Iin kuntatiedote 3/2015

03
2015
Valtuusto hyväksyi kouluverkkotyöryhmän tulokset -
OPETUSTILOJA UUDISTETAAN
Kunnanhallituksen perustaman kouluverkon kehittämistyöryhmän laatima selvitys kouluverkko- ja päivähoidon
järjestämisestä vuosille 2015-2020 käsiteltiin kunnanvaltuustossa 15.6.2015. Selvityksen taustalla on nykyisten
koulu- ja päiväkotikiinteistöjen huono kunto tai toiminnalliset puutteet, mutta myös kuntatalouden sopeuttamispaineet johtuen mm. valtionosuusleikkauksista
Kunnanvaltuusto päätti työryhmän selvityksen
mukaisesti, että:
Kaikki
sekä työttömyyden kasvusta. ”Liki 11 kuukautta kestäneessä
selvitystyössä on perehdytty kattavasti mm. oppilas- ja
esiselvitysopetusryhmien kasvuennusteisiin, kunnan kaavoitukseen
on
i
al
ia
er
mat
ja maankäyttöön, koulu­- ja päiväkotikiinteistöihin tehtyian
nn
julkaistu ku
hin kuntotutkimuksiin ja arviointeihin sekä nykyisiin käytverkkosivuilla
tökustannuksiin”, avaa työryhmän valmistelijana toiminut
osoitteessa ii.fi/
opetus- ja varhaiskasvatuspäällikkö Vesa Anttila.
opetus_ja_varhaiskasvatus_tyoLautakunta kokoontui 27.8.2015 päättäen:
ryhma
Haminan koulun vuonna 1958 rakennettu osa puretaan ja alueelle
rakennetaan uusi koulu- ja päiväkotirakennus. Uuden rakennuksen valmistumisen jälkeen Alarannan ja Lakson päiväkotien väki siirtyy myös uusiin tiloihin.
1
2
Alarannan ja Ojakylän koulut peruskorjataan.
3
Pohjois-Iin koulun liikuntasali/teknisen työn luokka puretaan ja tilalle rakennetaan uusi liikuntasali ja teknisen työn tila.
Ylirannan koulun lakkautusta ja oppilaiden siirtämistä Aseman koululle
tarkastellaan, mikäli koulun oppilasmäärä alittaa pysyvästi 40 tai mikäli
koulun rakenteissa havaitaan terveydelle vaarallisia viitearvot ylittäviä mikrobeja.
4
Olhavan koulun lakkautusta tarkastellaan, mikäli koulun oppilasmäärä laskee kahtena vuotena peräkkäin alle 30 oppilaan. Mikäli koulun oppilasmäärä laskee pysyvästi alle 40 oppilaan, tarkastellaan koulun muuttamista kaksiopettajaiseksi 0–6-vuosiluokkien kouluksi.
5
6
Lukio-opetusta jatketaan Iissä.
Anttilan mukaan uudet rakennus- ja korjaushankkeet aikataulutetaan lukuvuoteen
niin, että mahdollisimman vähän tarvitaan väliaikaistiloja. Muut kouluverkkotyöryhmän selvityksen osa-alueet (esiopetuksen järjestäminen, koulukuljetus sekä
johtamisjärjestelmän kehittäminen) kunnanvaltuusto siirsi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätettäväksi.
IIN ARVOT:
Tasavertaisuus
Oikeudenmukaisuus
Rehellisyys
Suvaitsevaisuus
IIN PILARIT:
Luovuus:
toiminnallinen oppiminen ja opetus,
taito- ja taidekasvatus,
oivaltaminen
Lapset puheeksi -toimintamalli: kotikoulu -yhteistyö,
varhainen puuttuminen, lapsen
näkökulman
huomioiminen
Kestävä
kehitys: energian säästö,
kierrätys, uusiutuvat luonnonvarat
Arjen turva:
liikenne ja ympäristö, päihteettömyys, nettiverkossa käyttäytyminen
• Esiopetus toteutetaan jatkossakin yhdessä koulujen ja päiväkotien kanssa. Päiväkotien esiopetukseen ohjataan päivähoitoa tarvitsevat esioppilaat. Vuosittain päätetään esiopetusta järjestävät yksiköt huomioiden ryhmäkoot ja resurssit.
• Koulukuljetusohjeistus 1.1.2016: Poikkeuskyytioikeudet tarkastetaan ja päivitetään uusien tien vaarallisuusluokitusten sekä kevyenliikenteenväylien valmistuttua mm. Kauppatielle ja Tikkasentielle. Matka mitataan jalan/pyörällä/muu vast.
liikuttavaa reittiä pitkin kodin liittymästä kouluun. Kuljetusoppilaita edellytetään
tulemaan määrätylle kokoontumispaikalle keskustaajamassa.
Johtamisjärjestelmän kehittäminen tulee päätettäväksi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan seuraavassa kokouksessa 16.9.2015.
Monitoimiareena tukemaan kuntalaisten liikkumista ja hyvinvointia
Kunnanvaltuusto päätti myös käynnistää selvityksen monitoimiareenan rakentamiseksi Iihin. Monitoimiareenalla voidaan tarkoittaa liikuntahallin, jäähallin ja uimahallin yhdistelmää tai joitain niistä. Selvityksessä tarkastellaan monitoimiareenan
sijaintia, rakentamis- ja käyttökuluja, omistus- ja rahoitusmallivaihtoehtoja sekä
toteutusaikataulua. Anttila suhtautuu monitoimiareenaan kannustavasti ja korostaa,
että vaikka koulujen tarve kunnollisiin sisä- ja ulkoliikuntapaikkoihin on yksinään
suuri, palvelisi monitoimiareena yhtäläisesti kaikkia kuntalaisia ja harrastetoimijoita.
Iin kunnan hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen työryhmä (HYTE) selvitti
kesän aikana iiläisten näkemyksiä ja toiveita lähiliikuntapaikan suunnitteluun liittyen. Työryhmä tiedottaa tuloksista syksyn edetessä.
Kasvatusta ja opetusta ohjaillaan yhteisillä arvoilla ja pilareilla
Parhaillaan lissä laaditaan uusia koko kasvatus- ja opetuskentän kattavia suunnitelmia, jotka otetaan käyttöön 1.8.2016 kaikissa kouluissa ja päiväkodeissa. Kasvatus- ja
opetussuunnitelmien keskeisimpinä asioina ovat kasvatus­ja opetushenkilöstön
yhdessä laatimat arvopohja ja pilarit, jotka seuraavat opetuksessa jatkumona
kaikkien ikäluokkien läpi aina päiväkodista lukion päättymiseen saakka.
Arvot ja pilarit ovat nousseet kuntalaisille keväällä suunnatun kyselyn
pohjalta. Laadinnassa on mukana ollut myös lastensuojelun edustajia
sekä huoltajia vanhempainyhdistysten kautta.
Avoimuus
2
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2015
KOLUMNI
K
esä on lopuillaan ja syksy tekee tuloaan. Uusi kouluvuosi on käynnistynyt, ja 173 uutta iiläistä koululaista on aloittanut koulunkäynnin. Koulunkäynti
on aloitettu pääosin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä.
Elokuun aurinkoiset päivät ovat olleet paitsi kauniita mutta
myös pelastaneet osin sateisen kesän jättämiä jälkiä. Viljat ja
kasvit ovat kärsineet kosteasta kesästä, turvetta ei ole pystytty juurikaan nostamaan. Sateet ovat pitäneet veden pinnan
korkealla tasolla, mikä taas on auttanut kaloja nousemaan
jokiin. Asioilla on puolensa tässäkin kohtaa.
Kunnalla on käynnissä mittava investointiohjelma toimitilojen muuttamisesta nykytarpeita vastaaviksi. Tämä johtuu
toisaalta siitä, että kunnan kasvanut väkimäärä ja sen tarvitsemat palvelut tuovat mukanaan lisätilatarvetta, ja toisaalta
monet vanhat, huonokuntoiset kiinteistöt ovat tulleet tiensä
päähän. Valtuuston kesällä tekemä koulu- ja päiväkotiverkkopäätös linjaa myös tulevaa rakentamistarvetta.
Viime vuonna avattiin uusi koulu, joka helpotti Valtarin ja
Haminan koulujen sekä lukion tilanahtautta. Tänä vuonna
on jo otettu käyttöön hoivaosaston ensimmäinen vaihe, ja
toinen vaihe valmistuu vuoden loppuun mennessä. Uusi
hammashoitola avasi ovensa asiakkaille elokuun lopussa.
Uutena investointihankkeena on käynnistynyt keskuskeittiön
rakentaminen Suvantolaan. Valmista tulee ensi kesänä.
Rakentaminen ei lopu tulevinakaan vuosina. Iin valtuusto
linjasi kesäkuun kokouksessa tulevan koulu- ja päiväkotiverkon rakenteen. Kouluja ei lakkauteta, päiväkotien toimintaa
keskitetään. Haminan koulun vanhempi vuonna 1958 rakennettu osa on päätetty purkaa. Se tullaan uusimaan vuoden 2016 aikana. Samassa yhteydessä Lakson ja Alarannan
päiväkotien toiminta siirretään Haminan päiväkodin yhteyteen. Näillä rakennushankkeilla halutaan turvata toimiva ja
hyvä oppimis- ja kasvuympäristö koululaisille ja päiväkotilapsille pitkälle tulevaisuuteen.
Rakentaminen on luvanvaraista toimintaa, olipa kyse kunnasta tai yksityisestä rakentajasta. Rakennusvalvonnan tehtävä on lupahakemuksen käsittelyn lisäksi ohjata ja neuvoa
rakennushankkeeseen ryhtynyttä. Parantaakseen palvelua
Iin rakennusvalvonta otti keväällä käyttöönsä sähköisen
lupakäsittelyn. Lupapisteen käyttöönoton myötä koko
lupa- ja rakentamisprosessi tallentuu järjestelmään pysyvästi,
jolloin kaikki dokumentit, käydyt keskustelut, päätökset,
yhteystiedot yms. voi helposti tarkistaa myös jälkikäteen.
Kaikki asianosaiset näkevät rakennusprojektin etenemisen
reaaliaikaisesti. Rakennusvaiheen lisäksi tästä sähköisestä
palvelusta on hyötyä rakennusta myytäessä, sillä kaikki kiinteistöä koskeva materiaali on löydettävissä yhdestä paikasta.
Ottakaa rohkeasti palvelu käyttöön, ja jos tuntuu, että apua
tarvitsette, niin rakennusvalvonnan henkilökunta opastaa
palvelun käytössä.
Suomen Kuntaliitto sekä Suomen Kylätoiminta ry ovat
myöntäneet vuoden 2015 Kylämyönteisin kunta -palkinnon
Iin kunnalle. Aikaisemmin tunnustus on luovutettu Rovaniemelle, Ilomantsille, Tammelalle ja Pudasjärvelle. Tämä
palkinto on osoitus Iissä tehdystä hyvästä työstä kylien kehittämisen eteen sekä kunnan ja kylien yhteistyöstä. Haluan
osaltani kiittää kaikkia kyläkehittäjiä ja kylätoimijoita tästä
kunnianosoituksesta.
ARI ALATOSSAVA
Iin kunnanjohtaja
IIN
kuntatiedote 3/2015
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2015
Rakennushankkeet valmistuivat
aikataulussa – uusia tiloja käyttöön
Viihtyisää ja esteetöntä
VANHUSTENHOITOA
Oulunkaaren vanhuspalvelut
järjestävät erilaisia asumisen
ja hoivan vaihtoehtoja ikääntyneille. Kun vanhus ei enää
selviydy kotihoidon turvin
kotona, tarvitaan tehostettua
palveluasumista, jossa hoitohenkilökunta on paikalla
vuorokauden ympäri. Iin uuden hoiva- ja palveluasuntojen
ensimmäinen rakennusvaihe
valmistui kesän aikana terveysaseman ja vanhan hoivakodin
”Emmin ja Einon tuvat” naapuritontille. Uusi kiinteistö
rakennettiin korvaamaan sisäongelmien vuoksi purettavaksi
päätetty hoivakoti.
Uudisrakentamisella saavutettiin lisäksi myös energiatehokas ja muunneltava
ratkaisu. Hoivakodin rakentaja
M-Partners Oy:n talotehtaan
sisätiloissa esivalmistettiin 26
rakennusosaa (moduulielementtiä), jotka kuljetettiin rekoilla suoraan rakennuspaikalle
yhteen liitettäväksi. Talotehtaalla moduuleihin asennettiin
valmiiksi sisäpinnat, liitännät
sekä julkisivu. Moduulirakentamisen etuina ovat kuivaketjun säilyminen rakentamisesta
asennukseen sekä nopeus, joka
perinteiseen rakentamistapaan
verrattuna on jopa 3-4 kertaa
ripeämpää.
Iin hoiva- ja palveluasuntojen
päällikkö Hannele Pöykiön
mukaan uudet valoisat ja raikkaat tilat ovat olleet kovasti
odotettu parannus. Hoivayksikön ja terveyskeskuksen väliin
on rakennettu yhdyskäytävä,
mikä mahdollistaa henkilöstön
ja asukkaiden esteettömän liikkumisen rakennusten välillä.
Myös ruokakuljetukset on jatkossa mahdollista hoitaa sisäkautta hoivayksikköön. Tilat
ja toiminnot palvelevat nyt
Ensimmäisessä vaiheessa valmistuneen hoivayksikön 36 asukasta asuvat yhden tai kahden hengen huoneissa, joissa on
omat pesutilat. Yhteisiä tiloja ovat lisäksi aulatilat, lasitettu ja
kalustettu ulkoterassi sekä ruokailutilat. Hoivakodin tiloihin ja
palveluihin pääsee tutustumaan avoimien ovien päivässä 29.9.
klo 14.00.
entistä paremmin asukkaiden
ja henkilöstön tarpeita, kun
mm. tilojen sisustus- ja kalustussuunnitelmien laadintaan
osallistui myös henkilökunta.
Muutostyöt jatkuvat alueella
vielä syksyn ajan, kun vanha
”Emmin tupa” -kiinteistö puretaan hoiva- ja palveluasuntojen
2. rakennusvaiheen tilalta pois.
Lisäyksikkö saadaan käyttöön
ensi vuoden alussa.
Myös hammashoitola
avasi uusissa tiloissa
Syyskuun alusta lähtien Iin
hammashoitola on palvellut
asiakkaita uusissa tiloissa kuntakeskukseen (Laurintie 1)
valmistuneessa Iin Fasadi Oy:n
rakennuttaman asuinkerrostalon
alakerrassa. Entinen hammashoitola kunnanviraston vieressä
kärsi rakenteista johtuvista sisäilmaongelmista sekä toiminnallisista puutteista tilaratkaisuissa.
Uusien tilojen rakentamisella
mahdollistettiin myös hoitohuoneiden määrän lisääminen
kuuteen, sekä suuhygienisteille
järjestyivät omat hammashoitokoneistot, joita heillä aiemmin
oli käytössään vain yksi.
Keskuskeittiön
suunnittelu käynnistyi
Kunta rakennuttaa uuden keskuskeittiön samaiselle Suvantolan alueelle, jossa sijaitsevat
myös uudet hoiva-ja palveluasunnot sekä terveyskeskus.
Keskuskeittiö mahdollistaa jatkossa keskitetyn ateriavalmistuksen päiväkotien, koulujen,
vanhus-, vammais- ja kotihoidon asiakkaiden tarpeisiin sekä
ruokailutilat työkeskukselle
ja terveyskeskukselle. Kunnan
nykyisen valmistuskeittiön
toiminta Haminan koululla
loppuu koulussa alkavan peruskorjauksen myötä. Myös toisen
valmistuskeittiön avopalvelukeskus Nikkarin nykyiset
keittiötilat ovat kalusteiden,
kylmäsäilytyksen ja henkilöstötilojen osalta jo nykyiseen
toimintaansa nähden alimitoitetut. Uusi keskuskeittiö valmistuu arviolta ensi kesänä.
HYVÄT
TUULET
Julkaisija:
Iin kunta, Jokisuuntie 2, 91100 Ii
Vaihde:
(08) 5875 5000
Neuvonta:
050 310 3458
Faksi:
(08) 8178 600
Toimitus:
Anna Saksio, p. 040 535 3362
[email protected]
Käyntiosoite:
Iin Hyvät Tuulet,
Iin Micropolis, Piisilta 1, 91100 Ii
[email protected]
Oulunkaaren ajankohtaiset
Teksti ja kuvat: Riitta Muhonen
Hoivakodin puutarha tarjoaa
elämyksiä kaikille, kunnosta
riippumatta
Kuivaniemen hoivakodin puutarhan kesäkukat
alkavat lakastua, mutta tärkeintä onkin toiminta. Joku laittaa suuhunsa mustaherukan, toinen
tuoksuttelee persiljaa ja kuuntelee luonnon ääniä,
kolmas katselee muiden puuhia tai kokeilee, millainen ääni lehmänkellosta kuuluu.
Kolme teollisen muotoilun ammattilaista kävi
tutustumassa hoivakotiin viime talvena. Yhdessä
asukkaiden, omaisten ja henkilökunnan kanssa he etsivät uusia toimintatapoja ulkoiluun ja
mielekkääseen yhdessäoloon. Syntyivät ideat
taikapuutarhasta, entisajan kyläilykulttuurin
palauttamisesta ja asukkaiden tarinoiden näkyviin tuomisesta. Kesäistä taikapuutarhaa alkoi
suunnitella tarkemmin ryhmä Oulunseudun
ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Sosiaali- ja
terveysalan tulevat ammattilaiset tekivät suunnitelman toiminnallisesta terassi- ja piha-alueesta
omenapuineen, herukkapensaineen ja yrttitarhoineen. Kasvien valinnassa he ottivat huomioon
asukkaiden toiveet, mukana oli esimerkiksi pelargonioita ja muita vanhastaan tuttuja kasveja. Nyt
asukkailla on mahdollisuus osallistua puutarhan
hoitoon ja sadonkorjuuseenkin. Tilaa muunnellaan vuodenaikojen mukaan niin, että se tarjoaa
koko ajan uusia mahdollisuuksia asukkaiden toiminnallisuuteen.
Kuivaniemen hoiva- ja palvelukoti on myös
kehittänyt tiedottamista, jotta sekä asukkaat että
omaiset tietävät paremmin talon toiminnasta ja
tapahtumista. Kun asukkaiden elämä tehdään
näkyväksi vaikkapa kuvien muodossa, esimerkiksi
muistisairaat asukkaat sekä omaiset voivat palata
tapahtumiin myöhemminkin.
kuntoon. Jos ikäihmisten arjen mielekkyyden
kehittäminen kiinnostaa sinua, ota yhteyttä
SenioriKaste-hankkeen projektipäällikkö Hanna
Siltakoskeen, [email protected],
p. 050 436 6593 tai Iin hoiva- ja palveluasuntojen palveluesimieheen [email protected], p. 08 5875 6310.
Näkövamman vuoksi tuoksut ovat Kaijalle tärkeitä.
Eläkeliiton Kuivaniemen yhdistyksen puutarhaan lahjoittama neiti Hienohelma on hieno
esimerkki kylän monipuolisesta yhteistyöstä ja
yhteisöllisyydestä. Lehmässä riittää ihmeteltävää ja tunnusteltavaa, ja se tuo mieleen monia
muistoja eletystä elämästä. Väinöllekin karjanhoito on tuttua puuhaa.
Haluatko sinäkin olla mukana?
Taitto:
Rantapohja
Paino:
Suomalainen Lehtipaino
Seuraava Iin Hyvät Tuulet
ilmestyy tiistaina 17.11.2015.
Syyskuun alusta lähtien Iin hammashoitola on palvellut asiakkaita uusissa tiloissa kuntakeskukseen (Laurintie 1) valmistuneessa Iin Fasadi Oy:n rakennuttaman asuinkerrostalon alakerrassa.
Oletko ikäihmisen omainen, kyläläinen tai
vaikka yhdistyksen, yrityksen tai koulun edustaja? Oulunkaaren hoiva- ja palveluasuntojen
ovet ovat avoinna kaikille yhteistyökumppaneille. Tavoite on, että hoivakodit ovat seudun
ikäihmisten keskuksia, joissa voi tavata ihmisiä,
kyläillä ja osallistua erilaisiin tapahtumiin. Esimerkiksi kesällä puutarhassa järjestettiin vohvelikestit, joissa herkkujen paistamisesta vastasi
kaksi eläkkeelle jäänyttä työntekijää.
Kohta on aika seuraavaan uudistukseen, kun
puutarhaa aletaan rakentaa ja sisustaa talvi-
Autot ja teknologia mahdollistavat ja helpottavat työtämme, jotta me voimme keskittyä
olennaiseen, Moonika Wiik (vas.) ja Sari Vitikka
toteavat.
Mobiilikotihoidon myötä hoitajalla on
enemmän aikaa asiakkaan luona
Älä tee puolesta!
Ikäihmisten kuntouttamisessa asioita ei saa tehdä
liikaa heidän puolestaan. On tärkeää saada tehdä
itse, omien voimavarojensa mukaan, viedä roskat,
tiskata, kastella kukat, kammata hiukset. On tärkeää saada elää mahdollisimman tavallista arkea ja
tuntea itsensä tarpeelliseksi. Puutarhaprojektissa
yhdistyy normaali arki, mutta samalla myös yhteisöllisyys ja kuntoutuksellisuuden näkökulma.
Kuntoutus voi olla toiminnallista mutta myös
henkistä mielen kuntouttamista, esimerkiksi asioiden muistelua. ”Siirrymme hoivakulttuurista
enemmän ohjaavaan kulttuuriin, jossa mennään
asukkaan toimintakyvyn ehdoilla. Ympäristö on
heidän kotinsa ja heitä varten. He saavat asua
kodissa ja tehdä arjen askareita omien voimavarojensa mukaan. Tilat ja henkilökunta muokkautuvat heidän näköisikseen, eikä heidän tarvitse
muuntautua hoivakodin käytäntöihin”, kuvailee
projektipäällikkö Hanna Siltakoski.
”Iissä mobiilikotihoito otettiin käyttöön
kesäkuussa”
Kesällä asukkaat istuttivat oman yrttipuutarhan. Omaisten ja henkilökunnan lisäksi mukaan
kutsuttiin myös työpajanuoret nikkaroimaan
kasvilaatikoita. Henkilökunta toi kasveja myös
omista puutarhoistaan.
”Sähköpostiako sinä rupesit kesken kaiken
lukemaan?”, omainen kysyi Iin kotihoidon palveluesimiehenä työskentelevältä Sari Vitikalta, kun
hän kotikäynnillä katsoi asiakkaan tietoja kännykästään. Se onkin harvoja kertoja, kun mobiilikotihoidon käyttäminen on aiheuttanut asiakkaissa
hämmennystä. Enimmäkseen sekä asiakkaat että
työntekijät ovat olleet uuteen toimintamalliin
tyytyväisiä.
Kotihoidon työntekijöillä on mukanaan älypuhelimet, joiden kautta he näkevät asiakkaan
ajantasaiset hoito- ja palvelusuunnitelmat. Hoitajat pystyvät kirjaamaan potilaan voinnin ja muut
huomiot hänen tietoihinsa jo asiakkaan kotona.
Asiakkaat saavat enemmän työntekijöiden aikaa,
kun hoitajien ei tarvitse enää varata aikaa toimistolla tapahtuvaan kirjaamiseen. ”Asiakkaat ovat
tykänneet, kun kirjaamme asiat yhdessä heidän
kanssaan ja he pystyvät näkemään, mitä tietoihin
kirjoitetaan”, lähihoitaja Moonika Wiik kertoo.
”Tämä helpottaa meidän arkeamme, kun turhia
rutiineja jää pois”, Vitikka jatkaa.
Kotihoidon työntekijällä voi olla iltavuorossa
yli kaksikymmentä asiakasta. ”Enää ei tarvitse
kirjata asiakkaiden asioita välillä paperille tai yrittää niitä pitää muistin päällä mielessä toimistolle
asti”, Wiik kiittelee. Vitikan mukaan kännykässä
mukana kulkeva ja ajantasainen tieto helpottaa
erityisesti sijaisia ja kesätyöntekijöitä. Asiakastiedoista löytyvät tiedot muun muassa käynnin
tarkoituksesta, terveydentilasta, allergioista ja
lähiomaisista. ”Jos kentällä tulee vastaan asia, joka
mietityttää, sen voi tarkistaa saman tien hoito- ja
palvelusuunnitelmasta”, Wiik kertoo. Puhelimen
avulla työntekijä ja asiakas voivat myös lähettää
viestiä seuraavalle hoitajalle. Puhelimella työntekijä myös kirjaa reaaliajassa asiakaskäynnin keston
laskutusta varten. Kaikki tapahtuu tietoturvallisella yhteydellä, jotta asiakkaiden henkilökohtaiset tiedot eivät vaarannu.
Iissä mobiilikotihoito otettiin käyttöön kesäkuussa, ja syksyn aikana sen käyttö leviää myös
Pudasjärvelle, Utajärvelle ja Vaalaan.
3
4
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2015
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2015
UUTISIA LYHYESTI
Virkistyskohteita kunnostetaan alueen
työllisyyttä parantaen
Hyvää yhteistyöhenkeä ja yhteinen näkemys
siitä, mitä Iin kehittämiseksi pitää tehdä, löytyi jo uusien
toimitusjohtajien Leena Vuotoveden (vas.) ja Antti Tuomaalan ensimmäisessä kohtaamisessa.
Kuntayhtiöiden uudet kasvot
Kolmeen kunnan osakeyhtiöön valittiin syksyllä uudet
toimitusjohtajat. Heinäkuussa virallisesti kunnanjohtajana
aloittanut Ari Alatossava toimi aiemmin Micropolis Oy:n ja
Iilaakso Oy:n yhteisenä toimitusjohtajana. Avoimeen hakuun
meni myös Iin Energia Oy:n toimitusjohtajuus, kun edeltäjä
Juhani Jääskeläinen siirtyi eläkkeelle.
Kehittämisyhtiö Micropoliksen toimitusjohtajana elokuussa aloittaneen Leena Vuotoveden vastuualueeseen kuuluvat
kunnan elinkeino-ohjelman toteuttaminen sekä elinkeinojen
toimintaympäristöä kehittävien hankkeiden ja investointien
aktivointi. Aikaisemmin Vuotovesi työskenteli taidekeskus
KulttuuriKauppilan toiminnanjohtajana. Kuntakiinteistöjen
rakennuttamista, vuokrausta ja teknistä isännöintiä harjoittavan Iilaakso Oy:n uusi toimitusjohtaja Antti Tuomaala puolestaan käynnistää työt lokakuussa. Hänen vastuulleen siirtyy
myös Iin Vuokratalot Oy:n hallinnointi. Tuomaalalla on vahva
työtausta myynnin ja markkinoinnin parissa eri toimialoilta.
Lähtökohtaisesti osakeyhtiön tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, mutta kuntaomisteisissa osakeyhtiöissä
tavoitteet ovat usein moninaisemmat.
Kehittämisyhtiöillä on tärkeä rooli alueen elinvoiman
tukemisessa ja positiivisen imagon rakentamisessa. Vuotovedellä ja Tuomaalalla on yhtenäiset näkemykset siitä, miten
alueen väestö- ja työpaikkakehitystä tuetaan. Molemmat
tiedostavat, että Oulun seudun kuntien välillä vallitsee kova
kilpailu uusista asukkaista ja yrityksistä, joten valtakunnallisia
kärkiä tarvitaan. Iissä uusiutuvan energian hyödyntäminen
on ollut vahvassa nosteessa viime vuosina. ”Päättäjät ja alueen
toimijat ovat rohkeita kokeilemaan uusia asioita, ja Iin kehitysmyönteisyys on tunnettua Oulun seudulla ja laajemminkin
Suomessa”, Vuotovesi antaa tunnustusta. ”Uusia kokeiluja ja
avauksia on tehtävä myös yritys- ja asuinvuokrakiinteistöjen
tilojen hyödynnettävyyden ja käyttöasteen nostamiseksi”,
Tuomaala jatkaa. Ideointi- ja kehittämistyötä tullaan tekemään tiiviissä yhteistyössä kuntakonsernin sisällä, mutta myös
muiden Oulun seudun toimijoiden kanssa.
Iin Energia Oy:n toimitusjohtajana lokakuussa
aloittaa yhtiössä aikaisemmin verkostopäällikkönä
toiminut Kari Kuusela. Energiayhtiön sähkönmyynti
kattaa koko Iin alueen, kun viime keväänä toimintaa
laajennettiin myös Kuivaniemelle. Kuuselan mukaan
energiayhtiön tavoitteena on edelleen lisätä asiakaskantaa sekä parantaa alueen sähkövarmuutta uusimalla huonokuntoisia johtoja sekä siirtymällä maakaapelointiin
alueilla, joissa riski puiden kaatumisesta sähköjohtojen
päälle myrskyn tai lumipainon takia on tavallista suurempi. Myös uusiutuvista energiamuodoista yhtiössä ollaan
kiinnostuneita, ja alan kehittymistä seurataan.
ii.fi uudistui
Raikastetun yleisilmeen lisäksi kunnan verkkosivujen rakenneuudistuksen tarkoituksena on palvella entistä paremmin myös erilaisten
mobiililaitteiden käyttäjiä. Iin verkkosivujen kävijöistä jo noin 35
prosenttia selaa sivustoa älypuhelimella tai tabletilla. Uusi sivusto
skaalautuu automaattisesti käyttäjän näytön ruutukokoon. Myös
kosketettavien linkkien ja painikkeiden sijoitteluun tehdyt muutokset parantavat tekstin luettavuutta pieneltä näytöltä. Sähköisen asioinnin kehittämistä jatketaan syksyn aikana mm. käyttöönottamalla
kunnan myytävien ja vuokrattavien tonttien tueksi karttapohjainen
tonttipörssi. Jatkossa verkkonäkyvyyttä hyödynnetään entistä aktiivisemmin kunnan viestinnässä ja markkinoinnin tukena.
Palautetta ja ideoita verkkosivuihin liittyen voi antaa palautelomakkeen (ii.fi/palaute) kautta tai kunnan yhteispalvelupisteessä.
Heinäkuussa käynnistyi kunnassa kolmivuotinen Työtä luonnosta Iissä
-hanke, jonka tavoitteena on työllistää iiläisiä työttömiä alueen viihtyvyyttä lisäävien kunnossapito- ja rakennustehtävien parissa. Hankkeen
projektipäällikkö Jenni Miettusen mukaan työn alla on parhaillaan Iin
alueen luonto- ja virkistyskohteiden kartoittaminen yhteistyössä paikallisten kyläyhdistysten ja kunnan teknisten palveluiden kanssa. Kartoituksessa
kuunnellaan kyläläisten, yritysten ja vapaa-ajan asukkaiden kuten mökkiläisten toiveita ja tarpeita.
Työllistettävien tärkeimpiä kohderyhmiä ovat pitkäaikaistyöttömät sekä yli 50- ja alle 25-vuotiaat
työttömät, joille työn ohella tarjotaan myös erilaisia aktivointi- ja jatkokoulutusmahdollisuuksia.
Hankkeessa aiotaan lisäksi kouluttaa yhdistyksiä ja yrityksiä työnohjaukseen sekä työnantajataitoihin,
joilla turvataan työllistäminen ja alueiden kunnossapito myös hankeajan jälkeen.
Syksyn aikana hankkeen etenemisestä tiedotetaan alueen yhdistyksiä, järjestöjä ja yrityksiä. Työtä luonnosta Iissä on Iin kunnan ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamaa kehittämistoimintaa.
Lisätiedot työllisyysmahdollisuuksista:
Työllistämispäällikkö Lea Aalto p. 050 395 0330, [email protected]
Lisätiedot yhdistys- ja yritysyhteistyöstä sekä valittavien virkistyskohteiden valinta:
Projektipäällikkö Jenni Miettunen p. 040 147 1045, [email protected]
Tutustu
ii.fi/
luonnosta
Suomen sähköisin rakennusvalvonta?
Maaliskuussa kunnassa käyttöönotetun Lupapiste.fi -verkkopalvelun avulla jo 2/3 Iin rakennusvalvontaan saapuvista hakemuksista käsitellään sähköisesti.
Verkkopalvelussa voi asioida, olipa kyseessä parvekkeen lasitus tai omakotitalon rakentaminen. Lupapisteen käyttö alkaa kirjautumalla Lupapiste.fi -järjestelmään ja ilmoittamalla kohde, johon haet
lupaa. Palvelu ohjaa sinua valitsemaan oikeat toimenpiteet hakemuksellesi. Tekemiesi valintojen
pohjalta hankkeellesi muodostuu työtila, jossa voit täydentää hankkeen tietoja yhdessä eri osapuolten
kanssa. Voit myös kysyä neuvoa rakennusvalvonnalta Lupapisteen kautta hankkeesi eri vaiheissa.
Kuivaniemelle sähköauton julkinen latauspiste
Nelosparkin, Neste Kuivaniemen yhteyteen on avattu Oulun Energia Oy:n omistama yhteistyössä Iin
kunnan ja Nelosparkki Oy:n kanssa toteutettu sähköauton pikalatausasema. Latauspisteen käyttö on
alkuvaiheessa ilmaista, mutta edellyttää rekisteröitymistä Liikennevirran asiakkaaksi osoitteessa www.
virta.fi. Rekisteröitymisen jälkeen latauspisteelle tunnistautuminen onnistuu Virtapiste-mobiilisovelluksen, tekstiviestin,
RFID-tunnisteella
varustetun avaimenperän tai latauskortin
avulla. Asiakas saa
lisäksi käyttöönsä
valtakunnallisen
Virtapiste-verkoston
yli 80 latauspistettä
16 eri paikkakunnalla.
Virtapisteverkoston
toiminnan taustalla on
operaattoriyhtiö Liikennevirta Oy, jonka
yhteisomistajia ovat
17 energiayhtiötä.
Iissä sähköautoa on
pystynyt jo latamaan
helmikuusta lähtien
Iin Kärkkäisen ja Autokeitaan yhteydessä
toimivasta julkisesta
latauspisteestä.
Yhdistykset vaikuttajina ja
aloitteiden tekijöinä
Yhdistystoiminta on jäsenten yhteistä pyrkimystä yhteisen asian, ajatuksen tai vaikka harrastuksen
edistämiseksi. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Iihin on rekisteröity noin 260 yhdistystä, mukaan
lukien poliittisia puolueita, ammatillisia etujärjestöjä sekä erilaisia kulttuuri-, urheilutoiminta- ja harrastus- sekä sosiaali- ja hyväntekeväisyysyhdistyksiä.
70-vuotias ystävyysseura
on yhdistelmä perinteitä
ja nykyaikaa
30 vuotta lähiluonnon ja
rakennetun ympäristön
hyväksi
”Politikointi ei ole yhdistyksemme tavoite, vaan yhteistyö ja kiinnostus ihmisten kieltä ja kulttuuria kohtaan”,
toteaa 70-vuotista toimintavuotta viettävä Suomi-VenäjäSeuran Iin osaston puheenjohtaja Timo Haapaniemi.
Alkujaan valtakunnallinen Suomi–Neuvostoliitto-Seura
perustettiin vuoden 1944 lokakuussa Suomen ja Neuvostoliiton aselevon jälkeen. Järjestön tehtävänä oli vaalia
maiden välisiä suhteita, ja sille muodostui vahva valtiollinen luonne; perustavaan kokoukseen osallistuivat mm.
Paasikivi ja Kekkonen. 1970-luvulla valtakunnalliseen
seuraan kuului yli 100 000 jäsentä. 90-luvulla Neuvostoliiton hajoaminen toi seuratoiminnan lähemmäksi
kansalaistoiminnan muotoja, ja tultaessa 2000-luvulle
ystävyysseuran toimintatapa vakiintui kulttuurin ja elämänkokemuksien vaihtoon, tavallisten ihmisten kesken.
Iin paikallisosastoon kuuluu noin 100 jäsentä, valtakunnallisesti yhteenlaskettuna Suomi-Venäjä-seuroilla on
noin 12 500 jäsentä.
”Ystävyystoiminta avaa kulttuuria, elämää tavallisten
ihmisten kautta,” tiivistää pitkään Iin yhdistyksessä
aktiivisena vaikuttajana toiminut Aini Autio, joka on
koonnut yhdessä Jussi Piipon kanssa ensimmäistä kertaa
Iin osaston laajan historiikin yksiin kansiin. Osittain
alkuvaiheen asiakirjat ovat olleet kateissa, mutta maakunta-arkistosta sekä entisiltä puheenjohtajilta ja sihteereiltä
sekä heidän jälkeläisiltään kerättyjen tietojen perusteella
yhdistyksen toimintataival saadaan jäljennettyä tuleville
sukupolville. Vuosina 1996–2008 Iin osasto toteutti useita merkittäviä ulkoministeriön rahoittamia lähialueyhteistyöhankkeita venäläisen ystävyyskylän Sosnovyin
kanssa. Toimintaan kuului mm. taideleirien järjestämistä
lapsille, terveysteemaisia hankkeita sekä atk-laitteiden
lahjoittamista ja opastusta.
Iin ympäristöyhdistys juhlii syyskuussa toimintahistoriaansa. Yhdistys on valtakunnallisen Suomen Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys, jonka piiriin kuuluu yli
180 paikallisyhdistystä ja yli 30 000 jäsentä.
Yleensä paikallisyhdistykset on nimetty alueen luonnonsuojeluyhdistyksiksi, mutta ”Iissä yhdistyksen nimellä on haluttu painottaa myös kulttuurihistoriallisesti
arvokkaan ympäristön ja rakennusperinnön säilyttämistä”, tarkentaa ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Teijo
Liedes. Alkusysäys yhdistyksen perustamiselle tapahtui vuonna 1985, kun kuntakeskuksen läpi halkovalle
nelostielle esitettiin vaihtoehtoisia ohitusreittejä. Iin
rannikolle linjattu läntinen ohitustie olisi toteutuessaan
vahingoittanut merkittävästi jokisuiston lintujen pesimäja muuttoalueita. ”Asia sai Iin ympäristöväen kokoontumaan yhteen ja jakamaan tietoa suunnitelmien negatiivisista vaikutuksista”, Liedes jatkaa. Yhdistys onnistui
tavoitteessaan, ja lopulta läntisestä linjausvaihtoehdosta
luovuttiin. Ohitustien kaavailut Iin kohdalle ovat nyt
jatkuneet jo useiden vuosikymmenien ajan. Toistaiseksi
itään junaradan länsipuolelle kaavoitetun ohitustien rakentaminen on jäissä valtion rahoituksen puuttuessa.
Vaikka lähiluonnon tulevaisuus on usein valtakunnallisten päättäjien käsissä, voi kuntalainen omassa arjessa tukea
lähiluonnon säilymistä ja hidastaa luonnon monimuotoisuuden katoamista omien kulutustottumusten ja -tapojen
muuttamisella. Ympäristöyhdistys haluaa herätellä ja kannustaa alueen toimijoita arkitekoihin jakamalla vuosittain
kotiseutujuhlan yhteydessä Ympäristöavain-palkinnon.
Iin ympäristöyhdistys järjestää 30-vuotisjuhlaseminaarin ke 23.9. klo 18.00–21.00 Nätteporin auditoriossa (Puistotie 1, Ii). Juhlaseminaari on
avoin kaikille ja ilmainen. Alustusten aiheet ja puhujat:
- Pertti Huovinen: Iiläisten Iijoki
- Tutkijatohtori Outi Autti: Elinympäristön merkitys ja
ympäristömuutoksen vaikutukset hyvinvointiin, esimerkkinä Iijoki
- Ympäristöpäällikkö Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto: Iijoen vesistövision laadintatyö
Samassa yhteydessä auditorion näyttelytilassa voi
tutustua kuvataiteilija Sanna Koiviston ”Minun suvantoni” -näyttelyyn. Tervetuloa!
Seurakunnalla avoin päiväkerhoryhmä 3–5-vuotiaille
Iin seurakunnassa on aloittanut toimintansa avoin päiväkerhoryhmä, joka kokoontuu torstaisin klo
10–12 Iin seurakuntatalon alakerran päiväkerhotiloissa. Ryhmä on tarkoitettu sellaisille 3–5-vuotiaille
lapsille, jotka haluavat osallistua seurakunnan päiväkerhotoimintaan, mutta eivät pysty osallistumaan
kerhotoimintaan säännöllisesti tai eivät ole saaneet seurakunnan päiväkerhopaikkaa.
Ryhmään ilmoittaudutaan etukäteen aina viikoittain ensisijaisesti netissä osoitteessa www.iinseurakunta.
fi. Ilmoittautumissivusto aukeaa perjantaisin klo 8.00 ja sulkeutuu maanantaisin klo 18.00. Ilmoittautuminen hoituu myös puhelimitse 040 847 8936 perjantaisin klo 9-14 ja maanantaisin klo 9-15.
Lisätietoja ryhmästä saa Iin seurakunnan vastaavalta lastenohjaajalta Pekka Nevalaiselta p. 040 847
8936, [email protected].
Syysillan sävelhartauksia Iin kirkossa
Sävelhartauksia on järjestetty sarjoina Iissä jo kuuden vuoden ajan. Nyt jo perinteeksi tullut hartaussarja sijoittuu toista kertaa syyskuulle. Hartaudet palvelevat syksyistä arjen aherrusta ja antavat mahdollisuuden hiljentyä hengellisen musiikin, hartauspuheen ja virsilaulun äärellä. Kävijöitä vastaavissa
vuoden 2014 tilaisuuksissa oli yli 450, joten sävelhartaussarjalla on silläkin perusteella selkeä oma
paikkansa.
Ti 15.9. Lauluyhtye Vox Mirum, johtaa Tero Ylönen
Ti 22.9. Lauluyhtye Cappella pro Vocale
Tilaisuudet kestävät noin tunnin ja sisältävät hartauspuheen ja yhteisvirsiä. Tilaisuuksiin on vapaa
pääsy. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 2 €, jonka tuotto on Iin seurakunnan musiikkityön hyväksi.
Merkkivuoden juhlinta jatkuu Iijoki-aiheisella ilmaisluentosarjalla Nätteporin auditoriossa
Timo Haapaniemi opastaa ystävyyskylän Sosnovyin
poikia mölkyn tekniikkaan. Kuva vuodelta 2004.
Yhdistyksen 70-vuotiseen historiaan
valokuvanäyttelyn kera pääsee tutustumaan
Suomi-Venäjä-Seuran Iin osaston juhliessa merkkivuotta lauantaina 26.9. klo 13.00 Nätteporin auditoriossa (Puistotie 1, Ii). Musiikkitäyteinen juhlakonsertti on kaikille avoin ja ilmainen. Tervetuloa!
Yhdistyksen toimintaan voi liittyä mukaan
ottamalla yhteyttä esim. Facebookin ”SvsIi”-sivuilla.
(Puistotie 1, Ii). Luennoille ennakkoilmoittautumiset
verkossa ii.fi/kansalaisopisto/kurssit
- Iijoen merkitys Iille to 8.10.2015 klo 18.00–19.30.
Luennoitsija Pertti Huovinen. Ennakkoilmoittautuminen 5.10.2015 mennessä, kurssikoodi 719802.
- Perämeren rannikon biologinen tila to 29.10. klo
18.00–19.30. Luennoitsija meribiologi FT Essi Keskinen, Metsähallitus. llmoittautuminen 26.10.2015
mennessä, kurssikoodi 719803.
- Omakohtaisia kokemuksia uiton parissa to 19.11.
klo 18.00–19.30, Pentti Puolakka. Ennakkoilmoittautuminen 16.11.2015 mennessä, kurssikoodi 719804
Osallistu ja seuraa yhdistyksen ilmoittelua
Facebookissa ”Iin ympäristöyhdistys”
5
Ii palkittiin
vuoden kylämyönteisimpänä
Suomen Kuntaliitto sekä Suomen Kylätoiminta ry valitsivat
Iin vuoden kylämyönteisimmäksi kunnaksi Helsingissä
9.-10.9.2015 järjestetyillä Kuntamarkkinoilla. Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry valitsi Iin edustamaan koko Pohjois-Pohjanmaan
maakuntaa.
Kunta tukee yhdistyksiä
omaehtoisessa kehittämisessä
Iissä toimii kaksi alueellista Lähineuvostoa, jotka perustettiin Iin ja Kuivaniemen kuntaliitoksen yhteydessä
tukemaan paikallista oma-aloitteista
kehittämistä sekä alueen elinvoimaisuuden vahvistamista. Vuodesta 2007
alkaen Iin ja Kuivaniemen Lähineuvostot ovat myöntäneet avustuksia
yhdistyksille yhteensä 320 000 eurolla,
vuosittain noin 20 000 euroa per Lähineuvosto.
Lähineuvostojen valmistelijan hallintojohtaja Erkki Taskilan mukaan
kunnassa on ollut ymmärrystä ottaa
käyttöön paikallisyhdistysten kuten
nuoriso-, eläke- ja yrittäjäjärjestöjen
sekä kotiseutu- ja urheiluseurojen aktiviteetit. Yhdistys-kuntayhteistyöllä
on esimerkiksi järjestetty monipuolisia
yleisötapahtumia, kunnostettu järjestöjen kiinteistöjä ja ympäristöä sekä
kehitetty alueen virkistys- ja harrastuskohteita. Iissä on myös Lähineuvoston
avustuksien lisäksi haettavana tapauskohtaisesti myönnettävää korotonta
lainarahaa, jota yhdistykset voivat
saada kunnanhallituksen erillispäätöksellä toteuttamiensa hankkeiden
maksatuksen ajaksi. Taskilan mukaan
yhdistykset tarvitsevat usein ulkopuolista puskurirahoitusta siksi aikaa, että
varsinaiselta hankkeen rahoittajalta
tulee rahoituspäätös.
mielessä
Onko yhdistyksellänne
hyvä kehittämisidea?
n haku on
Lähineuvostojen avustuste
siihen Läjatkuvaa. Hakemus jätetään
la hakemushineuvostoon, jonka alueel
ahtuu. Hata koskeva toimenpide tap
isteröitynyt
kijan tulee olla iiläinen rek
e yhdistykyhdistys tai yhteisö. Samall vuoden
en
selle voidaan myöntää kolm
. Avustusta
roa
eu
00
5 0
aikana enintään
keisiin, joiei myönnetä sellaisiin hank
oitusta jo
hin on mahdollista saada rah ry:ltä,
ader
kunnalta, Oulun seudun Le
tovirasllin
ha
ue
Al
ta,
ELY-keskuksel
Liitolta tai
tolta, Pohjois-Pohjanmaan
uluihin voi
ministeriöistä. Kokonaisk
euvoston
saada enintään puolet Lähin
omarahoiavustusta, loput pitää olla
tusta tai talkootyötä.
Hakemuslomake ja
tiedot rahoituspäätöksistä
löytyvät verkosta
ii.fi/lahineuvosto
6
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2015
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2015
KulttuuriKauppila Taidekeskus – Art Centre
Ilmoittaudu kansalaisopiston lukuvuoden
2015–2016 kursseille
Mikäli et ole saanut opinto-ohjelmaa postitse, voit hakea omasi Iin,
Kuivaniemen tai Yli-Iin kirjastosta,
kunnan yhteispalvelupisteestä tai
Nätteporin alakerrasta. Opintoohjelma löytyy kokonaisuudessaan
myös osoitteesta www.ii.fi/kansalaisopisto/kurssit kohdasta ”tästä
linkistä”.
Teksti: Senni Karvonen
Kuva: Antti J. Leinonen
Useilla kursseilla
Kansalaison vielä tilaa
opiston syksyn
Vapaita oppilaspaikilmaisluennot
koja löytyy myös
myös lapselle lukemisesovat avoimia
Taidekoulun kuvataita. Hirvonen on julkaiskaikille kiinnosde- ja käsityöryhmissä.
sut kolme Hupsutupsutuneille.
Kuvataideopetusta
kuvakirjaa (WSOY) ja
järjestetään maanantaisin
vuonna 2015 teoksen Tuuja tiistaisin klo 16.15–17.45.
lentaittaja (Kustannus-Mäkelä).
Käsityöopetus on torstaisin klo
Muistisairaudet ja
16.15–17.45 ja klo 18.00–19.30.
niiden hoito
Taidekoulun iltaryhmien opetus
ma 28.9.2015 klo 15.00–16.30,
järjestetään KulttuuriKauppilassa.
Nätteporin auditorio, Puistotie 1.
Kirjailijavierailija:
Geriatri Maija-Helena Keräsen
kuvakirjailija Lauri Hirvonen
luento muistisairauksista ja niiden
ke 16.9. klo 18.00–18.45, Nättepohoidosta. Mahdollisuus esittää kyrin auditorio, Puistotie 1.
symyksiä. EnnakkoilmoittautumiOululainen kuvakirjailija Lauri
nen 24.9.2015 mennessä verkossa
Hirvonen kertoo teoksistaan ja kuii.fi/kansalaisopisto/kurssit, kurssivakirjojen tekemisestä. Pohdintaa
koodi 830202.
ETSIVÄ NUORISOTYÖ
kuuntelee, auttaa ja opastaa
Nuoruuteen sisältyy itsenäisen elämän
valinnoista ja suunnasta päättämistä.
Epävakaa työllisyystilanne tietää monelle nuorelle epävarmaa tulevaisuutta.
Koulutuksen puuttuminen tai keskeyttäminen on yksi keskeisimpiä työelämästä syrjäytymisen syitä. Työelämän
ulkopuolelle jääminen aiheuttaa
nuorelle ulkopuolisuuden tunnetta ja
omien kykyjen epäröintiä, mutta myös
yhteiskunnalle kalliita seurauksia.
Opetus- ja kulttuuriministeriö
(OKM) on myöntänyt vuodesta 2008
lähtien kunnille toimintatukea etsivää nuorisotyötä tekevien työparien
palkkaamiseen. Etsivä nuorisotyö
tarkoittaa alle 29-vuotiaiden nuorten
auttamista, jotka eivät peruskoulun
jälkeen löydä jatkokoulutuspaikkaa,
joiden opinnot ovat keskeytyneet
tai jotka ovat ilman pidempiaikaista
työpaikkaa. Tavoite on näkyä ja tulla
tutuksi niille nuorille, jotka eivät itse
löydä mukaan nuorten palveluihin.
Keskustelujen aiheet ovat
lähtöisin nuorilta itseltään
Iissä elokuussa aloittivat uudet Etsivä nuorisotyöntekijät sosionomit
Päivi Linjala ja Esa Niskala, joiden
tehtävänä on tavoittaa iiläiset nuoret,
jotka kaipaavat tulevaisuuden suunnitelmiinsa ohjausta. ”Iissä on tehty
hyvää pohjatyötä edellisten etsivien
kautta, ja yhteistoimintaa on saatu
lujitettua alueen oppilaitosten, työllistämispalveluiden sekä TE-toimiston
Ikämiehemme männyissä
Helsinkiläisen valokuvataiteilija
Aki-Pekka Sinikosken Endless Summer -projekti esittää suomalaisen sodanjälkeisen sukupolven. Sarjan kuvat
kertovat identiteetistä, muutoksesta,
yksinäisyydestä sekä laajemmin miehisyydestä ja suomalaisuudesta. Iissä
nähtävässä Endless Summer -näyttelyssä
on esillä 33 teosta, joista kolmannes on
toteutettu paikkakunnalla viime kesän
aikana. Loput 22 kuvaa on kuvattu aiemmin eri puolilla Suomea.
KulttuuriKauppila kutsui Sinikosken
toteuttamaan projektin, jonka ehtoina
olivat yhteisötaide, valokuva ja julkinen
tila. Taiteilija järjesti Iissä muun muassa
K 65 -taidetyöpajoja ikäihmisille, joissa
valmistui naamioita erilaisista materiaaleista. Iiläiset esiintyvätkin kuvissa usein
tekemänsä naamion kanssa. Näyttelyn
ripustuspaikaksi taiteilija valitsi Iin kirkkopuiston vanhat männyt.
Sinikoski koki työskentelyjakson
innoittavaksi ja uutta luovaksi Endless
Summer -projektin lisäksi myös oman
työskentelynsä jatkon kannalta. ”Iissä
työskentely on luonut pohjan myös seuraavalle suomalaisuutta käsittelevälle valokuvasarjalleni. Sarjan kuvissa tullaan
näkemään paitsi iiläistä tahdonvoimaa,
vieraanvaraisuutta ja huumoria, myös
konkreettisesti täällä kuvattuja kuvia”,
taiteilija summaa.
Kirjaston ajankohtaiset
Kesäkuukausien viileät säät ovat houkutelleet lomalaiset lukemisen pariin.
Kesällä suosittua on perinteisesti kevyempi kirjallisuus kuten dekkarit, tietokirjallisuutta haetaan selvästi vähemmän, toteaa Iin kirjastonjohtaja Minna
Halonen. Vuoden lainatuimmaksi on nousemassa Aila Ruohon ja Vuokko
Ilolan yhteisteos Usko, toivo, raskaus.
Kesällä Iin kirjastoon asennettiin uusi palvelutiski kalusteineen. Asiakkaille
tarjotaan mahdollisuus myös omatoimisuuteen ja itsepalveluun, kun pääkirjaston lehtisali aukeaa kirjaston aukiolopäivinä jo klo 9.00. Halosen mukaan
asiakkaat voivat tulla lukemaan lehtiä, mutta lainaamaan pääsee vasta kun
kirjasto avautuu. Uusin lehtinumero on luettavissa vain
lehtilukusalissa, mutta edellisiä numeroita voi lainata kotiin. Kokeilu kestää vuoden
loppuun saakka, ja aukioloaikaa jatketaan, jos asiakkaiden palaute on myönteistä.
Pääkirjaston lehtisalista
löytyy lähes 100 aikakaus-,
sanoma- ja harrastelehteä.
Kirjastoauto Akselin aikataulu (2015–2016) on jaettu kaikkiin Iin kotitalouksiin Ii Happens -esitteen mukana. Lisäksi aikataulu on ilmestynyt kansalaisopiston opinto-oppaassa. Akselin aikataulua ei enää jaeta erikseen kaikkiin
kotitalouksiin niin kuin aikaisemmin.
Lisäksi aikataulun voi noutaa Iin pääkirjastosta, Kuivaniemen kirjastosta ja
kirjastoauto Akselista. Aikataulun voi myös tulostaa Iin kirjaston kotisivuilta,
ii.fi/kirjasto/kirjastoauto.
Satutuokiokausi alkaa jälleen syyskuussa
Iin kirjastoissa järjestetään satutuokioita lapsille. Satutuokiolla luetaan satuja, lorutellaan ja tehdään muuta mukavaa. Satutuokio kestää noin 30 minuuttia, ja sinne on vapaa pääsy. Satutuokiot Iin pääkirjastossa kuukauden
ensimmäisenä torstaina klo 9.30 seuraavina päivinä:
3.9., 1.10., 5.11. ja 3.12. Päiväkotiryhmille järjestetään toinen satutuokio
samoina päivinä klo 10.15. Ryhmille ennakko-ilmoittautuminen. Lisätietoja:
Iin pääkirjasto, [email protected], p. 050 3950 385.
Satutuokiot Kuivaniemen kirjastossa kerran kuukaudessa tiistaisin klo 9.30
seuraavina päivinä:
8.9., 6.10., 3.11. ja 1.12. Lisätietoja: Kuivaniemen kirjasto, [email protected], p. 050 3106 811.
Koko kansa lukee 7.–27.9.2015
Itsepalvelutiskin käyttö on
suosittua. Asiakaspalvelijoille jää aikaa enemmän
neuvontaan ja esim. lukuvinkkien jakamiseen, toteaa
taustalla kirjastonjohtaja
Minna Halonen.
KIRJASTO TIEDOTTAA
Iin pääkirjasto ja Kuivaniemen kirjasto ovat siirtyneet talviaukioloaikoihin.
Talviaukioloajat ovat voimassa 17.8.2015–15.5.2016.
Ulkonäyttely avautui heinäkuussa, ja se on esillä vielä syyskuun 20. päivään saakka. Näyttelyn kuvat ovat nähtävillä myös nettinäyttelynä sinikoski.com -sivustolla.
Näyttelystä on tekeillä Endless Summer -julkaisu vielä syyskuun aikana.
7
Iin pääkirjasto on avoinna
• ma–ke, pe klo 12–19 • to klo 10–19 • la klo 10–16 • su suljettu
Syyskuussa kirjastot ja kustantamot tuovat
e-lukemisen helppouden kaikkien ulottuville.
Kolmen viikon ajan Tommi Kinnusen Neljäntienristeys ja Kaj Korkea-ahon Gräset är mörkare på andra sidan -teokset ovat luettavissa
rajattomasti e-kirjastossa.
Kirjat voivat olla kampanja-aikana lainassa
vaikka koko kansalla yhtaikaa. Niitä voi lukea
helposti verkossa samaan tapaan kuin avaisi
nettisivun. Kirjat voi myös ladata omalle tietokoneelle, tabletille tai älypuhelimelle. Lainaajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat automaattisesti laina-ajan päätyttyä.
Kampanjakirjat Neljäntienristeys ja Gräset är mörkare på andra sidan löytyvät syyskuussa kirjastomme verkkokirjastosta sekä osoitteesta ekirjasto.kirjastot.fi, joka on yleisten kirjastojen yhteinen e-kirjasto. E-kirjastosta löytyy
myös muuta luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa.
OUTI-kirjastojen e-kirjakokoelmaan
kuuluu tällä hetkellä 579 e-kirjaa. Tarjolla on kauno- ja tietokirjallisuutta
sekä aikuisille että lapsille. Lainataksesi e-kirjan tarvitset kirjastokortin ja
salasanan, jonka saat kirjastosta. Kirjaston e-kirjat löytyvät OUTI-verkkokirjaston kautta osoitteessa www.outikirjastot.fi. Kokeile erilaista, sähköistä
lukuelämystä!
Lehtisali avataan kirjaston aukiolopäivinä klo 9
Kuivaniemen kirjasto on avoinna
• ma, ke klo 13–19 • ti, to ja pe klo 10–16 • la - su suljettu
Iijoen inspiroimat
Teksti ja kuva: Senni Karvonen
Etsivien toimisto sijaitsee Nätteporissa, Iin kirjaston alakerrassa.
Löydät meidät myös Facebookista
”Iin etsivä nuorisotyö” sekä tavoitat
whatsappilla, tekstiviestillä ja soittamalla: Päivi p. 050 3950 400 tai Esa
p. 050 3950 402.
suuntaan”, Niskala kertoo. Etsivien
apu on vapaaehtoista, ja nuorelle tarjotaan tukea vain, jos nuori sitä itse
haluaa. Keskustelut Etsivien kanssa
ovat luottamuksellisia ja ensisijaisesti
perustuvat nuoren itsensä antamiin
tietoihin. Nuori voi olla yhteydessä itse, tai Etsivät ottavat yhteyttä.
”Nuoren kanssa voimme käydä vaikka
kahvilla tai kävelyllä, jos hän kaipaa
juttukaveria ja aikuisen huomiota”,
Etsivät vinkkaavat. Myös vanhempien,
kavereiden ja lähipiirin toivotaan rohkaistuvan ottamaan Etsiviin yhteyttä,
jos huoli nuoren tulevaisuuden suunnasta kasvaa.
KulttuuriKauppilan taiteilijaresidenssiin
saapui elokuussa kaksi uutta vierasta:
suomalainen valokuvataiteilija Maija
Laurinen sekä slovakialainen taidemaalari Michal Czinege. Pariskunta tuli Iihin
Bratislavasta, missä taiteellisen työnsä
ohella Maija työskenteli väitöskirjansa parissa ja Michal toimi maalaustaiteen professorina. Kahden kuukauden mittainen
residenssijakso Iissä mahdollistaa heille
keskittymisen pelkästään taiteen tekemiseen. Michal halusi irtioton päivätyöstään,
sillä hän kokee, että taiteilijana pärjätäkseen taiteelliseen työhön on panostettava
ja suhtauduttava kunnianhimoisesti.
KulttuuriKauppilan residenssi löytyi
sattumalta. Maija oli muutama vuosi
sitten Lapissa ja soitti Michalille Bratislavaan kuulumisiaan. Puhelun lopuksi
Maija heitti ilmaan ajatuksen pohjoiseen
muutosta. Michal alkoi siltä istumalta
etsiä residenssiä Pohjois-Suomesta.
Pariskunnan mukaan Ii tarjoaa hyvän
mahdollisuuden keskittyä työskentelyyn. Myös paikallinen taiteilijayhteisö
saa kehuja vieraanvaraisuudestaan. Kuten useille aiemmille Iissä vierailleille
taiteilijoille, Iijoki on myös Maijalle ja
Michalille inspiraation lähde. Taiteilijat
seuraavat jokea ja sen muutoksia päivit-
täin – ihmeellisellä tavalla se on päivästä
ja vuorokaudenajasta riippuen erilainen.
Slovakialaiselle Michalille innoitusta
tarjoavat lisäksi suomalainen taide ja
tavallinen iiläinen arkielämä.
Iin nuorisotila Nurkan
syksyn aukioloajat
Ma kiinni. Ti, ke, to ja pe klo
15-17 3.-6. -luokkalaiset, klo
17-20.30 7.-luokkalaiset 17-vuotiaat.
Kuivaniemen nuorisotila
Majakan syksyn
aukioloajat
Ma kiinni. Ti, ke, to ja pe klo
15-17 3.-6. -luokkalaiset, klo
17-20.30 7.-luokkalaiset 17-vuotiaat.
Toiminta on päihteetöntä!
Tervetuloa!
Residenssijaksonsa aikana taiteilijat
opettavat Iin lukiossa ja vetävät taidetyöpajoja KulttuuriKauppilassa.
Kaikille avoin kaksiosainen taidetyöpaja järjestetään sunnuntaina 4.10. ja
11.10. klo 10-15. Vierailunsa päätteeksi taiteilijat järjestävät taidekeskuksessa yhteisnäyttelyn. Näyttely avataan
8.10. klo 17.30, ja se on esillä 9.-17.10.
tiistaista sunnuntaihin klo 12-18. Maalauksia, valokuvaa ja videoita yhdistävässä näyttelyssä on esillä pääosin
Iissä syntyneitä uusia teoksia.
Lisätietoja:
Vapaa-aikaohjaaja Akseli
Hinkkala p. 050 395 0399.
Nuorisotyöntekijä
Marjo Nikka
p. 050 395 0393.
Palvelulinja IIKKA:n AIKATAULU 1.9.2015-31.8.2016
Maanantai
Klo
7.00
10.00
10.05
10.15
10.25
11.00
12.00
13.00
16.30
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA
REITTI
Ii Hamina,
Räinänperä th E
Räinänperä th P
Praavantie
Ojakylä
Pihlajakarin th
Ii Hamina,
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
REITTI paluu
Ii Hamina,
Ojakylä *T4
Räinänperä
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
KERTAMAKSU
20 km 5,50 €
6 km
3,30 €
25 km 6,10 €
9 km
3,60 €
30 km 6,80 €
12 km 3,90 €
35 km 7,40 €
16 km 4,70 €
Lapset alle 12 v puoleen hintaan.
Tiedustelut ja tilaukset:
Palvelulinja IIKKA
puh. 050 366 0111
Muut tiedustelut:
Jukka Rajala
puh. 050 531 2121
[email protected]
Tiistai
Klo
7.00
7.15
7.45
8.00
8.25
8.35
8.50
9.05
9.30
9.45
10.00
10.00
13.45
13.45
14.10
14.40
15.15
18.30
REITTI
Ii Hamina
Olhava
Oijärvi
Pentinniemi *T1
Oijärvi *S1
Matilantie *T1
Yli-Iintie
Lamminperäntie
Ruohola
Närränharjuntie
Harjula
Hyry
Kuivaniemi
REITTI
Kuivaniemi
Olhava
Ii Hamina
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
REITTI paluu
Ii
Olhava
Kuivaniemi
REITTI paluu
Kuivaniemi *S2
Hyry
Oijärvi
Olhava
Ii Hamina,
Torstai
Keskiviikko
Klo
7.00
9.50
10.00
10.15
10.20
10.40
11.00
12.00
13.30
17.00
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA
REITTI
Ii Hamina
Olhava
Vuosiojan th
Olhava
Ii Hamina
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
Ii Hamina
Olhava *T4
Yli-Olhava
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
KUTSUOHJATTU KULJETUS
- Kutsuohjatussa kuljetuksessa
Palvelulinja IIKAN voi tilata ennakkoon
puhelimitse lyhyisiin siirtokuljetuksiin.
Esim. kotoa terveyskeskukseen,
kaupasta apteekkiin ym.
- Kuljetukset suoritetaan tilauksista ja
niistä muodostuvien reittien mukaan.
- Kutsuohjattu kuljetus rajoittuu
lyhyen ajan vuoksi pääsääntöisesti
Haminan ja lähikylien ympäristöön.
- Kutsuohjatusta kuljetuksesta
peritään asiakkaalta linja-autoliikenteen kertamaksu.
Klo
7.00
10.00
10.05
10.10
10.20
10.25
10.35
11.00
12.00
13.00
16.30
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA
REITTI
Ii Hamina,
Asemakylä
Raasakka th
Patosilta
Ylirannan koulu
Virkkulantie
Voimalaitos
Nelostie
Ii Hamina
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
REITTI paluu
Ii Hamina
Yliranta *T4
Raasakka
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
Perjantai
Klo
7.00
10.00
10.10
10.20
10.30
10.40
11.00
12.00
13.00
17.00
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA
REITTI
Ii Hamina
Kantolan th P
Laitakarin th
Päkkikangas
Ii Hamina
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
REITTI paluu
Ii Hamina
Päkkikangas
Kantola
KUTSUOHJATTUA
KULJETUSTA+
TILAUSKULJETUKSIA
MERKKIEN SELITYKSET
*T1=ajetaan aikataulukohteen
kautta vain tilauksesta
*T4=reitti ajetaan niiltä osin, mihin
on matkustajia
*S1=kerätään Seniorituvan
asiakkaita, klo 8.00 kaupalta
*S2=Seniorituvalta n. klo 15.00,
auto käy Sale -kaupalla ennen
Oijärvelle lähtöä.
REITTILIIKENNE
- Palvelulinja IIKKA liikennöi aikataulun
mukaista reittiä ja pysähtyy tarvittaessa.
- Palvelulinjan aikataulu on suunnniteltu
niin, että se voi poiketa reitiltään esim. asiakkaan kotipihaan.
- Merkityt aikataulut ovat ohjeellisia. IIKKA ei ohita aikataulupistettä ennen
merkittyä aikaa.
- Mikäli asiakas haluaa IIKAN poikkeavan reitiltään, on tilattava etukäteen
p. 050-3660 111.
- Paluureittiaikataulussa on vain lähtöaika.
- Paluureitti ajetaan niiltä osin, mihin asiakkaita on menossa.
- Reittiliikenteestä peritään asiakkaalta linja-autoliikenteen kertamaksu.
8
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 3/2015
Ke 2.9.2015 klo 12.00 ke 23.9.2015 Sanna Koiviston
”Minun suvantoni” -näyttely
Laajasta ja monipuolisesta tuotannostaan
tunnettu iiläinen kuvataiteilija Sanna Koivisto
haluaa Nätteporin näyttelytilaan avautuvalla
näyttelyllään Minun suvantoni tuoda esiin kotiseutuaan ja sen kaunista luontoa.
Ma 7.9.2015 - la 12.12.2015
Pohjois-Iin kyläjumppaa
maanantaisin
Iin työväentalolla, Pappilantie 1, 91100 Ii. Naisten jumppa pidetään klo 18.30-19.30, ohjaajana
Eila Fäldt ja miehet klo 19.30-20.30, ohjaajana
Paavo Halonen. Jumpat sisältyvät kyläyhdistyksen jäsenmaksuun, joka on 12.00 e/talous.
Rahat voi tuoda ohjaajille, ja talolta löytyy välineitä. Muistakaa ottaa myös juotavaa mukaan.
Ti 15.9.2015 klo 19.00 - 20.00
Syysillan sävelhartaus Lauluyhtye Vox Mirum
Syysillan sävelhartaudet Iin kirkossa, Puistotie
2, Ii. Oman seurakunnan musiikkityön hyväksi
käsiohjelma 2 euroa, sisältää hartauspuheen ja
yhteisvirsiä. Vapaa pääsy!
Ti 22.9.2015 klo 19.00 - 20.00
Syysillan sävelhartaus Lauluyhtye Cappella pro Vocale
Syysillan sävelhartaudet Iin kirkossa, Puistotie
2, Ii. Oman seurakunnan musiikkityön hyväksi
käsiohjelma 2 euroa, sisältää hartauspuheen ja
yhteisvirsiä. Vapaa pääsy!
Ke 23.9.2015 klo 18.00
Ympäristöyhdistys 30 vuotta
juhlaseminaari
Iin ympäristöyhdistys 30 vuotta avoin juhlaseminaari Nätteporin auditoriossa, Puistotie 1, Ii.
Suomen luonnonsuojeluliiton Iin paikallisyhdistys viettää 30-vuotisjuhlaansa kaikille avoimessa juhlaseminaarissa. Tervetuloa!
La 26.9.2015 klo 13.00
Suomi-Venäjä-Seuran Iin osaston
70-vuotisjuhlakonsertti
Nätteporin auditorio, Puistotie 1, 91100 Ii. Musiikin monitaiturin Sini Tuomisalon mukaansa
tempaava konsertti romansseja ja rakastettuja
tuttuja sävelmiä suomeksi ja venäjäksi.
Su 27.9.2015 klo 18.00 - 22.00
päivätanssit Duo Matias & Pentti
Nordström
Kuivaniemen seurantalolla, os. Kirkonkyläntie 17.
VANHUSTENVIIKKO 2015
Iissä
Su 4.10.2015
klo 10.00 kirkkopyhä, bussikuljetus, ruokailu ym.
ohjelmaa, Iin kirkko (reitti kirkollisissa ilmoituksissa).
Ti 6.10.2015
klo 9.30 – 10.00 satutuokio. Mummu ja Pappa
lukevat satuja lapsille, Iin kirjasto.
Klo 9.30 – 10.30 kuntojumppa, avoimet ovet,
Yli-Olhavan maamiesseurantalo.
Klo 10.00 – 10.30 lauluja ja loruja ikäihmisille,
Iin kirjasto. Haminan koulun eskarilaiset.
Ke 7.10.2015
Klo 9.30 – 11.00 avoimet ovet Nikkarin kuntouttavassa päivätoiminnassa. Kahvitarjoilu.
IiKALENTERI
klo 11.00 – 13.00 Ikävirkkujen toimintapäivä,
Väli-Olhavan seurakuntatalo
(tarkempi ohjelma kirkollisissa ilmoituksissa).
To 8.10.2015
Klo 13.00 – 15.00 ikäihmisten liikuntapäivä,
Nikkarin päivätoiminta.
Kuntojumppa, ravintotietoutta, kahvitarjoilu,
sauvakävelyä, frisbeegolf,
pihapelit, venyttely, rentoutus. Arpajaiset.
Klo 18.00 – 19.30 Iijoen merkitys Iille -luento,
avoimet ovet, Nätteporin auditorio.
Pe 9.10.2015
Klo 14.00 – 15.00 yhteislauluja, Nikkarin päivätoiminta. Iin Laulupelimannit.
La 10.10.2015
Klo 14.00 – 15.30 lavatanssin alkeiskurssi, avoimet ovet, Iin työväentalo.
Klo 15.45 – 17.15 lavatanssin alkeisjatkokurssi,
avoimet ovet, Iin työväentalo.
Kuivaniemellä
Ma 5.10.2015 klo 13.00 – 15.30 Harmaat Pantterit -näytelmä. Kapina Käpyhovin vanhustentalossa. Kuivaniemen nuorisoseurantalolla. Vapaa
pääsy! Väliajalla puffetti.
Ti 6.10.2015
Klo 9.30-11.00 avoimet ovet seniorituvan kuntouttavassa päivätoiminnassa. Kahvitarjoilu.
Ke 7.10.2015
Klo 13.00 – 15.00 ikäihmisten liikuntailtapäivä, Senioritupa.
Kuntojumppa, ravintotietoutta, kahvitarjoilu,
sauvakävelyä, frisbeegolf,
pihapelit, venyttely, rentoutus.
Klo 17.30 – 19.00 lavatanssin alkeiskurssi, avoimet ovet, Kuivaniemen nuorisoseurantalo.
Klo 19.15 – 20.45 lavatanssin jatkokurssi, avoimet ovet, Kuivaniemen nuorisoseurantalo.
To 8.10.2015
Klo 9.30 – 10.00 satutuokio. Mummu ja Pappa
lukevat satuja lapsille, Kuivaniemen kirjasto.
Pe 9.10.2015
Klo 12.00 – 13.00 yhteislauluja, Senioritupa.
Kansalaisopiston kansanmusiikkiryhmä.
Su 11.10.2015
Klo 18.00 – 22.00 päivätanssit, Kuivaniemen
nuorisoseurantalo.
Eila & Luksus. Liput 10€. Puffetti.
To 1.10.2015 klo 09.30 - 10.00
satutuokio Iin pääkirjastossa
Satutuokiolla luetaan satuja, lorutellaan ja tehdään muuta mukavaa. Satutuokio kestää noin
30 minuuttia. Satutuokioihin on vapaa pääsy.
Tervetuloa satujen maailmaan!
Päiväkotiryhmille järjestetään toinen satutuokio
samoina päivinä klo 10.15. Ryhmille ennakkoilmoittautuminen.
Ti 6.10.2015 klo 09.30 - 10.00
satutuokio Kuivaniemen kirjastolla
Satutuokiolla luetaan satuja, lorutellaan ja tehdään muuta mukavaa. Satutuokio kestää noin
30 minuuttia. Satutuokioihin on vapaa pääsy.
Tervetuloa satujen maailmaan!
Su 11.10.2015 klo 18.00 - 22.00
päivätanssit, Eila & Luksus
Kuivaniemen seurantalolla, Kirkonkyläntie 17.
Su 25.10.2015 klo 14.00 - 17.00
Syyssoitto
Valtarin koululla, Koulutie 2, 91100 Ii.
Kahvikonsertti, lippu 5€.
Esiintyvät mm. Iin Laulupelimannit, Kuivaniemen Pelimannit, Akustiset, Remolo, Soirinki ja
haaparantalainen Juuret Suomessa kuoro ym.
pohjoissuomalaisia esiintyjiä.
Su 25.10.2015 klo 18.00 - 22.00
päivätanssit, Teuvo Vuoti & Captain
Kuivaniemen seurantalolla, Kirkonkyläntie 17.
Ti 3.11.2015 klo 09.30 - 10.00
satutuokio Kuivaniemen kirjastossa
Satutuokiolla luetaan satuja, lorutellaan ja tehdään muuta mukavaa. Satutuokio kestää noin
30 minuuttia. Satutuokioihin on vapaa pääsy.
Tervetuloa satujen maailmaan!
To 5.11.2015 klo 09.30 - 10.00
satutuokio Iin pääkirjastossa
Satutuokiolla luetaan satuja, lorutellaan ja tehdään muuta mukavaa. Satutuokio kestää noin
30 minuuttia. Satutuokioihin on vapaa pääsy.
Tervetuloa satujen maailmaan!
Päiväkotiryhmille järjestetään toinen satutuokio
samoina päivinä klo 10:15. Ryhmille on ennakkoilmoittautuminen.
Kaikkiin vanhustenviikon tapahtumiin on
vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumisia.
Lisätietoa vanhuspalvelut p. 050 3950 510 (Ii)
ja p. 050 388 1851 (Kuivaniemi).
Yhteistyössä: Eläkeliitto Iin yhdistys, Eläkeliitto
ry Kuivaniemi, Iin Eläkkeensaajat, Kuivaniemen
Eläkkeensaajat, Iin eläkeläiset, Iin kunta/Ii-instituutti liikelaitos/liikunta, tapahtumat, kirjasto,
kansalaisopisto, Iin seurakunta, Oulunkaaren
kuntayhtymä/Iin vanhuspalvelut
KYSY KIMPPAKYYTEJÄ TUTTAVILTA
TAI TARJOA KYYTIÄ! Tai ota yhteyttä
eläkeläisjärjestöihin:
Eläkeliitto Kuivaniemi/Anne Väätämöinen
p. 040 745 0128
Kuivaniemen Eläkkeensaajat/Sirkka Junes
p. 040 777 0643
Eläkeliitto Iin yhdistys/Pirkko Honkanen
p. 040 843 6921 tai
Martti Jyrkäs p. 040 7161 032
Iin Eläkkeensaajat/Salme Tanninen
p. 040 963 2030
Iin Eläkeläiset/Martti Liedes p. 050 573 1662
La 28.11.2015 klo 10.00 - 15.00 Iin
Wanhan Haminan Joulumarkkinat
Huilingin tapahtuma-alueella, Puistotie 3,
91100 Ii.
Lisätietoa ohjelmasta: Ii-instituutti liikelaitos/
Riitta Räinä p. 050 3950 305.
Markkinapaikkavaraukset:
Haminan vanhempainyhdistys/
Pekka Nevalainen p. 0400 338 838.
IiKALENTERI on tarkoitettu kunnassa tapahtuvien tai kunnan järjestämien tilaisuuksien tiedottamiseen.
Lisäksi Iissä toimivat yhdistykset, seurat ja yritykset voivat ilmoittaa maksutta kalenterissa järjestämistään avoimista tapahtumista.
Myös netissä ii.fi/kalenteri sekä ii.fi/ilmoita_tapahtuma