RUNGON KOULU

2012/2013
RUNGON KOULU
Koulunkäyntiopas
Syyskuu 2012
RUNGON KOULU 2012-2013
Lukuvuosi 2012-2013
Työ- ja loma-ajat lv. 2012-2013
Perusopetus
Syyslukukausi 2012
tiistai 14.8. – perjantai 21.12.2012
Syysloma to 18.10 - su 21.10.2012
Joulujuhla ke 19.12 klo 18.00
Kevätlukukausi 2013
maanantai 7.1. - lauantai 1.6.2013
Talviloma ma 18.2. - su 24.2.2013 (vko 8)
Kevätjuhla ti 28.5 klo 18.00
Kouluaamu
Valmistaudu huolella

Pakkaa tavarat ja koulutarvikkeet koulureppuusi jo edellisenä
iltana. Muista myös liikuntavarusteet: pyyhe, sopivat jalkineet,
vaihtovaatteet. Varmista vielä, että kaikki läksyt on tehty.

Kouluun voit ottaa myös välipalaa (pitkänä koulupäivänä)
opettajan ohjeiden mukaan.

Syö riittävä aamiainen ja lähde ajoissa matkaan.

Muista sään mukainen varustus.
Koulumatka
Koulumatkalla ja koulun siirtymistilanteissa noudatetaan
liikennesääntöjä ja koulusta saatuja ohjeita. Koulumatkalla
noudatetaan myös hyviä käytöstapoja.
Toiveena on, että lapset kulkisivat itse koulumatkansa.
Autoliikenteessä koulun pihalla on aina omat vaaransa.
Rungon koulun oppilaista suurin osa kulkee koulumatkan joko
pyörällä tai jalan. Koulumatka tulee suunnitella oppilaalle
mahdollisimman turvalliseksi. Erityisesti tulee huomio kiinnittää
liikennesääntöjen noudattamiseen sekä kevyen liikenteen väylien ja
alikulkujen käyttämiseen. Jos oppilas tuodaan autolla kouluun, hänet
tulee tuoda alapihalle parkkipaikalle, eikä vanhan koulun pihaan tai
risteykseen. Lasten hyvinvoinnin kannalta on hyvä kulkea
koulumatka joko kävellen tai pyörällä.
Pyöräillessä käytetään aina pyöräilykypärää ja pimeällä valoja sekä
kävellessä heijastinta.
Polkupyörät pidetään niille osoitetuissa paikoissa eikä niihin kosketa
koulupäivän aikana.
Koulussamme suositellaan pyöräilyn aloittamista aikaisintaan toisen
luokan keväällä polkupyöräkortin suorittamisen jälkeen.
Koulu oppimisympäristönä
Rungon koulussa on n.160 oppilasta. Koulun tilojen ja välineiden
kunnossapito on koko kouluyhteisön yhteinen asia. Jokainen voi
omalla käytöksellään vaikuttaa koulutilojen siisteyteen ja koulussa
viihtymiseen.
Luokkiin tullaan luokkien omia kulkureittejä ja kengät jätetään
siististi telineisiin tai kuramatolle. Sisällä ei kuljeta kengät jalassa.
Lakit ja takit laitetaan naulakkoon omille paikoilleen. Koulussa voi
käyttää sisäkenkiä. Kaikki varusteet on hyvä nimikoida.
Jokainen huolehtii koulukirjoista ja välineistä asiallisesti. Oppilas on
vastuussa hänelle annetusta oppimateriaalista ja koulussa
käytettävistä välineistä. Vanhemmat ovat korvausvelvollisia, mikäli
oppilas huolimattomuudellaan tai väärinkäytöllään vahingoittaa
koulun omaisuutta.
Arviointi
Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua
sekä kehittämään oppilaan edellytyksiä itsearviointiin.
Perusopetuslain 22 §:n mukaan oppilaan oppimista, työskentelyä ja
käyttäytymistä tulee arvioida monipuolisesti.
Arvioinnin perusteet ja kriteerit on yksityiskohtaisesti määritelty
perusopetuksen opetussuunnitelmassa.
Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kuvata,
miten hyvin oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut
tavoitteet. Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta (arvosana 8)
määrittelee sen tieto- ja taitotason, joka on oppilaan arvioinnin
pohjana. Tarkemmat oppiainekohtaiset tavoitteet ja kriteerit löytyvät
OPS:ta Kaarinan kaupungin kotisivuilta.
Työskentelyn arviointi
Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia.
Arviointi kohdistuu oppilaan taitoon suunnitella, säädellä, toteuttaa
ja arvioida omaa työtään. Arvioinnissa otetaan huomioon myös,
miten vastuullisesti oppilas työskentelee ja miten hän toimii
yhteistyössä toisten kanssa. Työskentelytaitoja arvioidaan erikseen
vain kolmella ensimmäisellä luokalla. Työskentely vaikuttaa aina
opiskeltavan aineen arvosanoihin luokilla 4-6. Kolmella
ensimmäisellä luokalla on sanallinen arviointi ja luokilla 4-6 on
käytössä numeroarviointi.
Hyvien työtapojen (8) kriteereitä
Oppilas
- työskentelee aktiivisesti ja keskittyen
- osallistuu ja on kiinnostunut opiskelusta
- tekee huolella tehtävänsä ja huolehtii välineistään ja ympäristöstä
parhaan kykynsä mukaan
- kykenee työskentelemään itsenäisesti
- ryhtyy työhön, pyytää tarvitessa apua , tekee työnsä loppuun ja
arvioi työskentelyään
- osallistuu rakentavasti yhteiseen työhön, kantaa vastuuta ja
arvostaa toisten työtä
Käyttäytyminen
Käyttäytymisen arviointi kohdistuu siihen, miten hyvin oppilas
ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön sekä noudattaa sovittuja
sääntöjä.
Hyvän käytöksen(arvosana 8) tavoitteita: Oppilas käyttäytyy
soveliaasti, kykenee yhteistyöhön, kykenee auttamaan ja tukemaan
muita, ei osallistu kiusaamiseen, käy koulua säännöllisesti ja
noudattaa koulun sääntöjä.
Poissaolot
Kaikki poissaolot selvitetään.
Kaikki poissaolot kirjataan Wilma-järjestelmään, johon huoltajilla on
pääsy internetin kautta. Muut kuin sairauspoissaolot on sovittava
etukäteen. Luokanopettaja voi myöntää oppilaalle hyväksyttävästä
syystä luvan poissaoloon enintään kolmeksi päiväksi. Rehtori voi
myöntää hyväksyttävästä syystä pidemmän vapautuksen
koulunkäynnistä.
Kaarinan kaupungissa suositellaan peruskoululaisten huoltajille
lomamatkojen sijoittamista koulujen loma-aikoihin.
Oppilas ja huoltaja ottavat itse selville poissaolon aikana opiskellut
asiat ja tehtävät ja huolehtivat niiden tekemisestä.
Koulun työaika, oppitunnit, läksyt ja koulun
käytänteet
Oppitunneille tullaan ajoissa tarvittavat kirjat ja välineet mukana ja
kotitehtävät tehtynä.
Oppitunnit
Oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Jokainen myöhästelijä ja
kotitehtävien laiminlyöjä kuluttaa aikaa sekä opettajalta että muilta
oppilailta.
1. Välituntikellon soitua kokoonnutaan luokittain jonoihin oman
sisääntulo-oven eteen.
2. Oppitunnille saavutaan poikkeuksetta ajoissa, välittömästi
oppituntien ilmoitettuna alkamisajankohtana.
3. Mikäli oppilas myöhästyy oppitunnilta, tulee hänen selvittää
myöhästymisen syy tunnin opettajalle.
4. Toistuvista myöhästymisistä seuraa rangaistus. Rangaistuksesta
ilmoitetaan aina kotiin.
Unohdukset
Ensimmäisellä luokalla harjoitellaan koulun käytänteitä ja työtapoja.
2.-6.lk oppilaat suorittavat läksyunohdukset opettajan kanssa
sovitulla tavalla. Unohdukset merkitään aina Wilmaan
Perjantaisin on läksytunti klo 12-14 välisenä aikana. Oppilas, jolla
on toistuvasti unohduksia, jää opettajan kehotuksesta tekemään
läksyt valvotusti.
Työrauha
Jokaisella oppilaalla on oikeus rauhalliseen ja oppimista tukevaan
oppimisympäristöön. Oppitunneilla toimitaan opettajan johdolla ja
noudatetaan hyvää ja toiset huomioivaa käytöstä. Hyvässä ja
turvallisessa oppimisympäristössä jokaisella on mahdollisuus
kykyjensä mukaiseen oppimiseen.
Työrauhan rikkominen
1. Jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen, oppimista tukevaan
oppimisympäristöön.
2. Tunnilla opetusta häiritsevä oppilas voidaan poistaa luokasta.
Luokasta poistamisesta ilmoitetaan aina kotiin.
3. Toistuvasta oppitunnin häirinnästä voidaan määrätä rangaistus.
Järjestyssääntöjen rikkominen
Järjestyssääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus, joka voi olla esim.
nuhtelu/kasvatuskeskustelu tai jälki-istunto. Rangaistuksesta
ilmoitetaan aina kotiin.
Mikäli tilanne häiriöttömän opiskelun ja sääntöjen noudattamisen ei
rangaistuksista huolimatta kohene, luokanopettaja keskustelee asiasta
vanhempien kanssa.
Tukiopetus ja koulun tukitoimet
Tukiopetusta annetaan koulussa opinnoissaan tilapäisesti jälkeen
jääneille oppilaille. Oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu säännöllisesti
tai tarvittaessa käsittelemään oppilaiden koulunkäyntiin liittyviä
asioita. Työryhmään kuuluu luokanopettaja, erityisopettaja(t),
terveydenhoitaja ja rehtori sekä tarvittaessa muita asiantuntijoita
kuten koulupsykologi, koulukuraattori ja sosiaalityöntekijä.
Tilapäisesti opinnoissaan jälkeen jääneellä oppilaalla on oikeus
tukiopetukseen. Tukiopetusta voidaan antaa lukujärjestyksen
ulkopuolella ennen varsinaisten oppituntien alkua tai koulupäivän
päätyttyä tai vaikka samanaikaisopetuksena koulutuntien aikana.
Tukiopetus on oppilaan oikeus ja koulun velvollisuutena on varata
riittävät resurssit tukiopetuksen järjestämiseksi. Koulutyöstä
lomamatkan ajaksi vapautettu oppilas ei ole suoraan oikeutettu
saamaan tukiopetusta. Koulupäivän ulkopuolella annettavasta
tukiopetuksesta ilmoitetaan oppilaan huoltajalle.
Oppitunneilla on mahdollisuus aina pyytää apua tai tukea opettajalta,
mikäli oppiminen tuntuu vaikealta. Erityisopettaja tukee oppilasta
oppimiseen liittyvissä ongelmissa.
Koulussamme on tänä lukuvuonna käytössä resurssiopettaja, jolla ei
ole omaa luokkaa, vaan hän on muiden luokkien käytössä joko
samanaikaisopetuksessa tai pienemmän ryhmän opetuksessa.
Mikäli perhe tai oppilas tarvitsee erityistä oppilaan koulunkäyntiin
liittyvää tukea, kutsutaan koolle oppilashuoltotyöryhmä. Tästä
informoidaan vanhempia etukäteen.
KiVa koulu ja KeKe
KiVa -kouluohjelma on uusi kiusaamista ennaltaehkäisevä ja
vähentävä toimenpideohjelma. Rungon koulu on syksystä 2009
alkaen ohjelmassa mukana. KiVa tarkoittaa kiusaamisen vastainen
tai kiusaamista vastustava.
Ohjelma sisältää 10 oppituntia, virtuaalisen oppimisympäristön ja
paljon muuta käytännönläheistä ja monipuolista materiaalia.
Kevätlukukaudella oppilaat vastaavat nimettömästi
tilannekartoituskyselyyn KiVa-sivustolla.
Lisäksi käynnissä on Kestävä kehitys-projekti, jonka
painopistealueina ovat jätteensynnyn ehkäisy sekä henkilöstön ja
oppilaiden hyvinvointi.
Kirjasto ja lukeminen
Koulun kirjasto on avoinna tiistaisin klo 10.00-10.45. Siellä on myös
käsikirjasto tiedon etsimistä varten.
Oppilaiden kannattaa käyttää kirjastoa. Sinne tulee myös ajoittain
uusia kirjoja.
Oppilaita kannustetaan lukuharrastukseen yhteistyössä Piikkiön
kirjaston kanssa lukudiplomi-ohjelman avulla.
Kodin ja koulun yhteistyö
Yhteydenpito
Yhteydenpitovälineinä koulun ja kodin välillä ovat Wilma,
sähköposti ja erilliset tiedotteet. Kiireellisissä asioissa kannattaa
käyttää henkilökunnan työpuhelinnumeroita.
Vanhempien tapaamiset
Koulu järjestää joko koko koulun vanhempainillan tai luokat
järjestävät oman luokan vanhempainillan. Joka luokalla tarjotaan
myös mahdollisuus keskusteluihin oppilaan, huoltajan ja opettajan
kanssa ns kolmikantakeskustelu.
Sinisiivet
Jatkamme hyvin toimivaa yhteistyötä Rungon koulun
vanhempainyhdistys Sinisiipien kanssa. Yhdistys toimii Rungon
koulussa vahvana taustatukena järjestämällä erilaisia tempauksia,
tapahtumia ja vanhempainiltoja. Sinisiivet on myös antanut koululle
aineellista tukea mm .kustantamalla kuljetuksia ja ostamalla
tarvikkeita. Henkilökunnan yhdyshenkilönä toimii tänä lukuvuotena
Sari Kemell.
Kouluruokailu
Ruokailu tapahtuu kahdessa vuorossa porrastetusti. Ruokailu on
tarkoitettu rauhalliseksi ja rentouttavaksi tapahtumaksi keskellä
koulupäivää.
Ohjeita kouluruokailua varten:
1. Syö riittävästi mutta älä ahnehdi. Joitakin kouluruokia on
mitoitettu tietty maksimimäärä oppilasta kohden. Syö kaikki, mitä
otat ja maista kaikkia ruokia. Muista myös salaatti.
2. Leipä voidellaan vasta omalla paikalla. Huolehdi, että kauhat ja
salaatinottimet eivät tipu ruoan joukkoon.
3. Liiku ruokalassa rauhallisesti ja vältä kovaäänistä keskustelua.
Isossa tilassa äänillä on tapana voimistua.
4. Jätä paikkasi aina siistiksi, työnnä/nosta tuoli pöydän alle ja
palauta astiat niille kuuluville paikoille.
Koulun kerhot
Koulun kerhoista ilmoitetaan myöhemmin. Lukuvuonna 2012-2013
on tarkoituksena keskittyä musiikki- ja kädentaitokerhoihin.
Tieto- ja viestintätekniikka Rungon koulussa
Koulussa tekniikka on oppimista varten.
Tietotekniikka koulussa
Tietokoneiden ja internetin käyttö koulussa eroaa vapaa-ajan
käytöstä painottuen hyötyohjelmien käyttöön ja tiedon etsintään sekä
oppimisympäristön käyttöön oppimisvälineenä.
Koulun tietokoneiden käyttöohjeet:
1. Tietokoneet koulussa ovat oppimista ja opiskelua varten.
2. Koulun koneita käytetään opettajan antamalla luvalla.
3. Koulun koneita ei käytetä tarpeettomaan internetissä
surffaamiseen, irkkaamiseen ja pelien pelaamiseen (poikkeuksena
oppimispelit).
4. Oppilas voi myös saada koneiden käyttökiellon määräajaksi.
Matkapuhelimet koulussa
Useilla oppilailla on käytössään henkilökohtainen matkapuhelin.
Puhelinta ei tarvita koulutyössä, joten sen kouluun ottaminen ei ole
välttämätöntä.
Halutessaan oppilas voi ottaa puhelimen kouluun omalla vastuullaan,
mutta puhelin on pidettävä oppituntien aikana äänettömänä.
Puhelinta ei käytetä tarpeettomasti oppitunneilla ja sen käyttöön
pyydetään opettajan lupa. Toisista otettuja kuvia tai videoita ei saa
laittaa mihinkään julkaisuihin.
Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhoitajan vastaanotolla voi käydä akuuteissa
tilanteissa suoraan, muuten suositellaan ajan varaamista puhelimitse.
Terveydenhoitaja ottaa vastaan oppilaita maanantaisin ja torstaisin
klo 7.30-15.30. Koululääkäri ottaa vastaan sopimuksen mukaan.
Lähetteen lääkärille saa terveydenhoitajalta.
Järjestyssäännöt
RUNGON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Näiden sääntöjen tarkoituksena on taata kaikille koulussa oikeus häiriöttömään,
turvalliseen, miellyttävään ja tulokselliseen opiskeluun ja työskentelyyn.
1. Pysyn koulun alueella koulupäivän aikana. Syksyllä ja keväällä
jalkapallokenttä on välituntialuetta 3.-6. luokilla, mutta talvikaudella ei.
Jalkapallokenttä on käytössä 9.35 ja 12.00 alkavilla välitunneilla.
2. Koulun pihalla ja sisätiloissa käyttäydyn rauhallisesti ja muut huomioon
ottaen. Välitunnit vietän ulkona.
3. En koske pyöriin välitunneilla enkä pyöräile koulun piha-alueella koulupäivän
aikana. Koulumatkalla ja siirtymistilanteissa käytän pyöräilykypärää ja noudatan
liikennesääntöjä ja hyviä tapoja.
4. En heitä kiviä, lumipalloja, marjoja, omenoita yms.
5. Ruokailuun menen rauhallisesti ja ruokalassa keskustelen hillitysti.
6. En tuo kouluun soittimia, pelikoneita enkä pelejä. Käytän kännykkää
kouluaikana vain opettajan luvalla. Koulu ei vastaa edellä mainittujen laitteiden
rikkoutumisesta koulussa.
7. Huolehdin koulun siisteydestä ja omaisuudesta. Vaatteet ja kengät pidän
hyvässä järjestyksessä. Sitoudun palauttamaan koulun kirjat hyvässä kunnossa.
8. En häiritse oppituntia enkä käyttäydy sopimattomasti. En pilkkaa, kiusaa enkä
kiroile.
9. En tuo kouluun mitään yleiselle turvallisuudelle vaarallisia esineitä.
10. Huolehdin koulutehtävien tekemisestä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Huolehdin, että kaikki tarvittavat välineet ovat valmiina tunnin alkaessa.
11. Saavun kouluun ja oppitunneille ajoissa. Jos myöhästyn, selvitän asian
viipymättä opettajan kanssa.
Jokaisen kouluyhteisössä toimivan on noudatettava Suomen lakia ja asetuksia.
Kaikki oppilaat ja koulun henkilökunta valvovat näiden sääntöjen noudattamista.
Lisäksi näitä sääntöjä voidaan täydentää tarvittaessa erityisohjeilla.
Rungon koulun puhelinnumeroita
Sähköpostiosoitteet Kaarinan kaupunkiin:
[email protected]
Rehtori Jyrki Leppäniemi (6b)
050-467 9894
Opettajainhuone
02-588 4323
Alander Kirsi-Marja(terveydenhoitaja)
050-5954014
Fagerlund Marjo(siistijä)
050-5659383
Haahtio Annika(keittiö)
040-5663119
Harakanpesä (ip-kerho)
050-4110132
Hupponen Annemari(KKA)
050-4907770
Hämäläinen Risto(5.lk)
050-5623379
Ikäheimonen Minna (KiVa-tiimi eo)
050-4110149
Kemell Sari (6a)
050-3145344
Knuuttila Sari (resurssiopettaja)
050-3145345
Kryssi Tiina(KiVa-tiimi, eo pr1)
050-4110143
Kulo Merja (ip-kerho)
040-5059111
Lappi Vesa(kiinteistöhuolto)
050-5432107
Lehtinen Maija-Liisa (3.lk)
050-3145292
Masalin Teija(KKA, ip-kerho)
0400-978837
Nissilä Topi (4.lk)
050-4691131
Paloheimo Riitta(koulukuljetukset)
02-5884201
Parikka Päivi (1.lk)(vararehtori)
050-3145347
Rantanen Tiina (2.lk)
050-3145346
Rapo Tarja (siistijä)
Reiman Nina(koulupsykologi)
050-3405290
Sillantaka Pinja(koulukuraattori)
050-3732673
Takkinen Juho(siviilipalvelusmies)
050-3424877
Yliportimo Arja (EN ja RU)
050-3146182