13 - Saarijärveläinen

Keskiviikkona 23.9.2015 - 13
Fasaania mä metsästän
Lintujahdissa koulutetaan koiraa
Syysaamu on liian kaunis.
Koiran on vaikeaa löytää
saalista, koska auringon lämmössä hajut haihtuvat.
– Metsästyksen sujuminen
ei ole itsestäänselvyys. Märät linnut eivät nouse nyt lentoon, tuumivat Juha Timperi ja Jorma Ritanen.
Saalista metsänmiehet
onnistuivat saamaan hauleja säästäen, sillä neljävuotias
saksanseisoja narttu Rikurovan Yty nappasi löytämänsä
haavoittuneet fasaanit suuhunsa ja toi isännälleen.
– Tämä on jalo harrastus, on enemmän kuin laatuaikaa olla luonnossa koiran kanssa.
Koira on välttämätön
– Vuonna 1999 ostin ensimmäisen saksanseisojan. Seisovalla lintukoiralla metsästys on tehokasta.
Kasvattaja neuvoi, että ota
20 fasaania koiran koulutusta varten. Kun muita kanalintuja on vähän, fasaanien avulla löytyy koiralle oppimistilanteita, Timperi kertoo.
Uhattuna fasaani kyykistyy paikoilleen ja piiloutuu
oksien alle. Ihminen ei sitä
löydä ilman koiraa.
– Nousee lentoon vain, jos
on pakko.
Timperi laittoi Ytylle tutkapannan, jotta pystyi seuraamaan, missä koira kulkee.
– Koira ilmoittaa seisomal-
Kuin märkä koira. Yty hakee saalista.
Juha Timperi ja Jorma Ritanen ovat lähdössä kanssa
metsälle Peltokylällä.
la, missä fasaani on. Mies tulee pyssyn kanssa, koira nostaa linnun lentoon, pysähtyy
paikoilleen ja hakee ammutun linnun.
Fasaani pärjää
luonnossa
– Otin ne 20. Alkuun oli
epäonnistumisia. Huonon
rehun vuoksi ne eivät kasvaneet. Joskus joutuu lopetta-
maan huonokuntoisia, joten
fasaanin kasvattaja ei voi olla hellämielinen.
Ajan kanssa Timperi on
oppinut niksit. Alussa hän
syöttää poikasrehua ja sitten kasvatusrehua.
– Tarjoan myös vehnää,
vatun lehtiä, horsmaa ja apilaa.
Ritasella on kasvamassa
lehtisalaattia.
Luonnossa fasaani pärjää
pakkasellakin, jos sitä ruokitaan. Uhkana ovat villikissat,
haukat, ketut ja supikoirat.
Kärkitulokset 20.9.2015
A. Järvitaimen
Ei tuloksia
B. Hauki
11,655 kg, Reijo Piispanen,
Kivijärvi.
Pikkujoulut 2015
La 22.11. Jukka Poika & Tommi Soidinmäki 39 €/hlö
La 28.11. Varjokuva & Kari Piironen 35 €/ hlö
Pe 4.12. Stand up Tomi Haustola & Toni Jyvälä
Happy Hours-bilebändi 35 €/ hlö
Ei minimihenkilömäärää.
• Tai varaa ruokailu haluamallesi päivälle, min 20 hlöä
29 €
Meiltä myös majoitukset, tilaussauna
& juhla- ja kokoustilat
Kysy lisää ja tule tutustumaan!
0400 847 575 tai [email protected]
kartanokievari.fi
Saarijärventie 434, Äänekoski | puh. 0207 436450
Viihdyttää mm.
• Eini, Taikakuu
PÄIVÄ• Kake Randelin
• Tuomas Kaikkonen PIKKUJOULUT
• Kalle Kaaja &
vain 19 €/hlö
Kulkukoirat
-ryhmille
• Anita Hirvonen
tilauksesta!
Varaa nyt
 030 608 50
[email protected]
Lanka 0,0835 €/puh + 0,032 €/min.
Gsm 0,192 €/min. Sis. alv 24%.
Anneli Myllylä
C. Ahven
0,682 kg, Matti Ikkala,
lampi Mahlulla.
D. Kuha
9,894 kg, Jaakko Rasi,
Pääjärvi.
E. Muut kalat
Lahna 1,95 kg, Timo
Ahonen, Pyhäjärvi.
Särki 0,352 kg, Merja
Kangas, Mikonlampi.
Ruutana 0,275 kg, Merja
Kangas, Sarvilampi.
Urheilukalastaja
2015?
Pe ja La alkaen 13.11.
STAND UP KARTANO KIEVARI Pe 9.10. klo 20.00 10 €
TANSSIKAUDEN AVAJAISET La 3.10. klo 20.00 15 €
kiaan 150 ja Ritasella 25 fasaania.
– Olen Jussin oppipoikana. Fasaanin kasvatus ei ole
vain vienyt kättä, vaan koko miehen. Talvella olen joka viikonloppu treenaamassa koiria, kertoo Ritanen.
Fasaania voi metsästää
syyskuun alusta helmikuun
loppuun. Metsästäjällä pitää
olla aseenkantolupa ja metsästysoikeus on seuran tai
maanomistajan mailla.
Kenestä Luoteisen Keski-Suomen
Pikkujoulut
- retroillaan,
tanssitaan ja
herkutellaan!
Timperillä on emolintuja ja
hän hautoo poikasia hautomakoneella.
– Kuoriutunut pikku tipu
muuttaa muotoaan. Kahdessa viikossa sillä on pitkät jalat, pitkä kaula ja vahva nokka. Ne ovat rumia.
Fasaanit pysyvät villeinä,
eivät kesyynny.
– Istutan niitä luontoon,
kun ne ovat 8-16 viikon ikäisiä.
Timperillä on kaiken kaik-
Luoteisen
Keski-Suomen
Urheilukalastaja
2015
Suunnitteletko
PIKKUJOULUJA?
KartanoKievari
Kiinnostava
harrastus
KYLPYLÄHOTELLI - SPA HOTEL
Summassaarentie
180,43100
FI-43100Saarijärvi
Saarijärvi
Summassaarentie
180,
+358 (0)30 6085 100 • fax +358 (0)30 6085 200
www.summassaari.fi
Varaa paikkasi
ajoissa!
SARJAT:
A. järvitaimen
B. hauki
C. ahven
D. kuha
E. muut suuret kalat (esim. särki, kiiski, lahna ym.)HUOM!
Ilmoitus saadusta kalasta tulee tehdä kahden viikon sisällä
pyyntihetkestä. Myöhästyneitä tuloksia ei hyväksytä.
1. Kala on pyydettävä ns. urheilukalastusvälineillä eli heitto- tai
vetouistimella, perholla, pilkki- tai mato-ongella
2. Kala on pyydettävä Saarijärveläinen-lehden jakelualueelta
eli Saarijärven, Pylkönmäen, Kannonkosken, Karstulan,
Kyyjärven, Uuraisten, Kivijärven kuntien alueilta sekä
Äänekosken Parantalan ja Hietaman vesistöistä tai koskista.
3. Saadusta kalasta ja sen saajasta tulee lähettää yhteisvalokuva
sekä kahden todistajan allekirjoittama todistus osoitteella:
SAARIJÄRVELÄINEN-LEHTI
PL 46, 43101 Saarijärvi
puh. 0400 541 766 tai
[email protected]
KILPAILUAIKA 1.6.-30.9.2015
Kunkin sarjan voittaja palkitaan kiertopalkinnolla sekä kunniapalkinnolla.
Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan
uistinpalkintoja.
• Saarijärveläinen-lehti • Kannonkosken Urheilukalastajat •