Onko hätämajoitus hanskassa?

2
Oulu-lehti
Mitä&missä?
www.oululehti.fi
Juttuvinkki? toimitus@oululehti.fi / 044 737 0210
Onko hätämajoitus
hanskassa?
Vapaaehtoiset sanovat tilanteen olleen välillä kaoottinen
HELI RINTALA
Heli Rintala
Oulu
ottokeskuksia. Se myös helpottaisi työntekijöiden rekrytointia, kun voisi tehdä pidempiä työsopimuksia, Saarela sanoo.
Vallinkorvaan perustettiin
viime viikolla lisähätämajoitustilaa Ouluun tuleville turvapaikanhakijoille. Ennen
kuin tilat luovutettiin Punaiselle Ristille, sen toiminnasta
vastasi Oulun kaupunki.
Vapaaehtoisena Vallinkorvassa työskennellyt Kari Viholainen kauhistelee kokemuksiaan hätämajoitusyksikössä. Eri kansallisuuksia
olevia väsyneitä ja nälkäisiä
ihmisiä tuli nopeaan tahtiin.
Joillakin oli akuuttia sairaalahoitoa vaativia sairauksia. Sekä kaupungin työntekijät että
vapaaehtoiset työskentelivät
kovan kiireen ja paineen alla.
Viholainen jäi myös yksin
yövahdiksi, kun toista vartijaa ei syystä tai toisesta katsottu tarpeelliseksi.
– Yö oli hyvin levoton ja uusia
tulijoita riitti. Aamulla yksikkö
piti luovuttaa Punaiselle Ristille, enkä tiennyt, tuleeko ketään
aamulla paikalle. Ei tullut.
– Tein yksin aamiaisen noin
90 ihmiselle, vaikka ei ollut
hajuakaan miten keittiölaitteet toimivat.
Mies teki Vallinkorvassa
18-tuntisen työpäivän. Hän
myös ihmettelee sitä, miksei
aamulla töihin tulleita Punaisen Ristin työntekijöitä ollut
lainkaan briiffattu hätämajoituyksikön toiminnasta.
– Onneksi yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukan
tiimi toimi hienosti.
Laukka veti 6-8 -henkistä kaupungin työntekijöistä koostuvaa tiimiä yksikön
aloitusvaiheen ajan.
– Olimme siellä neljä vuorokautta 24/7. Tilanne oli hyvin karu: ihmiset tulevat konfliktialueilta ja he ovat nähneet paljon väkivaltaa. Lapset
ovat todistaneet, kuinka heidän isänsä tapetaan.
– Yhteiskunnan pitäisi
miettiä, miten ottavat nämä
ihmiset vastaan. Tilanne ei
ole helppo heille – eikä meillekään, sanoo Laukka.
Laukka sanoo joutuneensa henkilökuntansa kanssa
omaksumaan muutamassa
tunnissa asioita, joihin pitäisi olla kriisityöntekijän koulutus. Lähiaikoina turvapaikanhakijoiden määrä todennäköisesti vain kasvaa, ja lisäresursseja tarvittaisiin Laukan mielestä kipeästi.
Punaisen Ristin Oulun piirin
Oulun kaupungin johtoyksikkö huolehtii hätämajoitusasioista kaupungissa, kertoo sen
toimintaa vetävä Oulun kaupungin riskienhallintapäällikkö Heikki Kontsas.
Kaupungin työntekijät hoitivat hätämajoitusyksiköksi luovutetun Kastellin koulun toiminnasta perjantaihin
saakka, minkä jälkeen vetovastuun otti Punainen Risti.
Vallinkorvan alkuviikon tilannetta Kontsas ei kommentoi, vaan muistuttaa kaupungin vastaavan haastatteluhetkellä vain Kastellin yksikön
toiminnasta:
– Kastellissa on ollut neljä kaupungin työntekijää varautumisorganisaation mukaisesti. Meillä on tällaisia tilanteita varten irrotettavissa
koulutettua henkilökuntaa.
Kontsas ei myöskään arvioi, millainen valmius Oulun
seudulla on ottaa vastaan turvapaikanhakijoiden vyöryä.
– Tilanne on samanlainen
koko maassa. Jos meiltä pyydetään apua, pyrimme auttamaan. Majoitustiloja etsitään
kaikista Pohjois-Pohjanmaan
kunnista. On selvää, ettei Oulu voi yksin kantaa vastuuta
turvapaikanhakijoista.
Kontsas kaipaisi hänkin valtakunnallista järjestelykeskusta, joka hoitaisi turvapaikanhakijoiden rekisteröimisen keskitetysti.
– Näin prosessi pääsisi nopeammin etenemään eikä ihmisten tarvitsisi odottaa.
Kontsas arvelee, että tätä vauhtia Kastellin noin 260
hengen hätämajoitustila on
täynnä viimeistään ensi viikon alusta.
Oulun Helluntaiseurakunnan pastori ja Toppilan-Centerin toiminnanjohtaja Mikko Saukkonen ja vapaaehtoistyöntekijä Matti Roininen keräilevät Toppila-Centerin eteen tuotua tavaraa. Oululaiset ovat halunneet auttaa turvapaikanhakijoita
niin, että välillä on pitänyt keskittyä pelkästään tavaran lajitteluun.
toiminnanjohtaja Pertti Saarela huomauttaa, että hätämajoitusyksiköt on saatu yllättävän hyvin toimimaan siihen nähden, että tilanne on
ollut ennakoimaton ja aikaa
on ollut vähän.
Vallinkorvan yksikköön on
neljässä päivässä saatu rekrytoitua kymmenen työntekijää.
– Onhan se selvää että törmäyksiä tulee, kun paikal-
la oli kaksi toimijaa. Etenkin
kiireellisissä tilanteissa ei aina löydy yhteistä ymmärrystä
siitä, mitä pitäisi tehdä.
Punainen Risti rekrytoi koko ajan lisää henkilökuntaa
hätämajoitusyksikköihin sekä suoraan että TE-toimiston
kautta. Etusijalla ovat hakijat,
joilla on jo entuudestaan kokemusta vastaanottokeskuksessa työskentelemisestä.
Hätämajoitusyksiköissä on
työskennellyt jonkin verran
myös Punaisen Ristin vapaaehtoisia. Saarelan mukaan
vapaaehtoisia tarvitaan varsinkin silloin, kun turvapaikanhakijoille on tarpeen järjestää viriketoimintaa.
Punainen Risti ja Oulun kaupungin johtoyksikkö ovat toimineet Saarelan mukaan tii-
viissä yhteistyössä.
– Vastaavaa yhteistyötä toivoisimme muidenkin kuntien
kanssa. Kun häiriötilanteita tulee, kuntien ja kaupunkien pitäisi pystyä nopeaan toimintaan.
Punainen Risti kartoittaa
sekä Oulun alueelta että Kainuusta hätämajoitukseen sopivia tilanteita koko ajan.
– Painetta helpottaisi, että
voisimme perustaa vastaan-
– Näinkö kriisitilanne hoidetaan Oulussa: tukiyhdistyksen ja vapaaehtoisten voimin,
äimistelee Viholainen.
– Tähän toimintaan pitäisi
oikeasti panostaa. Pitäisi olla
kriisiammattilaisia hoitamassa tilannetta, Laukka sanoo.
Kriisityöntekijöitä ei Saarelan mukaan näin alkuvaiheessa vielä tarvita.
– Tänne tullessaan ihmiset tarvitsevat ruokaa ja katon pään päälle. Kriisiavun aika on myöhemmin.
[email protected]