Yhtiön toimintakertomus vuodelta 2014 - Asunto Oy Neljäs linja 17-19

ASUNTO OY NELJÄS LINJA 17-19
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
YHTIÖN 54. TOIMINTAVUOSI
Hallinto
Varsinainen yhtiökokous pidettiin maaliskuun 27. päivänä 2014 Kuntatalon kokoustilassa B 3.6
osoitteessa Toinen linja 14 00530 Helsinki. Kokouksessa oli läsnä 44 osakasta, ja edustettuna
20.334 osaketta eli 19,6 % osakkeista.
Yhtiön hallituksen kokoonpano vuonna 2014 on ollut:
1.1-27.3.2014
27.3-31.12.2014
Varsinaiset jäsenet
Johanna Suhonen
Antero Jauhiainen
Marianna Timperi
Päivi Junkkari
Jouni Mättö
Jouni Mättö
Juho-Pekka Virtanen
Maarit Stenfors
Karl-Johan Österlund
Karl-Johan Österlund
Varajäsenet
Antero Jauhiainen
Marianna Timperi
Päivi Junkkari
Juho-Pekka Virtanen
Hallituksen puheenjohtajana 1.1-27.3.2014 toimi Marianna Timperi, ja 27.3-31.12.2014 Maarit
Stenfors. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana kymmenen kertaa.
Yhtiön isännöitsijänä on toiminut Hannu Routio. Talonmiehen tehtävistä on vastannut Arto Myyryläinen päätoimisesti. Tilintarkastajana vuodelta 2014 on ollut HTM Päivi Sten, ja varatilintarkastajana KHT Asko Vuorenalusta, toiminnantarkastajana Leila Joensuu, ja toiminnantarkastajan sijaisena
Saija Heinonen.
Talous
Yhtiön tilinpäätös vuodelta 2014 muodostui 23.033,73 euroa ylijäämäiseksi eur 22.831,98 poistojen jälkeen. Yhtiöllä on eur 23.033,57 verotuksessa vahvistetut käyttämättömät tappiot.
Hoitovastikkeena ajalla 1.1-30.4.2014 perittiin 3,50 euroa/m2/kk asuinhuoneistoilta, ja 1.5.2014
alkaen 3,80 euroa/m2/kk. Lämminvesimaksuna perittiin 15 euroa/asukas/kk. Liikehuoneistoilta
hoitovastike on kaksinkertainen asuinhuoneistoihin verrattuna.
Yhtiön hoitovastikeylijäämä vuonna 2014 oli 45.850,71 euroa, mikä paransi yhtiön maksuvalmiuden tyydyttäväksi edellisvuosien alijäämäisyyden jäljiltä. Yhtiön kertyneet hoitovastikeylijäämät
31.12.2014 olivat 13.167,56 euroa.
Yhtiö teetti vuoden aikana lvv-kunnostuksen suunnittelua varten märkätila- ja haitta-ainekartoituksen, sekä DE-portaista tarkistusmitatut piirustukset. Märkätilakartoituksen toteutti Suomen Vuototekniikka Oy ja haitta-ainekartoituksen Inspecta Oy/Kiratek Oy, sekä mittapiirustukset
Arkkitehtitoimisto ARK Helsinki Oy.
Märkätilakartoituksen keskeisimmät tiedot koskevat kylpyhuoneita. Yhteenvedossa on todettu
”Kylpyhuoneet ovat pääosin välttävässä tai huonossa kunnossa. Laajempia saneerauksia kylpyhuoneisiin on tehty erittäin vähän. Suurin osa kylpyhuoneista on ’alkuperäisessä’ kunnossa. Tutkimuksessa havaittiin 40 %:ssa kylpyhuoneistoa vikoja, jotka olisi korjattava lähiaikoina. Puolessa
muita kylpyhuoneita esiintyi korjaustarvetta, joten vain 10 % kylpyhuoneista on ’hyvässä’ kunnossa.”
3 (11)
Haitta-ainekartoituksessa tutkittiin yhtiön rakenteiden sisältämiä asbesti-, PAH- ja lyijypitoisuuksia.
Asbestia löytyi putkieristeissä ja porrashuoneiden lattiavinyylilaattojen tasoitteessa, sekä asuinhuoneistojen kylpyhuoneiden lattiavinyylilaattojen kiinnitysliimassa. PAH-arvot eivät tutkituissa
rakenteissa ylittäneet ongelmajätteelle asetettuja raja-arvoja. Lyijyä on käytetty valurautaviemärien muhviliitoksissa, ja kellareiden lattiamaaleissa. Jälkimmäiset pitoisuudet eivät ylittäneet ongelmajätteelle asetettuja raja-arvoja.
Vuoden aikana tehtiin runsaasti pienehköjä lvv-korjaustöitä. F-portaan pohjaviemärissä ilmeni
vuoto, jonka jälkeen tehdyssä tarkastuksessa ko. viemäriosuus havaittiin huonokuntoiseksi. Viemäri on pääosin esillä kellarikäytävän katossa.
Yhtiön kiinteistöön on vahvistettu 5 kpl á 160.000 euron panttikirjoja yhteensä 800.000 euron
kiinnitykset, jotka ovat yhtiön hallussa. Yhtiön kiinteistön täysarvovakuutus on vakuutusyhtiö
Pohjolassa. Kiinteistön verotusarvo 30.4.2014 oli 8.136.942,84 euroa (+4,96 % edellisvuodesta).
Yhtiön hallitus esittää, että tilikauden voitolla 23.033,73 euroa katetaan aikaisempien tilikausien
tappioita, ja että osinkoa ei jaeta.
Kunnostustarvesuunnitelma
Kiinteistön tuottoanalyysit Oy:n vuonna 2008 laatimassa lvv-kuntotutkimuksessa on esitetty yhtiölle kunnossapito-ohjelma vuosille 2009-2017. Ohjelmassa painotettiin alkuvuosina lämmitysverkoston kunnostamista siten, että lämmitysverkoston heikkokuntoiset venttiilit uusitaan, jotta saavutetaan linjanousujen säätömahdollisuus. Myös huoneistokohtaiset patteriventtiilit esitettiin uusittaviksi.
Yhtiö on kunnostanut yhtiön kaikkien portaiden patteri- ja linjasäätöventtiilit sekä tehnyt lämmitysverkostojen tasapainotuksen kaikissa portaissa vuosina 2011-2013 kuntotutkimuksen 2008 mukaisesti. Yhtiön lvv-kunnostuksen suunnittelu on aloitettu siten, että vuonna 2014 on toteutettu
kunnostussuunnittelua varten tarvittavia haitta-aine- ja märkätilakartoituksia, viemäriputkiston
kuntotutkimuksia, sekä mittapiirustusten laadinta. Lvv-kunnostuksen hanke- ja toteutussuunnittelu tapahtuu vuosina 2015-16. Toteutussuunnittelun kustannukset eivät arvioiden mukaan ole katettavissa hoitovastikkeella, ja edellyttävät yhtiön lainarahoitusta.
Yhtiöllä ei ole lvv-kunnostuksen ohella muita merkittäviä lähimmän viiden vuoden aikana toteutettavia kunnostustöitä. Lvv-kunnostuksen yhteydessä tulevat selvitettäviksi myös vaihtoehdot ja
aikataulut mm. yhtiön lukitusten uusintaan, sähkö- ja tietoliikennekaapelointien uusintaan, sekä
hissien kunnostusta varten. Helsingin kaupungin kaukojäähdytysverkko kulkee yhtiön tontin vieressä, ja liittyminen kaukojäähdytysverkkoon mahdollistaisi mm. huoneistokohtaisen ilmastoinnin.
Kiinteistö- ja rakennustiedot
Yhtiön tontin pinta-ala on 4.013 m2, ja kiinteistötunnus 91-11-320-1. Yhtiön kolmen rakennuksen
yhteinen tilavuus on 39.530 m3. Kiinteistössä on seitsemän porraskäytävää, ja 216 asuinhuoneistoa sekä 11 liikehuoneistoa. Yhtiön asuinhuoneistojen pinta-ala on 8.374,5 m2, ja liikehuoneistojen 684,5 m2.
Yhtiön hallinnassa on entinen talonmiehen asunto D1, säilytyskomerot, pesutupa, kolme saunaa
sekä kolme erillistä väestönsuojaa. Pesutupa on varustettu kolikoilla toimivalla pesukoneella ja
kuivausrummulla. DE-portaiden väestösuojaan on rakennettu askartelutila asukkaille.
Yhtiön kaikki huoneistot on liitetty 10 Mbit tietoliikenneverkkoon, joka on maksutta kaikkien asukkaiden käytettävissä. Asukkaat saavat yhtiöltä halutessaan sähköpostiosoitteen, joka on muotoa
[email protected]. Tietoliikenneoperaattorina on Elisa Saunalahti. Yhtiöllä on omat televisiolähetysten
vastaanotinlaitteet digitaalisten maaverkon lähetysten välittämiseen.
4 (11)
Yhtiön lämmön, veden, ja sähkönkulutus vuosina 2014-2009 ovat kehittyneet seuraavasti:
Lämpö MWh
-ominaiskulutus kWh/m3
-säätilakorjattu kWh/m3
Vesi m3
-vedenkulutus l/hlö/vrk
Sähkö kWh
-ominaiskulutus kWh/m3
Asukasluku 31.12
2014
1.712,7
43,4
47
15.716
156
106.883
2,6
281
2013
1.804,6
45,7
49
17.877
176
105.143
2,6
272
2012
1.897,3
50,0
49
17.483
174
105.957
2,6
283
2011
1.769,5
44,8
50
18.169
186
107.165
2,7
267
2010
2.066,6
52,3
50
19.427
204
110.377
2,8
267
2009
1.951,9
49,4
52
18.285
198
112.372
2,8
254
Yhtiön energiatehokkuusluku vuodelta 2013 on 173, eli luokka D.
Muut asiat
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi 19.11.2014 yhtiön Kaupparekisterin valituslautakunnan hylkäävästä
päätöksestä tekemän valituksen, joka koski yhtiökokouksen 31.3.2009 tekemää yhtiöjärjestyksen 6
§:n lämminvesimaksun perusteen täsmentämisestä yhtiöjärjestyksessä. Ratkaisu voi tehdä yhtiöjärjestyksen pienetkin muutokset hyvin vaativiksi, kun yhtiöjärjestysmuutosten yhteydessä tarkastetaan koko yhtiöjärjestyksen asunto-osakeyhtiölain mukaisuus.
Yhtiöjärjestyksen vastikkeiden maksamista koskevien kohtien muuttaminen vaatinee raskaan selvitystyön, ja voi olla mm. korostetun yksimielisyysvaatimuksen (yhtiöjärjestyksen 15 §) vuoksi käytännössä mahdotonta. Päätös voi asettaa yhtiön erikoiseen asemaan: Ympäristöministeriö vaatii
lvv-kunnostusten yhteydessä asennettaviksi vesimittarit kaikkiin huoneistoihin, mutta yhtiöllä ei
ole yhtiöjärjestyksen mukaisia edellytyksiä vesimaksun perimiseksi. Korkein hallinto-oikeus toteaa
kuitenkin päätöksensä perusteluissa, että ”Merkinnän tekemisen epäämisessä ei ole kysymys siitä,
ettei asunto-osakeyhtiössä sinänsä saisi periä kulutukseen perustuvaa vesimaksua”.
Helsingin kaupungin Yleisten töiden lautakunta käsitteli kokouksessaan 11.11.2014 Neljännen linjan katusuunnitelmaa yhtiön tontin kohdalla. Yleisten töiden lautakunta hylkäsi katusuunnitelman
yksimielisesti.
Yhtiön hallitus oli esittänyt suunnitelmasta lausuntonsa, jonka mukaan katusuunnitelma ei ollut
hyväksyttävissä. Yhtiön vuonna 1999 Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnalle jättämässä esityksessä ajoradan ja jalkakäytävän väliin olisi alueen aiemman asemakaavan mukaisesti rakennettu istutusalue, joka olisi toiminut melu-, pienhiukkas- ja valoesteenä. Istutusalue olisi samalla toiminut talvisena ajorata- ja jalkakäytävälumien säilytyspaikkana. Kun autojen pysäköinti olisi viety
kauemmas rakennusten päädyistä, olisi loppunut myös uhka kattolumien putoamisesta autojen
päälle. Katusuunnitelma olisi toteuttanut em. asioista ainoastaan pysäköintipaikkojen siirron.
Yhtiön asukasluettelossa 31.12.2014 oli 281 asukasta (31.12.2013 asukkaita 272). Vuoden aikana
ovat 10 asuinhuoneiston (vuonna 2013 kahdeksan asuinhuoneistoa) hallintaan oikeuttavat osakkeet vaihtaneet omistajaa.
Yhtiön verkkosivuilta www.linjalla.fi löytyy asukasohjeita, ja mm. yhtiön historia vuosilta 19622012. Ohjeet ja lomakkeet muuttoilmoituksia ja huoneistojen muutostöistä tehtävän ilmoituksia
varten ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilta.
Yhtiöllä on päivitetty pelastussuunnitelma. Yhtiön suojelujohtaja on Päivi Junkkari. ABC-suojanvalvoja on Jouni Mättö, DE-suojan Marianna Timperi ja FG-suojan Maarit Stenfors.
Helsingissä helmikuun 17. päivänä 2015
Hallitus