iso, mutta hyvin kasvatettu |

30
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 11.2.2015
autot ja liikenne
Iso, mutta hyvin kasvatettu
Heikki Jahkola
Heikki Jahkola
Poutapäivä tulee tilauksesta. Haluan päästä kokeilemaan uutta Ford Mondeota ilman myräkkää maalla ja
kaupungissa. Mondeon koeajomalli on 1.5 EcoBoost 160
hv A6 Titanium Business.
Pitkästä aikaa säädän ratin, joka on kuin tarjotin. Tunnen oloni herraksi ja hidalgoksi Mondeon käskypaikalla. Säädöt toimivat kätevästi.
Eteen mahtuu ja taakse vielä
enemmän. Vaikka kuusi matkustajaa, jos vain olisi vyöt
kaikille. Suksille ja laukuille
on hyvin tilaa.
Näyttötauluun Fordin
nörttiniilot ovat satsanneet
parastaan. Ruutu jakautuu
neljään osaan, joilla suunnistat, kuuntelet oikeaa kanavaa, säädät kaiken tarvittavan. Mittaristoista löytyy enemmän kuin pyydät.
Ratti lämpiää sormien alla,
ja automaattivaihteisto toimii ratin näppäimillä. Istuimien välissä on tietty normikeppi.
Kapeiksi kutistuneet lumikadut ovat nyt hyvä testikenttä. Kokeilen automaattisen Mondeon parkittamista. Anoppi on tarpeeton, sillä aktiivinen pysäköintiavustin toimii säheänä piikana,
kun sullon rouvaa (=nöyrä
käskettävä) pieniin taskuihin
Sähköinen ohjaustehostin keventää ohjausta pienemmillä nopeuksilla ja jämäköi isommilla. LED-ajovalot mukautuvat olosuhteiden,
nopeuden ja ympäristön mukaan. Ne vaihtuvat itsestään
pitkistä lyhyiksi ja päinvastoin.
Mondeo EcoBoost (118
kW/160 hv) on hyvin sopiva myös matka-autoksi. Automaattimoottori hiipii pikku hiljaa suomalaisiin koteihin, ja tämä Mondeo on kehitykselle hyvä esikuva. Kulutus painuu alle kuuden litran,
mutta tietty se riippuu kuskin
ajotyylistä ja lastin painosta.
Sitä kun mahtuu autoon.
Ford Mondeo 1.5
EcoBoost
A6 Titanium Business
Hinta: koeajoauto 36.828,66 €
CO2-päästöt: 146 g/km
Kulutus: koeajossa n. 5,9
l/100 km
Moottori: 160 hv
Uusi Mondeo on tilava ja hiljainen auto.
ja ruutuihin. Pysäköintitutkat edessä ja takana lisäävät
helppoutta. Peruutuskamera
on kaiken kruununa.
Turvallinen lisä kaikkien
suojaksi on Actice City Stop
-järjestelmä, joka alkaa automaattisesti jarruttaa ja estää
Sinua törmäämästä alle 40
km/h -vauhdissa edellä ajavan auton perään.
Sitten ei muuta kuin baanalle. Puolitoistalitrainen ja
nelisylinterinen EcoBoost
hyrrää turbollaan. Äänettömyys huijaa. Ollaan jossain
kuin ei missään ihan hiljaa.
Suhinat ja moottorin äänet
eivät kuulu. Kunnon vääntö
(240 Nm) pyörittää kierroksia kuitenkin isosti ja tehokkaasti: 1500-4500 r/min).
Naapuri on ihmeissään,
kun tupsahdan motarilla helposti rinnalle katsomaan, näkyykö kello tai ovatko rillit
huurussa. Kaistanvaihtojärjestelmä kuitenkin varoittaa,
että Mondeoni on ajautunut
vahingossa liian lähelle: ratti
tärisee ja valot vilkkuvat. Painan taas kaasua ja hukun horisonttiin.
Mondeon puikoissa haluan kokeilla ja nauttia myös
soratiellä. Käännän Ruuhinmäkeen. Monivarsinen takajousijärjestelmä tekee ajosta
hyvin vakaan. Mondeota on
helppo ajaa myös kaarteissa. Alusta kulkee jouhevasti
ja tuntuma säilyy koko ajan.
Isot sivupeilit helpottavat havainnointia.
Plussaa ja ...
■■+ Erittäin tilava ja avara
■■+ Helppo ohjattava
■■+ Nykyaikaista tekniikkaa
■■– Isoon kokoon pitää
ensin tottua
KAIKKI PALVELUT SAMAN KATON ALTA:
•
•
•
•
Maalaukset
Kolarikorjaukset ja vahinkotarkastukset
Tuulilasinvaihdot / Kiveniskemäkorjaukset
Sijaisauto myös saatavissa korjauksen ajaksi
Kokenut henkilökunta, nykyaikaiset työtilat sekä -välineet
takaavat kolarikorjauksillemme huippulaadun sekä auton
nopean työn aloituksen että valmistumisen.
Korjaamme kaikki automerkit!
Värisuora Jyväskylä
MA‒PE 7.30‒17.00
Leipomonkuja 3
40320 Jyväskylä
Puh. 020 722 9275
|
Värisuora Äänekoski
Kuva: ©Spies Hecker
MA‒PE 8.00‒17.00
Rahastajantie 1b
44100 Äänekoski
Puh. 014 522 335
www.jklvarisuora.fi