05_Perjantain leirilehti (PDF – 1,5 Mt)

Leirilehti
ROVIO 2015
HELSINGIN PELASTUSLIITTO
UUDENMAAN PELASTUSLIITTO
PERJANTAI 17.7.2015
Nro
5
Akut vaahdon peitossa
Aku -kursseilla oli eilen hauska aamupäivä. He pääsivät uimarannalle
vaahtobileisiin.
Alkukurssilaiset menivät uimaan ja
laskivat pitkin vesiliukumattoa, jonka
pienistä rei’istä suihkusi vettä kuin
minisuihkulähteistä. Kaksi kouluttajaa
soitti musiikkia megafonin avulla ja
kaksi paistoi makkaraa kurssilaisille.
Akut olivat hyväntuulisia koko aamupäivän. Bileiden jälkeen ohjelmassa oli
vesipelastuskurssin järjestämän ainutkertainen näytös, jossa pelastettiin
hukkuva ihminen veden varasta.
Hööki saapui paikalle ja lapsia alettiin
suihkuttaa vaahdolla. Se oli hirmuhauskaa. Monet juoksivat vaahtopistoolin eteen ja muutama jopa jäi seisomaan paikalleen ollakseen yltäpäältä vaahdon peitossa. Jotkut alkukurssilaiset kierivät vaahtohiekkamudassa
ja olivat sen jälkeen pesun tarpeessa.
1
Tänään | Pe 17.7.2015
Synttärit
Teemu Muttonen
Joel Hagström
Anton Suomi
Kauklahden VPK
Asolan VPK
Ventelän VPK
13 v.
14 v.
15 v.
Nimpparit (suom. / ruots. / ort.)
Ossi ja Ossian / Ossian / Aila, Aili ja Teino
Sää (tilanne tänään klo 8.00)
Iltapäivällä:
Illalla:
Yöllä:
Aamulla:
Päivällä:
+Iltapäivällä:
18
+Illalla:
18
+Yöllä:
11
+Aamulla:
15
+Päivällä:
20
+
+
+
+
+
Keittiö tarjoaa…
Iltapala:
Leipäklo 8.00)
Sää (tilanne tänään
Aamupala (la):
Lounas (la):
Päivällinen (la):
Kaurapuuro
Jauhelihakeitto
-
Leirilehti
TKeittiö
EKSTIVIESTIT tarjoaa…
046 843 2199
SIltapala:
ÄHKÖPOSTI
Leipä [email protected]
POSTI
Infoteltta (teltan aukioloaikoina)
Aamupala
(la):
Kaurapuuro
Vastaava
päätoimittaja
Eija
(la):
Jauhelijakeitto
PLounas
ÄÄTOIMITTAJA
Eija
TPäivällinen
OIMITTAJAT (la):
Aurora ja Lea
KANNEN KUVA
Aurora
TAITTO:
Eija
ULKOASU
Hasa
PAINO
Padasjoen kirjapaino
JULKAISIJA
Rovio 2015
Skannaa koodeja älypuhelimesi tai
tablettisi kameralla. Laitteeseen
pitää olla asennettu QR-sovellus.
Lähetä meille juttuvinkki
Lehdet luettavissa netissä
2
Tarinat Ufosta vellovat
- puolustusvoimat kävivät tutkimassa asiaa
Naamioinnin tarkoituksena on saada
auto näyttämään mahdollisimman
vähän autolta varsinkin ilmasta katsottuna.
Varusmiehet harjoittelivat ajoneuvon
naamiointia leirialueen naapurissa.
Tarinat leirialueella mahdollisesti
liikkuvasta ulkoavaruuden tulokkaasta
ovat herättäneet puolustusvoimien
mielenkiinnon. Torstai-iltana armeijan
yksikkö suoritti leirialueella läpimarssin varmistaakseen leiriläisten turvallisuuden. Koska UFOa ei marssin aikana
havaittu, sotilaat käyttivät tilaisuutta
hyväkseen ja esittelivät kalustoaan
kiinnostuneelle yleisölle. ”Ilman muuta oli mukavaa pysähtyä esittelemään
autoja” joukon edustaja toteaa.
”Kanttiinin leirimunkitkin ovat todella
hyviä”.
Mahdolliseen kohtaamiseen vieraan
elämänmuodon kanssa prikaatin väki
valmistautui ajoneuvonkäsittelyharjoituksilla leirialueen naapurissa. Kuljettajat harjoittelivat muun muassa konttien siirtelyä eli ”konttijumppaa” ja
ajoneuvon naamiointia.
Leirialueen tarkistettuaan yksikkö esitteli
puolustusvoimien ajokalustoa leiriläisille.
Upinniemestä paikalle saapunut yksikkö toi mukanaan seitsemän ajoneuvoa, maastokuorma-autoista ajoneuvoyhdistelmiin. Varusmiespalveluksen jälkeen kuljettajilla on ammattipätevyys kuljetusalan työtehtäviin.
Teksti ja kuvat: Lea
3
Törmäys lentokentällä
Kello 17.33 tulitaistelijoiden ryhmät 2 ja 3 ja ensiavunjatkokurssin
ryhmät 3 ja 6 saivat keskisuuren
liikenneonnettomuuskeikan, 203
A. Toinen henkilöauto oli törmännyt toisen henkilöauton kylkeen.
Kun yksiköt olivat saapuneet kohteeseen, toisesta höökistä tehtiin
perusselvitys, koska auto, jonka
kylkeen ajettiin, savusi. Sen sisällä
oli jumissa kaksi potilasta, joista
toinen meni pian tajuttomaksi.
Kylkeen ajaneen auton kuljettaja
todettiin pian elottomaksi ja EA:n
jatkokurssi alkoi elvyttää häntä.
man potilaan tyhjiöpatjaan ja tajuissaan olevan jalka aristi, joten
hänet lastoitettiin. Molemmilta
mitattiin vitaaleja.
Potilaan tilaa kartoitetaan
Keikka näytti sujuvan hyvin ja ongelmitta. Toiminta oli aika ripeää
eikä ulkopuolisen silmin erottanut
mitään virheitä yksiköiden välisessä viestinnässä. Hyvin hoidettu TT
ja EA-jatko!
Vaurioitunut auto savuaa
Tulitaistelijat irrottivat katon autosta, jossa oli kaksi potilasta. He
laittoivat potilaille niskatuet, laskivat penkit vaakatasoon ja nostivat
potilaat kauhapaareilla ulos autosta. EA:n jatkokurssi laittoi tajutto-
Potilas on valmiina siirrettäväksi
Teksti ja kuvat: Aurora
4
Maalaisjärki koetuksella!
yhteenlaskettu ikä. Se tehtiin
Wompalla, josta lähdettiin rasteille. Rasteja oli viisi. Niiden tehtävinä oli keilojen kaataminen vesipyssyllä, viiden esineen kerääminen
kokoon, ämpärin täyttäminen
merkkiin asti, palapelin teko ja
keilan kierto suksien kanssa.
Joukkue pohtii, miten kiertäisi keilan suksien kanssa.
Soihtumalja on ohjelmatoimiston
järjestämä kilpailu, jota kuvaa hyvin lause: ”Kaikki, mikä ei ole kiellettyä, on sallittua.” Kilpailuun
osallistui 31 joukkuetta, joista yksi
oli nollajoukkue. Kuten Aquariuksessa, Soihtumaljassakin oli kaksi
osaa: kirjallinen osa ja rastitehtävät. Siinä kilpailutulokseen vaikuttaa myös aika. Toisin kuin Aquariuksessa, Soihtumaljan tehtävät
eivät välttämättä liity mitenkään
palokuntaan kuten eivät tänäkään
vuonna.
Pojat kaatavat keilat vesipyssyllä.
Soihtumalja oli erityisen tiukka,
paljastaa ohjelmatoimisto. Ensimmäisen ja toisen joukkueen aikojen
välinen ero on vain sekunnin, ja
toisen ja kolmannen välissä on viisi
sekuntia. Päättäjäisissä selviää,
kuka on voittaja.
Kirjallisessa osassa kysyttiin esimerkiksi mitä kameli varastoi kyttyröihin ja mikä on saunakeijujen
Teksti ja kuvat: Aurora
5
Leirin jatkokurssit esittäytyvät
Leirilehden toimitus kävi haastattelemassa leirin jatkokursseilla olevia
nuoria. Tässä jutussa pääsemmekin
tutustumaan eri jatkokurssien ihmeellisiin saloihin.
Konemieskurssi - leirin bensalenkkarit
Iida Thorman Malmin VPK:sta kertoo
että Konemieskurssilla opitaan ymmärtämään ns. moottoreiden anatomiaa aina eri moottorien tyypeistä
niiden purkamiseen, kasaamiseen
sekä huoltamiseen. Myös ihan perinteiset konemiehen tehtävät vesipumpulla tulevat tällä kurssilla tutuiksi.
Thormanin mukaan kurssilla parasta
on rento, mutta kuitenkin tekevä
meininki. Jos moottorit ja työkalujen
käyttö innostaa, valintasi on Konemieskurssi.
Hikinen ja kova Tulitaistelijakurssi
Lauri Mattila Laajasalon VPK:sta kertoo Tulitaistelijakurssin eli tutummin
TT:n olevan hikinen ja kova kurssi.
Kurssilla oppii mm. savusukellusta
sekä autojen paloittelua hydraulisilla
pelastusvälineillä. Mattilan mielestä
kurssin paras juttu ovat harjoitushälytykset, joissa opittua asiaa pääsee
soveltamaan tositoimissa käytäntöön.
Hän kuitenkin toivoo, että keikkoja
olisi vielä vähän enemmän.
Hassunhauska and very fun International Rescue
Mahtavan mahtipontinen Ryhmänjohtajakurssi
Oskari Tihinen Laajasalon VPK:sta
tutustutetaan eri kursseihin leirillä
vierailevien kansainvälisten vieraiden
kanssa. Tänä vuonna kurssilla vierailee
saksalaisia. Kommunikointi tapahtuu
kuitenkin englanniksi, joten saksan
taito ei ole ollut kurssilla välttämätöntä. Parasta kurssilla on Tihisen mukaan oman kielitaidon kehittäminen.
Ryhmänjohtajakurssilla eli tutummin
RJK:lla oppii ryhmän kouluttamisen
sekä käskyttämisen perusteet kertoo
Jonna Haikonen Savion VPK:sta. Haikonen on itse viihtynyt kurssilla loistavasti, vaikka hän toivoisikin koulutusta
hieman enemmän. Parasta kurssilla
ovat Haikosen mielestä olleet aivan
kaikki: koulutus, kurssilaiset ja tietystkouluttajat. Haikonen suositteleekin
RJK:ta aivan kaikille.
Teksti: Aikku, vieraileva toimittaja
6
Oikaisu
Leirilehti haluaa oikaista edellisessä lehdessä ollutta väärää tietoa. Leirilehden päätoimittajalle on myönnetty irtisanominen, mutta tapauksessa on
rikottu räikeästi työsopimuksen kolmen päivän irtisanomisaikaa, poistumalla
välittömästi.
Etsintäkuulutus!
Leirilehden päätoimittaja Kristian ”Hasa” Hassel
säikähti paria lehteen eksynyttä kirjoitusvirhettä,
ja pakeni tehtävästään lehden päätoimittajana ja taittajana.
Hasaa näkeviä leiriläisiä pyydetään palauttamaan hänet – jos mahdollista työkykyisenä Leirilehden toimitukseen. Myös havaintoja otetaan vastaan.
Hasan palauttamisesta tai palautumiseen
johtavasta vihjeestä luvassa palkkio!
7
Pelejä ja leikkejä kentällä
Kestosuosikit korikiipeily ja pulling
ovat säilyttäneet vahvan asemansa, mutta myös tämän kesäleirin
uutuus oravalinko on ollut erittäin
suosittu.
Rastivastaavina toimivat tuttuun
tapaan erilaiset hahmot. Tällä kertaa joukosta löytyy muun muassa
Prinsessoja ja Kerttuleita. ”OT:n
väki on osittain siniveristä” kertoo
toinen Prinsessoista ylpeänä.
Kerttulit ja Pelle Makkonen toimivat rastivalvojina.
OT:n kenttäpelit ovat herättäneet
suurta innostusta leiriläisten keskuudessa. Monipuolinen lajivalikoima ja motivoituneet vetäjät
houkuttelevat paikalle porukkaa
jonoiksi asti.
Oravalinko on osoittautunut erittäin suosituksi.
Kilpailuihin on tietenkin varattu
reilusti palkintoja voittajille. Palkintoja jaetaan kolmessa eri sarjassa, jotka on jaettu iän mukaan.
Voittajat voivat käydä noutamassa
omansa OT:n välinevuokraamolta
sen ollessa avoinna.
Teksti ja kuvat: Lea
Viereinen kuva: Ihmisversio pöytäfutiksesta
riemastutti vierailupäivänä.
8
OT:n torstain kisatulokset
Hyppykeppi
Varhaisnuoret
1.
2.
3.
11-13 -vuotiaat
1.
2.
3.
14-17 -vuotiaat
1.
Pisteheitto
Varhaisnuoret
1.
2.
3.
11-13 -vuotiaat
1.
2.
2.
3.
3.
14-17 -vuotiaat
1.
2.
3.
Korikiipeily
Varhaisnuoret
1.
2.
3.
11-13 -vuotiaat
1.
2.
3.
14-17 -vuotiaat
1.
2.
3.
Luka Sundman
Ante Wikström
Aaro Simanainen
Virkkalan VPK
Virkkalan VPK
Veikkolan VPK
7,39s
8,65s
13,66
Petrus Ranta
Camilla Martelius
Aaron Ranta
Rekolan VPK
Asolan VPK
Rekolan VPK
4,59s
7,2s
10,2s
Niko Väisänen
Leppävaaran VPK
12,68s
Tommi Tähti
Miro Österlund
Luka Sundman
Vihdin VPK
Malmin VPK
Virkkalan VPK
520p
360p
320p
Urho Karvonen
Kasperi Kajosalo
Aatu Malmberg
Anttu Höysniemi
Sami Tarujärvi
Pitkäjärven VPK
Pakinkylän VPK
Mäntsälän VPK
Pitkäjärven VPK
Haagan VPK
520p
400p
400p
360p
360p
Sofia Veijalainen
Akseli Anttila
Simo Sivula
Ventelän VPK
Nummelan VPK
Sökö-Sommarö FBK
560p
340p
320p
Iida Heinolainen
Usva Karvonen
Oda Wikström
Tapanilan VPK
Pitkäjärven VPK
Virkkalan VPK
Osmo Simonen
Ville Alén
Saara-Emilia Vesala
Leppävaaran VPK
Pitkäjärven VPK
Kauklahden VPK
Janina Lepistö
Jiri Venäläinen
Juho Kiira
Ventelän VPK
Helsingin VPK
Sammatin VPK
9
Leirilehden suuri telttavertailu
Leirilehti kiersi teltta-alueella, ja
tutustui erilaisiin majoitusratkaisuihin. Telttakalusto jakautuu selkeästi kolmeen pääluokkaan, puolijoukkuetelttoihin, komennustelttoihin ja toritelttoihin. Jokaisella
ratkaisulla on hyvät ja huonot puolensa.
Komentoteltta
+Tilava, mutta vastaa varastossa
pj-telttaa
+Ikkunoista saa valoa, mutta ne
voi myös tarvittaessa sulkea
+Korkeus – aikuinenkin mahtuu
seisomaan
+Kestävä
Puolijoukkueteltta
- Vaatii lämmitykseen erillisen
lämmittimen.
+ Lämmitysväline kiinteästi mukana ja helppo käyttää
- Hankala löytää huonoja puolia
+ Näkkäripohjalla ei kastu niin
helposti, jos telttaan tulee vettä
+ Kestävä
Toriteltta
+Menee pienehköön tilaan kasattuna
+Ei telttanaruja, joihin kompastua
+Pystyy siirtämään kasauksen jälkeenkin
- Vähemmän tilaa kuin kahdessa
muussa mallissa
+Useimmiten tilava
- Sisältä pimeä
+Hyvät kuivausmahdollisuudet
- Hankalampi varastoida ja kuljettaa
- Teltan väri ikävä sisällä ollessa –
psykedeelinen tunnelma
Viereinen kuva; Tammisalon VPK:n komentoteltta on erittäin suosittua mallia.
10
EXTRA
Vihtijärven VPK:n lainaksi saama ilmakaariteltta
edustaa leirimajoituksen uusinta teknologiaa.
Ilmakaariteltta
Ilmakaariteltta on telttamalli, joka
pumpataan kasaan kompuran
avulla. Se ei tarvitse lainkaan telttakeppejä. Teltan lattia, seinät ja
katto ovat kiinni toisissaan, joka
tekee siitä täysin vesitiiviin.
+Ei tarvitse ojia vesitiiviin pohjaratkaisunsa ansiosta
+Helppo kasata ja purkaa
+Tilava ja kahden ovensa ansiosta
jaettavissa ”huoneiksi”
Vihtijärven VPK:n käytössä oleva
ilmakaariteltta on lainassa sitä
myyvältä Turvatalta. Se on tämän
kesän aikana kiertänyt useammalla
palokuntanuorten leirillä esittelykappaleena. Kyseinen teltta on
tälläkin hetkellä myynnissä alennettuun hintaan.
+Hyvä ilmastointi
+Mahtuu varastossa pieneen tilaan
-Uuden tekniikan kallis hinta
Teksti ja kuvat: Lea
11
Johtajan palvontaa jopa
kenttäolosuhteissa
Sökön demokraattisesta kansantasavallasta loikanneilta taistelijoilta
on saatu uutta tietoa edelleen
mystisenä pysyvästä palokunnasta.
Uusimpien tietojen joukossa on
mm. viitteitä erittäin hartaasta ja
uskollisesta johtajanpalvonnasta,
josta ei luovuta edes leirillä kenttäolosuhteissa.
Teksti ja kuvat: Jari
Mikä on parasta leirillä #instakisan voittajat!
Instagramissa ollut Mikä on parasta leirillä -kilpailu on päättynyt.
Arvoimme #Rovio2015 -merkityistä kuvista kolme voittajaa, jotka ovat
Teea Kammonen (kammoteea)
Petri Jaatinen (jde_ig)
Ilkka Taivassalo (herra_taivassalo)
Onnittelut voittajille!
Voitte noutaa palkintonne leirin infopisteeltä tai voitte jättää yhteystietonne leirilehden sähköpostiosoitteeseen [email protected], niin
toimitamme palkinnon teille.
12
Iskurepliikkejä illan diskoon!
Leirilehti keräsi listan iskurepliikeistä illan diskoa varten. Lehti EI vastaa repliikkien
toiminnasta tai toimimattomuudesta.
 Tiedän että tää on sammutusleiri, mutta sä kyllä sytytät.
 Jos olisit pokemon mä valitsisin sut.
 Käynks mä usein täällä…Eiku
siis..
 Hei, sähän olet makea kuin
vastasokeroitu leirimunkki!
 Opettasitsä mua tanssimaan
sun kanssa?
 Mistä palokunnasta sä oot?
Taidan vaihtaa sinne!
 Hei Päivänsäde! Oonko mä
sun Menninkäinen? / Hei
Menninkäinen! Oonko mä
sun Päivänsäde?
 Sinä, minä, tanssilattia, nyt
heti?
 Mä oon vähän eksyksissä. Haluisitsä olla mun halipuu?
 Voisin verrata sua kesäpäivään. Mutta en tämän kesän.
 Sä loistat kirkkaammin kun
noi lamput! Valaisetko mua
tän illan?
Teksti: Lea
Todennäköisesti huomenna tapahtuu jotain?
13
Lärveisiiii, terveisiii
TT kurssi kiittää OT:tä keikkapaikan
järjestämisestä ja avusta keikan toteutuksessa!!
Antoisia viimeisiä leiripäiviä Lucalle!
Toivoopi Hiltusen poppoo ojakkalasta
Flori ei oo sua vieläkään näkynyt.
Edelleen pesät kylminä. T. Kylmäkäymälän FBK
Muhku Greta oot söpöliini kana. T.
Masa
Terkkuja tiskin porukalle, erityisesti
yhdelle söpöläiselle sinne tiskin taakse! [:
Tulin, näin ja koin. Paikat löytyi saunasta ja teltasta, mutta kuivapukua en
nähnyt.
Kiitos lärveisistä ex-sekreterare. SM
Hyvää ja hauskaa loppu
leiriä Vaaralan VPK:lle!!
Kurssi kokeista sitten päästään läpi!! T: Johtaja
Jaksaa, jaksaa :) <3 Mamaatti
Terkkuja Espoon VPK:lle T: Salaiset
Leiri Ihailijat
Terveisiä Asolan Vpk:laisille! Hyvin
rohkeaa ottaa tuommoinen haaste
vastaan ja vielä kouluttajia vastaan.
Hyvä Camilla, Saimi ja Roope! T:
TaRkKa SilMäInEn
Sirppatirppa åggelbyn väelle. Teltalle
kaivattais myös yhtä sängyn lämmittäjää. Yht. Kt-n keltainen postilaatikko
KT-pällikkö KIITTÄÄ huippu hyviä
KJ:tä ja kouluttajia
Hyvää synttärii Joonas! (16.7) T:Ansku
Nipa!!! Nyt riittää suklaan syöminen!
Terveiset koko Vanhankylän seudun
VPK:lle "motorhomeen"
Kurssikokeet suoritettu. HYVÄ te.
Terv. Kt-toimisto
Hanimussukka. Oli ihana nähdä sinua.
Pusu ja halaus. Muru
Isot terqut Vesipelastuksen Kumiankoille, Kuuttimaskotille ja maailman
parhaimmille koutseille! Muistakaa
tsiigaa sitä pokaa ;)
Tammarin telttaan kaikille terkkuja!
Ida, pidä tavarasi järjestyksessä. :-D
Miko, jatka samaan malliin. :-) Kiitos
hienosta vierailupäivästä taas
Have Funilaisille ihkuja terkkuja <3
ootte raksuja :*
Taku 4:lle terveiset Mäntsälästä!
14
Vuosaaren Schwarzenegger:ille terveisiä! P.S Löytöretket odottaa
Terveisii sille yhelle komistukselle
puistolan vpksta, J:lle ;) t. puuma
pääkaupunkiseudulta
Reggaepamppu etsii sijaista herrasmieshommiin vakituisen työpaikan
saatuaan. Ilmoittautumiset Fordin alle
määrittelemättömänä ajankohtana.
Terkkuja tiskin söpölle pojalle [:
Lucalle ja Samuelille terveisiä. Olkaahan reippaita ja pitäkää hauskaa. Huomenna
nähdään. :) Terveisin:Kotiväet P.s. Kiitos kaikille kivasta vierailupäivästä!!!
Leiri vältti täpärästi ukkosmyrskyn!
Palotarukselle torstaiksi luvattu
myrskyrintama jakautui viime hetkellä siten, että leirialue jäi kahden
osan väliin. Siinä missä muualla
Padasjoen alueella ukkosti ja satoi,
ropisi meillä vain pari hassua pisaraa. Myrskyn jakautumisen aiheutti todennäköisimmin leirin uskomattoman hyvä fiilis, joka luo kor-
keapaineen alueen yläpuolelle.
Myös leiriä ympäröivillä järvillä on
osuutta asiaan.
Turva kiittää kaikkia leirillä olijoita esimerkillisestä varautumisesta
myrskyyn.
Teksti Lea, kuva Jari
15
Puuhanurkkaus
16