HUS:n taidetoimikunnan vuosi 2014

TAIDETOIMIKUNTA
HUSLABin Kampin toimipisteeseen sijoitettu Taitelija Markku Pääkkösen teos Iloni (öljyväri ja akryyli mdflevyille), 1993, on esimerkki HUS:n tiloihin vuonna 2014 tallennetuista teoksista.
HUS:n taidetoimikunnan vuosi 2014
HUS:n taidetoimikunta on perustettu edistämään taiteen ja kulttuurin monipuolista käyttöä
osana potilaiden hyvinvointia ja hoitoa. Vuosi 2014 oli taidetoimikunnan toinen
toimintavuosi.
Taidehankintoihin varattiin HUS:n talousarviossa yhteensä 200 000 euroa. Puolet siitä
sisällytettiin kiinteistöjen uudisrakennus- ja peruskorjausmäärärahoihin, ja tavoitteena on
integroida taide prosenttiperiaatteen mukaisesti yhä kiinteämmin osaksi
sairaalaympäristöjen rakentamista.
Taidetoimikunnan toiminnassa oli vuonna 2014 kolme päälinjaa: Kasvattaa tietoisuutta
julkisten tilojen taiteen ja erityisesti parantavan taiteen merkityksestä, kartuttaa HUS:n
taidekokoelmaa teosten ostamisen, deponoinnin ja erilaisten yhteistyöhankkeiden kautta
sekä lisätä HUS:n henkilöstön kiinnostusta parantaa hoito- ja työympäristöä myös taiteen
keinoin.
Seminaarista tietoa mm. prosenttiperiaatteesta
HUS:n taidevuosi käynnistyi 23.1.2014 järjestelyllä iltapäiväseminaarilla, johon osallistui satakunta
henkilöä: taidealan toimijoita, kuntapäättäjiä ja HUS:n henkilöstöä. Seminaarin otsikko oli Taidetta
sairaaloihin, ja keskeisenä aiheena oli prosenttiperiaate julkisessa rakentamisessa.
(Seminaarin ohjelma liitteenä 1.)
Seminaarin esitelmiin voi tutustua HUS:n nettisivuilla (http://www.hus.fi/hus-tietoa/hallinto-japaatoksenteko/toimielimet/Sivut/Taideseminaari-tammikuussa-2014)
Yhteistyötä taiteen kouluttajien ja opiskelijoiden kanssa
Jo syksyllä 2013 käynnistynyt yhteistyö Kuvataideakatemian kanssa Parantava taide -projektin
merkeissä jatkui koko vuoden. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat sairaalaympäristöön,
Kolmiosairaalaan, Meilahden sairaaloiden aulaan ja tunneliverkostoon. Hankkeen tuloksena syntyi
kahdeksan hyvin erilaista teosta (luettelo liitteenä 2). Merkittävää on myös hankkeen myötä
syntynyt nuorten taiteilijoiden ja sairaalan vuorovaikutus.
Taidetoimikunta tuki hanketta, jossa Jorvin sairaalan pääsisäänkäynnin ulkoramppiin haettiin
elävöitystä taideprojektilla. Hanke toteutettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston taiteen laitoksen kanssa,
ja Jorvin taidetoimikunta toteutettavaksi valitsi opiskelija Kaarina Tammiston teoksen Nauha.
Kaarina Tammiston teos Nauha toteutettiin Jorvin sairaalan ulkoramppiin.
Taidemäärärahaa ja tauluja HUS:n työyksiköille
Keväällä taidetoimikunta julisti intranetissä avoimen taidemäärärahahaun kaikille HUS:n
työyksiköille lupauksella jakaa kolmelle parhaan suunnitelman tehneelle 5000 euroa kullekin oman
suunnitelman toteuttamiseen. Hakuun vastasi kaiken kaikkiaan 14 työyhteisöä, joilla oli kaikilla
hyvä, perusteltu suunnitelma potilastilojen viihtyvyyden parantamiseksi. Toimikunta päätti korottaa
palkintosumman 20 000 euroon, ja näin voitiin toteuttaa kahdeksan hanketta, joille kullekin
myönnettiin 2 500 euroa. Muiden hakijoiden toiveita voitiin täyttää luovuttamalla yksiköille tauluja
HUS:n taidekokoelmaan hankituista teoksista. (Toteutuneet hankkeet liitteenä 3).
Sokkeloisissa kerrostalotiloissa Tukholmankatu 8:ssa toimivat psykiatrian erityispoliklinikat tilasivat
taidemäärärahalla mm. suoraan porraskäytävien seinille tehtyjä maalauksia.
Jatkona edellisenä vuonna Meilahden sairaala-alueen tunneliverkostossa toteutetulle
graffitimaalausten sarjalle toimikunta tuki yhden graffititeoksen maalaamista Länsi-Uudenmaan
sairaalaan. Se julkistettiin sairaalassa henkilöstön omien teosten esittelyyn varatun taideseinän
vihkiäisten yhteydessä.
Valokuvauskilpailu henkilöstölle
Kesän alussa taidetoimikunta julisti intranetissä kaikille huslaisille avoimen valokuvauskilpailun,
jossa aiheena oli ilo. Kilpailuun osallistui 95 kuvaajaa, joiden kuvista valittiin 18 palkittaviksi.
Palkituista kuvista koottiin syksyllä näyttely Meilahden sairaalan aulaan. Näyttelyn jälkeen kuvat
luovutetaan sijoitettaviksi henkilöstön taukotiloihin osana Tuunaa taukotilasi työhyvinvointikampanjaa.
Taideteoksen hankkiminen Meilahden keskuskalliolle
Taidetoimikunta valmisteli HUS:n hallitukselle esityksen merkittävän ympäristötaideteoksen
hankkimiseksi Meilahden sairaala-alueen keskuskalliolle. Hallitus päätti 13.10.2014, että HUS
järjestää keväällä 2015 kilpailun taideteoksen hankkimiseksi. Taidetoimikunta kutsui kilpailuun
kymmenen taiteilijaa, ja kilpailu päätettiin julkistaa tammikuussa 2015.
Tutustumismatka Tyksin T-sairaalaan ja Karoliiniseen sairaalaan
Toimikunta kävi tutustumassa kahteen prosenttiperiaatetta menestyksellisesti toteuttaneeseen
sairaalaan: Tyksin T-sairaalaan ja Karoliinisen sairaalan uudisrakennuksen, Nya Karolinska
Solnan, taidehankkeisiin.
Ruotsissa julkisen rakentamisen prosenttiperiaatteella on pitkät perinteet; nykyinen Karoliininen
sairaala oli vuonna 1937 uudelleen muodostetun valtion taideneuvoston (Statens Konstråd)
ensimmäinen suuri projekti. Nyt uudessa Nya Karolinska Solnassa rakennushankkeeseen
integroituun taiteeseen on varattu kaksi prosenttia uudisrakennuksen rakentamiskustannuksista.
Uuden sairaalan suunnitelmiin tutustumisen ohella matka oli antoisa verkostoitumisen kannalta, ja
tarkoituksena onkin jatkaa yhteistyötä.
Muotokuvakirja yhteistyössä tiedekunnan kanssa
Taidetoimikunta aloitti HUS:ssa ja sitä edeltäneissä sairaaloissa tehtyjen merkittävien muotokuvien
kartoittamisen tavoitteenaan koota kirja, johon valitaan noin 50 taiteellisesti ja myös kuvatun
henkilön historian kannalta merkittävää muotokuvaa. Kun Helsingin yliopiston lääketieteellisessä
tiedekunnassa oli samoihin aikoihin herännyt ajatus tuoda merkittäviä muotokuvia esiin entistä
paremmin, päätettiin tuottaa muotokuvakirja yhdessä. Työ käynnistyy vuonna 2015 ja valmistuu
arviolta vuonna 2016.
Vanhat sairaalapostikortit näyttelyksi
Taidetoimikunta perehtyi lääkäri-keräilijä Heikki Pihan 30 vuoden ajan keräämään laajaan
vanhojen sairaalapostikorttien kokoelmaan ja päätti, että korteista kootaan näyttely Meilahden
sairaalan aulaan syksyksi 2015. Työ käynnistyi loppusyksyllä ja jatkuu vuonna 2015.
Vuoden 2014 taidehankinnat
Toimikunta kartutti HUS:n taidekokoelmaa sekä ostamalla suoraan kotimaisten taitelijoiden teoksia
että solmimalla merkittäviä deponointi- eli taiteen talletussopimuksia. Sairaaloihin sijoitettavia
grafiikanlehtiä ja maalauksia ostettiin kaiken kaikkiaan noin 100 kpl. Valtaosa on jo sijoitettu
sairaaloihin, osa odottaa peruskorjattavina olevien kiinteistöjen valmistumista.
Esimerkkejä deponoinneista ovat kuvanveistäjä Veikko Nuutisen yhdeksän veistosta, jotka on
sijoitettu Naistenklinikan puistoon, ja taitelija Mauri Favénin teos Sininen portti, joka löysi paikkansa
Kolmiosairaalan aulassa. Taiteilija Markku Pääkkönen deponoi HUS:iin useita teoksia, joita
sijoitettiin mm. HUSLABin Kampin toimipisteeseen, Meilahden sairaaloiden aulaan sekä Lohjan
sairaalaan.
Taidetoiminnan muiden tavoitteiden toteutuminen
Taidetoimikunta on asettanut tavoitteekseen paitsi tuoda taidetta potilaiden ja henkilökunnan
ulottuville, myös kartoittaa ja luetteloida kaikki HUS:n sairaaloissa jo olevat ja niihin hankittavat
teokset. Kaikki teokset on määrä kirjata HUS:n irtaimistoluetteloon, mikä toteutuukin jo suhteellisen
hyvin. Jatkossa tavoitteena on myös kuvata kaikki teokset ja julkaista ne intranetissä. Tämä työ on
vasta alkuvaiheessaan.
Kaksi vuotta toiminut taidetoimikunta on aktiivisuudellaan jo lisännyt niin henkilöstön kuin myös
suomalaisten taidepiirien kiinnostusta taiteeseen sairaalassa. Se näkyy muun muassa sairaalan
yksikköjen lisääntyneenä aktiivisuutena potilaiden hoitoympäristön viihtyvyyden parantamiseksi.
Sairaalan ulkopuolelta tulee kiitettävästi taiteilijoiden ja myös taiteen lahjoittajien yhteydenottoja,
joissa toivotaan HUS:lta kannanottoa joko hankintaan tai taiteen sijoittamiseen.
Lisääntyvän deponoinnin helpottamiseksi luotiin vuoden 2014 lopulla taiteen tallettamisen
sopimuspohja ja tarkistettiin HUS:n irtaimistovakuutuksen määrää siten, että siinä otetaan
huomioon sairaaloihin deponoidut teokset.
Jorvin sairaalassa jo vuosia käytössä ollutta taidenäyttelykäytäntöä soveltaen on myös Meilahden
sairaaloiden aula avattu vaihtuvien taidenäyttelyjen paikaksi. Tilaa voi varata kuuden viikon
jaksoiksi, ja tilavuokra on Jorvin sairaalassa hyväksi koettu yksi teos.
Taidetoimikunnan aktiivisuus tuottaa huomattavan määrän käytännön organisointityötä.
Toistaiseksi työtä tekee taidetoimikunnan sihteeri oman toimensa ohella. Taidetoimikunta katsoo,
että jatkossa toimintaa varten tarvitaan kokopäiväinen koordinaattori.
HUS:n hallitus päätti 13.10.2014, että HUS julistaa kilpailun ympäristötaideteoksen toteuttamiseksi
Meilahden sairaala-alueen keskuskalliolle. Hallituksen päätöksen mukaisesti kilpailuun on kutsuttu 10
taitelijaa, ja ehdotusten on määrä valmistua toukokuun 2015 loppuun mennessä .
22.1.2015/RL
Liite 1, Taidetoimikunnan
vuosikertomus
TAIDETOIMIKUNTA
KUTSU 13.1.2014
TAIDETTA SAIRAALOIHIN -SEMINAARI TORSTAINA 23.1.2014
HUS:n taidetoimikunta aloittaa toisen toimintavuotensa pohtimalla taiteen merkitystä julkisissa
ympäristöissä, erityisesti sairaaloissa. Kutsumme Teidät osallistumaan keskusteluun seminaarissa, jonka
järjestämme torstaina 23.1.2014 klo 16.15 – 20.00. Paikka on Biomedicum Helsinki, luentosali 2, Meilahden
sairaalan kampuksella, osoitteessa Haartmaninkatu 8.
Ennen seminaarin alkamista, klo 15.30 – 16.10, tarjoamme mahdollisuuden pieneen kävelykierrokseen
Meilahden kampuksella. Katsastamme taidetoimikunnan vuoden 2012 hankintoja, joita ovat mm. 100
metriä graffiteja Meilahden tunneleissa ja Vanhojen elokuvien lumoa – elokuvajulisteiden näyttely
Meilahden sairaaloiden aulassa. Kokoontuminen kävelykierrokselle Meilahden sairaaloiden aulassa, infon
luona, Haartmaninkatu 4, klo 15.25.
Siirtyminen Biomedicum Helsinkiin, luentosali 2:een.
16.15 – 16.25 Avaussanat, Ulla-Marja Urho, HUS:n hallituksen puheenjohtaja
16.25 – 16.45 Taidetta sairaaloihin – mistä on kysymys? Ilkka Taipale, HUS:n taidetoimikunnan
puheenjohtaja
16.45 – 17.00 HUS:n taidetoimikunnan ensimmäinen vuosi – mitä on tehty, Riitta Lehtonen,
taidetoimikunnan sihteeri
17.00 – 17.20 Kahvitauko
17.20 – 17.50 Taidetoiminta Tyksissä – promilleperiaate uuden T-sairaalan rakentamisessa; kuvataiteilija
Matti Tainio
17.50 – 18.20 Taide rakentamisen yhteydessä – kokemuksia ja näkökulmia; asiamies Erja Väyrynen,
Ympäristötaiteen säätiö
18.20 – 18.50 Galleria Orton – korkeatasoista taidetta sairaalan arkeen; professori Seppo Seitsalo
18.50 – 19.20 Taidelahjoitukset sairaaloihin; puheenjohtaja Tytti Soikkeli, Helsingin Saskia ry
19.20 – 19.30 Yhteenveto, Ilkka Taipale, HUS:n taidetoimikunnan puheenjohtaja
19.30 – 20.00 Keskustelua ja pientä purtavaa
Tervetuloa!
Ilkka Taipale
HUS:n taidetoimikunnan puheenjohtaja
Pyydämme ilmoittautumista viimeistään 20.1.2014 osoitteella: [email protected]
HUS-kuntayhtymä
Taitetoimikunta
Taidetoimikunnan vuosikertomus 2014
Liite 2
HUS:n ja Kuvataideakatemian Parantava taide -hankkeessa
vuonna 2014 tuotetut teokset
Teos
Tekijä
Status
Matkalla,
Titta Aaltonen
Luovutettu Meilahden tunneli
9/2014
Sokeriaika
Sara Pathirane
Luovutettu Kolmiosairaala,
7/2014
hematologinen os. 7.
14 pientä taulua
Iida Kauppinen
valmis, ei
ripustettu
Kolmiosairaala, hematologian
poliklinikka
Myötätunnon kädet
Teemu Kangas
31.3.2015
Kolmiosairaala
coffee or tea, forever
24 luonnonvärimaalausta
Oskari Tolonen
Ripustus
29.12.
Kolmiosairaala
Nimetön
Tiitus Petäjäniemi
viikko
4/2015
Meilahden tunneli
Nimetön
Tero Niskanen
ehdotus:
31.3.2015
Meilahden sairaalan aula
Nimetön
Johannes Heikkilä
ehdotus:
Kolmiosairaala
valokuvateos
alumiinilevyllä
30.1.2015
Sijoituspaikka