3/2015 - Turvallisuus & Riskienhallinta

Turvallisuus
3 ● 2015
UUTISKIRJE
& Riskienhallinta
TURVALLISUUSALAN ALIHANKKIJAT
KYBERRIKOLLISTEN KOHTEINA
Tietoturvayhtiö Check Point on julkistanut yksityiskohtia Volatile Cedar -kybervakoilukampanjasta,
joka hyödyntää koodinimeä Explosive käyttävää räätälöityä haittaohjelmaa. Kyberrikolliset on jäljitetty
Libanoniin, ja heillä saattaa olla poliittisia yhteyksiä.
Urkintahyökkäyksiä on tehty alkuvuodesta 2012 lähtien
onnistuneesti eri puolilla maailmaa. Kyberrikolliset ovat
seuranneet uhrien toimintaa ja kaapanneet tietoja ainakin
turvallisuus- ja puolustusalan alihankkijoilta, telekommunikaatio- ja viestintäalan yrityksiltä sekä koulutusinstituutioilta.
Hyökkäysten luonteesta päätellen motiivi on ollut hankkia
arkaluontoista tietoa.
Check Pointin mukaan hyökkäykset on suunniteltu huolellisesti, jotta paljastumisen riski olisi pieni. Haittaohjelma on
levinnyt uhrin verkossa juuri sen verran kuin on ollut välttämätöntä. Haittaohjelmasta on käytetty useita versiota. Lisäksi
uhrien tietoverkossa on edetty manuaalisen hakkeroinnin ja
automatisoidun USB-tartuntamekanismin avulla, hyödyntäen
tietoverkon haavoittuvuuksia. ■
TYÖKALUT MATKAILUTURVALLISUUDEN
HALLINTAAN
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti on
julkaissut sähköiset riskienhallinta- ja omavalvontatyökalut matkailuyritysten riskienhallintaan ja
omavalvontaan.
Työkaluissa huomioidaan myös lainsäädännön asettamat valvontavaatimukset, joten yritys voi valmistautua jo ennakolta
viranomaistarkastuksiin.
Lapin Safareiden liiketoimintajohtaja Rami Korhonen on
tyytyväinen työkaluihin.
”Niistä on todella suuri apu myös aloittelevalle yritykselle.
Matkailualalla ei ole vakioitua toimintaympäristöä, tilanteet
muuttuvat koko ajan, ja asiakkaat vaativat yhtenään uusia
asioita. Esimerkiksi menneellä talvikaudella Lapin Safarit
joutuivat arvioimaan jopa selfie-tikun käyttämisen riskejä
moottorikelkkailun aikana”, Korhonen mainitsee.
Matkailun turvallisuuden sähköiset työkalut julkistettiin huhtikuussa
Rovaniemellä. Tilaisuuteen osallistui muun muassa Matkailu- ja
ravintolapalvelut MaRa ry:n ja Visit Finlandin edustajia.
Työkalut tarjoavat välineitä ennakoivaan turvallisuustyöhön
sekä laadun ja arvoketjun kehittämiseen. Työkalupakettiin
sisältyy myös yrittäjien kertomuksia käytännön turvallisuustyöstä.
Työkalut voi vapaasti ladata sivustolta
www.matkailunturvallisuustyokalut.fi ■
➔
1
ULKOASIAINHALLINTO PARANTAA
TURVALLISUUSOSAAMISTAAN
Suomen ulkoasiainhallinnon ensimmäinen turvallisuusstrategia on valmistunut. Seuraavan
viiden vuoden aikana ulkoasiainhallinto tähtää 22
toimenpiteellä kolmeen keskeiseen tavoitteeseen:
strateginen turvallisuusjohtaminen osaksi arkea,
vuorovaikutuksen ja oppimisen tehostaminen ja
turvallisuuskulttuurin vahvistaminen.
Ulkoasiainhallinnon ulkomaiden toiminnoissa on tunnistettu kuusi poikkeamakategoriaa: erilaiset konfliktit,
onnettomuudet ja luonnonkatastrofit, vakoilu ja tietoturvan uhat, rikollisuus ja väärinkäytökset, terveysuhat sekä
matkustamiseen liittyvät uhat.
”Kohtaamme säännöllisesti tilanteita, joissa henkilöstön turvallisuus on uhattuna. Turvallisuusosaaminen on
keskeinen taito muuttuvassa maailmassa. Ulkoasiainhallinnon voimavaroja, rakenteita ja henkilöstön osaamista
tulee tarkastella myös turvallisuuden näkökulmasta”,
painottaa valtiosihteeri Peter Stenlund.
johtuva turvallisuusvaje. Lisäksi turvallisempien alueiden
edustustoissa tilanne saattaa muuttua olennaisesti esimerkiksi yhteiskuntarauhan järkkyessä.
TYÖNTEKIJÄT JATKUVASTI RISKIALUEILLA
Ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä merkittävä osa työskentelee tai matkustaa säännöllisesti tai satunnaisesti alueilla,
joissa turvallisuusympäristö haastava.
Vuonna 2014 henkilöstö matkusti yli 3000 vuorokautta
vakuutusyhtiön luokittelemissa sotariskimaissa. Toisin sanoen joka päivä noin kahdeksan työntekijää oli tällaisella
alueella virkamatkalla.
Lisäksi kaikkiin edustustoihin kohdistuu konkreettinen
tietoturvallisuusuhka. ■
TURVALLISUUS OSAKSI ARKEA
Vakavia riskejä ulkomailla ovat työntekijän hengen tai
terveyden menetys, sekä fyysiset ja psyykkiset vammat.
Suomen edustustoverkostosta noin 20 toimipistettä sijaitsee alueilla, joilla on muun muassa jatkuva ympäristöstä
Estonia-onnettomuudesta selviytynyt
Kabulin edustusto.
Per-Erik Ehrsten kertoo ulkomaan riskeistä.
Streamlight Fire Vulcan LED Atex
•Ainutlaatuisenhyväteho-/painosuhde
•Lithiumakkuteknologianansiostaeimuistiilmiötäeikävaraustilanpurkautumista
•HuoltovapaaLED-polttimo
•MarkkinoidentehokkainAtex-hyväksytty
ladattavavalaisin
Oy Veljekset KULMALA Ab
puh 09 875 1800, fax 09 875 1801,
www.veljeksetkulmala.fi
➔
2
MOBOTIX VALVOO NORSUJA
Saksan Kronbergissa sijaitsevan Opel-Zoon-eläintarhan
valtavissa aitauksissa on yli 200 eläinlajia ja 1 500 eläintä.
Tarhan suurimpiin vetonauloihin kuuluvat afrikannorsut.
Alun perin eläintarha aikoi asennuttaa norsutarhaan useita panorointi- ja kallistustoiminnolla varustettuja kameroita, mutta päätyi siihen, ettei suurikaan kameramäärä
takaisi riittävää valvontalaatua. Tarha asennutti lopulta
Mobotixin kamerajärjestelmät, joiden tekniikan ansiosta
norsutarhan joka kolkkaa valvotaan nyt yötä päivää. Kameroita tarvittiin alkuperäisiä suunnitelmia vähemmän.
■
LAPSET: ALKOHOLIN MYYNTI POIS RUOKAKAUPOISTA
Lauttasaaren ruotsinkielisen alakoulun 6. luokan oppilaat
esittävät päihteiden myyntiin ja käyttöön merkittävästi
enemmän vastuullisuutta ja rajoituksia. Ensi viikonvaihteessa alakoulunsa päättävät oppilaat toivovat muun
muassa alkoholin myynnin poistamista ruokakaupoista.
”Alkoholia ei pitäisi saada ostaa muualta kuin alkoholikaupoista. Myynnin ikärajan tulisi olla vähintään 20
vuotta, jopa 25 vuotta, koska kaikki eivät ole fiksuja vielä
18-vuotiaina. Alkoholia ei saisi käyttää etenkään sellaisissa
paikoissa, missä on lapsia”, oppilaat kommentoivat.
Alakoulun oppilaiden kannanotot koottiin vuosina
2014–2015 osana ånni-hanketta. Se kehittää vanhempien
ja kasvatusyhteisöjen yhteiseen käyttöön erilaisia päihdekasvatuksen menetelmiä, materiaaleja ja työkaluja. ■
Vain Alkossa saisi myydä alkoholia.
VIIDEN KOHDAN RESEPTI
MENESTYKSEEN
Maailmanlaajuinen Institute For The Futuren tutkimus
paljastaa, että 96 prosenttia johtajista uskoo uuden teknologian mullistaneen liiketoiminnan pysyvästi, tehneen tiedosta tasa-arvoista ja muuttaneen asiakkaiden odotuksia.
Silti vain 30 prosenttia johtajista pystyy toimimaan hallussaan olevan tiedon perusteella reaaliajassa. Lähes puolet
myöntää, etteivät he tiedä, miten käyttäisivät hyödyksi
dataansa. Vain 24 prosenttia sanoo olevansa ”erittäin
hyvä” muuttamaan datan käyttökelpoisiksi näkemyksiksi
ja tiedoksi.
KOULUKIINTEISTÖJEN
TURVALLISUUSPUUTTEET
KORJATTAVA
Tutkimus ennustaa merkittäviä muutoksia taloudessa, tek- Opetusalan turvallisuusfoorumin osallistujat esittävät
nologiassa, tiedon käyttämisessä ja yksityisyydessä vuoteen oppilaitoskiinteistöjen ja fyysisten oppimisympäristöjen
kuntoon laittamista, sillä oppilaitoksissa on todettu vaka2024 mennessä.
via turvallisuuspuutteita ja merkittäviä sisäilmaongelmia.
Yritysjohtajien mielestä yritysten on menestyäkseen hallittava viisi asiaa, jotka kaikki perustuvat informaatioon: En- Turvallisuusfoorumi pitää välttämättömänä, että openakoi uudet mahdollisuudet markkinoilla. Ole läpinäkyvä tus- ja kulttuuriministeriön oppilaitosrakennusten turvallisuustyöryhmän suositukset toimeenpannaan viiveettä.
ja luotettava. Innovoi ketterästi. Toteuta ainutlaatuisia ja
Korjausja uudelleenrakentamiseen tarvitaan kymmenen
yksilöllisiä kokemuksia. Toimi reaaliajassa. ■
vuoden toimenpideohjelma, jossa hankkeita rahoitetaan
vähintään 150–200 miljoonalla eurolla vuosittain. ■
➔
3
Turvallisuus
& Riskienhallinta
TURVAKOLMIO AVASI VERKKOKAUPAN
Turvakolmio Group on avannut kuluttajille ja pienyrityksille suunnatun turvallisuuden ja mielenrauhan
verkkokaupan osoitteessa www.turvana.fi. Verkkokaupan
tuotevalikoima on tarkoituksellisen suppea. Näin yhtiö
varmistaa tuotteiden korkean laadun, nopean saatavuuden ja sujuvan asiakaspalvelun.
Kaikki myytävät tuotteet ovat kuukausimaksuttomia, ja ne
toimitetaan ilman toimituslisiä tai -maksuja asiakasta lähimpänä olevaan Postiin. Maksuvälineinä verkkokaupassa
käyvät yleisimmät luottokortit ja kotimaisten pankkien
verkkomaksut.
Tuotteiden toimitusaika tilauksesta on kaksi työpäivää. ■
Kasarmialueen auditorio
TURVALLISUUSORGANISAATIOITA
ETSITÄÄN KEURUULLE
Keuruulle Keski-Suomeen lakkautetun Pioneerirykmentin alueelle suunnitellaan turvallisuusalan liiketoimintaa ja kehitetään turvallisuusalan
klusteria.
VALVONTAKAMERAT
TURVAAVAT ARVOTAIDETTA
Kehittämisyhtiö Keulink Oy ja kehittämiskonsultit kokoontuivat huhtikuussa eri alojen yritysten kanssa pohtimaan Keuruun Pioneerirykmentin alueen potentiaaleja.
Alueen vahvuudet liittyvät koulutukseen, tietoliikenneyhteyksiin ja tuotannollisen toiminnan mahdollisuuksiin.
Mäntässä sijaitsevan Gösta Serlachiuksen taidemuseon
mestariteokset pysyvät turvassa uudenaikaisen valvontakameraratkaisun ansiosta. Taidemuseo Göstan kartanorakennukseen ja paviljonkiin on asennettu yli 90 verkkoon
kytkettyä ip-kameraa. Ratkaisun toteutti museon kumppani KMV Turvapalvelut Oy.
”Tilat soveltuvat erinomaisesti turvallisuusalan koulutustarkoituksiin. Alueelta löytyy liikuntamahdollisuuksia,
”Ip-valvontakameroiden luotettavuus ja helppous tekivät
ampumarata ja luokkatiloja, sekä myös aseiden säilyttämi- meihin vaikutuksen”, kertoo Gösta Serlachiuksen taideseen sopivia tiloja”, kertoo Invest in Keuruu -työhankkeen säätiön talous- ja hallintojohtaja Juha Roponen.
koordinaattori Seppo Tolvanen.
Koska museoympäristö ulottuu eri puolille Serlachiuksen
”Tietoliikenneyhteydet ovat alueella erittäin hyvät. Ne
kartanon pihapiiriä, myös valvontakameroita tarvitaan
mahdollistavat esimerkiksi erilaisten valvomoiden toimin- useita erityyppisiä. Museopaviljonkia valvoo 36 March
nan.”
Networksin sisä- ja ulkokameraa, jotka tuottavat valvomoon HD-tasoista kuvaa päivällä ja yöllä.
Tolavasen mukaan alueen erilaiset rakennukset sopisivat
myös tuotannolliseen toimintaan.
”Valvontakameraratkaisu helpottaa myös asiakaspalve”Esimerkiksi testaustoimintaa voisi harjoittaa sisätiloissa ja lijoidemme työtä, sillä he tietävät nyt tarkemmin, missä
museovieraat liikkuvat. Jos törmäisimme varkauksiin, vanulkona. Lähialueilla on myös vahva metallialan keskittydalismiin tai muihin ongelmiin, luotettava kuvamateriaali
mä, joten alihankintaa ja tietotaitoa on tarjolla. Tervetuhelpottaisi tapahtumien selvittämistä”, Roponen sanoo. ■
loa tutustumaan”, Tolvanen kehottaa. ■
➔
4
Turvallisuus
& Riskienhallinta
Power NEO
Hybridijärjestelmä
Uusi Power NEO hälytysjärjestelmä
yhdistää perinteisen
silmukkarakenteen ja uuden
langattoman PowerG-tekniikan.
Paljon uutta!
• Laaja valikoima keskusyksiköitä aina
128 silmukkaan asti
• 3G tiedonsiirto
• Langaton PowerG -teknologia
• Langaton näppäimistö ja etälukijat
• Mobiilisovellus
• Kehittyneet etäkäyttöpalvelut
• Hälytyksen varmennus kuvatodennuksella
• Videokuvansiirron mahdollistava väylä
NIMITYKSIÄ
Maanpuolustuskiltojen liitto ry
Puheenjohtajaksi vuosiksi
2016–2017 on valittu toimitusjohtaja Pauli Mikkola.
Hän on myös Continental
Rengas Oy:n toimitusjohtaja.
Maanpuolustuskiltojen liitto
on vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö siviili- tai sotilasarvoon
katsomatta.
IBM:LTÄ UHKIEN
ANALYTIIKKAAN UUSI
ALUSTA
IBM:n pilvipohjainen X-Force Exchange -yhteistyöalusta
on uusi ase taistelussa kyberrikollisia vastaan. Alusta sisältää jo yli 700 teratavua raakadataa ja reaali-aikaista tietoa
tietoturvahyökkäyksistä. Alustan avulla organisaatiot
voivat tehdä yhteistyötä tietoturvauhkien vastaisessa taistelussa ja jakaa keräämäänsä tietoa keskenään. Lisäksi ne
voivat hyödyntää IBM:n tietoturva-aineistoa ja yhteisön
jäsenten ja asiantuntijoiden tarjoamaa tietotaitoa.
Alustan avulla käyttäjät pääsevät hyödyntämään kattavaa
haavoittuvuustietopankkia, uhkatietopankkia, joka kerää
tietoa yli 15 miljardista tietoturvatapahtumasta päivittäin, haittaohjelmatietoja, jotka on kerätty yli 270 miljoonasta päätelaitteesta, uhkatietoja, jotka on kerätty yli
25 miljardilta sivustolta, tiedustelutietoja yli kahdeksasta
miljoonasta spämmi- tai kalasteluhyökkäyksestä ja lähes
miljoonan epäilyttävän ip-osoitteen tilastotietoja. ■
TAVOITTEENA
HUKKUMISKUOLEMIEN
PUOLITTAMINEN
Vuoden 2014 synkät hukkumistilastot osoittavat, että
Suomeen tarvitaan tehokkaampaa ennaltaehkäisevää
työtä vesiturvallisuustaitojen parantamiseksi. LähiTapiola
ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto tavoittelevatkin nyt yhteistyössä hukkumiskuolemien määrän
puolittamista vuoteen 2020 mennessä.
”Hukkumiskuolemien vähentämiselle ei ole asetettu
kansallisia tavoitteita, toisin kuin esimerkiksi liikennekuolemien vähentämiselle. Ennaltaehkäisevään vesiturvallisuustyöhön käytettävissä olevat resurssit ovat lisäksi
viime vuosina merkittävästi pienentyneet”, harmittelee
Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja
Kristiina Heinonen. ■
Sesko
Tietoliikennetekniikan
insinööri Ari Honkala
on nimitetty ryhmäpäälliköksi. Aiemmin Honkala on työskennellyt SGS
Fimko Oy:ssä.
➔
5
Turvallisuus
& Riskienhallinta
DELTABITILLE
JAKELIJA KREIKKAAN
VIOLA PALKITTIIN
TURVALLISUUSTYÖSTÄ
Suomalainen Deltabit ja kreikkalainen Karvonis Ant. &
Co ovat solmineet jakelusopimuksen Deltabit Medin eli
biometriseen tunnistukseen perustuvan sädehoidon potilastunnistusjärjestelmän jakelusta Kreikassa. Maassa on
23 sädehoitoa tarjoavaa sairaalaa. ■
Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto on jakanut 5 000 euron palkinnon Viola – väkivallasta vapaaksi ry:lle.
Palkinnon teema oli tänä vuonna turvallisuus.
Lisäksi NNKY myönsi Jarmo Östermanille tunnustuksen työstään naisten turvallisuuden edistämisestä.
Viola ja Österman ovat aktiivisesti tehneet työtä tyttöjen
ja naisten turvallisuuden hyväksi.
Viola on perhe- ja lähisuhdeväkivallan avopalveluyksikkö,
joka tarjoaa palveluja matalan kynnyksen periaatteella
erityisesti lähisuhdeväkivallan uhreille ja tekijöille.
Österman on äskettäin kirjoittanut kirjan Vahva & Valpas
– Naisen käsikirja. Se opastaa naisia itsensä puolustamisessa.
■
PELASTUSPALVELUSOPIMUS
TULI VOIMAAN
Suomen ja Viron välinen
pelastuspalvelusopimus tuli
voimaan toukokuussa. Sopimuksen avulla tiivistetään
maiden välistä yhteistyötä
onnettomuuksien ennalta
ehkäisyssä, varautumisessa
ja pelastamisessa. Uusi sopimus korvaa vuoden 1996 sopimuksen. ■
Jarmo Österman
9SOLUTIONS YLSI EHEALTHKILPAILUN FINAALIIN
TIRILÄN VPK PALOKUNTIEN
SUOMEN MESTARI
Tirilän VPK Lappeenrannasta voitti palokuntien
Suomen mestaruuden 2015.
Kilpailun voitto oli lappeenrantalaisille kuudes ja
kolmas perättäinen. Joukkueessa kilpailivat Ville Hirvonen, Jukka Sillanpää,
Henri Häkkinen, Olli
Hirvonen, Kalle Lantta
ja Terhi Sillanpää.
Toiseksi kilpailussa tuli Kaarinan VPK ja kolmanneksi
Keravalta Savion VPK.
Kilpailu mittasi palokuntien sammutus- ja pelastustaitoja
sekä palokaluston käyttöä. Tänä vuonna teemana olivat
vaaralliset aineet. Kilpailussa oli mukana 41 joukkuetta,
joista viisi kilpaili veteraanisarjassa. Sen voitti Selänpään
VPK Kouvolasta. ■
Oululainen 9Solutions Oy on edennyt finaaliin arvostetussa kansainvälisessä EU SME eHealth Competition 2015
-kilpailussa, jossa haetaan parasta pienen tai keskisuuren
yrityksen valmistamaa terveydenhuoltoratkaisua.
9Solutionsin gTag Companion -tuote on tiettävästi maailman ensimmäinen sisä- ja ulkotiloissa reaaliaikaisesti
paikannettava turvaranneke, joka hyödyntää reaaliaikaista
sisätilapaikannusteknologiaa, 3g-matkapuhelinverkkoja ja
gps-ulkopaikannusteknologiaa. ■
➔
6
TURVAKOTIEN
HENKILÖSTÖLLE
PÄTEVYYSVAATIMUKSET
UUDET KEMIKAALIEN
VAROITUSMERKIT SYYTÄ
OPETELLA
Kesäkuun alusta voimaan astuva uusi asetus tuo pätevyysvaatimukset turvakotien henkilöstölle. Uudistuksella
parannetaan ja yhtenäistetään turvakotien toiminnan
laatua ja lisätään turvallisuuden tunnetta.
Kemikaalien vaaroista
kertovat oranssimustat
varoitusmerkit korvataan
uusilla punavalkomustilla merkeillä. Kesäkuun
alusta lukien kemikaalien valmistajat eivät
saa enää painaa uusiin
pakkauksiin vanhoja varoitusmerkkejä. Vaikka
kauppojen hyllyillä vanhoja varoitusmerkkejä
voi näkyä vielä kahden vuoden ajan, kuluttajien on syytä
opetella uudet varoitusmerkit jo nyt. Varoitusmerkkejä on
esimerkiksi kodin pesuaineissa, viemärinavaajissa, koneja käsitiskiaineissa, maaleissa ja autokemikaaleissa.
Asetus määrittelee turvakotien henkilöstön koulutusvaatimukset ja sen, millaista käytännön kokemusta työntekijöillä pitää olla. Vaatimukset on otettava huomioon uutta
henkilöstöä palkattaessa. Alalla toimivan henkilöstön,
jolla on jo paljon kokemusta alalta, mutta ei muodollista
pätevyyttä, on hankittava asetuksen mukainen koulutus
vuoden 2019 loppuun mennessä. ■
Muutos koskee kaikkia varoitusmerkkejä. Osalla kemikaaleista varoitusmerkin symboli säilyy samana, mutta niiden
väritys muuttuu. Osa merkeistä on kokonaan uusia.
Esimerkki uudesta varoitusmerkistä on huutomerkki, joka
kertoo kemikaalin olevan ihoa tai silmiä ärsyttävä tai että
kemikaali voi olla vaarallista otsonikerrokselle. ■
➔
7
us
u
s
i
l
l
rva
11€ 2
/ 2015
N
SECTIO
Tu
RATK
LVELUT
KA | PA
KNIIK
| TE
AISUT
Turvallisuus
inta
11€ 6 / 2014
nhall
ISET
ET | IHM
| TUOTTE
kie
& Ris
ET
| UUTIS
Pian
DIA
ILJAR ä
50 M
ss
e
a n ti
tt
e
it
IT
la
T RISK
UUDE
LUEEN
ULKOA ALVONTA
TEHOV
ti
laisraa
Kansa
i
innovo TURVAA
KYBER
Oona Räisänen
10 järkineuvoa
suojata tiedot
14002
taitolaji
6 414888 564433
856443-14-03
14003
6 414888 564433
14004
6 414888 564433
856443-14-04
Työpajamallista ideoita
KOULUTURVALLISUUTEEN
VAATIVIEN KOHTEIDEN
ola:
14005
6 414888 564433
5
2 • 201
PAL.VKO
2015-16
856443-14-06
nhallinta
& Riskie
14006
6 414888 564433
10 vinkkiä varmistaa
TURVA-ASENNUS
Messuraportit:
SecurityCity 2014
EuroSafety 2014
1
856443
lisuus
PAL.VKO 2015-08
856443-14-05
VALVONTAKAMERAT
ISTÄ
SITYISUISTA
L
AKI YK
UUSI L ISUUSPALVE
1
LL
TURVA
856443-15-0
E
JA P
KOVAT
6 414888 564433
PALO
iepp
NNAN
TORJU EET
IN
M
T
IS
T
R
O
O
T
TERR
HMEÄ
rikki R
lija Ma
14001
KIDNAPPAUSNEUVOTTELUT
ITTELE
SUUNENSTELMÄ
RJ
Ä
J
A
V
OIKEIN
TUR
EN
LLIN
VAARAATTI
AMM
Hallitse psykologia
856443-14-02
REE
Opiske
Signaalihakkeri
Kidnappaukset
TODELLINEN RISKI
Turvallisuus
EAN-koodit vuodelle 2014
RIN
LANCE
SOTAF
Näin KRP tutkii
KYBERRIKOLLISUUTTA
VIISAUDESTA
kniikka
Turvate SKUUN
A
POVIT
s
katko
sähkö OISSA
U AJ
D
VARAU
& Riskienhallinta
856443-14-01
Laaja
RATKAISUT | TEKNIIKKA | PALVELUT | TUOTTEET | IHMISET | UUTISET
Turvallisuus syntyy
PAL.V
-15-02
SEURAAVAT
TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA -LEHDEN
PAINETUT NUMEROT ILMESTYVÄT
4
5-2
KO 201
www.t
urvalli
om
suus.c
Turval
TURVALLISUUS_EAN_koodit_2014.indd 1
9.1.2014 13:54:03
4/2015, ILMESTYY 28.8.2015
LEHTI ON KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -SUURTAPAHTUMAN
VIRALLINEN MESSULEHTI
VARMISTA HYVÄ NÄKYVYYS JA VARAA ILMOITUSTILASI PIKAISESTI,
VIIMEISTÄÄN 1.8.2015, LEHDEN PAINOS ON 8.500 KAPPALETTA
5/2015, ILMESTYY 4.11.2015
LEHTI ON FINNSEC-MESSUJEN PÄÄMEDIAYHTEISTYÖKUMPPANI JA
VIRALLINEN MESSULEHTI
VARMISTA HYVÄ NÄKYVYYS JA VARAA ILMOITUSTILASI PIKAISESTI,
VIIMEISTÄÄN 6.10.2015, LEHDEN PAINOS ON 8.700 KAPPALETTA
OTA YHTEYTTÄ TIMO LAHTISEEN, PUHELIN 050 594 2718,
PAULA KOSKIVIRTAAN, PUHELIN 040 584 0212 TAI KIA KANKAASEEN,
PUHELIN (09) 737 318, [email protected]
www.turvallisuus.com
Turvallisuus
& Riskienhallinta
8