Pihlajanmarjat pitävät tilhi- parvet Inarissa

22
elkä
Saarisnyt!
tammi-helmikuu 2009
tammi-helmikuu 2009
Pyhä pihlaja,
omenan sukulainen
Harvapa tietää, että pihlaja
on itse asiassa omenapuun lähisukulainen ja että pihlajanmarjat eivät ole marjoja vaan
pieniä omenoita. Pihlajan oksan voi iskostaa kasvamaan
omenapuussa, niin läheisiä ne
ovat keskenään. Omenapuun
tavalla pihlaja on myös kestävää rakennuspuuta. Se on kovaa, sitkeää ja taipuisaa, eikä se
kuivuessaan vääntyile tai halkeile.
Kansanperimässä pihlajalla
on vankka asema pahoilta taioilta suojelevana kasvina. Pihlaja onkin suomalaisten Ukko
ylijumalan vaimon, maanjumalattaren Raunin puu. Pyhinä
pihlajina on pidetty erityisesti
sellaisia yksilöitä, jotka kasva-
vat omituisissa paikoissa, kuten
toisen puun rungosta tai kallion
halkeamasta. Pihlajan marjasta löytyy lisäksi ns. viiskanta,
jota muinaissuomalaiset ovat
pitäneet onnen tuojana sekä
noituuden symbolina. Pihlajia
on istutettu uudisrakennuksen
piha-alueelle tuomaan asumisonnea.
Pihlajia kasvaa Inarissakin
kaikkialla tunturipaljakoita lukuun ottamatta. Mitenkään
yleinen puu se ei ole taajamia
lukuun ottamatta, joissa se onkin suosittu pihapuu. Pihlaja
leviää helposti sekä istukkaasta että siementen avulla, joita
linnut kuljettavat ulostuksissaan kauemmaksikin. Pihlajat
saattavat elää yli satavuotiaiksi,
mutta Inarissa ne jäävät pensasmaisen muodon vuoksi melko
pienikokoisiksi.
Pihlajan marjamaiset hedelmät ovat tunnetusti happamia,
mutta silti ihmisravinnoksi
kelpaavia, etenkin syksyn ensimmäisten pakkasten miedonnettua happamuutta. Pihlajan
marja muistuttaa tiivistettyä
omenaa ja ravintoarvoltaan
sen maltoa pidetään vähintään perunan veroisena. Pihlajan lehdistä voidaan valmistaa
erinomaista yrttiteetä. Pihlajan
marjat sisältävät runsaasti Cvitamiinia. Niitä käytetään hillojen, hyytelöiden, makeisten ja
alkoholijuomien raaka-aineena.
Marjavuodet lintujen juhlaa
Taviokuurna
Syksyn tullen pihlajanmar-
23
Pasi Ruotsalainen
Neljäs
vuosikymmen
pyörähti
käyntiin
Pihlajanmarjat
pitävät tilhiparvet Inarissa
Viime syksyn erityisen runsas pihlajanmarjasato on taannut
tilhille ja monille muillekin linnuille mahdollisuuden talvehtia
Inarissa. Pihlajanmarjojen ansiosta on
erityisesti Ivalossa
pyörinyt koko talven
monisatapäinen tilhiparvi, joka väliin hajoaa pienempiin osiin,
väliin kokoontuu valtavaksi laumaksi, jossa on laskettu olevan
noin tuhannen yksilöä. Yksittäisiä tilhiä
ja pienempiä tilhitokkia on näkynyt myös
muissa Inarin kylissä.
lkä
Saarisenyt!
joihin kertyy pieniä määriä
myös alkoholia. Väitetään, että linnut humaltuvat marjoilla
juhliessaan. Tästä ei ole suoraa näyttöä, ja pihlajanmarjoja
syövätkin lähinnä vain sellaiset
linnut, joiden maksa on erittäin
suuri suhteessa linnun kokoon.
Tilhenmaksa onkin moninkertaisesti tehokkaampi kuin huonolla viinapäällä varustetun
ihmispoloisen vastaava elin.
Pihlajanmarjat houkuttelevatkin erityisesti tilhiä ja rastaita.
Taviokuurnatkin pitävät marjoista, mutta syövät niistä vain
siemenet sylkien itse hedelmälihan pois.
Todelliset pihlajanmarjavuodet houkuttavat muuttavia tilhiä ja räkättirastaita jäämään
pohjoiseen. Nämä lajit kestävät kovankin pakkasen, mikäli ravintoa vain riittää. Tänä
talvena tilhiä on ollut liikkeellä erityisen runsaasti. Iloisesti
siristen isot parvet ovat kiertäneet pitkin Ivalon kylää, eikä
tarvetta muutolle välttämättä
tulekaan. Tosin monet pihlajat
on jo kynitty tyystin marjattomiksi., ja lähtö etelään voi tulla
vielä eteen.
Tilhien lisäksi Inarin kylissä on tavattu ennätyksellinen
määrä talvehtivia räkättirastaita, niitä voi arvioida olevan
useita kymmeniä. Taviokuurnatkin lähtevät yleensä marraskuun aikana, mutta niitäkin on
näkynyt ilahduttavasti rikastuttamassa muutoin lajiköyhää talvilinnustoa.
Monet muutkin linnut pitävät
pihlajanmarjoista. Iloisen väriset punatulkut ruokailevat niissä kernaasti, toimien samalla
suosittuna joulukorttinäkynä,
samoin harvinaisempi kirjosiipikäpylintu. Hätätapauksessa
marjat kelpaavat myös vaikkapa harakalle ja kuukkelille.
Mutta mikäli marjansyöjälinnuilla on mahdollisuus valita,
niin ne popsivat kaikkien mieluiten tuomenmarjoja, vaikka
niitten kivissä on ihmisille lievästi myrkyllistä amygdaliiniä.
Tilhien lisäksi tuomenmarjoihin näyttävät ihastuneen erityisesti viherpeipot, jotka ovat
oppineet talvehtimaan Inarissa
jo parisenkymmentä vuotta sitten.
Viherpeippojen lisäksi Inarin talvilintulajistoon ovat viime vuosina sopeutuneet myös
sinitiaiset aina Sevettijärveä
myöten. Samoin talvehtivien
närhien määrä on jatkuvasti lisäytynyt. Monina talvina on
nähty myös vaeltavia harmaapäätikkoja. Viimeisimpänä talvilintutulokkaana voidaan pitää
pikkuvarpusta, joka on jo myös
pesinyt Inarissa onnistuneesti.
Menin ensimmäistä kertaa
Ivalon ravintola Kultahippuun
marraskuun kuudentenatoista päivänä armon vuonna 1989
noin kello neljätoista. Ihastuin paikkaan heti, monestakin
syystä – käynnistä tuli unohtumaton.
Salissa oli lisäkseni neljän
hengen seurue tilaamassa ruokaa. Ystävällinen ja puhelias
tarjoilija, kutsukaamme häntä
nyt vaikkapa Armiksi, esitteli
listaa, selvitti perinjuurin annosten koostumuksen ja lupasi,
että tarvittaessa muutoksen varaakin on.
Kolme vierasta löysi omansa
helposti. Neljäs, nuorehkossa
keski-iässä ollut nainen vänkäsi kaiken uusiksi; alkuperäisessä annoksessa oli vääränlaiset
perunat, vääränlainen kastike,
vääränlaiset lisukkeet. Armi
kirjasi kaiken huolella ylös, ja
rouvalle tuotiin mittatilausruoka eteen.
Kun annos tuli juuri sellaisena, kun asiakas oli sen halunnut, hän alkoi urputtaa
uudelleen.
Siinä vaiheessa seurue punasteli nolona, ja yritti rauhoitella
kiukuttelijaa, joka jatkoi valitustaan. Armi kuunteli aikansa,
meni aivan viereen ja sanoi ystävällisesti hymyillen:
-Nyt on semmoinen tilanne,
että rouva joko syö, tai itkee ja
syö.
Jukka Bäckman ja Jukan enkelit. Tytöt palasivat juhlan kunniaksi 30:n vuoden takaiseen muotiin ja mukavaa oli.
Hippulan kultaiset vuodet
Rouva söi.
Kultahippu oli minun paikkani.
Kodista kodikkaaksi
kolossiksi
Pienessä omakotitalotyyppisessä rakennuksessa toiminut
Kultahippu oli jo 1980-luvulla vakiinnuttanut maineensa
hyvänä ruokapaikkana, jossa
viihdyttiin.
Pari vuotta myöhemmin Jukka Bäckman alkoi laajentaa
toimintaansa majoituspuolelle
ostettuaan Ivalojokivarressa sijaitsevan entisen Matkailuhotellin.
Rakennus peruskorjattiin, se
sai uuden, modernin ulkokuoren ja hotelli valmistui.
Bäckman ja hänen esikuntansa eivät kuitenkaan missään
vaiheessa jääneet lepäämään
laakereilleen, idearikas isäntä teki taloon yökerhon, järjesti erilaisia tapahtumia, perusti
Suomen pohjoisimman ja vilkkaasti toimivan olutseuran, ja
satsasi sisustukseen.
Muistissa on monia riemukkaita naamiaisia – taisinpa
Vesa Luhta
Kirjoittaja on inarilainen
luontoasiantuntija.
Kuvat: Pertti Turunen
perttiturunen.fi
Täällä ystävät taas on koolla kaikki... Kultahipun asiakaskunta on pysynyt uskollisena. Juhliin
tultiin satojenkin kilometrien päästä.
joskus olla ennustajanakin kertomassa ihmisille tulevaisuuden näkymiä ja luotaamassa
menneitä tapahtumia.
Haikeanhilpeää nostalgiaa on
myös muisto naamiaisten ilotyttöasusta, jonka verhoamana olisin tehdyistä tarjouksista
päätelleen tienannut kohtuullisen summan rahaa pienen
pienillä piipahtamisilla hotellihuoneisiin.
Asiasta asiaan: myös pohjoisen Suomen ensimäiset erotiikkatapahtumat
pidettiin
Hippulassa.
Kulta valtaa
alaa
Ajan mittaan kullanhuuhdonta muodostui yhä keskeisemmäksi maailman suurimmaksi
hipuksikin tituleeratun hotelliravintolan toiminnassa.
Aktiivisella kansalaistoiminnalla ja valtavalla talkootyöllä saatiin Ivalojoen rantaan,
Hippulan viereen kultamiesten
kunniaksi taiteilija Pauli Lumentien luoma patsasryhmä.
Mukana paljastustilaisuudessa
olivat niin maaherra kuin kunnanvaltuuston puheenjohtajakin – tehdylle työlle annettiin
arvoa.
Kullanhuuhdonnan pohjoismaiset mestaruuskisat siirtyivät
niin ikään Kultahipun rantaan,
ja talkooväkeä on riittänyt niidenkin valmisteluun ja toteuttamiseen.
Merkittävä rooli tässä on ollut
olutseuran väellä – johan nimi
Hipun Huuhtojatkin, johonkin
velvoittaa. Hipun Huuhtojat ei
muuten aivan turha joukko ole
kultahommissa(kaan). Seuran
jäsenet ovat ryhmänä ja yksilöinä saavuttaneet merkittäviä
sijoituksia kansallisissa ja kansainvälisissä kultakisoissa.
Huuli & Harppu
Näkyvimmillään ja kuuluvimmillaan Kultahipun monivaiheinen ja -vivahteinen
toiminta on kuitenkin ollut
musiikkitapahtuman Huuli &
Harppu puitteissa. Kevättalviseen tapahtumaan on jo vuosikausia saatu mukaan Suomen
parhaita huuliharpun soittajia
kumppaneineen.
Tapahtuma on alkuperäisestä pikku jammailusta laajentunut aikaa myöten, ja jalkautui
parhaimmillaan muun muassa
useisiin eri yrityksiin.
Tapahtuman suojelijaksi saatiin kansanedustaja Sulo Suti Aittoniemi, ja vakituiseksi
perusesiintyjäksi on kaikkien
suureksi riemuksi ikonisoitunut
Pepe Ahlqvist.
Kaikkea tätä, ja paljon muuta
on mahtunut viime vuoden lopulla 30-vuotisjuhliaan viettäneen Kultahipun maailmaan.
On luotu hyviä ihmissuhteita, on juhlittu yhdessä ja pidetty hauskaa. On kärsitty syvää
surua ystävien poistuttua yllättäen viereltä. On iloittu toisten
menestyksestä,
kannustettu,
joskus mullisteltukin.
On eletty. Eletään edelleen –
ja niin elää Kultahippukin.
Ritva Savela