LYHYET - Kalatalouden Keskusliitto

LYHYET
Tapio Gustafsson/Kalatalouden Keskusliitto
UUSI KALASTUSASETUS TUKEE
UUDEN LAIN TAVOITTEITA
Maa- ja metsätalousministeriön
esitys uudeksi kalastusasetukseksi on lausuntokierroksella. Asetus
liittyy uuteen kalastuslakiin, joka
tulee voimaan 1.1.2016. Asetus
sisältää lakia täsmentäviä säännöksiä kalojen rauhoittamiseen, pyyntimittoihin sekä pyydysten käyttöön, asettamiseen ja merkintään.
Asetusluonnoksessa istutetuille
taimenille, lohille ja järvilohille esitetään eväleikkausvelvoitetta vuodesta 2017 alkaen eli istutetuilta
kaloilta poistetaan rasvaevä.
Taimenelle ja järvilohelle säädetään täysrauhoitus ja lohelle
asetetaan saaliskiintiö. Rasvaeväleikatuille taimenille esitetään
alhaisempia pyyntimittoja kuin
luonnon taimenille.
Asetusluonnoksessa rasvaevällisen taimenen rauhoitus astuu voimaan kolmen vuoden siirtymäajalla Saaristomerellä, Pohjanlahdella,
KOSKEN VOIMALAN OHI
RAKENNETAAN KALATIE
Kosken voimalaitoksen kalatiestä on sovittu Vuorilinnan
Voima Oy:n ja ELY-keskuksen
välillä. Kolmantena osapuolena on Metsähallitus. Kosken
kosken lisäksi kalatie rakennetaan myös Hålldamin säännöstelypatoa kiertämään.
Suunnittelun arvioidaan
olevan valmis vuoteen 2017
mennessä ja lupakäsittely vie
vuoden enemmän.Rakentamaan ryhdytään vuosina
2019 – 2020.
Kiskonjoki on mainuttu lohijokena jo 1500-luvulla.
Perniönseudun Lehti 9.4.2015
4
Uudessa kalastusasetusehdotuksessa rasvaeväleikatuille eli istutetuille taimenille esitetään alhaisempia pyyntimittoja kuin luonnon taimenille.
Kainuussa ja Keski-Lapissa. Lisäksi
päätoimiset kaupalliset kalastajat
saavat noudattaa nykyistä kuhan
alamittaa Saaristomerellä ja Pohjanlahdella vuosina 2016–2018.
KALASTUSASETUS JÄÄ UUDELLE
MINISTERILLE
Maa- ja metsätalousministeriö ei
ehdi antaa kalastusasetusta, vaan
se siirtyy seuraavalle ministerille. Asetusluonnos lähti kuudeksi viikoksi lausuntokierrokselle.
Lausunnot saadaan vasta kuukausi
eduskuntavaalien jälkeen.
”Asetuksen antaminen jää seuraavalle hallitukselle”, maa- ja
metsätalousministeri Petteri Orpo toteaa.
Lausuntokierroksella Orpo
haluaa saada asetusluonnoksesta
kalatalouden vaikuttajien ja järjestöjen mielipiteet. Uusi ministeri
pääsee nopeasti asiassa eteenpäin.
Eduskunta ja sen valiokunnat
puivat kalastuslakia odotettua
kauemmin. Kuuma käsittely viivästytti lausuntokierrosta ja kalastusasetuksen antamista.
Uusi kalastusasetus on lausuntokierroksella 15.5.2015 saakka.
MMM 2.4.2015
Tapio Gustafsson/Kalatalouden Keskusliitto
Maa- ja metsätalousministeri Petteri
Orpo kertoi tehneensä ison työn
uuden kalastusasetuksen eteen.
Ministeri sanoo olevansa pettynyt, ettei kalastusasetus ehdi
valmistua. Orpolle se oli henkilökohtainen tavoite.
Maaseudun Tulevaisuus 2.4.2015
Suomen Kalastuslehti 4 • 2015
LYHYET
KALATALOUDEN
EDISTÄMISVARAT 2015
9000000
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi kalatalouden edistämisvarojen jakamista vuonna
2015. Yhteensä 9 577 000 euron
määrärahasta jaetaan valtion
talousarviossa ja kalastuslaissa
edellytettyihin tarkoituksiin muun
muassa korvauksena vesialueen
omistajille 1 085 000 euroa, kalastusaluetoimintaan 1 545 000
euroa, kalatalouden edistämiseen
1 550 000 euroa ja viehekalastusmaksuista vesialueen omistajille
palautettavana osuutena 3 048 000
euroa.
7000000
8000000
6000000
5000000
4000000
3000000
2000000
1000000
0
2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
Valtion kalastusmaksukertymät vuosilta 2002 – 2013. Sininen osa kuvaa kalastuksenhoitomaksusta ja punainen läänikohtaisesta viehekalastusmaksusta
tullutta euroarvoista kertymää. Lähde: MMM.
Valtioneuvosto 12.3.2015
SIERILÄ-PÄÄTÖKSESTÄ TEHTIIN
25 VALITUSTA
Vaasan hallinto-oikeus myönsi
maaliskuun alussa Sierilän voimalaitokselle rakentamisluvan.
Hallinto-oikeuden päätös poiki
odotetusti valituksia korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaikkiaan
KHO:hon tuli yhteensä 25 kappaletta valituskirjoja.
Merkittävimpiä valituksen tehneitä ovat Lapin ELY-keskus, Ke-
ERÄMATKAILUN RAHA VIRTAA
ITÄÄN JA POHJOISEEN
Valtion maille saapuvat eränkävijät
tekevät hyvää omalle terveydelleen ja matkakohteeksi ottamalleen alueelle.
Tuoreiden laskelmien mukaan
Metsähallituksen pyyntilupaan
sijoitettu euro tuottaa määränpäänä olevalle maakunnalle kympin. Valtion mailla liikkuneiden
lupametsästäjien ja -kalastajien
Suomen Kalastuslehti 4 • 2015
mijoki Oy, Lapin luonnonsuojelupiiri ja Rovaniemen osakaskunta.
Todellisuudessa valittajia on
kymmeniä. Eräässä valituskirjassa on mukana noin 20 henkilöä.
Sierilä-tapaus työllistää KHO:ta
monimutkaisuuden takia.
Korkeimman hallinto-oikeuden
päätöksiä saadaan odottaa ainakin
vuoden päivät.
Lapin Kansa 7.4.2015
rahankäyttö synnytti vuonna 2014
yhteensä noin 28,2 miljoonan
euron aluetaloudellisen vaikutuksen kohteina olleissa maakunnissa. Työllisyysvaikutus oli noin 238
henkilötyövuotta.
Matkailevan virkistyskalastajan
reissun kulut olivat 547 euroa,
josta noin kaksi kolmasosaa käytettiin määränpäänä olevassa maakunnassa.
Metsähallitus 5.3.2015
SAIMAALLE VAPAAEHTOISIA
KALASTUSTARKKAILIJOITA
Saimaalle tulee tänä kesänä
ryhmä vapaaehtoisia luonnonsuojelijoita tarkkailemaan
kalastusrajoitusten noudattamista.
Operaatio Saimaa Seal on
kolmen suomalaisen alkuunpanema projekti, ja se toteutetaan huhti-kesäkuun aikana.
Kolmikon lisäksi toimintaan
osallistuu jaksoissa 17 vapaaehtoista, jotka ovat pääosin
suomalaisia.
Operaation taustaorganisaatio on kansainvälinen
luonnonsuojelujärjestö Sea
Shepherd Global.
Toiminta tulee olemaan
täysin laillista, pyydyksiin ei
kosketa tai ihmisiä pysäytetä.
Luvattomasta kalastuksesta ilmoitetaan viranomaisille,
ryhmä kertoo.
Länsi-Savo 10.4.2015
5