pääoma per 30.9.2015 kattaa 6 657 t€ (2 505 t€). Osakepääoma on 1 363 t€ (300 t€).
Konsernin vapaa oma pääoma on 5 298 t€ (2 200t€). Loppuun saatetun emission tuomat varat sisältyvät
30.9.2015 omaan pääomaan.
Osakepääoma on 30.9.2015 jaettu 14 825 969 osakkeelle, joista A-osakkeiden osuus on 14 571 339 kappaletta
ja B-osakkeiden osuus 254 630 kappaletta
Työntekijät
30.9.2015 konsernilla oli keskimäärin 191 työntekijää.
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Omistusrakenne
Loppuun saatetun emission jälkeen Ahola Group omistaa 89,95 % kaikista Oyj Ahola Transport Abp :n
osakkeista.
Julkisen sisäpiirin omistukset
Nimi
Hans Ahola
Martti Vähäkangas
Anette Björkman
Nils Ahola
Lars Ahola
Ida Saavalainen
Rickard Snellman
Stefan Kapténs
Toimenkuva
Toimitusjohtaja
Hallituksen puheenjohtaja
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Controller
CFO
Osakkeet
0
0
0
0
0
12 000
17 200
2 000
Hans, Nils, Lars ja Rolf Ahola omistavat 30.9.2015 kaikki Oy Ahola Group Ab osakkeet.
Kirjanpitoperiaatteet
Tämä vuosineljännesraportti on laadittu euroissa Suomen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti, samojen
periaatteiden joiden mukaan yrityksen tavanomainen vuosikertomus laaditaan.
Tämä raportti ei ole ollut yleiskatsauksellisen tarkastuksen kohteena yrityksen tilintarkastajan toimesta.
Tulevat raportointitilaisuudet
Oyj Ahola Transport Abp julkaisee vuoden 2016 aikana taloudellista informaatiota seuraavanlaisesti:
Neljännesvuosiraportti
Q4 2015
19 helmikuuta
Vuosikertomus
2015
25 maaliskuuta
Neljännesvuosiraportti
Q1 2016
13 toukokuuta
Neljännesvuosiraportti
Q2 2016
15 elokuuta
Neljännesvuosiraportti
Q3 2016
15 marraskuuta
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Tuloslaskelma
Konserni
(€)
1.7.2015
- 30.9.2015
1.7.2014
- 30.9.2014
1.1.2015
- 30.9.2015
1.1.2014
- 30.9.2014
1.4.2014
- 31.12.2014
23 464
21 978
71 456
70 401
67 097
Liiketoiminnan muut tuotot
150
141
519
966
514
Materiaalit ja palvelut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut kulut
-19 968
-1 632
-260
-1 266
-19 318
-1 338
-93
-1 042
-59 179
-5 927
-808
-4 369
-59 903
-4 955
-221
-4 693
-56 580
-4 967
-279
-4 707
Liiketulos
488
328
1 692
1 595
1 078
Rahoitustuotot ja -kulut
-96
-65
-262
-250
-255
Tulos ennen satunnaiseriä
392
263
1 430
1 345
823
0
0
0
-812
-300
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja
392
263
1 430
533
523
Verot
-56
6
-231
-10
-56
Tilikauden tulos
336
269
1 199
523
467
Liikevaihto
Konserniavustus
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Tase
Konserni
(€)
TASE,
30.9.2015
30.9.2014
31.12.2014
1 501
2 756
9
4 266
17
2 076
16
2 109
1 723
3 229
19
4 971
218
218
217
217
125
125
14 304
178
3 624
18 106
12 846
124
3 429
16 399
11 161
257
3 480
14 898
2 917
2 917
1 751
1 751
2 400
2 400
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
21 241
18 367
17 423
Vastaavat yhteensä
25 507
20 476
22 394
Vastaavat
Pysyvät vastaavat
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
Pysyvät vastaavat yhteensä
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus
Tavarat
Vaihto-omaisuus yhteensä
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset ja siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
Kassa ja Pankki
Pankkisaamiset
Kassa ja Pankki yhteensä
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Tase
konserni
(€)
TASE,
30.9.2015
30.9.2014
31.12.2014
Oma pääoma
Osakepääoma
Vararahasto
Ylikurssirahasto
Vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden tulos
Oma pääoma yhteensä
1 363
0
5
7 364
-3 274
1 199
6 657
300
0
5
5 441
-3 764
523
2 505
300
0
5
6 440
-3 835
467
3 377
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
Velat luottolaitoksille
Muut velat
Pitkäaikaiset velat yhteensä
6 167
0
6 167
6 498
0
6 498
7 930
0
7 930
Lyhytaikainen vieras pääoma
Velat luottolaitoksille
Ostovelka
Muut velat ja siirtovelat
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä
123
8 575
3 985
12 683
169
8 777
2 527
11 473
502
6 649
3 936
11 087
Vieras pääoma yhteensä
18 850
17 971
19 017
Vastattavat yhteensä
25 507
20 476
22 394
Vastattavat
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Rahoituslaskelma
Konserni
(€)
1.1.2015
- 30.9.2015
1.1.2014
- 30.9.2014
1.4.2014
- 31.12.2014
1 431
1 345
824
808
10
262
2 511
221
0
250
1 816
279
0
255
1 358
-3 208
-93
2 060
-1 241
1 482
101
1 522
3 105
4 328
23
-3 372
979
1 270
4 921
2 337
Korot ja muut rahoitukselliset kulut
Saadut korot liiketoiminnasta
Saadut osingot
Verot
Liiketoiminnan rahavirta (A)
-341
79
0
-232
776
-315
65
0
-10
4 661
-337
82
0
-57
2 025
Investointien rahavirta :
Investoinnit aineettomiin ja aineellisin hyödykkeisiin
Saadut maksut myydyistä hyödykkeistä
Osakkeiden ja sijoitusten osto
Investointien rahavirta(B)
-519
416
0
-103
-1 734
750
81
-903
-1 013
146
-42
-909
1 417
-379
-1 163
0
-31
-156
318
-96
-2 532
-812
318
221
-1 319
-300
-3 122
-1 080
517
636
36
2 400
2 917
517
1 115
1 751
636
2 364
2 400
36
Rahoituslaskelma
Liiketoiminnan rahavirta:
Voitto (tappio) ennen satunnaiseriä
Oikaisut
Suunnitelmien mukaiset poistot
Muut oikaisut
Rahoitustuotot ja -kulut
Kassavirta ennen liikepääoman muutoksia
Käyttöpääoman muutokset
Lyhytaikaisten saamisten muutokset
Muutokset vaiho-omaisuudessa
Muutokset lyhytaikaisissa korottomissa lainoissa
Käyttöpääoman muutokset
Kassavirta ennen rahoituseriä ja veroja
Rahoituksen rahavirta :
Maksullinen osakeanti
Lyhytaikaisten lainojen muutokset
Pitkäaikaisten lainojen muutokset
Saadut ja suoritetut konserniavustukset
Maksetut osingot ja voitonjako
Rahoituksen rahavirta (C)
Muutokset rahavirroissa (A+B+C)
Kassavarat tilikauden alussa
Kassavarat tilikauden lopussa
Kassavarojen muutokset
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Avainluvut
Konserni
Kannattavuus
Liikevaihdon muutos
Liiketulos %
Kauden tulos %
1.7.2015
1.7.2014
1.4.2014
- 30.9.2015
- 30.9.2014
- 31.12.2014
6,76 %
2,08 %
1,43 %
-
2,27 %
0,74 %
1,61 %
0,70 %
6 657
25 507
6 290
26,10 %
94,49 %
2 917
2 505
20 476
6 667
12,23 %
266,15 %
1 751
3 377
22 394
8 432
15,08 %
249,70 %
2 400
Sijoitukset
Sijoitukset aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin (T€)
Sijoitukset osakkeisiin ja osuuksiin
106
0
825
0
867
41
Henkilökunta
Henkilökunnan keskiarvo
191
150
193
14 571 339
254 630
14 825 969
1 200 000
25 463
1 225 463
12 800 000
254 630
13 054 630
0,023
0,449
0,207
1,598
0,036
0,259
Pääoman rakenne
Oma pääoma (T€)
Taseen loppusumma (T€)
Korolliset velat (T€)
Omavariauusaste
Velkaantumisaste
Käteisvarat (T€)
Osakkeet
Osaakeiden lukumäärä
A-osakkeet
B-osakkeet
Yhteensä
Tulos per osake
Oma pääoma per osake
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Tuloslaskelma
Oyj Ahola Transport Abp
(€)
1.7.2015
- 30.9.2015
1.7.2014
- 30.9.2014
1.1.2015
- 30.9.2015
1.1.2014
- 30.9.2014
1.4.2014
- 31.12.2014
22 201
21 763
67 073
69 466
66 104
Liiketoiminnan muut tuotot
42
72
208
664
261
Materiaalit ja palvelut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut kulut
-19 892
-898
-24
-1 336
-19 487
-893
-22
-1 264
-59 027
-3 362
-71
-4 113
-61 703
-3 335
-73
-4 104
-58 256
-3 327
-71
-4 114
93
169
708
915
597
-65
-52
-175
-222
-231
28
117
533
693
366
0
0
0
-630
-175
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja
28
117
533
63
191
Verot
-5
0
-107
0
-52
Tilikauden tulos
23
117
426
63
139
Liikevaihto
Liiketulos
Rahoitustuotot ja -kulut
Tulos ennen satunnaiseriä
Konserniavustus
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Tase
Oyj Ahola Transport Abp
(€)
TASE,
30.9.2015
30.9.2014
31.12.2014
16
374
1 952
2 342
17
395
619
1 031
18
372
1 952
2 342
217
217
216
216
125
125
13 406
2 126
2 619
18 151
12 513
1 596
2 601
16 710
10 626
1 427
2 555
14 608
1 300
1 300
1 281
1 281
1 417
1 417
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
19 668
18 207
16 150
Vastaavat yhteensä
22 010
19 238
18 492
Vastaavat
Pysyvät vastaavat
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
Pysyvät vastaavat yhteensä
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus
Tavarat
Vaihto-omaisuus yhteensä
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset ja siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
Pankkisaamiset
Kassa ja Pankki yhteensä
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Tase
Oyj Ahola Transport Abp
(€)
30.9.2015
30.9.2014
31.12.2014
Oma pääoma
Osakepääoma
Vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden tulos
Oma pääoma yhteensä
1 363
7 364
-3 434
426
5 719
300
5 441
-3 464
63
2 340
300
6 441
-3 573
139
3 307
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
Velat luottolaitoksille
Pitkäaikaiset velat yhteensä
4 820
4 820
5 408
5 408
6 507
6 507
Lyhytaikainen vieras pääoma
Velat luottolaitoksille
Ostovelka
Muut velat ja siirtovelat
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä
34
8 638
2 799
11 471
67
9 426
1 997
11 490
135
6 733
1 810
8 678
Vieras pääoma yhteensä
16 291
16 898
15 185
Vastattavat yhteensä
22 010
19 238
18 492
TASE,
Vastattavat
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976
Avainlukujen määritys
Kannattavuus
Liikevaihdon muutos (%)
Liiketulos (%)
Vuoden tulos (%)
Liikevaihdon muutos % edelliseen vuoteen verrattuna
Liiketuloksen % liikevaihdosta
Vuoden tulos % liikevaihdosta
Pääoman rakenne
Oma pääoma (T€)
Tilitase (T€)
Korolliset velat (T€)
Omavaraisuusaste
Velkaantumisaste
Käteisvarat (T€)
Oma pääoma tilikauden päättyessä
Tilitase kauden päättyessä
Korolliset velat kauden päättyessä
Oman pääoman osuus suhteessa tilitaseeseen
Korollinen pääoma suhteessa omaan pääomaan
Pankkisaamiset kauden päättyessä
Osakkeet
Osaakeiden lukumäärä
Tulos per osake
Oma pääoma per osake
Address
Indolantie 33
PL 550
FIN-67701 KOKKOLA
Lunastamattomien osakkeiden määrä kauden
päättyessä
Jakson tulos jaettuna osakkeiden määrällä
Oma pääoma jaettuna osakkeiden määrällä
www.aholatransport.com
Tel. +358 20 7475 111
Fax +358 20 7475 222
VAT FI22553976