Viherryttaminen kevät 2015

Viherryttämistuki
22.3.2015
Yhteistyössä:
Viherryttämistuki
• Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C
• Maatilan sijainti ratkaistaan talouskeskuksen
mukaan, tai jos talouskeskusta ei ole, sen mukaan
kummalla alueella pääosa pelloista sijaitsee
• Kolme vaatimusta:
– viljelyn monipuolistaminen
– pysyvän nurmen säilyttäminen
– ekologinen ala
22.3.2015
Yhteistyössä:
Tilan maatalousmaa/peltoala
• Viherryttämisen toimenpiteissä viljelyn monipuolistaminen ja
ekologinen ala tarkastellaan tilan peltoalaa
• Peltoala saadaan, kun tilan koko viljelysalasta
(=maatalousmaa) vähennetään pysyvän nurmen ja pysyvien
kasvien alat
• Pysyvät kasvit ovat viljelykiertoon kuulumattomia kasveja,
joita kasvatetaan yli 5 vuotta ja joista saadaan toistuvia satoja
– mm. herukat, vadelmat ja hedelmäpuut
22.3.2015
Yhteistyössä:
Tukikelpoinen ala
• Tukikelpoista alaa ovat muut paitsi
- Tilapäisesti viljelemätön ala, 20-vuotinen
ympäristösopimus (pelto); nämä lasketaan kuitenkin mukaan
peltoalaan
- Kasvihuoneala (pysyvät kasvit)
• Pienin tukikelpoinen lohko jolle maksetaan tukea, on 0,05 ha
• Alle 0,05 ha lohkot lasketaan kuitenkin mukaan kun
määritetään alaa, jolla vaatimuksia on noudatettava
• Tukea maksetaan enintään tukioikeuksia vastaavalle alalle
22.3.2015
Yhteistyössä:
Luomu ja viherryttäminen
• Luomuviljelijät saavat vapautuksen viherryttämistuen
vaatimuksista automaattisesti ja tästä oikeudesta voi
halutessaan luopua
– Mikäli luomutilalla on lohkoja myös
tavanomaisessa viljelyssä, niin niillä on
noudatettava viherryttämisen vaatimuksia
22.3.2015
Yhteistyössä:
Viljelyn monipuolistaminen (AB-alue)
• Alle 10 ha peltoalaa: vapautuu vaatimuksesta
• 10-30 ha peltoalaa: 2 kasvia, pääkasvi enintään 75 %
peltoalasta
• Yli 30 ha peltoalaa: 3 kasvia, pääkasvi enintään 75%
peltoalasta ja kaksi pääkasvia enintään 95 % peltoalasta.
• Jos pääkasvi on nurmi tai kesanto, sitä saa olla yli 75 %
22.3.2015
Yhteistyössä:
Viljelyn monipuolistaminen (AB-alue)
• Maatila vapautuu viljelyn monipuolistamisesta, jos
– Yli 75 % peltoalasta on nurmella, kesannolla tai näiden yhdistelmänä,
edellyttäen, että näiden käyttötapojen ulkopuolelle jäävä peltoala on
enintään 30 hehtaaria
– Yli 75 % tukikelpoisesta maatalousmaasta on pysyvää nurmea, nurmea
tai näiden yhdistelmänä, edellyttäen, että näiden käyttötapojen
ulkopuolelle jäävä peltoala on enintään 30 hehtaaria
• Maatalousmaa = pelto + pysyvä nurmi + pysyvä kasvi
– Peltoalasta yli 50 % on sellaista alaa, jota hakija ei ole ilmoittanut
edellisvuoden tukihakemuksessa ja jos koko peltoalalla viljellään eri
viljelykasvia kuin edellisenä kalenterivuonna
(Hakuoppaassa s.56 kaavio 1. viljelyn monipuolistaminen AB-alueella)
22.3.2015
Yhteistyössä:
Mitkä kasvit ovat eri kasveja?
• viherryttämistuen viljelykasvien luettelo
(hakuopas, taulukko 4)
• esimerkkejä:
– syysvilja ja kevätvilja ovat eri kasveja
– kaura ja vihantakaura ovat sama kasvi
– rehuohra ja mallasohra ovat sama kasvi
– kesannot ovat yksi kasvi
– nurmet, lhp, suojavyöhykenurmi, siemennurmet ovat yksi
kasvi
– monimuotoisuuspellot riista, maisema, niitty ovat eri
kasveja
22.3.2015
Yhteistyössä:
Kasvien ilmoittamisesta
Erikoistapauksista
• Ryhmät, jotka lasketaan kasviksi:
– Muut viljat, Muut valkuaiskasvit, Muut rehukasvit, Siemenmausteet ja
lääkekasvit (pl kumina, sinappi), Koristekasvit (alle 5 v.) ja Leikkovihreä ja
leikkohavu (alle 5 v.) kasveista
• Seuraavia ei lasketa kasviksi:
– Muut vihannekset, Kasvimaa, Kasvihuoneala, Erityistukisopimusala
(pelto), Ympäristösopimusala (pelto) ja Maisemapiirre
• Edellä mainittuja käytetään vain silloin, jos tosiasiallisesti viljeltyä kasvia ei
luettelosta löydy
- Kasvit tarkennetaan hakemuksen lisätietoihin
22.3.2015
Yhteistyössä:
Viljelyn monipuolistaminen
• Viljelykasvien osuuden laskemisen ajankohta on
30.6. – 31.8.
– Tänä aikana tilalla on oltava vaatimuksen mukaiset kaksi tai
kolme kasvia ja niiden prosenttiosuudet vaatimusten
mukaiset, myös nurmipoikkeuksien prosentit
• Jos sato on korjattu, kasvi voidaan todeta kasvijäänteistä, jos
on kylvetty uusi kasvi, se lasketaan kasviksi
• Jokainen hehtaari otetaan viljelykasvien osuuden laskemisessa
huomioon vain kerran vuodessa
22.3.2015
Yhteistyössä:
Pysyvä nurmi
• Lohkot, joilla viisi vuotta peräkkäin nurmea (2010-2014) ja
jotka ilmoitetaan kuudentena vuonna nurmeksi
pysyvä
nurmi
• Pysyvän nurmen osuus suhteessa maatalousmaahan ei saa
vähentyä yli 5 % vuonna 2015 vahvistettavasta viitealasta
(tarkastelu kansallisella tasolla)
– jos 5 % ylittyy käyttöön ennallistamismenettely
• Luomutilalle ei muodostu pysyvää nurmea, mutta jos
luomutilan nurmilohko siirtyy tavanomaiselle tilalle, siitä tulee
pysyvä nurmi
22.3.2015
Yhteistyössä:
Pysyvän nurmen muodostuminen viitevuosien
2010-2014 perusteella
• Lohkon jako tai yhdistäminen ovat katkaisseet nurmivuosien
laskennan
• Jos peruslohkolla on ollut enemmän kuin yksi kasvulohko
(esim. A nurmi, B ohra), niin nurmivuosia ei laskettu
• Nurmivuosien laskennassa on huomioitu viherkesanto, mutta
ei luonnonhoitopelto-, viherlannoitus- ja suojavyöhykenurmia
• Vipu-palvelun lohkotiedoista tai tiloille lähetetyistä lohkojen
esitäyttötiedoista kannattaa tarkastaa nurmivuodet
•
Hakuoppaassa taulukot 2. ja 3. lisätietoa
22.3.2015
Yhteistyössä:
Natura-alan pysyvät nurmet
• Natura-alan pysyvistä nurmista herkkä pysyvä nurmi
– tiukemmat säilyttämisvaatimukset (ei saa kyntää tai siirtää
muuhun käyttötarkoitukseen)
– voi uusia vain erityisestä syystä; edellyttää ilmoittamista
kunnan maas.viranomaiselle kirjallisesti ennen uudistamisen
aloittamista
– lohkon voi jakaa (jos lohkolla Natura-alaa ja ei Natura-alaa)
ensimmäisenä vuonna, jolloin hakee viherryttämistukea
22.3.2015
Yhteistyössä:
Pysyvästä nurmesta…
• Pysyvien nurmien hoito-ohjeet on täydentävissä
ehdoissa, mm. lannoittaminen on sallittua, jos sato
korjataan tai lohkoa laidunnetaan
• Pysyvän nurmen merkintä on vuosikohtainen; jos
lohkon kylvää ensi vuonna esim. viljalle, merkintä
poistuu
– Jos ennallistamismenettely joudutaan ottamaan käyttöön,
voi tulla velvoitteita palauttaa pysyvän nurmen aloja tai
ilmoittaa joitain muita aloja pysyväksi nurmeksi
22.3.2015
Yhteistyössä:
Ekologinen ala (Efa-ala)
• Koskee Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Ahvenanmaan maakunnissa
sijaitsevia tiloja
• Jos tilalla on yli 15 ha peltoalaa, ekologista alaa on oltava vähintään 5 %
peltoalasta
• Ekologiseksi alaksi voi ilmoittaa
– kesantoaloja (viher-, sänki- ja avokesanto),
– typensitojakasvien aloja,
– lyhytkiertoisen energiapuun aloja ja
– täydentävien ehtojen mukaisia maisemapiirteitä
• Tila, joka sijaitsee metsäisyyspoikkeusalueella, ei voi ilmoittaa ekologista
alaa
22.3.2015
Yhteistyössä:
Kesanto
• Ekologiseksi alaksi ilmoitettava kesanto on oltava viljelijän
hallinnassa ja säilytettävä 1.1. – 15.8. välisen ajan
– tuona aikana EFA-kesannolla ei saa olla maataloustuotantoa.
– EFA-kesantoa on mahdollista laiduntaa tai sadon voi korjata
15.8. jälkeen
– Kesannon voi päättää kemiallisesti aikaisintaan 15.7, jos sille
kylvetään syyskasveja, muokkaus 15.8. jälkeen
• Ekologiseen alaan ei hyväksytä lhp-nurmia, joista maksetaan
ympäristökorvausta → jos haluaa käyttää vanhaa lhp-nurmea
täyttämään ekologista alaa, ilmoitettava viherkesanto (efa)
• Kesannon painokerroin on 1 (1 ha kesantoa täyttää 1 ha efa-alaa)
22.3.2015
Yhteistyössä:
Typpeä sitovien kasvien alat
• Typpeä sitovien kasvien aloiksi hyväksytään:
– herneet, pavut, lupiinit (ei Alaskan- eikä komealupiini), virnat,
soijapavut, mesikät, mailaset, apilat sekä näiden kasvien seokset
– kasvusto 100 % typensitojakasvia
• Typpeä sitovaa kasvia on oltava peltolohkolla 30.6. - 31.8.
– jos typensitojakasvi korjataan ennen 31.8, saa muokata vasta 1. 9.
– kasvuston tai sen sängen voi päättää kemiallisesti aikaisintaan 1.9.
– jos alalle kylvetään syyskylvöisiä kasveja, voi päättää kemiallisesti, ja
lohkon muokata ja kylvää aikaisintaan 15.7.
• Typpeä sitovien kasvien painokerroin on 0,7 (1 ha esim. hernettä täyttää
0,7 ha efa-alaa)
22.3.2015
Yhteistyössä:
Lyhytkiertoisen energiapuun alat
• Aloiksi hyväksytään maatalousmaalla oleva haapa ja paju
• Alaa ei saa lannoittaa kivennäislannoitteilla
• Rikkakasvien torjuntaan tarkoitettuja kasvinsuojeluaineita saa
käyttää kasvuston perustamisvuonna sekä kasvuston
lopettamisvuonna aikaisintaan 1. 9.
• Lyhytkiertoisen energiapuun painokerroin on 0,3 (1 ha esim.
haapaa täyttää 0,3 ha efa-alaa)
22.3.2015
Yhteistyössä:
Täydentävien ehtojen mukaiset maisemapiirteet
• Täydentävien ehtojen mukaisesti suojeltuja puita, puuryhmiä
ja luonnonmuistomerkkejä
• Voivat sijaita myös maatalousmaalla peltoalan välittämässä
läheisyydessä
• Oltava viljelijän hallinnassa
• Maisemapiirteiden painokerroin on 1
22.3.2015
Yhteistyössä:
Vapautus ekologisesta alasta
• jos peltoalaa on alle 15 ha
• jos yli 75 % peltoalasta nurmella, kesannolla,
palkokasveilla tai näiden yhdistelmällä ja em.alojen
ulkopuolelle jäävä peltoala on alle 30 ha
• jos yli 75 % tukikelpoisesta maatalousmaasta on
pysyvää nurmea tai nurmea, tai näiden yhdistelmää
ja em.alojen ulkopuolelle jäävä peltoala on alle 30 ha
22.3.2015
Yhteistyössä:
22.3.2015
Yhteistyössä:
Viherryttäminen ja ympäristökorvaus
• Jos tila on vapautunut viherryttämistuen viljelyn monipuolistamisesta
ja ekologisen alan vaatimuksesta 75 % nurmisäännön perusteella,
ympäristökorvausta ei makseta:
– peltojen talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä
– monivuotisista ympäristönurmista
– luonnonhoitopeltonurmista
• Viherryttämistuen ekologiselle alalle ei makseta ympäristökorvausta
peltoluonnon monimuotoisuus-toimenpiteestä
• Viherryttämistuen ekologiselle alalle ei makseta ympäristökorvausta
peltojen talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä
• Viher-, sänki- ja avokesannolle (myös ekologisena alana ilmoitetut) ei
makseta ympäristökorvausta
22.3.2015
Yhteistyössä: