Kotiviesti 4/2015 ilmestymispäivä perjantai 29.5.

Kotiviesti
Varkauden seurakuntalehti 4 • 29.5.2015 • www.varkaudenseurakunta.fi
Työharjoittelussa
seurakunnassa
–> sivu 4
Arvokkaat iäkkäät
Seuraa ja säpinää
ikäihmisille
–> sivut 6–7
Rippikouluun
totta kai!
Riparin suosio pysyy
–> sivu 3
Maria Manelius
Avaimia
arvokkaaseen
vanhuuteen
keskiaukeama
pääkirjoitus
KOTIVIESTI
Työharjoittelussa 4
Kolumni5
Senioripysäkki 7
Ystävänkammari
8
Tapahtumakalenteri
10
rippikoulu
Jussi Vierimaa.
Kun en enää
muista nimeäni
Jarkko Piippo, seurakuntapastori
Muutama viikko sitten osallistuin Varkaudessa pidettyyn IkäArvokas-seminaariin. IkäArvokas on hanke, jonka tarkoituksena on vähentää ikäihmisten yksinäisyyttä. Seminaari toi muistoja mieleeni; työni kautta olen saanut kohdata paljon seniori-ikäisiä ihmisiä.
Eräs muistoistani on kesältä 1992 jolloin toimin Varkauden seurakunnan kesäteologina. Tehtävänäni oli käydä tervehtimässä syntymäpäiväsankareita. Nuoren papin mielessä oli perjantai-iltapäivänä enemmän tulevan viikonlopun riennot kavereiden kanssa
kuin työviikon viimeinen tehtävä, syntymäpäiväkäynti mummonmökissä. Ajatuksella, kunpa täällä ei nyt kauan menisi, koputin
pienen pirtin ovea. Herttainen iäkäs mummeli otti minut halauksin vastaan. Tuvan pöytä suorastaan notkui erilaisia syntymäpäiväherkkuja. Kysellessäni muiden vieraiden tuloaikoja sanoi sydämellinen syntymäpäiväsankari: ”Nämä ovat kaikki sinua varten”.
Ymmärtäessäni, että olin hänen ainoa vieraansa, ei minulla enää
ollut kiire viikonlopun viettoon. Juttelimme pitkään, tutuksi tulivat niin nuoruuden ilot kuin vanhuuden surutkin. Halatessamme
hyvästeiksi, ymmärsin konkreettisesti mitä tarkoittaa kun sanotaan, jokaisessa kärsivässä lähimmäisessämme näemme Kristuksen kasvot. Minusta tuntui, että tuossa hetkessä minä en halannut yksinäistä syntymäpäiväsankaria vaan Kristus halasi minua.
Liian usein tuntuu ihmisen arvo nykyisin määräytyvän hänen
yhteiskunnallisen tuottavuutensa mukaan. Ikäihmisiä ei nähdä
henkisenä voimavarana meille nuoremmille vaan ikääntymisen ja
lisääntyvän hoivan tarpeen vuoksi syypäinä paljon puhuttuun kestävyysvajeeseen. Ajatus on kovin vieras kristinuskolle. Jo Vanhan
testamentin sivuilta saamme lukea ensimmäisen vanhuspalvelulain
tekstin: ”Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle ja pelkää ja kunnioita Jumalaasi. Minä olen Herra.”
Niin Mooseksen kirjoihin kuuluva säännös vanhusten kohtelusta kuin Kristuksen kehotus lähimmäisen rakkauteen velvoittaa
meitä pitämään huolta kaikista lähimmäisistämme. Jokainen meistä on arvokas koska olemme Jumalan kuvaksi luotuja. Kristittyjen
tuntomerkkinä tulisi olla se, että me rakastamme toisiamme. Aito
lähimmäisen rakkaus ei voi valikoida, huolenpito ja välittäminen
kuuluu kaikille, aina vauvasta vaariin.
Erään vanhuksen huoneen seinällä näin tämän koskettavan
tekstin:
”Kohtele minua hyvin,
sitten kun en enää muista nimeäni.
Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen,
sitten kun en enää ole tuottava yksilö,
kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.
Välittäkää minusta,
antakaa rakkautta,
koskettakaa hellästi.
Kello hidastaa,
eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan,
mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus.”
Siunattua kevättä!
2
Riparin suosio jatkuu
Teksti: Valtteri Flankkumäki
Onko autosi tullut rippikouluikään? Jos näin, niin autohajottamolta on turha osia kysellä,
siellä kun ei yli kymmenvuotisia
kulkupelejä tunneta. Rippikoulun
ikä on yli 2000 vuotta. Rippikulun juuret ulottuvat Jeesuksen lähetyskäskyyn saakka. Rippikoulu
ei ole enempää, eikä vähempää,
kun kaikki kaikessa. Lähetyskäskyssä Jeesuksen alueellinen rajaus on melkoisen laaja: ”Kastakaa
kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Opetuksen sisältökään
ei ollut kovin suppea: ”Opettakaa
noudattamaan kaikkea, mitä minä
olen käskenyt teidän noudattaa.”
Kirkkohallitus on antanut rippikoululle viitekehyksen 80 tuntia,
joten haastetta piisaa tuossa ajassa saada kaikki Jeesuksen opetukset jakeluun.
Varkaudessa tämän vuoden rippikoulut on aloitettu jo vuoden
2014 puolella. Rippikoulun voi
käydä päiväkouluna, leirikouluna tai jopa yksityiskouluna. Tänä syksynä on tarjolla myös aikuisrippikoulu. Tuolloin rippikoululaisten ikä on jotain viidestätoista ylöspäin.
Rippikoulun suosio on Suomessa kaikkien kansojen vertailussa huippuluokkaa. Mikä on
suosion salaisuus? Näppituntumalta kummin pätevyys ja kirkkohäät on yhä keskeisiä vaikuttimia.
Tradition merkitystä konfirmaatio
juhlineen, ei voi väheksyä. Sukulaiset saapuvat maan ääristä juhlistamaan aikuistumisriittiä, sukupolvet sulassa sovussa keskenään.
Ukki ja mummi pakostakin kertovat omasta rippikoulustaan silloin kultaisena vuonna 1951. Rip-
pikoulun käytyään nuori voi mennä yksin vaikkapa ehtoolliselle.
Varkautelaisilla Savon Sampo messuilla huhtikuussa äänestettiin kautta aikain paras riparivuosi. Voiton vei vuosi 1990. Oliko vuosi yli muitten vai onko tuo
rippikoulun saapumiserä saavuttanut iän, jolloin eniten samoillaan
messuilla? Niin tai näin, vuonna
-90 riparin käyneet pääsevät ensi syksynä oikealle jatkikselle seurakunnan leirikeskukseen Puurtilaan, joka on toiminut rippikoulujen pitopaikkana vuodesta 1957.
Jos saisimme yhden sanan kuvaamaan aikaamme, se olisi epävarmuus. Rippikoulussa sitä vastoin tutustumme nasaretilaiseen
puusepän poikaan, joka ei jossitellut, vaan lupasi olla meidän kanssamme kaikki päivät maailman
loppuun asti.
Sanna Krook
sana
Jes. 66:1-2
Näin sanoo Herra:
Taivas on minun valtaistuimeni,
maa on koroke minun jalkojeni alla.
Millaisen talon te minulle rakentaisitte,
millaisen asuinsijan?
Kaiken tämän on minun käteni tehnyt,
niin nämä ovat syntyneet,
sanoo Herra.
Köyhää minä katson, köyhää,
hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa.
Kesä + ripari = kivaa!
Teksti ja kuva: Suvi Pitkänen
Rippikoulu ehkäisee
tehokkaasti nuorten
yksinäisyyttä
Ripari on ainutkertainen ja ainutlaatuinen kokemus ”Once in a lifetime” -juttu! Varkauden seurakunnassa on tänä vuonna yhteensä 10 rippikoulua, joista kahdeksan pidetään kesällä. Lähes kaikki 15-vuotiaat haluavat käydä riparin.
– Sinne voi mennä omana itsenään.
Ripari on kerran elämässä ja haluan
ehdottomasti kokea sen, sanoo Janina
Piippo. Myös Sara Leskinen ja Pipsa
Lundberg ovat samaa mieltä.
Kenties isosiskojen ja -veljien riparikokemukset ovat vaikuttaneet näiden
kolmen nuoren reippaaseen asenteeseen. Sara Leskinen on katsonut isoveljensä rippileirillä kuvatun dokumentin, jonka perusteella saattoi päätellä viikon olevan varsin mukava kokemus. Video paljasti riparin olevan
muutakin kuin oppitunteja; oli rentoa
yhdessäoloa, musiikkia ja pelejä. Ohjaajatkaan eivät vaikuttaneet ollenkaan liian tiukkapipoisilta.
Pipsa Lundbergille riparille lähtö on
ollut itsestään selvää. Pienenä hän kävi seurakunnan järjestämässä kerhossa ja Ilpossakin on tullut käytyä. Kaksi
isosiskoa on käynyt riparin, joten Pipsakin tiesi, että lähtee riparille.
– Ensin harkitsin ratsastusrippikoulua mutta päätin sittenkin, että kavereiden kanssa on hauskempaa lähteä
perinteiselle kesäleirille. Kaikki kolme
nuorta pitävät rippikoulun käymistä
tärkeänä muun muassa siksi, että tulevaisuudessa on mahdollista päästä virallisesti kummiksi.
Sara Leskinen sanoo, että jos ei kävisi riparia, ei tietäisi laisinkaan seurakunnan ja kirkon monipuolisesta toiminnasta.
– Riparitehtävien kautta on ollut
hauska tutustua eri paikkoihin, esimerkiksi kirkkoon ja urkuihin, lisää
Pipsa.
Pipsa ja Janina ovat koulussa musiikkiluokalla, joten musisointiin liittyvät asiat varmasti kiinnostavat rippileirilläkin.
Riparille ei tarvitse lähteä kuin matkalle tuntemattomaan, sillä ennen
varsinaista leiriä riparitapaamisia on
useita. Tapaamisissa tutustutaan seurakunnan toimintaan, siellä näkee toisia riparilaisia ja tutustuu uusiin ihmisiin. Majoitustoiveet leiriä varten on
otettu huomioon ja tuttujen kavereiKotiviesti 4
l
29.5.2015
Teksti: Kirkon tiedotuskeskus
Leiririppikoulu on rippikoulumuodoista suosituin. Leirillä syntyy yhteishenki, jossa nuoret tutustuvat toisiinsa ja ottavat etäisyyttä koulumaailmasta tuttuihin rooleihin.
”Rippikoulu on sosiaalinen foorumi, joka
torjuu tehokkaasti nuorten yksinäisyyttä”, toteaa rippikoulun asiantuntija Jarmo Kokkonen kirkkohallituksesta.
Lasten ja nuorten yksinäisyyttä tutkinut Turun yliopiston tutkija, dosentti Niina Junttila
kertoo, että erityisesti poikien kokema emotionaalinen yksinäisyys vähenee kahdeksannen
vuosiluokan keväästä alkaen.
”Muuta selitystä en löydä kuin sen, että juuri tuolloin alkavat rippikoulut”, Junttila sanoo.
Jarmo Kokkosen mukaan turvallisten yhteisöjen rakentaminen on aikuisten tehtävä. Vertaisryhmät ovat nuorten kasvulle äärimmäisen tärkeitä, ja yläkoulun vaiheessa yksinäisyyteen voidaan vielä löytää ratkaisuja. Jos yksinäisyyden kokemus jatkuu aikuisuuteen, ollaan usein jo syvissä ongelmissa, jotka tulevat
yhteiskunnalle kalliiksi, Junttila ja Kokkonen
muistuttavat.
Rippikoulun vetovoima nuorten keskuudessa pysyy vakaana. Viime vuonna rippikoululaisia oli Suomessa 49 914. Kun kaikenikäisten
riparilaisten määrää verrataan 15-vuotiaiden
ikäluokkaan, tavoittaa rippikoulu 84,1 prosenttia suomalaisista. Vastaava luku vuonna
2013 oli 84,6. Aikuisia rippikoululaisia oli 730.
”Rippikoulu on osa suomalaista nuorisokulttuuria, ja sen maine on hyvä”,
Kokkonen tiivistää.
den kanssa on mahdollista päästä samaan huoneeseen. Yksin leirillä ei jää
varmasti kukaan jos on itse avoimin
mielin.
– Ja ainahan voi jutella ohjaajien
kanssa jos joku asia leirillä alkaa mietityttää, sanoo Sara.
Varkaudessa on runsaasti toimintaa nuorille seurakuntalaisille ja oh-
jelmaa järjestetään nuorien omien
toiveiden mukaan. Konfirmaation jälkeen nuoret neidit saattavatkin piipahtaa ainakin Ilpossa ja musiikkitapahtumissa.
Isostoimintaan osallistui viime vuonna
23 500 nuorta. Heistä rippikoulussa toimi vertaisryhmien
ohjaajana 16 200 nuorta. Isostoiminnan suosio
on pysynyt korkealla vuodesta
toiseen.
Ilpo eli Nuorten iltapäivän olohuone on avoinna torstaisin
Kuoppiksella 4.6.-6.8. klo 17-20.
3
kirkonkirjat
uutisia
AIKUISRIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN. Ovatko toiveissasi kirkkohäät tai kummin pätevyys mutta rippikoulu
jäi käymättä? Ilmoittaudu aikuisrippikouluun
vuodelle 2015 toimistosihteeri Merja Loikkaselle 18.9. mennessä, p. 040 702 7748.
DIAKONIATYÖN KIRPPUTORILLE
tarvitaan lisävoimia. Kissakoskenkadulla sijaitsevalle diakoniatyön kirpputorilla toimii
oma-aloitteinen naisten joukko, joka kaipaa
lisävoimia!
Tule mukaan, samalla saat myös mukavia ystäviä ja mielekästä tekemistä. Kirpputorin tehtäviin kuuluu vaatteiden ja tavaroiden lajittelu ja myynti. Mukaan voi tulla vaikkapa kerran kuussa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset, Pia
Hosio, p. 040 572 7810.
SADAT NUORET ERI PUOLILLA
MAAILMAA VALMISTUVAT SUOMALAISTEN KUMMIEN TUELLA. Kevät
on valmistujaisten aikaa. Suomen Lähetysseuran kummit antavat valmistumisen mahdollisuuden myös kehitysmaiden lapsille. Kummin
tuki auttaa nuorta ammattiin asti. Vuosittain
lähes 400 Suomen Lähetysseuran kummilasta valmistuu lukiosta tai ammattikoulusta eri
puolilla maailmaa. Tuhannet kummitukea saaneet nuoret ovat jo siirtyneet työelämään ja kehittävät nyt yhteisöään omalla osaamisellaan.
”Ilman kummiohjelmaa tulevaisuuteni olisi ollut kadulla”, kertoo entinen kummioppilas
Samuel Nigusu Etiopiasta.
Nigusu valmistui hiljattain insinööriksi ja
hän on aloittanut työt Dessien aids-orpojen
toimintakeskuksen toiminnanjohtajana. Etiopiassa arvioidaan asuvan yli miljoona syrjittyä aids-orpoa, joilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta edes peruskoulutukseen ilman kansainvälistä apua.
Suomen Lähetysseura vie kummien tuen
sinne, missä avun tarve on suurin ja muita auttajia ei ole. Koulutus ei merkitse ainoastaan
mahdollisuutta ammattiin ja itsenäiseen toimeentuloon.
Eri puolilla maailmaa toimivat Suomen Lähetysseuran kummityöntekijät kertovat, kuinka lasten ja heidän perheidensä koko maailma muuttuu, kun he saavat keinon köyhyyden
kierteen katkaisemiseen.
”Lähetysseuran kummit ovat tukeneet lasten koulunkäyntiä jo lähes 30 vuotta ja tälläkin hetkellä yli 4000 kummilasta käy koulua
suomalaisten kummien tuella”, kertoo Suomen
Lähetysseuran kummityöstä vastaava Maarit
Mäenpää.
4
ko Juhani Kanniainen, Tiitus-Taneli Reino Olavi
Tolvanen, Noel Eino Ilmari Impivaara, Keski-Lahden seurakunta, Elli Kristiina Boman, Jooa Onni
August Silvennoinen, Jyväskylän seurakunta, Jimi Vilho Antero Keinänen.
VIHITYT
28.3.2015 Kai Marko Tapio Hämäläinen ja AnnMari Simonen, molemmat seurakunnastamme.
26.4. 2015 Heikki Janne Petteri Kanniainen ja
Riikka Mirja Elisa Vänttinen, molemmat seurakunnastamme.
8.5.2015 Jukka Tapani Kukkonen ja Virpi Maarit Helena Ahtiainen, molemmat seurakunnastamme.
HAUTAAN SIUNATUT
Kirsti Tuulikki Salmela 91 v, Milka Kaisa Halonen 90 v, Vuokko Irene Räsänen 80 v, Vilho Henrik Väisänen 74 v, Aino Kyllikki Voutilainen 86 v, Tenho Allan Elola 86 v, Veikko Olavi
Tuure 84 v, Leila Helena Lappalainen 57 v, Erkki Albert Eronen 91 v, Anja Marketta Kolari 84
v, Pentti Vilho Johannes Savolainen 74 v, Lau-
ri Antero Markkanen 69 v, Siiri Vänttinen 99 v,
Selma Keinänen 91 v, Urho Johannes Ruotsalainen 89 v, Sisko Kaarina Kaurio 86 v, Eeva Kaisa Mikkonen 80 v, Hilja Maria Huovinen 91 v,
Sirkka Liisa Tulikanto 80 v, Pentti Otto Olavi
Korhonen 66 v, Eeva Annikki Heikkinen 83 v,
Marja Leena Putkonen 65 v, Anna-Liisa Valkonen 92 v, Anja Maria Kolehmainen 89 v, Teija
Tuulikki Kaunisto 48 v, Rauha Sanelma Frondelius 86 v, Veikko Aleksander Pärnänen 84 v, Juha Antero Vuorio 75 v.
Työharjoittelussa
seurakuntavirastolla
Sara Markkanen on 17-vuotias syntyperäinen varkautelainen. Kaupunki on Saralle hyvin tuttu sillä hän on
aina asunut Varkaudessa.
Missä opiskelet ja mitä opiskelet?
Opiskelen Varkaudessa merkonomiksi, valmistun keväällä 2016 asiakaspalvelijaksi. Olen valinnut puoliksi molempia pääaineita merkonomin ja datanomin väliltä. Kokemusta tulee siis
olemaan molemmista.
Millaisia odotuksia sinulla on opiskelulta ja työharjoittelulta?
Toivoisin oppivani uusia asioita, jotta
voisin hyödyntää niitä tulevaisuudessa. Haluaisin kehittyä ja olla parempi
asiakaspalvelija.
Millaisessa työpaikassa toivoisit valmistumisen jälkeen olevasi?
Toivoisin pääseväni sellaiseen työhön,
jossa tekisin oman alaani liittyviä töitä. Toivoisin myös tehtävien monipuolisuutta. Olisi hyvä, jos työpaikalla olisi
hyvä työilmapiiri, jotta töiden tekeminen sujuisi paremmin. Haluaisin käyttää luovuutta ja järjestelmällisyyttä.
Voisin tuoda omia ideoita esille.
Millaisen ensivaikutelman olet saanut seurakunnasta työyhteisönä?
Olen nähnyt miten hyvin työntekijät
tulevat toimeen keskenään ja kuinka
positiivisesti he ottivat minut vastaan.
Toisiamme autamme, jos itse emme
johonkin pysty. Seurakunnassa näkyy
hyvin sosiaalinen kestävyys.
Mikä toimistotyössä kiehtoo?
Toimistotyössä kiehtoo työtehtävät
ja erilainen asiakaspalvelu kuin esim.
päivittäistavarakaupassa. Tehtävät
ovat mielenkiintoisia, samoin myös
asiakaspalvelu. Toimistotyössä ei ole
joka päivä samaa rutiinia, jolloin päi-
vätkin ovat erilaisia ja mukavia.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
Vietän vapaa-aikaani kavereiden ja
perheen kesken sekä myös yksikseni.
Lenkkeilen, pelaan, olen netissä sosi-
Siunausta koulutielle
Teksti: Leila Martikainen-Paatsola
Toukokuun 11. ja 12. päivän iltana pääkirkossa vietettiin koskettavia
ja ainutkertaisia hetkiä: oli kokoonnuttu siunaamaan tulevana syksynä koulunsa aloittavia lapsia. Paikalla oli heidän läheisiään ja esikoulun
aikuisia. Kuoppakankaan ja Könön-
pellon pienten koulujen esikoululaiset esittivät kauniita lauluja kirkkokansan iloksi.
Elma ja Konsta laulavat koulutien siunaustilaisuudessa.
aalisessa mediassa tai olen vaan ja sillä
mennään. Lisäksi myös panostan kouluun, jotta saisin tutkinnon suoritettua.
Suosittelen harjoittelua toimistossa!
Rohkeasti vain!
Katja Saraketo
KASTETUT
Justus Timo Petter Heiskanen, Helka Alina Anssintytär Hentunen, Olivia Aino Aurora Leinonen, Sanni Marikki Etelärinne, Anniina Chotima
Heiskanen, Axel Emil Aleksander Kohonen, Laisa Lumilia Luostarinen, Olivia Aleksadra Nevaharju, Sanni Marikki Etelärinne, Helmi Sofia Juuti, Joanna Annikki Nykänen, Heinäveden seurakunta, Hugo Mikael Hodju, Heinäveden seurakunta, Miisa Enni Hannele Naukkarinen, Aada
Emilia Rantala, Milja Eveliina Rantala, Väinö Veik-
oma tontti
Varkauden seurakunnan talous on kunnossa
Kirkkovaltuusto vahvisti toukokuussa pidetyssä kokouksessaan viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen kirkkoneuvoston esityksen mukaisesti. Vuosi 2014 oli edellisen valtuuston neljäs ja viimeinen talousarviovuosi.
Kirkollisverotuloja tilivuonna kirjat-
tiin noin 3,923 milj. euroa. Kirkollisverotuloja oli vuonna 2014 budjetoitu saatavan 3,800 milj. euroa, mikä ylittyi noin
123 000 eurolla. Myös yhteisöveroja saatiin
arvioitua enemmän.
Verottajalle maksettiin verotulojen perimisestä ja tilittämisestä noin 90 000 eu-
roa. Kirkon keskusrahastomaksuja maksettiin noin 238 000 euroa.
Toimintakulut olivat noin 4,165 milj. euroa, missä on noin 165 000 euron säästö verrattuna budjettiin. Suurimmat säästöt tehtiin
henkilöstökustannuksissa ja noudattamalla
yleistä tarkkaavaisuutta kulujen suhteen.
Leirikoulussa
Puurtilan järvimaisemissa
Teksti ja kuva: Suvi Pitkänen
Vuosikate, joka osoittaa seurakunnan
toiminnan tuloksen ennen rahoituseriä
ja poistoja, on 425 000 euroa plussalla.
Vuosikate parani edellisvuodesta 166 000
eurolla. Tilinpäätös on poistojen jälkeen
noin 82 900 euroa ylijäämäinen. Seurakuntamme talous on tilinpäätöshetkellä
velaton.
kolumni
Terveisiä
Arkadianmäeltä
teksti: kansanedustaja Matti Semi
Toukokuussa Puurtilan seurakuntakodin maisemissa vilisi värikkäitä
pipoja ja iloisia ilmeitä kun varkautelaiset peruskoulun viidesluokkalaiset
viettivät leirikoulupäivää. Leirikoulut
kuuluvat seurakunnan jokavuotiseen
ohjelmaan. Leirikoulupäivät keräsivät
yhteensä noin 200 viidesluokkalaista opettajineen eri puolilta Varkautta.
Leirikoulu on osa seurakunnan
kouluille tarjoamaa kasvatuskumppanuutta. Viidesluokkalaiset opiskelevat koulun uskontotunneilla kirkkovuoden kulkua, siten leirikoulupäivät tukevat oppimista ja auttavat
oppilaita hahmottamaan esimerkiksi kirkollisten juhlapyhien merkityksen. Leirikoulusta vastasivat Varkauden seurakunnan kasvatustyön ammattilaiset, Veera Oinonen, Tiina
Taavitsainen, Kaija Puustinen ja
Leila Martikainen-Paatsola.
Leirikoulussa tehtiin rastitehtäviä,
joiden avulla opeteltiin ryhmässä toimimista ja toisten huomioimista Raamatun kertomuksien kautta. Kirkkovuoden juhlapyhiin tutustuttiin Jeesuksen jalanjäljissä. Koululaiset saivat pohtia mikä Raamatun kertomus
liittyy mihinkin juhlapyhään ja millaisia asioita ja esineitä juhlapyhien
viettoon kuuluu. Seurakuntakodin
pihalle maitolaatikoista rakennetulla väylällä koululaiset harjoittelivat
tasapainoilua ja yhteistyötaitoja. Maitolaatikot kuvasivat vettä ja tehtävä
liittyi Raamatussa mainittuun ihmeeseen, jolloin Jeesus käveli veden
päällä. Tehtävä oli joukkuepeli, sillä
veden päällä kävelyssä piti huolehtia
kaverikin rannan turvaan.
Oppilaat nauttivat silminnähden
leirikoulun monipuolisista tehtävistä. Lounastauolla makkaranpaistopaikalla oli vilskettä ja eväät maistuivat ulkoilmassa koleasta järvituulesta huolimatta.
Varkauteen tulevat teollisuuden ja rakentamisen investoinnit ovat piristysruiskeita alueen elinkeinoelämälle. Ne takaavat entisten
työpaikkojen säilymisen ja uusien syntymisen
alueellamme. Kaiken kaikkiaan nyt on positiivinen kierre menossa. Tästä kaikesta hyvästä
huolimatta Varkaudesta ei katoa täysin pitkäaikaistyöttömyyden ongelmat. Siksi alueellamme on panostettava työttömyyden hoitoon. Me
emme saa unohtaa niitä työttömiä ja vähempiosaisia, joita Varkauden elinkeinoelämän nousu ei tavoita.
Varkauden seurakunta on tehnyt hyvää työtä nuorten ja nuorten aikuisten syrjäytymisen
ehkäisyn saralla. Kirkolla on nuoria varten
netti- ja tekstariapua sekä erityisnuorisotyötä.
Lisäksi seurakunta järjestää nuorten kohtaamishetkiä ja yhteisiä tilaisuuksia. Tarvittavaa
yhteistyötä tehdään kaupungin eri toimijoiden
kanssa. Kaiken tämän lisäksi seurakunta on
hoitanut omalta osaltaan työllisyyttä.
Minulla on aina ollut lämmin suhde kirkkoon.
Sen olen saanut jo kotikasvatuksena äidin perintönä. Seurakunta tekee hyvää ja arvokasta
yhteiskunnallista työtä, mikä on kuulunut osana arvomaailmaani. Eri paikkakunnilla liikkuessa, kirkkoihin on tullut tehtyä välillä tutustumiskäyntejä ja” pysähdyshetkiä” arjen keskellä.
Ryhmätyöskentelytaitoja testattiin, kun meren yli piti päästä yhtenä ryhmänä maitolaatikoiden avulla.
– Leirikoulut ovat perinteisesti olleet suosittuja päiviä. Oppilaille on
mukavaa vaihtelua päästä tekemään
toiminnallisia tehtäviä oman kouluympäristön ulkopuolelle. Kun yhteistyötaitoja on opeteltu tällä tavoin, voidaan harjoituksia jatkaa esimerkiksi
luontoretkillä, kertovat opettajat Sanna Kalenius ja Susanna Tikkanen.
Suurin osa koululaisista opettajineen pyöräili Kuoppakankaalta Puur-
tilaan. Pyöräilyä koskevat liikennesäännöt oli opeteltu hyvissä ajoin koulussa opettajien johdolla. Kuitenkin
pyöräily yli neljänkymmenen oppilaan
ryhmällä vaatii tarkkaavaisuutta ja hyvää kuntoakin, sillä matkaa Kuoppakankaalta Puurtilaan ja takaisin kertyy noin 16 kilometriä. Jotta nälkä ei
päässyt yllättämään päivän päätteeksi,
saatteli seurakunnan välipalatarjoilu
reippaat leirikoululaiset kotimatkalle.
Kesäloma on aktiivista aikaa
Kesälomasuunnitelmat ovat selvillä monilla Puurtilassa pyörähtäneillä viidesluokkalaisilla.
Oona aikoo lähteä Linnanmäelle,
ratsastuskurssille ja Tallinnan risteilylle. Myös Ellin suunnitelmiin kuuluKotiviesti 4
l
29.5.2015
vat ratsastuskurssi ja Tallinnan risteily.
Aleksi ja Tia suunnittelevat matkustavansa Tampereen Särkänniemeen ja laivalla Ruotsiin.
Saara haluaa uida ja olla kavereiden kanssa kesällä. Vedessä polskimi-
nen ja kavereiden kanssa vietetty aika ovat kesän toivelistalla kaikilla galluppiimme osallistuneilla viidesluokkalaisilla.
Toivotamme iloista ja aurinkoista
kesää kaikille!
Arvostan suuresti seurakunnan tekemää
avointa työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Se työ koskettaa niin nuoria kuin ikääntyviä
ihmisiä. Jokainen työpäivä, minkä seurakunnan väki tekee nuorten, ikääntyneiden ja vähäosaisten syrjäytymisen ehkäisyn alueella on
minulle ilonhetki. Varkaus on ollut yli kaksikymmentä vuotta työpaikkojensa ja asukkaiden hyvinvoinnin osalta suuressa murroksessa. Siinä ihmisten toimeentulomahdollisuudet
ovat muuttuneet. Osalle heistä mahdollisuudet
paremmasta ovat hyvin rajallisia. Minulle on
tärkeä asia, että seurakunta on mukana vähäosaisten auttamisessa.
Panostakaa jatkossakin nuorten ja vanhusten syrjäytymisen ehkäisyyn. Työllistäkää opiskelevia nuoria hautausmailla, toimistoissa ja
muissa seurakuntapalvelun yksiköissä. Tehkää
jatkossakin yhteistyötä muiden toimijoiden
kanssa, sillä yhteistyöllä saa enemmän aikaan.
Kiitos
teille
omassa toiminnassa tekemästänne
yhteiskunnallisesta kasvatustyöstä!
5
Vilja Tamminen
Tule mukaan
ikäihmisen
lähimmäiseksi
ja kerhon vetäjäksi
Olisiko kesän jälkeen aika ko-
koontua myös ikääntynein miesvoimin? Miehet, ukot, äijät ja isännät,
olisiko teillä tarvetta omalle kerholle? Kerholle tarvitaan myös vetäjät.
Jos sinulla on tähän ideoita ja kiinnostusta, ota rohkeasti yhteyttä diakoniatyöntekijöihin.
Sekä miehiä että naisia kaivataan ikäihmisten lähimmäisiksi: ulkoilukaveriksi, juttuseuraksi tai muuten vaan parantamaan
maailmaa yhdessä.
Tervetuloa mukaan! Ota yhteys diakoniatyöntekijöihimme
Pia Hosioon, p. 040 572 7810,
[email protected] tai Ellen Vänttiin, p. 040 523 7960, [email protected]
diakoniatyö
Avaimia
arvokkaaseen vanhuuteen
Teksti ja kuvat:
Suvi Pitkänen
vokkaan diakoniatyöntekijät Ellen Väntti ja Pia Hosio Varkauden seurakunnasta.
Ikäihmisten asiat ovat Varkauden seurakunnassa tärkeitä. Arvokkaan vanhuuden
osa-alueita pohdittiin monen ikäisten osallistujien kanssa yhteisesti IkäArvokas -seminaarissa huhtikuussa Warkaus-Salissa.
Nuorempien ja hyväkuntoisten saattaa
joskus olla vaikeaa kuvitella miltä tuntuu olla ikääntynyt ihminen. Kuulo, näkö ja liikuntakyky ovat heikentyneet eikä
oman kodin ulkopuolinen maailma enää
tunnu helpolta paikalta. Kaupassa käynti
voi tuntua hankalalta sillä jo pelkkä uloslähteminen vie voimia. Mieli voi ikääntyneellä apeutua maailman muuttuessa, läheisiä siirtyy ajasta iäisyyteen ja nuoremmat porhaltavat omissa arkisissa menoissaan. Yksinäisyyden kokemukset syntyvät iän
myötä ja ne voivat ilmetä erilaisina tunteina kuten suruna, ahdistuksena ja turvattomuutena. Monet fyysiset tuntemukset voivat olla seurausta
yksinäisyyden kokemuksesta.
Warkaus-Salissa pidetty IkäArvokas –
seminaari oli katsaus hankkeen myötä aikaansaatuihin asioihin Mikkelissä, Pieksämäellä ja Varkaudessa. Totuuksia ja tarinoita ikäihmisten elämästä saatiin kuulla eri alojen asiantuntijoiden kertomana.
Ikäihmisten omat kokemukset olivat mielenkiintoista antia, elämän iloja ja suruja käsiteltiin monipuolisesti muun muassa
laulun, tanssin ja runojen kautta. Huumorin kukkiakin oli sopivasti siroteltu sekaan
tunnelman takaamiseksi. Seminaarin osallistujien ikäjakauma oli monipuolinen liki
satavuotiaista nuoriin opiskelijoihin.
Varkaudessa IkäArvokas –hank-
Näihin ja moniin muihin
ikäihmisiä kohtaaviin haasteisiin pyrkii vastaamaan IkäArvokas-hanke, jonka tavoitteena on etsiä ja kehittää uusia menetelmiä yksinäisten ja
syrjäytyneiden ikäihmisten tavoittamiseksi. Hankkeen kautta vanhuksia ohjataan palveluiden ja tuen
piiriin. Tarkoituksena on kehittää ikäihmisille heidän tarpeistaan lähteviä vertaistoiminnan muotoja, kuten kerhoja. Tavoitteena on myös löytää rinnalla kulkijoita ikäihmisille.
– Haluamme viestiä yksinäisten ikäihmisten kohtaamisesta ja avun tarpeesta. Tarvitaan entistä enemmän henkilöitä, joilla on antaa aikaa toisen ihmisen hyväksi. Yksinäisyyteen tehoaa yksinkertainen lääke, toinen ihminen. Lähimmäistä ei
saa ulkoistaa esimerkiksi yhteiskunnan tai
seurakunnan työntekijöiden vastuulle. Lähimmäisyys kuuluu ihan kaikille. Kutsumme ihmisiä mukaan ja tahdomme edesauttaa ihmisten kohtaamisia, kertovat IkäAr-
keen satoa on palvelupäivä-malli. – Olemme järjestäneet ikäihmisille oman palvelupäivän yhteistyössä seurakunnan kanssa osana lähihoitajaopintojamme, kertovat
opiskelijat. Palvelupäivässä juteltiin ikäihmisten kanssa, tehtiin hemmotteluhoitoja kuten manikyyrejä ja niskahierontaa sekä pelattiin yhdessä pelejä. – Mielestämme
on tärkeää, että nuoret ja vanhat kohtaavat. Opiskelijatyönä tehdyt hyvinvointia lisäävät projektit hyödyttävät molempia osapuolia, sanovat tulevat lähihoitajat.
Varkaudessa on palvelupäivien lisäksi käynnistetty Kyllikinkadun korttelikerho ja kaksi ystäväpiiriä, jotka ovat Vanhustyön Keskusliiton toimintamalleja. Piirien
kevätkausi alkaa olla lopuillaan ja syksyllä pyritään jatkamaan. Tällöin mukaan voi
tulla myös uusia ikäihmisiä.
Toiminnassa mukana olevien ikäihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia mutta
kaikkia yhdistää toive uusien ystävien löytämisestä ja mielellään samaa ikäluokkaa
olevien ystävien. Joku voi olla yksinäinen
uudelle paikkakunnalle muutettuaan kun
taas joku voi kaivata keskustelukaveria leskeksi jäätyään.
Kyllikinkadun korttelikerhoon säännöllisesti osallistuva Elvi-rouva on paikkakuntalainen ja hänellä on perhettä ja sukua ympärillä. Elvi kertoo, että vaikka läheiset pitävät yhteyttä, on hänellä ollut omanikäisestä seurasta jo pidempään pulaa. Kyllikinkadun
kerhosta hän löysi virkeitä
ikätovereita, joiden kanssa jakaa ikäihmisten asioita. Kerhossa on niin kivaa, että sen huomaavat
muutkin. Elvin lapsenlapsikin totesi hieman pikkuvanhasti, että onpa mummo nyt innoissaan kun on
löytänyt vertaisseuraa.
Kerhojen tärkeyttä
ikäihmisille korostaa vapaaehtoisena kerhonvetäjänä toimiva Tuula Savolainen. Hän on toiminut kerhonvetäjänä vuoden päivät, korttelikerhon perustamisesta saakka. – Kerhossa teemme monenlaisia asioita osallistujien toiveiden mukaan, olemme
laulaneet, askarrelleet, jumpanneet ja pitäneet tietokilpailuja. Menneiden asioiden
muisteluhetket ovat mieluisia ikäihmisille. Kerhoihin olisi tulijoita enemmänkin.
Uusien vapaaehtoisten kerhonvetäjien ja
sopivien kerhotilojen löytäminen läheltä
asuinalueita on kuitenkin haaste, kertoo
Savolainen.
Diakoniatyöntekijät Ellen ja Pia pyytävätkin vinkkaamaan vapaina olevista kerhotiloista tai muista sopivista kokoontumispaikoista: – Kerhoihin tarvitaan myös
vetäjiä, joten ota rohkeasti yhteyttä jos
tunnet kiinnostusta toimia ikäihmisten
parissa. Toiminta on hyvin palkitsevaa ja
siinä saa kantaa sopivasti vastuuta. Vaikka
uudet kerhot toimivat seurakunnan järjestäminä, ei ole tarkoitus, että vetäjillä pitäisi
olla erityistä hengellistä osaamista esimerkiksi hartauksien pitämäiseen. Kerhojen
toiminta järjestetään kerholaisten toiveiden mukaan joten ei haittaa jos kerhon vetäjä ei hallitse nuotilleen virrenveisuuta tai
hartaussanastoa. Tärkeintä on luoda kiva
kerho, ystävällinen kohtaamispaikka, jossa tavataan toisia ja vaihdetaan kuulumisia.
Tarvittaessa kerhon vetämiseen saa koulutusta. Diakoniatyö auttaa kerhon aloituksessa ja muissa käytännön asioissa.
IkäArvokas hanke jatkuu vuoteen 2016
saakka. IkäArvokas –hankkeessa mukana
ovat Mikkelin-, Varkauden ja Pieksämäen
seurakunnat ja se on vuoden 2013 yhteisvastuukeräyksen tuotoilla rahoitettu. Hanketta koordinoi Kirkkopalvelut.
Tärkeä vai tarpeeton?
Jokainen ihminen on yksilö ja joku voi
valita yksinolon kokematta silti yksinäisyyttä. Yksinolo voi olla hyvin palkitsevaa
ja voimia tuovaa. Yksin olevalla on merkityksellisiä ihmissuhteita ja hän voi hakeutua toisten ihmisten seuraan, silloin kun
parhaaksi kokee. Hänet myös huomioidaan
näissä tilanteissa.
Yksinäisyys on ahdistava negatiivinen
tunnetila, johon liittyy osattomuuden ja
tarpeettomuuden kokemus. Yksinäisyys voi
olla sosiaalista, jolloin ei ole riittävästi kontakteja toisiin ihmisiin. Yksinäisyys voi olla myös emotionaalista, jolloin puuttuu läheinen tärkeä ihminen.
Noin 30 vuoden kuluttua lähes kolmannes suomalaisista on yli 65 – vuotiaita ja
vanhusten määrä on tällöin melkein kaksinkertaistunut. Tutkimusten mukaan joka
kolmannes vanhuksista kärsii yksinäisyydestä. Liian moni yli 65 – vuotias päättää
elämänsä oman käden kautta. Heikoimmassa asemassa olevat yksinäiset vanhukset ovat harvoin yhteiskunnan tarjoamien
palveluiden ja avun piirissä.
Uusi keskusteluryhmä 60 vuotta täyttäneille
Ikääntyminen tuo usein suuria muutoksia elämään. Ne
voivat liittyä eläkkeelle jäämiseen, puolison kuolemaan,
yksinäisyyteen, omaan tai läheisen sairastumiseen, ihmissuhteisiin tai yllättävään kriisitilanteeseen. Kun monet
huolet painavat mieltä, seurauksena voi olla uupumusta,
mielialan laskua, jopa pelkoa selviytymisestä.
Varkaudessa alkaa syksyllä uusi varttuneemman väen
keskusteluryhmä Senioripysäkki, joka on Helsinki Mission kehittämä ryhmäterapiasovellus. Keskusteluryhmässä jutellaan mieltä painavista asioista tai arkisemmista aiKotiviesti 4
l
29.5.2015
heista. Ryhmässä voi jakaa omia ajatuksia ja tunteita sekä
löytää uusia näkökulmia. Senioripysäkin ryhmässä voi solmia myös uusia ystävyyssuhteita. Palvelut ovat maksuttomia ja ehdottoman luottamuksellisia. Senioripysäkkiryhmää ohjaa koulutettu ammattilainen.
Sinä 60 vuotta täyttänyt, tervetuloa mukaan! Ryhmään
otetaan 5-10 etukäteen haastateltua henkilöä.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset viikoilla 23 ja 24 tai viikolla 29, diakoniatyöntekijä Ellen Väntti, p. 040 523 7960,
sähköposti: [email protected].
7
tiekirkko
Jarruta tauolle Tiekirkkoon
Kirkko kulttuuriympäristöineen kuuluu suomalaispitäjien ykkösnähtävyyksiin ja ylpeydenaiheisiin. Seurakunnat haluavat
tarjota vaihtoehtoja kesämatkailijoiden pysähdyspaikoiksi pitämällä kirkkorakennusten ovet avoinna kesän matkailusesongin
ajan. Niin kauempaa kuin läheltä tuleville on tänä kesänä avoinna 269 kulttuurisesti, arkkitehtonisesti ja historiallisesti mielenkiintoista Tiekirkkoa pääteiden varsilla Hangosta Inariin.
Tiekirkkoihin voi pysähtyä taivaalliselle tauolle kesäkuusta elokuun loppupuolelle asti. Kirkkojen aukioloajat vaihtelevat paikkakunnittain. Kaikki Tiekirkot löytyvät www.
tiekirkot.fi-verkkopalvelusta, josta voi tarkistaa ja tulostaa
vaikka mukaansa kirkkojen aukioloajat ja tarkemmat tiedot. Tien päällä kirkkoihin opastavat tutut Tiekirkko-liikennemerkit.
menovinkki
Ystävänkammarilla jaetaan ilot ja surut
Ystävänkammarin tupa löytyy helposti kylän
keskeltä, osoitteesta Kangaslammintie 7.
teksti ja kuvat: Suvi Pitkänen
Kangaslammin keskustassa sijaitseva kohtaamispaikka Ystävänkammari on
avoinna keskiviikkoisin ja lauantaisin klo
9 – 12. Heinäkuussa Ystävänkammari on
avoinna vain lauantaisin.
Ystävänkammari on toiminut jo kahdeksan vuoden ajan. Kun kylälle avattiin kotoisa kohtaamispaikka, pohdittiin millä nimellä tupaa kutsuttaisiin. Pelkäksi mummonkammariksi paikkaa ei haluttu nimetä koska tupaan ovat tervetulleita kaikki
vauvoista vaareihin. Ystävänkammari tuntui silloin sopivalta ja sellaiselta nimi tuntuu nykyäänkin. Piipahtaessani kammarilla, tunnelma oli vastaanottava ja lämmin.
Tupa oli täynnä kyläläisiä kun kuulumisia
jaettiin: ilot ja surut, ne kullanmurut, oli-
Ystävänkammarin vakiokävijät kutsuvat itseään leikkisästi peräkammarin pojiksi. Vaikka elämä kolhaisee, voi ystävä ja makea vitsi piristää ankeaakin
päivää. Vasemmalta edestä lukien: Paavo Viljakainen, Tapio Kilpeläinen ja Matti Tolonen. Oikealla Ossi Rissanen ja takana Seppo Nukarinen.
vat tuonakin päivänä läsnä.
Ystävänkammarin toiminta järjestetään
vapaaehtoisvoimin. Keskiviikkoisin Ystävänkammarilla on ohjelmaa, kuten tietois-
Retkeilyä ja Siioninvirsiä
Luontokirkolla
Harjurannan Luontokirkko sijaitsee Joenmäenvuorella keskellä Harjurannan kylää noin 10 km Varkaudesta.
Kirkko rakennettiin vuonna 2000 lähes
vuoren korkeimmalle paikalle. Kirkon vihki käyttöön piispa Wille Riekkinen. Luontokirkko on kaikkien vapaassa käytössä ja
se onkin oivallinen paikka pienimuotoisille ja luonnonläheisille perhejuhlille ja -tapahtumille.
Luontokirkon läheisyydessä palvelee
myös Peisin laavu. Laavua voivat käyttää
niin kirkkoon tutustujat ja tilaisuuksien järjestäjät kuin lenkkeilijät ja retkeilijät.
8
Sunnuntaina 21.6. on mahdollista aistia keskikesän kauneutta luonnon helmassa Siioninvirsien saattelemana. Siioninvirsiseurat Luontokirkossa alkaa kello 15.
Virsiä laulattaa Kangaslammin kappeliseurakunnan kappalainen Kari Iivarinen.
Luontokirkko sijaitsee kauniilla näköalapaikalla
keskellä jykevää havumetsää. Se tarjoaa tunnelmalliset puitteet esimerkiksi vihkitilaisuuteen.
kuja ajankohtaisista asioista, jumppaa, pelejä tai lauluja. Lauantaina on vapaan seurustelun päivä.
Kammarilla toimii myös kirpputori, josta
voi tehdä ihastuttavia vintagelöytöjä niin
vaatteiden, astioiden kuin kirjojen osalta.
Myynnissä on myös huolella neulottuja villasukkia.
ruisnappi
Juhannuskokot
teksti: Pentti Lempiäinen
Useissa maissa on poltettu keskikesän tulia, ja niiden
ympärillä on leikitty ja tanssittu. Suoranaisia kristillisiä vertauskuvia kokon polttoon tuskin liittyy, ellei
sellaiseksi haluta nähdä kokkotulta valon ja samalla
Kristuksen symbolina. Voidaan muistuttaa myös siitä, että Vapahtaja halusi Hengen tulen palavan ih-
misten sydämissä (Luuk. 12:49). Edelleen tuli on monissa raamatunkohdissa puhdistamisen ja tuhon vertauskuva. Sellaisena se sisältää saman elämän ja kuoleman vastakohdan kuin juhannuksen tekstit ja vaikkapa juhannuskoivut. Eikä tuosta vastakohdasta ole
vaikea löytää havaintoesimerkkejä kokkojuhlien yleisön joukostakaan.
Hautausmaan rauhaa ja kesän kukkasia
Teksti ja kuvat: Suvi Pitkänen
Hautausmaiden rauhaisa tunnelma kutsuu muistelemaan ja
kunnioittamaan vainajia. Hautojen hoitamisen ohella vehreillä puistoalueilla voi levähtää,
mietiskellä ja vaikkapa pysähtyä
kuuntelemaan linnun laulua. Kiireetön kävelyretki hautausmaalla voi olla miellyttävä hengähdyshetki päivän askareiden lomassa.
Kesän aikana hautausmaiden
kauniita puistoalueita huolletaan
ja kunnostetaan talven koettelemusten jäljiltä. Hautausmaan
henkilökunta käyttää työssään
raskaita kulkuneuvoja ja työkoneita. Jotta liikkuminen hautausmailla olisi kaikille turvallista, ei
hautausmaalla saa ajaa moottoriajoneuvolla tai pyöräillen.
Hautausmailla vierailevia kehotetaan liikkumaan jalkaisin tai
pyörää taluttaen. Hiljaisesti liikkuen myös kunnioitamme vainajien muistoa ja hautausmaan rauhaa. Vain inva-merkillä varustetuilla autoilla saa ajaa hautojen
läheisyyteen. Ilman inva-merkkiä
olevien liikuntaesteisten on mahdollista saada seurakunnan oma
ajolupa seurakuntaviraston hautatoimesta, p. 040 570 5050. Hautausmaan läheisyydessä mopolla
liikkuvien kannattaa huomioida,
ettei hautausmaan läpi ole hyvien
tapojen mukaista oikaista vaikka
kevyen liikenteen väylät sinne
suuntaan johtavatkin.
Hautausmailla on hyvät opasteet, jotka helpottavat alueella liikkuvia. Auto kannattaa pysäköidä P-merkillä varustetulle
parkkipaikalle, jotta myös hautausmaan työkoneille jäisi tilaa liikkua asianmukaisesti. Koirat kannattaa jättää vartioimaan kotia
hautausmaavierailun ajaksi.
Hautojen hoitajat saavat lainata hautausmaan työvälineitä. Luttilan hautausmaalla työvälinevarasto on konehallin päädyssä, jossa on kottikärryjä, lapioita. Lisäksi hautojen hoitajat saavat käyttää
vapaasti hautausmaan kompostimultaa, turvetta ja mursketta. Aidattu maa-ainesvarasto on hautausmaan länsilaidalla.
Ammattilais- tai koululaisryhmien tai muiden aiheesta kiinnostuneiden on mahdollista tulla tutustumaan Luttilan hautausmaahan puutarhurin opastamana. Ryhmävierailujen tiedustelut
ja varaukset seurakuntaviraston
hautatoimesta, p. 040 570 5050.
Tervetuloa hautainhoitopäivään
10.6. Luttilan hautausmaalle.
Aloitamme hautainhoitopäivän hartaushetkellä kello 9 Luttilan kappelissa. Hartaushetken
yhteydessä kesätyöntekijät siuna-
taan tehtäviinsä. Luttilan hautausmaan parkkipaikalla on kukkamyyntiä ja hautakivien esittelyä
kello 9–15. Seurakuntamme puu-
tarhuri Seija Kotilainen on paikalla klo 11–13 opastamassa hautojen hoidossa.
Hautausmaat tiedottavat
Hautausmailla vierailijoiden käyttöön tarkoitetut puutarhatyövälineet ovat saatavilla seuraavasti:
• Luttilassa konehallin päädyssä työvälinevarasto, joka on avoinna mape klo 7–15.
Kotiviesti 4
l
29.5.2015
• Ala- ja Ylä- Kankussa työvälinevaraston seinustalla.
aikoina, ma–pe klo 8–15.
• Könöpellon hautausmaalla vanhan
kappelin seinustalla.
• Luttilan siunauskappelin alakerrassa
oleva yleisö wc on avoinna joka päivä klo 8–17.
• Kangaslammilla uuden hautausmaan
työvälinevarasto on avoinna työ-
• Luttilan siunauskappelissa on lainattavissa pyörätuoli hautausmaan
vierailijoiden käyttöön.
Tiedustelut hautausmailta:
• Luttila puh. 040 531 4030
• Könönpelto puh. 040 591 5490
• Kangaslampipuh. 040 737 0684
9
Hammaslaboratorio
VARKAUDEN TEKARIPAJA OY
Erikoishammasteknikko Keijo Pesonen
uudet kokoproteesit
kokoproteesien pohjaukset
proteesien korjaukset
Kauppakatu 11, 78200 Varkaus
puh. (017) 552 8660
Ahlströminkatu 10, 78250 Varkaus
Puh. 040 374 4158
[email protected]
HÄN AUTTOI SINUA.
NYT ON SINUN VUOROSI AUTTAA.
Jos et ehdi itse, me huolehdimme rakkaistasi.
Kaikki kotihoitopalvelut meiltä. Kysy lisää.
KOTIPALVELU VERENPISARA
Puh. 050 5812031
Kotitalousvähennys
-45 %
www.kotipalveluverenpisara.fi
K un läheinen on poissa...
Luotettava ja täydellinen
palvelu kaikissa
hautaukseen liittyvissä
järjestelyissä.
Toimimme myös ympäristökunnissa.
Aina ajatuksella
ja ammattitaidolla.
Tarja Ursin
Kauppakatu 50, p. 017 852 636
Kauppakatu
50,p.p.
017
Savontie 39,
017
554852
3670636
Savontie 39, p. 017 554 3670
Ammattitaitoista palvelua vuodesta 1928
- Kauttamme kotimaiset ekologiset arkut ja uurnat
- Kotimaiset laadukkaat hautakivet, kaiverrukset ja muistomerkit
- Pitopalvelu- ja perunkirjoituspalvelut sekä hautauksen ennakkosopimukset
- Kukat arkeen ja juhlaan sekä surusidonnat - myös Interflora-kukkavälitykset
Kauppakatu 37, 78200 Varkaus
Kukkakauppa: 017 55 23 305 Hautauspalvelu: 017 55 23 091
[email protected] www.perakyla.fi
10
tapahtumia 29.5–20.8.2015
JUMALANPALVELUKSET
JA HARTAUDET
Su 31.5.
Messu klo 10 pääkirkossa, Jarkko
Piippo, Olli Tynkkynen, Tapani Majuri.
Sanajumalanpalvelus klo 12 Kangaslammin kirkossa, Olli Tynkkynen,
Tapani Majuri.
Su 7.6.
Messu ja rk 4 konfirmaatio klo 10
pääkirkossa, Tuula Paul, Kaija Puustinen, Rebekka Kinnunen.
Messu klo 12 Kangaslammin kirkossa, Niina Lehmusoksa, Tapani Majuri.
Konfirmaatio rk 3 klo 14 pääkirkossa, Kari Iivarinen, Niina Lehmusoksa,
Veera Oinonen, Tapani Majuri.
Ke 10.6.
Hartaus Luttilan kappelissa klo 9.
Hartauden yhteydessä kesätyöntekijät siunataan tehtäviinsä, Niina Lehmusoksa, Rebekka Kinnunen.
Pe 12.6.
Vekara-Varkaus Taaperokirkko
klo 9 pääkirkossa, Mari Marjokorpi,
Niina Lehmusoksa.
Su 14.6.
Messu ja rk 5 konfirmaatio klo 10
pääkirkossa, Arja Päivärinta, Jarkko
Piippo, Valtteri Flankkumäki, Rebekka Kinnunen.
Messu klo 12 Kangaslammin kirkossa, Jarkko Piippo, Rebekka Kinnunen.
Messu klo 14 Kuoppakankaan työkeskuksessa, Kari Iivarinen, Arto Hukari, Rebekka Kinnunen. Messu liittyy
Kristus yhdistää -rukoustilaisuuteen.
La 20.6. juhannuspäivä
Sanajumalanpalvelus klo 10 pääkirkossa, Niina Lehmusoksa, Tapani Majuri.
Su 21.6.
Messu klo 10 pääkirkossa, Arja Päivärinta, Tapani Majuri.
Messu klo 12 Kangaslammin kirkossa, Arja Päivärinta, Tapani Majuri.
Siioninvirsiseurat Luontokirkossa
Harjurannalla klo 15, Kari Iivarinen.
Su 28.6.
Messu ja rk 6 konfirmaatio klo 10
pääkirkossa, Jarkko Piippo, Tiina Taavitsainen, Rebekka Kinnunen.
Pyhäpäivän iltakirkko ja teetarjoilu klo 18 Kangaslammin kirkossa,
Kari Iivarinen, Rebekka Kinnunen.
Su 5.7.
Messu ja rk 7 konfirmaatio klo 10
pääkirkossa, Niina Lehmusoksa, Kaija Puustinen, Kari Iivarinen, Rebekka
Kinnunen.
Messu, kesälomalaisten kirkkopyhä klo 12, Kangaslammin kirkossa, Kari Iivarinen, Tapani Majuri.
Su 12.7.
Messu ja rk 8 konfirmaatio klo 10
pääkirkossa, Pekka Päivärinta, Kari Iivarinen, Veera Oinonen, Tapani Majuri.
Messu klo 12 Kangaslammin kirkossa, Kari Iivarinen, Tapani Majuri.
Su 19.7.
Messu ja rk 9 konfirmaatio klo 10
pääkirkossa, Jarkko Piippo, Kari Iivarinen, Tiina Taavitsainen
Iltakirkko ja teetarjoilu klo 18,
Kangaslammin kirkossa, Arja Päivärinta.
Su 26.7.
Messu ja rk 10 konfirmaatio klo
10 pääkirkossa, Tuula Paul, Arja Päivärinta, Kaija Puustinen, Mari Marjokorpi.
Su 2.8.
Messu klo 10 pääkirkossa.
Sanajumalanpalvelus klo 12 Kangaslammin kirkossa.
Su 9.8.
Messu klo 10 pääkirkossa.
Pyhäpäivän iltakirkko ja teetarjoilu klo 18 Kangaslammin kirkossa.
Su 16.8.
Messu klo 10 pääkirkossa.
Sanajumalanpalvelus klo 12 Kangaslammin kirkossa.
Ankkurimessu klo 18 Kuoppakankaan työkeskuksessa. Nuorten kesäkauden päätös.
DIAKONIA
Toimistosihteeri Reijo Leppänen,
p. 040 701 6630
Johtava diakoniaviranhaltija
Riitta Sulkko, p. 040 541 1399
Diakoniatyöntekijät
Pia Hosio, p. 040 572 7810
Heli Kylmänen, p. 040 573 6050
Antero Saarelainen, p. 040 747 6200
Ellen Väntti, p. 040 523 7960
Leivänjako klo 11–11.30 Kuoppak.
työkesk. maanantaisin ja pääkirkolla torstaisin.
Arkiateria on kesätauolla, jatkuu
jälleen 15.9.
Kaiken kansan saunaillat Puurtilan srk-kodilla klo 17 keskiviikkoisin:
17.6. / 8.7. / 29.7. / 19.8.
Diakoniatyön avoin leiripäivä to
18.6. klo 10 - 15. Ilmoittautuminen
Reijo Leppäselle 11.6. mennessä.
Leirimaksu 10 €.
Diakoniatyön kirpputori os. Kissakoskenkatu 5, avoinna kesäkauden
(kesä-elokuu) parillisten viikkojen
tiistaisin klo 12–15 seuraavasti: 9.6. /
23.6. / 7.7. / 21.7. / 4.8. / 18.8. Myytävänä vaatteita ja kodin tavaraa. Diakoniatyö ottaa myös vastaan pieniä
eriä ehjiä ja puhtaita kodin tavaroita
ja vaatteita. Tied. Pia Hosio.
SEURAKUNNAN
PIENRYHMÄT
Pienryhmät ovat kesätauolla, tiedot
syksyn ryhmien aloituksesta julkaistaan
pe 21.8. ilmestyvässä Kotiviestissä.
KANGASLAMPI
Ystävänkammari Kangaslammilla
Kaikille avoin kohtaamispaikka (Kangaslammintie 7) on avoinna kesällä keskiviikkoisin ja lauantaisin klo
9–12. Heinäkuussa Ystävänkammari
on keskiviikkoisin suljettu.
IKÄIHMISTEN
TOIMINTAA KESÄLLÄ
Ilmoittautumiset ja lisätiedot viim.
viikkoa ennen tapahtumaa diakoniatoimistoon Reijo Leppänen, p.
040 701 6630. Huom. Muutokset ilmoitetaan Varkauden lehden kirkollisissa ilmoituksissa.
RETKET:
Pe 26.6. Ikäihmisten retki Kangaslammille lähtö klo 9.30 Kuoppakankaan työkeskukselta, paluu
noin klo 16.00. Ohjelmassa ruokailun
ja kahvin lisäksi seurustelun sakramentti. Kari Iivarinen ja Valtteri Flankkumäki tuovat Sanaa ja säveltä tilaisuuteen. Hinta 20 €, ilmoittautuminen viim. 15.6. Reijo Leppänen.
Pieksämäen retkiä koskien bus-
si kerää: Könönpellon srk-koti klo
8.30, Päiviönsaari Kaks Ruusun pysäkki, Pääkirkko, tarvittaessa Savonmäen kylmäasema Kuoppakankaan
työkeskus noin klo 9, Laivalinnankatu, Joutenlahden ja Severin pysäkki.
Ti 30.6. Pieksämäki, ehtoollishetki
Maaseurakunnan kirkossa, lounas ja
ohjelmaa Pöyhölän pappilassa. Retki
on sopiva myös heikompikuntoisille
ikäihmisille. Vapaaehtoiset avustavat.
Retkimaksu 20 €. Takaisin Varkaudessa klo 14.00 tai myöhemmin.
Pe 3.7. Pieksämäki, ohjelmaa ja
lounas Pöyhölän pappilassa, vierailu
kulttuuripappila Sylvissä puutarhaperjantain ja näyttelyiden merkeissä,
hartaus Maaseurakunnan kirkossa.
Retkimaksu 25 €. Takaisin Varkaudessa noin klo 15.30.
Ti 25.8. Kappelin alueen seurakuntaretki Kuopioon, hinta 25
€. Lähtöaika ja -paikka ilmoitetaan
myöhemmin. Ilmoittautuminen
viim. 17.8. Reijo Leppänen.
LEIRIPÄIVÄT Puurtilan
seurakuntakodilla klo 11–14.30
Ti 16.6. IkäArvokas hankkeen
vanhuksille, kutsukirjeellä yksinäisille. Leiripäivä soveltuu myös heikompikuntoisille ja sisältää inva-kyydin. Tiedustelut, Ellen Väntti, p. 040
523 7960.
Ma 6.7. Kotihoidon vanhukset,
kutsu Kotihoidon työntekijöiden kautta. Leiripäivä soveltuu myös heikompikuntoisille ja sisältää inva-kyydin.
To 9.7. Lähimmäispalvelun vanhus
ja oma lähimmäinen, kutsukirjeellä. Leiripäivä soveltuu myös heikompikuntoisille ja sisältää inva-kyydin.
Ti 28.7. Omaishoitajat kello 10–
14.30. Lisätiedot ja ilmoittautumiset
22.7. mennessä Mirja Hakkaraiselle,
p. 040 524 1227. Leirimaksu 10 € kerätään Puurtilassa. Huom. Muutokset
ilmoitetaan Varkauden lehden kirkollisissa ilmoituksissa.
RETKI KAIKENIKÄISILLE
Tervetuloa kesäretkelle Joroisiin
pe 31.7. lähtö klo 12 Kuoppakankaan
työkeskukselta. Käymme ensin Pyhän
Georgios Voittajan kirkossa Kaitaisten
kylällä, jossa kirkon esittely ja kahvit
kahvila Trapezassa. Kaitaisista jatkamme matkaa Järvikylän Kartanoon, jossa alkaa klo 15 Joroisten musiikkipäivien esitys: Vainovalkea. Iltapäivä kirjailija Sirpa Kähkösen seurassa: otteita romaanista Graniittimies ja kamarimusiikkisävelmiä. Hinta 30€, sisältää
kahvitarjoilun (suolainen ja makea),
kirkon esittelyn, pääsylipun ja kuljetuksen. Sitovat ilmoittautumiset, ruokarajoitteet ja ennakkomaksut 30 €
Haemme kahta ammattitaitoista
LASTENOHJAAJAA
määräaikaisiin työsuhteisiin ajalle 1.8.2015–31.5.2017 ja
28.9.2015–31.5.2017.
Lastenohjaajien työ seurakunnassa on kokonaisvaltaista
kirkon kasvatustyötä, joka sisältää monipuolista perheiden ja eri-ikäisten
lasten kanssa tapahtuvaa toimintaa.
Työnkuvaan kuuluu perhekerhojen, lasten päiväkerhojen ja kouluikäisten toimintakerhojen ohjaajana toimiminen. Erityisvaatimuksena on, että
1.8.2015–31.5.2017 tehtävään palkattavalla lastenohjaajalla tulee olla taitoa ja pedagogista osaamista musiikkileikkikerho (kirkkomuskari) toiminnan ohjaamiseen ja kehittämiseen.
Molempiin lastenohjaajien tehtäviin pätevyysvaatimuksena on vähintään
kirkon lapsi- ja perhetyön tutkinto tai muu kirkollinen tutkinto, joka tukee
seurakuntamme laaja-alaista varhaiskasvatustyötä. Tehtävän palkka on kirkon työehtosopimuksen vaativuusryhmä 402 mukainen.
Työsopimussuhteisten lastenohjaajien palkkauksessa noudatetaan neljän
kuukauden koeaikaa. Tehtävään vaaditaan rikosrekisterilain 6 §:n 2 mom.
mukainen rikosrekisteriote. Ennen palvelussuhteen alkamista valitun on
esitettävä työterveyslääkärin antama todistus työkelpoisuudesta. Lastenohjaajan on kirkkolain mukaan oltava evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.
Tiedusteluihin vastaavat Varkauden seurakunnan kasvatustyön
johtaja Timo Laakso, p. 040 556 8506 tai vastaava lastenohjaaja
Paula Boman, p. 040 501 4950.
Kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään osoittamaan kasvatustyön johtaja Timo Laaksolle ja ne toimitetaan Varkauden seurakuntaan
viimeistään torstaina 4.6.2015 klo 15.30 mennessä. Osoite on Seurakuntavirasto, Ahlströminkatu 19, 78250 Varkaus.
Kotiviesti
Varkauden seurakuntalehti
56. vuosikerta
www.varkaudenseurakunta.fi
Julkaisija:
Varkauden ev.lut. seurakunta
Kustantaja:
Kotimaa Oy
Päätoimittaja:
Kirkkoherra Olli Tynkkynen
p. 040 572 7900
[email protected]
Toimitus:
Tiedottaja Suvi Pitkänen
p. 040 512 6207
keskiviikkoon 1.7. mennessä diakoniatoimistoon Reijolle, p. 040 701 6630.
Takaisin Varkaudessa olemme noin
klo 17.30. Retkellä mukana Arja Päivärinta ja Pia Hosio. Lisätiedot Pialta, p.
040 572 7810.
MUSIIKKI
Mari Marjokorpi, p. 040 578 5218
(työalavastaava)
Rebekka Kinnunen, p. 040 578 5711
Tapani Majuri, p. 040 578 5998
KUOROT
Kuorot ovat kesän tauolla. Toiminta
jatkuu elo-syyskuussa jokainen kuoro oman tilanteensa mukaisesti. Seuraa ilmoittelua Warkauden Lehdessä
ja seurakunnan nettisivuilla. Tarvittaessa lisätietoja Marilta.
MUSIIKKITAPAHTUMAT
Kesäillan musiikit
Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy.
Ti 2.6. klo 18 On kaunis synnyinmaamme Kuoppakankaan työkeskuksella, Justiina Paasonen viulu, Josefiina Paasonen viulu, Jooseppi
Paasonen sello, Tapani Majuri laulu ja
Mari Marjokorpi piano/urut.
Ke 3.6. klo 18 Luo näihin kahteen
katseesi häämusiikki-ilta Varkauden pääkirkossa, Rebekka Kinnunen,
Tapani Majuri ja Mari Marjokorpi.
To 4.6. klo 19 Toivon torstain yhteislauluilta, Toivon veisukirjan lauluja Kuoppakankaan työkeskuksella, Mari Marjokorpi ja Kimmo Pöllänen kitara.
Su 7.6. klo 18 Laulaen Luojaansa
kiittää Varkauden pääkirkossa, Marjaana Kaisto laulu ja Rebekka Kinnunen urut.
Kesäpäivän musiikkia torstaisin
klo 12. Musiikkihetki, yhteislaulua ja
kahvitarjoilu, ohjelman kesto n. 30
min, vapaa pääsy.
To 4.6. Kangaslammin kirkossa,
Mari Marjokorpi
To 18.6. Kuoppakankaan työkeskuksessa, Tapani Majuri
To 2.7. Varkauden pääkirkossa,
Rebekka Kinnunen
To 30.7. Könönpellon seurakuntatalossa, Mari Marjokorpi
Lasten urkukonsertti
To 11.6. klo 12 pääkirkossa, kesto 45
min. Kuuluukohan urkujen koskettimistolta laineiden liplatusta vai meren kuohuntaa? Minkälaisia murinoita saakaan urkuri Rebekka Kinnunen
aikaan soittamalla jaloilla?
TAPAHTUMIA
Su 14.6. klo 14 ”Kristus yhdistää” -rukoustilaisuus Varkaudessa
Kuoppakankaan työkeskuksella. Tänä vaikeana aikana Suomi tarvitsee
rukousta. Tilaisuudessa puhutaan rukouksesta ja rukoillaan, Herra opeta
meitä rukoilemaan! Mukana Esa Kosonen ja Helena Liukko.
Pe 19.6. klo 18 perinteinen juhannusjuhla Puurtilan seurakuntakodilla.
Ohjelmassa kesälauluja, hartaus, puffetti ja juhannuskokko klo 19.30.
Su 28.6. – ti 30.6. klo 17–23
Kansanlähetyksen kesäpäivät
Kuoppakankaan työkeskuksella.
Kotimaa Oy ilmoitusmyynti
toivottaa kaikille hyvää kesää!
Pirjo Teva
020 754 2284, 040 680 4057
[email protected]
Hautakivien
Erikoisliike
Hautakivet
Kaiverrukset
Kultaukset
Entisöinnit
Liikkeessämme esillä
hautakivimallisto.
Soita ja sovi esittelyaika.
045 857 6094
Ahlströminkatu 22
78250 Varkaus
[email protected]
www.helmenkivi.fi
Kotiviesti 4

29.5.2015
JALKOJEN TERVEYDENHOITOA
• Perus-ja hemmotteluhoidot
• Kynsi- ja iho-ongelmat
• Päkiä- ja kantapääkivut
• Varpaiden virheasennot
• Diabeetikon jalkatutkimukset
• Parafiinihoito
• Intialainen päähieronta
• Koti-ja laitoskäynnit
LAHJAKORTIT
Jalkaterapia Akilles
www.jalkaterapiaakilles.fi
Vattuvuorenkatu 80, Varkaus
Ajanvaraus 044 055 1158
Hautakivitöitä
· lisänimien kaiverrukset
· uudelleen kultaukset/
maalaukset
· puhdistukset
· oikaisut
· yms entisöinnit
Varkauden + lähikuntien alueella
Vitotek
puh. 044 3071 425
[email protected]
Toimituksen käyntiosoite:
Seurakuntavirasto
Ahlströminkatu 19
78250 Varkaus
Painopaikka:
Lehtisepät, Jyväskylä
Jakelu: Posti Group Oyj
Taitto:
Ilmoitusmyynti
Pirjo Teva
p. 020 754 2284, 040 680 4057
[email protected]
Jakeluhuomautukset:
[email protected]
Seurakuntavirasto
tiedotussihteeri
p. 040 512 6207
Seuraava Kotiviesti ilmestyy
21.8.2015. Seurakuntailmoitusten
aineisto toimitukseen to 6.8. klo 13
mennessä sähköpostilla varkauden.
[email protected].
Ennakkotieto: Ruusu -tapahtuma
henkirikoksen uhrien muistoksi
pe 2.10. klo 18 – 20. Tilaisuus alkaa
Pirtinvirran sillalla klo 18, jolloin alkusanojen jälkeen kukin laskee järjestäjien toimesta jaettavan ruusunsa virran
vietäväksi. Tilaisuus jatkuu 18.30 pääkirkon seurakuntasalissa. Ohjelmassa
mukana diakoniapappi Arja Päivärinta
ja muusikko Petri Hervanto sekä Huoman (Henkirikoksen Uhrien Läheiset
ry:n) edustaja. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Tarkempaa tietoa Kotiviestin
seuraavassa numerossa 21.8. tai Kari Teittinen, p. 050 313 0003. Tilaisuuden järjestävät Huoma – Henkirikoksen Uhrien Läheiset Ry ja Varkauden
ev.lut. seurakunta.
VARHAISKASVATUS
Lämmin kiitos teille kaikille jotka olette
osallistuneet Könönpellon seurakuntatalon leikkikentän kunnostukseen!
Päiväkerhojen ja perhekerhojen
syystoimintakausi
alkaa viikolla 33
KESÄN TOIMINTA
Puistokerhot perheille 1.–18.6.
klo 9.30–12 ohjattua toimintaa
seuraavasti;
ma
Könönpelto / Lenkkipuisto,
Lenkkikuja
ti
Puurtila / Peltomiehenkuja
ke
Kuoppakangas/Liikennepuisto, Kuoppakankaankatu
to
Kaura-aho / Lintulanpuisto, Lintulankuja (puistokerhoa ei ole 11.6.)
Kerhot ovat avointa maksutonta toimintaa lapsiperheille ja hoitajille lapsiryhmineen. Kahvi- ja mehupuffetti. Tervetuloa!
Puistokerhot jatkuvat Kuoppakankaan liikennepuistossa keskiviikkoisin
ajalla 24.6-5.8 klo 9–11. Tervetuloa!
Ma 22.6.2015 klo 10–14 Päivä
perheelle Puurtilan seurakuntakodilla. Tervetuloa lapsiperheet viettämään rentouttava päivä, vapaana kotitöistä ja nauttien monipuolisesta ohjelmasta. Osallistumismaksu aikuiset
7 € ja lapset 3 €, sisarale -50%, ilmoittautuminen 15.6 mennessä [email protected] tai p. 0400 996 340.
Tulossa perheretki la 8.8 seuraa ilmoittelua seurakunnan kotisivulla.
Vapaita syksyn päiväkerhopaikkoja
voi tiedustella p. 040 5014 950.
LEIRIT
Kesäleiri tytöille ja pojille seuraavasti: 7–10 vuotta 23.–24.6.2015
sekä 11–14 vuotta 24.–26.6.2015
- LOUNASKULJETUS
KOTIIN JOKA PÄIVÄ
- PERHEJUHLAPALVELUT
- MUISTOTILAISUUDET
TILAUKSET
p. 040 504 0204 /
Tarja Mikkonen
p. 040 732 8110 /
Markku Mikkonen
www.kisapuisto.fi
Kannen kuva: Kirkon kuvapankki/Jussi Vierimaa
VEKAROITA SIELLÄ, VEKAROITA TÄÄLLÄ,
VEKAROITA KIRKKOTIELLÄ
Lastenpäivä
Kuoppakankaalla
Kuoppakankaan työkeskuksella
Ke 10.6. klo 10.00–14.00
Kesäkahvila
Kahvittelun lomassa voi viettää
aikaa askarrellen ja leikkien.
klo 10.00–14.00
Merellinen musiikkiseikkailu
Seikkailu on tarkoitettu yli 5-vuotiaille. Seikkailukierrokselle lähdöt n.
10 min välein 4–5 hengen ryhmissä, viimeinen ryhmä klo
13.00. Kesto n. 1 t
Kesämuskarit
”Keinutaan aalloilla”
pääkirkon seurakuntasalilla
to 11.6. ja pe 12.6. Kesto 30 min
klo 10.00 0–2-vuotiaille
klo 11.00 yli 2-vuotiaille
Koko perheen yhteinen hetki
laulellen, lorutellen, körötellen,
keinutellen
soittamalla
jaloilla?
Taaperokirkko
Pääkirkossa
Pe 12.6.
klo 9.00
Kesto 30 min
Taaperoikäisille räätälöidystä
kirkkohetkestä nauttii koko perhe
Vekaraelämää
Pääkirkon seurakuntasalilla to 11.6.
ja pe 12.6 klo 9.30–12.30.
Edullinen lounas klo 10.30–12.30
Tule ja hengähdä hetkeksi merelliseen tunnelmaan: taukotupa,
pientä puuhaa, leikkiä ja askartelua. Seurakuntasalilla on mahdollisuus syödä omia eväitä tai nauttia hyvä ja edullinen lounas. Vapaa pääsy.
Lasten
urkukonsertti
Pääkirkossa to
11.6. klo 12.00
Kesto 45 min
Kuuluukohan urkujen koskettimistolta laineiden
liplatusta vai meren kuohuntaa?
Minkälaisia murinoita saakaan urkuri Rebekka Kinnunen aikaan
Puurtilan seurakuntakodilla. Leirillä
askarrellaan, laulellaan, liikutaan, kisaillaan…jne. Leirin hinta: pienemmät 20 e (25 e) / isommat 35 e (45 e)
- sisarale -50 % (suluissa hinta muilta kun varkauden seurakunnan jäseniltä, ei sisaralea) - Hintaan sisältyy
majoitus, ruoat, ohjelma ja vakuutus.
Molemmille leireille voidaan ottaa
mukaan 25 leiriläistä. Ilmoittautuminen Ti 9.6.2015 mennessä: www.varkaudenseurakunta.fi tai sähköpostilla: [email protected]
Kerho, Tytöt ja pojat: Kappelin alueen kesäpäivät alakouluikäiseille tiistaisin klo 12.00 – 14.00 ajalla 2.6.-4.8.
Kappelin kerhotiloissa.
NUORISOKASVATUS
Nuorten säännöllinen toiminta
– tule mukaan!
Nuorten Kesäilpo viikoittain Kuoppakankaan työkeskuksella ajalla 4.6.–
6.8. torstaisin klo 17-20
Torstaina 11.6. / 18.6. / 25.6. / 2.7. /
9.7. / 16.7. / 23.7. / 30.7. /6.8. klo 17–
20 Kuoppiksella.
Torstaina 13.8. ja 20.8. klo 14–17
Kuoppiksella.
Nuorten illat Kuoppakankaan työkeskuksella jatkossa joka toinen tiistai
1.9. alkaen (parilliset viikot)
Nuorten kohtaamispaikka ja
Ankkurimessu klo 18 kokoaa nuoret Kuoppakankaan työkeskukselle
jälleen su 16.8. jatkuen säännöllisesti
joka kuukauden kolmas sunnuntai.
Kappelin alueen nuorten kesäiltapäivät tiistaisin klo 14.30-16.30.
Ohjelmallista toimintaa 2.6.-4.8. välisenä aikana. Kappelin alueen nuorteniltoja järjestetään Kangaslammin
kirkolla joka toinen pe klo 18-20
14.8. alkaen (parittomat viikot)
Rippikouluvuoden päätöstapahtuma ”Megajatkis” 28.8. klo 18
Kuoppakankaan työkeskuksella. Samalla ilmoittautuminen ohjaajakoulutukseen.
Nuorten saunailta la 6.6. klo17-19
Puurtilassa. Luvassa saunaa, makkaraa
ja mukavaa yhdessäoloa!
Nuorten kesäretki la 25.7. Minne mennään, sitä ei vielä tiedä! Seuraa somea!
Nuorten kesän päätös, viimeinen
kesäIlpo to 6.8. klo17-20 Puurtilassa.
Saunotaan ja grillataan yhdessä!
Tekstari TUPU
Tukitekstari koululaisille. Voit
tekstata Tupulle koska vain, p. 0400
128 176. Viesteihin vastataan koulupäivinä klo 14–18. Tekstiviesti maksaa
normaalin tekstiviestin hinnan.
NUORET AIKUISET
18-25 -vuotiaiden vanhojen isosten ja muidenkin nuorten aikuisten avoin saunailta Puurtilan seurakuntakodilla to 9.7. klo 17-22. Ilmoittaudu 2.7. mennessä tarjoilun
vuoksi [email protected] tai Tiina
Taavitsaiselle, p. 040 523 7962.
11
Harriet Urponen
lapsiperheet
Vekara-Varkaus festivaaliviikko 8.–14.6.
Kesän alun kruunaa lasten oma festivaaliviikko, jota värittävät tänä vuonna nukketeatteri, teollisuuden 200. juhlavuosi ja keppihevoset. Jälleen kerran
paikalliset tahot ovat kokoontuneet yhteisen asian ääreen ja tarjoavat lapsiperheille ainutlaatuisen ohjelmapaketin.
Seurakunta on ilolla mukana lasten
juhlaviikolla; järjestämme keskiviikkona 10.6. Lasten päivän Kuoppakankaan
työkeskuksessa, jossa on merellinen musiikkiseikkailu ja kesäkahvilan herkkuja.
Torstaina 11.6. pääkirkolla pidetään
”Keinutaan aalloilla” kesämuskareita,
jonka jälkeen ohjelmassa on lasten urkukonsertti. Lisätiedot kaikista seurakunnan tapahtumista Vekara-Varkaus
viikolla löytyy tapahtumakalenterista
edelliseltä sivulta ja netistä varkaus.fi/
vekara-varkaus. Seurakunnan ohjelmiin
on vapaa pääsy, tervetuloa mukaan!
taukopaikka
Kappelin kuulumisia Kangaslammilta
Sinikka Pulkkinen
kappelineuvoston puheenjohtaja
Elämme jälleen vuoden kauneinta ja riemullisinta aikaa. On suunnaton ilo seurata,
miten luonto ympärillämme viheriöi ja valmistautuu kesään monin eri tavoin. Kevät
on perinteisesti lukuisten erilaisten perhejuhlien aikaa. Myös seurakunnissa on vietetty juhlahetkiä. Olemme muistaneet veteraaneja, äitejämme, sodassa kaatuneita läheisiämme ja nyt on kaikkien koululaisten
ja muiden opiskelijoiden suvivirren aika.
Melkein joka pyhä olemme saaneet ihailla
Suomen siniristilipun liehuvan salossa juhlistaen merkkipäivää.
Helluntaina, seurakunnan juhlapäivänä, oli meillä Kangaslammilla erityinen
syy juhlaan.
Kymmenen vuotta tuli kuluneeksi siitä,
kun Kangaslampi liittyi Varkauteen, jolloin
myös seurakunnat yhdistyivät. Usein historia toistaa itseään. Aikoinaan Kangaslammin seurakunta kuului Rantasalmen seurakuntaan muodostaen oman kappeliseurakunnan, josta se erkani itsenäiseksi seurakunnaksi vuonna 1871. Kuntaliitos Varkauden kanssa päätti itsenäisen Kangaslammin seurakunnan yli 130-vuotisen historian, jolloin yhteisellä päätöksellä perustettiin Kangaslammin kappeliseurakunta.
Nyt olemme jälleen kappeliseurakuntalaisia, mikä oli seurakuntalaisten toive liitoksen tapahduttua.
Kappeliseurakunta toimii entisen Kangaslammin kunnan alueella osana Varkauden seurakuntaa.
Seurakunnalla on oma pappi (kappalainen), joka ensisijassa vastaa kappelin alueen toiminnasta.
Muita omia työntekijöitä ei ole, vaan seurakuntatyössä tarvittavat muut työntekijät sovitaan työaloittain Varkauden kanssa.
Kirkkovaltuusto valitsee toimikaudekseen
5-jäsenisen toimielimen, kappelineuvoston.
Sen tärkeimpänä tehtävänä on seurata seurakunnan hengellisen työn eri aloja, tehdä
aloitteita kirkkoneuvostolle, päättää toimitettavista jumalanpalveluksista sekä huolehtia muista kirkkohallituksen ohjesäännön
mukaisista tehtävistä. Kuopion hiippakunnassa me olemme ainut kappeliseurakunta,
vaikkakin kuntaliitosten yhteydessä on niiden määrä lisääntynyt eri puolille Suomea.
Monesti kysytään, onko kappeliseurakunta tarpeellinen ja vastaako se seurakuntalaisten toiveita ja odotuksia. Monet muis-
12
tanevat toiminnan alkuvaikeudet, jolloin
ensimmäisen vuoden jälkeen kappelia oltiin lopettamassa. Onneksi toiminnan aktivoittamat seurakuntalaiset saivat Varkauden seurakunnan vakuuttuneeksi kappelin hyödyistä.
Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaati oman aikansa niin työntekijöiden kuin
luottamushenkilöidenkin suhteen. Tänä
päivänä me kaikki voimme iloita omasta
kappeliseurakunnasta, jonka merkitys paikalliselle identiteetille on mittava. Samalla voimme antaa maaseutumaista lisäarvoa
koko Varkauden seurakunnalle ja näin yhdessä vahvistaa ja kehittää kirkon sisällä
tehtävää arvokasta työtä.
Mikä on sitten kappeliseurakunnan tulevaisuus? Turussa juuri päättynyt Kirkolliskokous ei hyväksynyt suunniteltua seurakuntien rakenneuudistusta. Näin ollen uskoisin, että kappeliseurakunnan toiminta
tulee jatkumaan pääpiirteiltään entisellään. Tällä hetkellä olemme kiitollisia kaikista eri työalojen työntekijöistämme, mutta erikoisesti oma kappalainen on meille tosi tärkeä. Samoin iloitsemme siitä, että sun-
nuntaiset jumalanpalvelukset ovat pääsääntöisesti toteutuneet.
Meidän on sopeuduttava koko seurakuntaa koskeviin taloudellisiin haasteisiin
ja yhdessä kehitettävä eri toimintatapoja.
Parhaiten se onnistuu avoimella yhteistyöllä työntekijöiden, luottamushenkilöiden sekä kaikkien seurakuntalaisten kanssa.
Kappeliseurakunnan puolesta lämmin
kiitos kaikille seurakuntamme toimintaan
osallistuneille yhteisestä 10-vuotistaipaleesta.
Siunauksellista ja aurinkoista kesää.