Nokkosihottuma eli urtikaria

Nokkosihottuma
eli urtikaria
Nokkosihottuma eli urtikaria on yleinen iho-oire, jota esiintyy 10–20 %:lla väestöstä ainakin
kerran elämässä. Urtikaria jaetaan lyhytkestoiseen eli akuuttiin urtikariaan sekä krooniseen urtikariaan. Urtikarialle ei usein löydy syytä.
Lyhytkestoisen urtikarian aiheuttaja on yleensä infektio. Kroonisesta urtikariasta puhutaan jos
oireet kestävät yli kuusi viikkoa. Akuutin ja kroonisen urtikarian lisäksi tunnetaan fysikaalisia
urtikarioita, joita ovat muun muassa hikiurtikaria, piirtopaukamointi, paineurtikaria ja kylmäurtikaria. Fysikaalisessa urtikariassa ulkopuolinen ärsyke laukaisee ihon nokkospaukamat.
Urtikarian toteaminen ja tutkimukset
Urtikaria todetaan oireiden perusteella. Tyypillisin oire on voimakkaasti kutisevat ja nopeasti nousevat paukamat, joiden ympäristö saattaa punoittaa. Kutina ilmaantuu yleensä ennen
paukamointia. Paukamat painuvat pois muutamassa tunnissa, jolloin myös kutina lakkaa.
Nokkosihottuman lisäksi saattaa ilmaantua myös paikallista turvotusta. Mikäli paukamat kestävät samassa kohdassa yli vuorokauden ajan, on kyseessä jokin muu kuin nokkosihottuma.
Urtikariaan ei liity rakkuloita tai ihon haavautumista.
Urtikarian hoito
Urtikarian ensisijainen hoito on antihistamiini. Mikäli lääkitys helpottaa tilannetta, voi
oireiden häviämistä odottaa muutaman
kuukaudenkin ajan. Kutinan hoitoon voi
käyttää kortisonivoidetta. Ihoa voi viilentää kylmäpakkauksella kutinan helpottamiseksi.
Oireita aiheuttavaa tai pahentavaa
tekijää tulee välttää osana hoitoa. Fysikaalisten urtikarioiden kohdalla se
ei aina ole täysin mahdollista, mutta
yleensä vaikutusta pystytään vähentämään. Lääkäriin kannattaa hakeutua,
jos ihottuma on laaja-alaista ja ihottuman lisäksi esiintyy turvotusta. Urtikaria
voi olla myös vakavan allergisen yleisreaktion eli anafylaksian ensioire.
kuva: Shutterstock
allergia.fi