Pihlajanmarjat pitävät tilhi- parvet Inarissa
22 elkä Saarisnyt! tammi-helmikuu 2009 tammi-helmikuu 2009 Pyhä pihlaja, omenan sukulainen Harvapa tietää, että pihlaja on itse asiassa omenapuun lähisukulainen ja että pihlajanmarjat eivät ole marjoja vaan pieniä omenoita. Pihlajan oksan voi iskostaa kasvamaan omenapuussa, niin läheisiä ne ovat keskenään. Omenapuun tavalla pihlaja on myös kestävää rakennuspuuta. Se on kovaa, sitkeää ja taipuisaa, eikä se kuivuessaan vääntyile tai halkeile. Kansanperimässä pihlajalla on vankka asema pahoilta taioilta suojelevana kasvina. Pihlaja onkin suomalaisten Ukko ylijumalan vaimon, maanjumalattaren Raunin puu. Pyhinä pihlajina on pidetty erityisesti sellaisia yksilöitä, jotka kasva- vat omituisissa paikoissa, kuten toisen puun rungosta tai kallion halkeamasta. Pihlajan marjasta löytyy lisäksi ns. viiskanta, jota muinaissuomalaiset ovat pitäneet onnen tuojana sekä noituuden symbolina. Pihlajia on istutettu uudisrakennuksen piha-alueelle tuomaan asumisonnea. Pihlajia kasvaa Inarissakin kaikkialla tunturipaljakoita lukuun ottamatta. Mitenkään yleinen puu se ei ole taajamia lukuun ottamatta, joissa se onkin suosittu pihapuu. Pihlaja leviää helposti sekä istukkaasta että siementen avulla, joita linnut kuljettavat ulostuksissaan kauemmaksikin. Pihlajat saattavat elää yli satavuotiaiksi, mutta Inarissa ne jäävät pensasmaisen muodon vuoksi melko pienikokoisiksi. Pihlajan marjamaiset hedelmät ovat tunnetusti happamia, mutta silti ihmisravinnoksi kelpaavia, etenkin syksyn ensimmäisten pakkasten miedonnettua happamuutta. Pihlajan marja muistuttaa tiivistettyä omenaa ja ravintoarvoltaan sen maltoa pidetään vähintään perunan veroisena. Pihlajan lehdistä voidaan valmistaa erinomaista yrttiteetä. Pihlajan marjat sisältävät runsaasti Cvitamiinia. Niitä käytetään hillojen, hyytelöiden, makeisten ja alkoholijuomien raaka-aineena. Marjavuodet lintujen juhlaa Taviokuurna Syksyn tullen pihlajanmar- 23 Pasi Ruotsalainen Neljäs vuosikymmen pyörähti käyntiin Pihlajanmarjat pitävät tilhiparvet Inarissa Viime syksyn erityisen runsas pihlajanmarjasato on taannut tilhille ja monille muillekin linnuille mahdollisuuden talvehtia Inarissa. Pihlajanmarjojen ansiosta on erityisesti Ivalossa pyörinyt koko talven monisatapäinen tilhiparvi, joka väliin hajoaa pienempiin osiin, väliin kokoontuu valtavaksi laumaksi, jossa on laskettu olevan noin tuhannen yksilöä. Yksittäisiä tilhiä ja pienempiä tilhitokkia on näkynyt myös muissa Inarin kylissä. lkä Saarisenyt! joihin kertyy pieniä määriä myös alkoholia. Väitetään, että linnut humaltuvat marjoilla juhliessaan. Tästä ei ole suoraa näyttöä, ja pihlajanmarjoja syövätkin lähinnä vain sellaiset linnut, joiden maksa on erittäin suuri suhteessa linnun kokoon. Tilhenmaksa onkin moninkertaisesti tehokkaampi kuin huonolla viinapäällä varustetun ihmispoloisen vastaava elin. Pihlajanmarjat houkuttelevatkin erityisesti tilhiä ja rastaita. Taviokuurnatkin pitävät marjoista, mutta syövät niistä vain siemenet sylkien itse hedelmälihan pois. Todelliset pihlajanmarjavuodet houkuttavat muuttavia tilhiä ja räkättirastaita jäämään pohjoiseen. Nämä lajit kestävät kovankin pakkasen, mikäli ravintoa vain riittää. Tänä talvena tilhiä on ollut liikkeellä erityisen runsaasti. Iloisesti siristen isot parvet ovat kiertäneet pitkin Ivalon kylää, eikä tarvetta muutolle välttämättä tulekaan. Tosin monet pihlajat on jo kynitty tyystin marjattomiksi., ja lähtö etelään voi tulla vielä eteen. Tilhien lisäksi Inarin kylissä on tavattu ennätyksellinen määrä talvehtivia räkättirastaita, niitä voi arvioida olevan useita kymmeniä. Taviokuurnatkin lähtevät yleensä marraskuun aikana, mutta niitäkin on näkynyt ilahduttavasti rikastuttamassa muutoin lajiköyhää talvilinnustoa. Monet muutkin linnut pitävät pihlajanmarjoista. Iloisen väriset punatulkut ruokailevat niissä kernaasti, toimien samalla suosittuna joulukorttinäkynä, samoin harvinaisempi kirjosiipikäpylintu. Hätätapauksessa marjat kelpaavat myös vaikkapa harakalle ja kuukkelille. Mutta mikäli marjansyöjälinnuilla on mahdollisuus valita, niin ne popsivat kaikkien mieluiten tuomenmarjoja, vaikka niitten kivissä on ihmisille lievästi myrkyllistä amygdaliiniä. Tilhien lisäksi tuomenmarjoihin näyttävät ihastuneen erityisesti viherpeipot, jotka ovat oppineet talvehtimaan Inarissa jo parisenkymmentä vuotta sitten. Viherpeippojen lisäksi Inarin talvilintulajistoon ovat viime vuosina sopeutuneet myös sinitiaiset aina Sevettijärveä myöten. Samoin talvehtivien närhien määrä on jatkuvasti lisäytynyt. Monina talvina on nähty myös vaeltavia harmaapäätikkoja. Viimeisimpänä talvilintutulokkaana voidaan pitää pikkuvarpusta, joka on jo myös pesinyt Inarissa onnistuneesti. Menin ensimmäistä kertaa Ivalon ravintola Kultahippuun marraskuun kuudentenatoista päivänä armon vuonna 1989 noin kello neljätoista. Ihastuin paikkaan heti, monestakin syystä – käynnistä tuli unohtumaton. Salissa oli lisäkseni neljän hengen seurue tilaamassa ruokaa. Ystävällinen ja puhelias tarjoilija, kutsukaamme häntä nyt vaikkapa Armiksi, esitteli listaa, selvitti perinjuurin annosten koostumuksen ja lupasi, että tarvittaessa muutoksen varaakin on. Kolme vierasta löysi omansa helposti. Neljäs, nuorehkossa keski-iässä ollut nainen vänkäsi kaiken uusiksi; alkuperäisessä annoksessa oli vääränlaiset perunat, vääränlainen kastike, vääränlaiset lisukkeet. Armi kirjasi kaiken huolella ylös, ja rouvalle tuotiin mittatilausruoka eteen. Kun annos tuli juuri sellaisena, kun asiakas oli sen halunnut, hän alkoi urputtaa uudelleen. Siinä vaiheessa seurue punasteli nolona, ja yritti rauhoitella kiukuttelijaa, joka jatkoi valitustaan. Armi kuunteli aikansa, meni aivan viereen ja sanoi ystävällisesti hymyillen: -Nyt on semmoinen tilanne, että rouva joko syö, tai itkee ja syö. Jukka Bäckman ja Jukan enkelit. Tytöt palasivat juhlan kunniaksi 30:n vuoden takaiseen muotiin ja mukavaa oli. Hippulan kultaiset vuodet Rouva söi. Kultahippu oli minun paikkani. Kodista kodikkaaksi kolossiksi Pienessä omakotitalotyyppisessä rakennuksessa toiminut Kultahippu oli jo 1980-luvulla vakiinnuttanut maineensa hyvänä ruokapaikkana, jossa viihdyttiin. Pari vuotta myöhemmin Jukka Bäckman alkoi laajentaa toimintaansa majoituspuolelle ostettuaan Ivalojokivarressa sijaitsevan entisen Matkailuhotellin. Rakennus peruskorjattiin, se sai uuden, modernin ulkokuoren ja hotelli valmistui. Bäckman ja hänen esikuntansa eivät kuitenkaan missään vaiheessa jääneet lepäämään laakereilleen, idearikas isäntä teki taloon yökerhon, järjesti erilaisia tapahtumia, perusti Suomen pohjoisimman ja vilkkaasti toimivan olutseuran, ja satsasi sisustukseen. Muistissa on monia riemukkaita naamiaisia – taisinpa Vesa Luhta Kirjoittaja on inarilainen luontoasiantuntija. Kuvat: Pertti Turunen perttiturunen.fi Täällä ystävät taas on koolla kaikki... Kultahipun asiakaskunta on pysynyt uskollisena. Juhliin tultiin satojenkin kilometrien päästä. joskus olla ennustajanakin kertomassa ihmisille tulevaisuuden näkymiä ja luotaamassa menneitä tapahtumia. Haikeanhilpeää nostalgiaa on myös muisto naamiaisten ilotyttöasusta, jonka verhoamana olisin tehdyistä tarjouksista päätelleen tienannut kohtuullisen summan rahaa pienen pienillä piipahtamisilla hotellihuoneisiin. Asiasta asiaan: myös pohjoisen Suomen ensimäiset erotiikkatapahtumat pidettiin Hippulassa. Kulta valtaa alaa Ajan mittaan kullanhuuhdonta muodostui yhä keskeisemmäksi maailman suurimmaksi hipuksikin tituleeratun hotelliravintolan toiminnassa. Aktiivisella kansalaistoiminnalla ja valtavalla talkootyöllä saatiin Ivalojoen rantaan, Hippulan viereen kultamiesten kunniaksi taiteilija Pauli Lumentien luoma patsasryhmä. Mukana paljastustilaisuudessa olivat niin maaherra kuin kunnanvaltuuston puheenjohtajakin – tehdylle työlle annettiin arvoa. Kullanhuuhdonnan pohjoismaiset mestaruuskisat siirtyivät niin ikään Kultahipun rantaan, ja talkooväkeä on riittänyt niidenkin valmisteluun ja toteuttamiseen. Merkittävä rooli tässä on ollut olutseuran väellä – johan nimi Hipun Huuhtojatkin, johonkin velvoittaa. Hipun Huuhtojat ei muuten aivan turha joukko ole kultahommissa(kaan). Seuran jäsenet ovat ryhmänä ja yksilöinä saavuttaneet merkittäviä sijoituksia kansallisissa ja kansainvälisissä kultakisoissa. Huuli & Harppu Näkyvimmillään ja kuuluvimmillaan Kultahipun monivaiheinen ja -vivahteinen toiminta on kuitenkin ollut musiikkitapahtuman Huuli & Harppu puitteissa. Kevättalviseen tapahtumaan on jo vuosikausia saatu mukaan Suomen parhaita huuliharpun soittajia kumppaneineen. Tapahtuma on alkuperäisestä pikku jammailusta laajentunut aikaa myöten, ja jalkautui parhaimmillaan muun muassa useisiin eri yrityksiin. Tapahtuman suojelijaksi saatiin kansanedustaja Sulo Suti Aittoniemi, ja vakituiseksi perusesiintyjäksi on kaikkien suureksi riemuksi ikonisoitunut Pepe Ahlqvist. Kaikkea tätä, ja paljon muuta on mahtunut viime vuoden lopulla 30-vuotisjuhliaan viettäneen Kultahipun maailmaan. On luotu hyviä ihmissuhteita, on juhlittu yhdessä ja pidetty hauskaa. On kärsitty syvää surua ystävien poistuttua yllättäen viereltä. On iloittu toisten menestyksestä, kannustettu, joskus mullisteltukin. On eletty. Eletään edelleen – ja niin elää Kultahippukin. Ritva Savela
© Copyright 2024