kotiviesti 4A syksy 2015

Särkiniemen koulu 4A
Tervehdys sinne koteihin! Kesälomat on vietetty ja pääsemme aloittamaan neljännen luokan!
4A luokassa on 19 oppilasta, joista tyttöjä on 5 ja poikia 14. Käsityötunneilla oppilaat on jaettu ryhmiin.
◦
◦
Koulua on torstaina 13.8. 9-12.00 ja perjantaista 14.8. alkaen menemme jo lukujärjestyksen
mukaan.
Lapsilla on hyvä olla mukavat sisäkengät tai tossut. Muista nimikoida ne ja myös muut koulussa
käytettävät vaatteet.
◦ Näin kouluvuoden alussa kerron ja kertaan myös hieman luokkamme peruskäytänteitä, suurin
osa on tuttuja, mutta uusiakin asioita on tähän listaan tullut:
 Keskiviikkoisin toimin yhtenä Kuopion alueen ICT-tukihenkilöistä. Tämä tarkoittaa sitä, että
tällöin en opeta varsinaisia luokkatunteja, vaan kierrän eri kouluilla ohjaamassa ja
opastamassa muita opettajia ja oppilaita digitaalisen maailman saloihin. Ota tämä huomioon,
mikäli lapsesi joutuu olemaan poissa keskiviikkona esim. sairauden vuoksi. Tällöin laita
poissaoloilmoitus Wilmassa suoraan myös oppilasta opettaville opettajille. Kiireettömät asiat
voitte ilmoittaa normaalisti minulle, kuten tähänkin asti.
 Wilma: Särkiniemen koulussa ja myös 4A-luokassa Wilma- portaali on ensisijainen
yhteydenpitoväline. Osoite: https://wilma.kuopio.fi/ Wilmaan pääset myös kätevästi koulun
kotisivujen kautta. Kaikki pikaiset tiedotteet laitan Wilman kautta ja sen kautta on kätevä
ottaa minuun yhteyttä sekä toisinpäin. Luen Wilman vähintään kerran päivässä ja vastaan
viesteihin mahdollisimman pian. Lasten hammaslääkärikäynnit ja muut vastaavat asiat
kannattaa kuitenkin ilmoittaa mahdollisimman ajoissa; edellisenä iltana laitettu
Wilma- viesti ei minua tavoita ajoissa.
 Poissaolot: Poissaolot sairastapauksissa on hyvä ilmoittaa Wilmassa tai tekstiviestillä, jotta
en turhaan hätäile aamulla oppilaan puuttumisesta. Huom. keskiviikot.
 Yhteydenpito: Minut saa parhaiten kiinni koulupäivän aikana välitunneilla (8.45-9.00, 9.4510.00, 11.45-12.15, 13.00-13.15) suoraan kännykästä numerosta 0447184657. HUOM!
Numero on vaihtunut, koska jokainen Särkiniemen opettaja sai työkännykän. Muut
numerot löytyvät koulun kotisivujen ”Yhteystiedot” -kohdasta.
 Arviointikeskustelut: Välitodistus korvataan 4. luokalla arviointikeskustelulla. Ilmoitan
aikataulun tarkemmin myöhemmin.
 Viestikansio: Oppilaat saavat omat viestikansiot, jossa kulkevat kätevästi tällaiset isommat
paperiviestit sekä esimerkiksi monisteet, testit ja kokeet. Laadin kuukausittain
kuukausitiedotteen, jossa ilmoitan kokeet, tapahtumat ja muut muutokset koulun arjessa.
 Kirjat: Kirjat kannattaa päällystää, jotta ne pysyvät siistinä. Päällystämiseen suosittelen
läpinäkyvää kontaktimuovia, jotta kirjat on helppo tunnistaa ja esimerkiksi matematiikan
kirjassa tarvitsemme käyttää viimeistä sivua, joten sitä ei tule peittää.
 Läksyt: Merkitsen läksyt luokan kotisivuille nettiin. Läksysivulle voi laittaa myös kirjanmerkin
tai klemmarin, jotta läksy löytyy kotona/koulussa helpommin. Unohtuneet kotitehtävät
merkitsen Wilmaan tuntimerkintöjen kohdalle. Mikäli unohduksia alkaa tulla useita, voidaan
oppilas määrätä jäämään tekemään tekemättä jääneet tehtävät koulun jälkeen tai velvoittaa
tulemaan tekemään ne jonakin aamuna. Aiemmin läksyt on hoidettu hyvin, jatketaan
samaan malliin!
 Koulupäivä: Koulun pihalle ei kannata tulla aamulla liian aikaisin. Koulu alkaa kellon
soidessa pari minuuttia ennen tasatuntia. Ruokailu on koulussamme liukuen, eli oppituntien
10.00-12.00 välissä on oppilailla oma ruokailuaika. Ruokailuaika on melko lyhyt (15-20min),
koska oppitunti jatkuu ruokailun jälkeen. Lukujärjestys on muuttunut siten, että 10-11.45
tuntien välillä ei ole välituntia ja klo 11.45-12.15 on pitkä välitunti.
 Lukujärjestyksestä: Neljännellä luokalla lukujärjestykseen merkityt tunnit ovat ns. kiinteitä,
joten lukujärjestyksen mukaan mennään pääsääntöisesti. Mikäli lukujärjestykseen tulee
merkittäviä muutoksia, pyrin niistä ilmoittamaan etukäteen. Lapsenne lukujärjestyksen
näette myös Wilman kautta. 4A-luokan opettajina toimivat itseni lisäksi Johanna Hämäläinen
(liikunta), Panu Launonen (musiikki), Maija Ollila (tekstiilikäsityö), Anu Isoahde (Marja
Tarmorannan sijainen, elämänkatsomustieto.), Reetta Bizet (Uskonto, englanti ja
kuvaamataito).
 Tukiopetuksesta: Tukiopetusta annan tarvittaessa. Ilmoitan siitä etukäteen, mikäli
tukiopetus tapahtuu koulupäivän ulkopuolella ja vaikuttaa lapsen koulupäivän pituuteen.
 Nettisivut: Särkiniemen koulun uudet nettisivut löytyvät osoitteesta
https://peda.net/kuopio/p/sarkiniemi . Sieltä löytyy erittäin hyödyllistä tietoa koskien lapsenne
koulunkäyntiä, mm. 4A- luokan oma sivu, jolle päivitän 4A:n ajankohtaisia asioita ja läksyt.
Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli jokin asia on epäselvä tai muuten vaan
askarruttaa! Puhelimitse minut saa kiinni arkisin 8-16 välillä!
Iloista kouluvuotta toivottelee
Juho Laitinen
luokanopettaja
[email protected]
044-7184657