Kalastuksenvalvojat vesillä Saimaalla

Tapio Gustafsson/Kalatalouden Keskusliitto
Tapio Gustafsson/Kalatalouden Keskusliitto
Valvontapäivän teemana oli kalastuksenvalvonnan lisäksi kalastuksenvalvojien välinen yhteistyö, valvontarutiinien esitteleminen toisille
valvojille ja ylipäätään valvontakokemusten jakaminen. Markus Rahikaisen mielestä tämän tyyppiset tilaisuudet ovat hyvin tärkeitä. Varsinaisen
valvontatyön ohessa ihmiset tutustuvat toisiinsa
ja verkostoituvat.
Haukivesi on hyvin valvottua aluetta
Kalastuksenvalvojat koulutustilaisuudessa tarkistamassa katiskaa ja sen merkintöjä Haukivedellä.
Tapio Gustafsson
Kalatalouden Keskusliitto
Kalastuksenvalvojat vesillä Saimaalla
Rantasalmelle kokoontui paikallisia kalastuksenvalvojia yhdessä Metsähallituksen
väen kanssa yhteiseen koulutustilaisuuteen kesäkuun lopulla. Tarkoituksena oli
kerrata valvontaohjeita ja jakaa valvontakokemuksia saimaannorppa-alueella.
R
antasalmen kalasatamaan oli juhannuksen
jälkeisellä viikolla kokoontunut kahdeksan
Haukiveden ja Joroisten kalastusalueiden kalastuksenvalvojaa sekä Metsähallitukselta erätar-
16
kastaja Markus Rahikainen ja kalastuksenvalvoja Jyrki Anttila. Kalastuksenvalvontaretkelle
Haukivedelle oltiin lähdössä kahdella veneellä ja
yhdellä vesijetillä.
Suomen Kalastuslehti 6 • 2015
Haukiveden alue on saimaannorpan vuoksi valtaosin verkkokieltoaluetta ja kohtuullisen hyvin
valvottua. Alueen verkot ovat kiitettävästi vaihtuneet katiskoihin. Markuksen mukaan Savonlinnan pohjoispuoliselta alueelta on alkukaudesta löytynyt yhdet vailla merkintöjä olleet verkot,
jotka olivat mahdollisesti karanneet talvikalastajalta jäiden lähdön yllättäessä. Sen lisäksi hän
oli ottanut pois yhden iäkkään kalastajan verkot.
Kalastajalla oli kyllä kaikki luvat ja merkit kunnossa, mutta kun verkkoja ei sillä alueella saanut
pitää. Markuksen mielestä kyseessä oli selvästi
tietämättömyydestä johtunut tapaturma.
Yhdeltä luodolta löytyi ankkuri, josta lähti 100
metriä pitkä naru, jonka päähän oli laitettu verkot. Missään ei ollut merkkejä tai yhteystietoja.
Tekijää ei ole saatu kiinni, mutta verkot nostettiin
talteen ja asiasta laadittiin rikosilmoitus. Tämä on
ainoa räikeämpi rike alueella, toteaa Markus.
Ammattikalastaja ja kalastuksenvalvoja Tarmo
Tolvanen on samaa mieltä Markuksen kanssa.
Kalastajilla on puutteita lähinnä pyydysten merkinnöissä. Uudet pyydysmerkinnät ovat Tarmon
mielestä olleet hyvä asia. Alussa kalastajan yhteystiedot puuttuivat monelta, mutta nyt melkein
kaikissa pyydyksissä on jo kalastajan nimi ja yhteystiedot, kertoo Tarmo.
Kalastuksen edistäminen toivelistalla
Tarmon mielestä kalastuksenvalvonta ei ole Saimaan suurin ongelma. Kalastuksen edistämiseen
pitäisi sen sijaan uhrata paljon nykyistä enemmän aikaa ja varoja. Saimaa on järvi jossa on yllin kyllin kalaa, mutta kalastajia on aivan liian
vähän. Verkkokalastajien vähentyessä ja nuorten
kiinnostuessa ihan muista asioista tilanne ei näytä kovin valoisalta jatkon suhteen, Tarmo harmittelee.
Suomen Kalastuslehti 6 • 2015
Metsähallituksen erätarkastaja Markus Rahikainen haluaa kalastuksenvalvonnasta nykyistä näkyvämpää.
Juhani Huittinen Hietavirran osakaskunnasta
on Tarmon kanssa samaa mieltä. Osakaskunnat
tekevät nykyisin paljon valistustyötä. Paikallisissa lomakylissä käydään kertomassa alueen kalastuksesta, kalastusluvista ja -rajoituksista. Lisäksi
järjestetään rantakalailtoja, joissa perheet pääsevät tutustumaan kalastukseen. Paikallisesti järjestetään kaikille avoimia onkikilpailuja. Osalla
osaskunnista on käytössään onkivapoja, joiden
avulla on mahdollista viedä lapsia kalaan, jatkaa
Juhani.
Erätarkastaja haluaa tarpeettomaksi
Erätarkastaja Rahikaisen palkka tulee Metsähallitukselta. Puolet palkasta tulee vuosien 2013 – 2018
ajan Saimaannorppa-Life -hankkeesta. Käytännössä Markus työskentelee puolet vuodesta Saimaan alueella ja valvoo vallitsevien kalastussäädösten noudattamasta. Syksyllä työnkuvaan
kuuluu enemmän metsästykseen liittyvää valvontaa ja talvisin valvotaan maastoliikennettä.
Markuksen toiveena on näiden viiden vuoden
aikana tehdä itsestään tarpeeton. Myöhemmin
alueen erätarkastajan toimenkuvaan voisi kuulua esimerkiksi koordinoida alueen kalastuksenvalvontaa. Tavoitteensa vuoksi Markus on hakenut työlleen näkyvyyttä myös mediassa. Syykin
on selvä. Kalastuksenvalvojia harva kohtaa vesillä, mutta kaikki lukevat lehtiä ja sitä kautta tieto
valvonnan olemassaolosta leviää. Samalla ihmiset saavat oikeaa tietoa kalastuksen säännöistä ja
tarvittavista luvista. Näkyvä uutisointi on Mar-
17
Tapio Gustafsson/Kalatalouden Keskusliitto
kustelemaan rikkeen tehneen kalastajan kanssa ja selvittämään asiat. Näitä puheluja on tullut
muutamia ja aina asia on selvinnyt.
Katiskat on saatava norppaturvallisiksi
Kalastuksenvalvoja Veijo Kokkonen Huutokosken osakaskunnasta toteaa katiskan olevan kunnossa.
kuksen mukaan aktivoinut myös osakaskuntia.
Monet niistä ovat ottaneet yhteyttä Metsähallitukseen kalastuksenvalvontaa koskien.
Raportointi ja käytännöt yhtenäisiksi
Rantasalmelaisen Rinssi Everstin tiloihin oli saapunut parisenkymmentä kalastusalueaktiivia
kuulemaan päivän annista ja asiantuntijoiden
mielipiteitä.
Erätarkastaja Rahikainen piti lyhyen esitelmän
kalastuksenvalvonnasta norppavesillä. Markus
valisti osallistujia kalastuksenvalvonnan ja siihen
liittyvän raportoinnin tärkeydestä. Raportointiin
tulisi merkitä työn lisäksi tehdyt havainnot, puutteet ja seuraukset.
Kalastuksenvalvonnan linjojen tulisi olla yhteiset. Räikeisiin rikkomuksiin pitää puuttua jämptisti, muistutti Markus. Hankalista tapauksista
voi aina soittaa hänelle. Markus on valmis kes-
18
Kalatalousneuvoja Harry Härkönen Etelä-Savon
Kalatalouskeskuksesta muistutti osallistujia kalastuksenvalvontaa liittyvistä yhtenäistä käytännöistä. He ovat yhdessä Markuksen sopineet ettei katiskaa takavarikoida jos siitä puuttuu vain
henkilötiedot. Lisäksi on kaikille helpompaa jos
norpalle vaarallisesta katiskasta tehdään kalastuksenvalvojan toimesta norppaturvallinen nippusiteellä, sen sijaan että katiska nostettaisiin kokonaan ylös vedestä. Jos katiskan suhteen kaikki
asiat ovat pielessä, katiska tietysti nostetaan ylös
vedestä ja otetaan mukaan. Myös Harry piti yhteistä raportointia tärkeänä.
Kun työ norppaturvallisen katiskapyynnin
edistämiseksi aloitettiin oli vuonna 2012 norpalle vaarallisia pyydyksiä noin 50 % kaikista katiskoista. Vuonna 2014 vaarallisten katiskojen osuus
oli enää 20 % ja tänä vuonna niitä on tavattu kourallinen. Nämäkin voivat aiheuttaa turhia norppakuolemia, muistuttaa Harry. Kaikki katiskoista aiheutuneet norppakuolemat ovat haitaksi
keskusteltaessa kalastuksen tulevaisuudesta saimaannorppa-alueella, komppaa Markus.
Entä sitten se päivän kalastuksenvalvonta?
Markuksen mukaan tänään oli hyvin erikoinen
valvontapäivä. Hän joutui kirjoittamaan sakot
neljälle vapakalastajalle. Kesän aikaisemmissa
valvonnoissa oli tarkastettu noin 30 vapakalastajaa eikä niiden joukossa ollut yhtään luvatonta. Nyt jokainen sai rikesakon, ihmetteli Markus.
Kaikki halusivat kuitenkin jatkaa kalastusta, joten he hankkivat heti uudet luvat. Päivän aikana havaittiin 13 katiskaa, joista 11 oli pientä huomautettavaa ja kaksi oli täysin kunnossa. Mikä
tärkeintä, kaikki katiskat olivat norppaturvallisia.
Fileointiveitsi Frosts
Erinomainen veitsi ahvenen fileointiin.
Terä 160 mm. Kahva pitävä ProGrip.
15 €
Fileointiveitsi Frosts
16 €
Erinomainen veitsi kuhan ja siian fileointiin.
Terä 197 mm. Kahva pitävä ProGrip.
Fileointiveitsi Frosts
Lisää aiheesta:
http://norppakartta.wwf.fi/ – Asetukset Saimaan
norppa-alueen verkkokalastuskieltoalueesta ja pyydystyypeistä
Erinomainen veitsi hauen ja kirjolohen fileointiin.
Terä 218 mm. Kahva pitävä ProGrip.
18 €
Tilaukset:
Kalatalouden Keskusliitto
Puh. (09) 6844 590
[email protected]
http://www.haukivesi.fi/ – Kalastusalueen kotisivut
http://haukivesi.maps365.fi/ – Kalastusalueen tutustumisenarvoinen uusi karttapalvelu
www.ahven.net
Suomen Kalastuslehti 6 • 2015
Suomen Kalastuslehti 6 • 2015
19