UCP kev 1 2015 net - Suomen CP

UUDENMAAN CP-YHDISTYSNYLANDS CP-FÖRENING ry
Jäsentiedote • Kevätjulkaisu 1 • 2015
A
Julkaisija
Uudenmaan CP-yhdistys
Nylands CP-förening ry
Kauppamiehentie 6, 2. krs, 02100 Espoo
puh. 09-466 033
www.cp-liitto.fi/uusimaa
Vastaava toimittaja
Gun Ainamo, puh. 09-466 033
Ilmestyminen
4 numeroa vuosittain,
maaliskuu, kesäkuu, syyskuu, joulukuu
Aineisto julkaisuihin yhdistyksen toimistolle
aina edeltävän kuun alkuun mennessä
Ilmoitukset
A & J Media Oy, puh. 09-766 699
Taitto
POP-Taitto ja Ladonta Oy, puh. 09-754 1193
Painopaikka
Julkaisumonistamo Eteläranta Oy
ISSN 1456-8594
“Julkaisun tekstiä lainattaessa
lähde mainittava”
L
K
U
S
A
N
A
T
Kevättä kohti mentäessä
Hei! Haluan tässä vaiheessa kiittää, teitä jäseniä kuluneesta
vuodesta, kun olen saanut toimia yhdistyksen puheenjohtajana ja
samalla myös 6 kk tukityöllistämisjaksoni päättyy maaliskuun
viimeinen päivä. Tänä aikana olen oppinut ja saanut paljon uusia
kokemuksia, taitoja ja tietoa yhdistyksemme toiminnasta ja siitä
minkälaista toimintaa jäsenistömme haluaa yhdistykseltä.
Voin ilokseni todeta, että yhdistyksemme toiminta ja jäsenistö on
aktiivista, jatketaan samalla tarmokkuudella myös tänä vuonna.
Huhtikuussa on tulossa eduskuntavaalit ja siinä samassa pienielelipaskeräys, johon meidän yhdistys osallistuu yhteistyössä Espoon
invalidit ry:n kanssa.
Haluaisitko sinä tulla mukaan lipastalkosiin?
Tarvitsemme lipasvahteja ennakkoäänestys päivinä sekä
vaalipäivänä. Ennakkoäänestys on 8.–14.4.2015 ja vaalipäivä on
sunnuntai 19.4.2015. Tarjolla on n. 2 tunnin vuoroja. Jos asia sinua
kiinnostaa niin ota yhteyttä minuun joko soittamalla p. 046 680 8167
tai s-postilla [email protected]
Näillä sanoilla toivotan teille kaikille mukavaa kevään odotusta.
Muistakaa vetää mua hihasta jos kaipaatte kahvi/juttelu seuraa.
Sampo Keskikallio
SISÄLLYSLUETTELO 1/2015
Alkusanat ....................................................... 3
Yhdistys tiedottaa ........................................... 5
Kesäkursseja .................................................. 8
KUTSU UUDENMAAN CP-YHDISTYKSEN
YLIMÄÄRÄISEEN YHDISTYSKOKOUKSEEN
Yhdistyksen kerhot kevät 2015 .................... 10
Maijalan juhlapyhä, jouluna 2014 ................. 11
Ryhdistä yhdistystä -kurssi ........................... 12
Kokous pidetään 31.3.2015 kello 17.00–18.30,
Espoon Järjestöjen Yhteisö, Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo.
CP-liitto tiedottaa .......................................... 13
ErgoMode - oivaltavaa ja omatoimista
pukeutumista ................................................ 15
Purjehdus tulevaisuuteen ............................. 16
Kela tiedottaa ............................................... 17
Ylimääräisessä yhdistyskokouksessa päätetään yhdistyksen
omistamien As. Oy Espoon Tiistiläntie 26:n osakkeiden nrot 3672–3778,
jotka oikeuttavat hallitsemaan huoneistoa 4 B 32, myymisestä.
Heta-liitto tiedottaa ....................................... 19
Lisäksi päätetään edullisemman asunnon hankkimisesta
myytävän asunnon tilalle.
Avustajakoirapalvelua ehdotetaan julkisen
rahoituksen piiriin ......................................... 20
Espoossa helmikuun 25. päivänä 2015
Muut tiedottaa .............................................. 21
Espoo tiedottaa ............................................ 22
Sampo Keskikallio
hallituksen puheenjohtaja
Gun Ainamo
sihteeri
Kansikuva: Gun Ainamo
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 3
YHDISTYKSEN HALLITUS 2015
Puheenjohtaja Janne Mäkelä
puh. 045 111 7791
[email protected]
Varsinaiset jäsenet
Varajäsenet
Sampo Keskikallio,
varapuheenjohtaja
puh. 050 537 1022
[email protected]
Kaarina Heinonen
puh. 040 708 3644
Maire Uimonen
puh. 0400 235 020
Seija Toivonen
puh. 050 548 4972
[email protected]
Tuula Koivula
puh. 040 716 5439
[email protected]
Uuno Ylönen
puh. 040 558 3183
[email protected]
Bulcsu Szekely
puh. 044 215 9382
Anu Halonen
puh.
[email protected]
Uudenmaan CP-yhdistys –
Nylands CP-förening ry
Kauppamiehentie 6, 2. krs, 02100 Espoo
puh. 09 466 033
sähköposti:
[email protected]
kotisivut: www.cp-liitto.fi/uusimaa
Aune Väyrynen
puh. 0400 624 719
[email protected]
Vilja Pitkänen
puh. 050 5925 287
[email protected]
Nina Kavaleff
puh. 040 755 6666
[email protected]
4 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
Pankkiyhteys: NORDEA 157430-22382
IBAN FI55 157430 000 22382
BIC NDEAFIHH
Yhdistyksen toiminnanjohtaja:
Gun Ainamo, puh. 050 377 6117
Y-tunnus 0276150-8
Rek. nr. 103.822
■ YHDISTYS tiedottaa
TVIJÄLP
Vuokraa mökki käyttöösi
Tämä ihanan paikka on yhdistyksen jäsenten käytössä. Mökille voi
tehdä päiväretkiä tai yöpyä (varaus voi olla enintään 1 viikko kerrallaan).
Mökissä on vaatimaton varustus ja se ei ole esteetön. Sähköä ei ole,
vettä ja ruokaa voi lämmittää kaasukeittimellä. Mökillä ei ole kaivoa,
ruokavesi on tuotava mantereelta tai sen voi hakea vastakkaisesta
saaresta. Mökissä on kaksi huonetta ja kaunis lasiterassi.
Makuukamarissa on 2 sänkyä. Tuvassa on pedattava sohva,
pirttikalusto sekä astioita perustarpeeseen.
Mökillä on alumiininen vene ja pieni moottori (2,5hv), joten hyvällä säällä
voi tehdä retkiä lähisaariin. Moottori säilytetään aina saaressa, mökin
varastossa. Jokainen huolehtii mukaansa omat bensat ( 95 oct.). Vene
säilytetään Westendin rannassa ja saareen mennään soutaen (matka
noin 500m). Mökki on pääsääntöisesti tarkoitettu jäsenistön käyttöön ja
sen käytöstä peritään vuokraa.
Hinnasto
Päiväkäyttö
Yöpyminen 1 vrk.
viikonloppu pe–su
viikkovuokra
JÄSEN
15 euroa (ei yöpymistä)
20 euroa/vuorokausi
50 euroa
100 euroa/viikko
EI JÄSEN
20 euroa
30 euroa
70 euroa
150 euroa
Jokainen käyttäjä huolehtii mökin siisteydestä ja kuljettaa saaresta
roskat pois. Näin varmistamme kaikille viihtyisän kesänviettopaikan!
Avaimet saa yhdistyksen toimistolta Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo
Lisätietoja ja varaukset puh.09-466 033 tai 050 377 6117 Gun Ainamo.
Kevät talkoot Tvijälpissä pidetään sunnuntaina 24.5 klo 12–17
Lähde mukaan talkoisiin 24.5. Lähtö joko Westendin rannasta tai Espoo Nokkalan venesatamasta
kello 11.45 ja paluu samaan paikkaan n. kello 17.15. Menemme avoveneellä (Shark), matka Nokkalan
laiturista matka kestää noin 10 min.
Talkooväelle on tarjolla ruokaa ja juomaa. Jos ilma on sateinen, niin voidaan talkooaikaa lyhentää.
Talkoopäivänä on hyvä tilaisuus tulla tutustumaan paikkaan ja tehdä kesäsuunnitelmia, vaikka mökki
varauksen.
Ilmoittautumiset viim. 21.5 Gun Ainamo 050 377 6117 tai 09 466033 tai
sähköpostilla [email protected]
TÄRKEÄÄ! Muista kertoa mistä tulet kyytiin, Nokkalasta tai Westendistä?
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 5
Live Aid konsertti Olympiastadionilla
lauantaina 6.6.2015 kello 17–22
(ovet avataan klo 15.00)
Tule kuuntelemaan eturivin artisteja
Jenni Vartiainen, Cheek, Samu Haber, Juha Tapio, Lauri Tähkä,
Lauri Ylönen, Lilli Paasikivi, Matti Salminen, Pekka Kuusisto,
Peter Franzén, Riki Sorsa ja Samuli Edelmann.
Artistit esittävät konsertissa sekä omaa musiikkiaan että tietysti Lohtu-kappaleen.
Konsertissa artisteja säestää Kansallisoopperan yli satahenkinen orkesteri sekä kuoro.
Lisäksi konsertissa esiintyvät Kansallisbaletin taiteilijat.
“Konsertissa tullaan kuulemaan ja näkemään ainutlaatuista sisältöä ja uniikkeja komboja
artistien ja musiikin näkökulmasta. Konsertin lipputulot ohjataan Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle.
Yhdistyksellä on inva-katsomoon lippuja yhdistyksen jäsenelle hinta 20 euroa joka oikeuttaa avustajan
maksutta mukaan. Lippuja voi kysellä yhdistyksen toimistolta puh. 09-466 033 tai sähköpostilla
[email protected]
Uudenmaan CP-yhdistys onnittelee
Sain Palloliiton Helsingin piiriltä tunnustuksen,
Kuulun seuratoimijoiden “All Stars 2014” joukkoon.
Tunnustus tuli tekemästäni työstä erityisjalkapallon kehittämiseksi sekä
seurassa että valtakunnallisella tasolla.
Lyhyessä kiitospuheessani totesin, että ihanien palloilijoiden kanssa
toimiessani olen ymmärtänyt, että urheilukin on kulttuuria ja että futiksessa
kaikki suuret tunteet ovat mukana.
Moni tuli kiittämään työstäni ja puheenvuorostani sekä osoittamaan
kunnioitusta joukkuettamme kohtaan.
Yksin ei kukaan voi kehittää mitään, mutta on totta, että välillä tarvitaan luovaa
hulluutta, jotta voitaisiin mennä eteenpäin.
Kiitos teille kaikille, että olemme olemassa hienona joukkueena tässä ja nyt!
Iloisin terveisin
Maarit
6 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 7
KESÄLEIRI RÄFSÖSSÄ!
Kesällä tapahtuu kun Nuorisoyhteistyö Seitti järjestää
kesäleirin 20.–22.7.2015
Räfsön leirikeskuksessa Kirkkonummella.
Luvassa on monipuolista, mielenkiintoista ja nuorten näköistä ohjelmaa Seitin ikäryhmään kuuluville
nuorille, 16–29 -vuotiaat. Vastuuohjaajana toimii Humanistisen ammattikorkeakoulun
yhteisöpedagogi – opiskelija Minttu Luoma.
Lisätietoja leiristä ja ilmoittautumisohjeet tulossa kevään aikana Seitin nettisivuille: www.seittiweb.org
Lisätietoja voit kysyä Mintulta, [email protected] tai puhelimitse Seitin nuorisotyön
suunnittelijalta Jenni Kuusela puh. 040 7388089.
Otathan mukaan oman avustajan, mikäli tarvitset apua! Räfsön leirikeskus sijaitsee saaressa, joten
huomioithan olosuhteet, maasto, kulku apuvälineiden kanssa. WC- ja peseytymistilat sijaitsevat
erillisessä rakennuksessa majoitustiloista.
Leirin omavastuu on 50 euroa sisältäen täysihoidon, majoituksen ja ruokailut sekä ohjelman. Oma
vastuu laskutetaan jälkeenpäin. Jokainen hoitaa ja kustantaa matkan Kirkkonummelle Motaleffin
rantaan itse.
Ilmoittautuneille lähetetään lisätietoja lähempänä leiriä.
Nuorisoyhteistyö Seitti
Vuodesta 1995 aloitettu Viidestä yhteen -projekti yhteistyöjärjestöt Invalidiliitto ry, Lihastautiliitto ry,
Suomen CP-liitto ry, Suomen MS-liitto ry se jatkui Seitti-projektina vuosina 1998-2001.
Nuorisoyhteistyö Seitti on jatkanut hyvää yhteistyötä vakituisena työmuotona 2002 lähtien.
Seitin toimintaa tukee RAY ry.
Mitä Seitti tarjoaa? Toimintaa vammaisille ja pitkäaikaissairaille nuorille (16–30- vuotialille), jotka
haluavat elämäänsä actionia! Seittinuoret ovat suunnitelleet ja järjestäneet esim. bileitä, illanviettoja ja
tapahtumia. Lisäksi on käyty mm. konserteissa ja elokuvissa. Seitti tarjoaa myös koulutusta,
seminaareja sekä vapaaehtoistoimintaa. Lue lisää Seitist sivuiltamme seittiweb.org
Tukea nuorten toiminaan! Seitti tukee nuoria tiedottamisen, vertaistuen, ohjaamisen ja taloudellisen
tuen kautta. Tärkeää on, että toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan nuorten lähtökohdista.
Nuoret ovat oikeutettuja taloudelliseen tukeen, kun:
• ryhmässä on vähintään kahdesta yhteistyöliitosta nuoria
• nuoret ovat suunnittelijoita ja toteuttajia
• toiminnasta tiedotetaan alueen nuorille
• toiminnasta tehdään jälkikäteen selvitys Seitille
Mukaan toimintaan! Toimintaa vammaisille ja pitkäaikaissairaille nuorille, jotka haluavat elämäänsä
actionia! Mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Seitin nuorisotyön suunnittelijaan Jenni Kuuselaan,
[email protected], p. 040 738 8089.
8 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
ANNANTALOLLA KESÄKAUDELLA 2015
Maksuton kesälomakurssi:
Värisevät kesävarpaat 7–12 -vuotiaille 8–11.6.2015 klo 9–13
Kurssipaikka: Tanssi- ja kuvataideluokka 1, Annantakatu 30,Helsinki
Ilmoittautuminen: http://www.annantalo.fi/kurssikuvaukset/monitaiteiset_kurssit.
Ilmoittautuminen kesäkurssille 1.4. klo 10 alk.
Lisätietoja Annantalon kurssisihteeri Kaisa Rihtniemeltä
p. 09 310 37173, [email protected]
TAN S S I E S ITYS
IKUISET MUISTOT
Annantalossa tiistaina 28.4. ja
keskiviikkona 29.4. klo 18
Näyttämöteos rakkaudesta hylkäämisestä,
kapinasta ja itsetunnosta. Tanssia, musiikkia,
varjoteatteria ja animaatiota.
Tanssi: Dancehearts, Annantalon taidekeskus
Musiikki: LSV, Resonaari Musiikkikoulu
Tarkemmat esitystiedot ilmestyvät Annantalon
verkkosivuille 15.3. jälkeen,
www.annantalo.fi
Uudenmaan CP-yhdistyksen
TAN S S I N K E S Ä K U R S S I
nuorille ja nuorille aikuisille (12–18 v.)
viikolla 31.
TÄÄLLÄ KAUKANA,
POISSA LÄHELLÄ
Etäisyyden ja läsnäolon kokemuksia
kaupunkiympäristössä.
Lisätietoja Sanna Kuusisto, p. 09 272 6216
s-posti: [email protected]
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 9
Uudenmaan CP-yhdistyksen kerhot kevätkausi 2015
Kysymykset kerhoista esitetään suoraan ohjaajille
Alkeisuinti
Paikka
Aika
Yhteys
Ruskeasuon koulu, Tenholantie 15, 00280 Helsinki.
perjantaisin klo 17.00–18.30
Uintiopettaja Päivi Mikkonen, puh 044 060 44 47 tai [email protected]
Jatkouinti
Paikka
Aika
Yhteys
Malmin uimahalli, Pekanraitti 14, 00720 Helsinki.
lauantaisin klo 10.00–13.00 (3 kpl 60 min/ ryhmää).
Uintiopettaja Päivi Mikkonen, puh. 044 060 44 47
Teatteri
Paikka
Aika
Kenelle
Ohjaaja
Helsingin Invalidien Yhdistys ry, Voudintie 6, 00600 Helsinki
Koko päivän lauantaisin, ennakkoon sovitut päivät
aikuisille vammaisille, paikka esteetön
teatteriohjaaja Laura Mboup, puh. 050 530 2918 tai [email protected]
Boccia
Paikka
Aika
Yhteys
Meritorin koulu, Merivalkama 9, 02320 Espoo
maanantaisin klo 18.00–19.30
Tuula Koivula puh 040 716 4539 / ilt. tai [email protected]
Kuntosali ryhmä Puntiti pyörimään
Paikka
Fysiosporttis Tapiola, Laurean ammattikorkeakoulu, Metsäpojankuja 3, Espoo
Aika
keskiviikko kello 18.15–19.15, Kevätkausi 14.1.–29.4.2015
Yhteys
Ohjaaja Riikka Åman p 040 736 0218
Hengailu-ilta nuorten / nuorten-aikuisten ilta
Paikka
EJY yhteisötupa, Kauppamiehentie 6, II kerros, 02100 Espoo (Tapiola)
Aika
Joka toinen perjantai kello 18–20.30, kausi 16.01–22.5.2015
Yhteys
Sanna Anttila p. 040 441 22 26 tai [email protected]
Touhuryhmä
alle 8-vuotiaiden liikuntavammaisten lasten perheiden liikunnallinen touhuryhmä
Paikka
Ruusutorpankoulu, Leppävaarankatu 24, Espoo.
Aika
sunnuntaisin klo 15.30–17.00.
Yhteys
Minna Sulanen, puh. 040 704 2513 tai [email protected]
Bändicap
Paikka
Aika
Yhteys
Bändi harjoituksia
Uudenmaan Lihastauti yhdistyksen tiloissa Väinö Auerinkatu 10, 00560 Hki
joka toinen torstai, klo 18.00–18.30 ja 18.30–20.00
Lihastautiyhdistyksen toimisto 040 833 9430 Vuokko Mäkisalo tai [email protected]
Aikuiset
Ota yhteyttä ja annan ideoita mitä yhdessä voidaan tehdä mm. retkiä, konsertteja
Tuula Koivula 040 716 4539 iltaisin tai [email protected]
YHTEISTYÖSSÄ MUIDEN KANSSA
Lievästi vammaisten vertaisryhmä
CP-, MMC ja HC-vammaisten aikuisten keskusteluryhmä tiistaisin kerran kuussa 10.2, 10.3, 14.4, 12.5 ja 9.6 kello 17.30 – 20.00
Paikka
CP-liiton toimisto Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki
Lisätietoja
Elisa Poutanen [email protected] tai CP-liitosta Miina Kajos
Naisten ryhmä
CP-, MMC ja HC- vammaisten aikuisten naisten ryhmä joka toinen parillisen viikon tiistaisin kello 16.30 – 18.30 alk. 20.01.2015
Paikka
CP-liiton päivätoiminnan tiloissa Malmin kauppatie 26 , 00700 Helsinki
Lisätietoja
CP-liitosta Jaana Raitio tai Anna-Maija puh. 0400 900 353.
Luova tanssi
Paikka
Lisätietoa
Annantalon taidekeskus, Helsinki. Kohderyhmänä ovat 12-18 -vuotiaat
Kaisa Rihtniemi puh. 09 310 37173 tai s-posti [email protected]
Jalkapallo
Järjestää
Lisätietoja
Vammaisten jalkapallo joukkue
Kontu Fair Play team
Maarit Nopsanen puh. 050 466 2965
10 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
Moijalan juhlapyhä, jouluna 2014
Lähdimme asemalle 23.12. kello 11.20
päämääränämme Moijala. Menimme junalla
Hämeenlinnaan ja invataksilla Moijalaan, missä
olimme hiukan ennen kello 14.
Joulunvietto alkoi yhteisellä puuron syömisellä ja
esittäytymisellä. Tämän jälkeen söimme maittavaa
ruokaa, jota kokkimme oli loihtinut.
Juhlapyhän perimmäinen tarkoitus tuli heti alkuun
hyvin esille, sillä juhlapyhässä voi oikeasti ottaa
rennosti. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului
majoittautumisen lisäksi mahdollisuus osallistua
kuusen koristeluun sekä ykskaks esille loihdittuun
peliin. Jotkut kävivät lisäksi ulkoilemassa
avustajien kera, mutta pakkanen oli tuona päivänä
sen verran kova, että kävely jäi lyhyeksi.
Jouluaattona aamupala oli Moijalan tyyliin erittäin
rauhallinen. Jouluaatto käynnistyi pipareiden ja
tähtitorttujen paistamisella joidenkin osalta ja jotkut
katsoivat lumiukkoanimaatiota televisiosta. Tänä
jouluna oli lisäksi Lumiukko ja lumikoira.
Koko Moijalan joulupyhä perustuu lähinnä
yhdessäoloon, mutta illan tullessa rupesimme
syömään varsin monipuolista jouluateriaa. Kuten
suomalaisessa joulussa on tapana, kävi meillä
myös vieras korvatunturilta, joka jakoi lahjat
kaikille. Lahjojen jako oli lämminhenkinen tilaisuus
ja siitä oli mukava lähteä joulukirkkomatkalle.
Joulukirkko alkoi kello 22 ja kesti noin tunnin. Kun
joulukirkosta palattiin, oli vielä mahdollisuus syödä
jotakin ja niin muutamat tekivätkin.
Moijalan perinteisiin kuuluu myös juhlapyhinä
mahdollisuus käydä saunassa niin paljon, kuin
haluaa. Tämä tosin on suhteutettu henkilökunnan
määrään per vuoro. Joulupäivä kului iltaansa
Monopolya pelaillen ja saunassa käyden. Iltaruoan
jälkeen lähdimme pienellä porukalla käymään
paikallisessa ravintolassa, jossa kukin sai toimia
halujensa mukaan. Juhlapyhissä saa aina apua
sitä tarvitessaan ja kaikilla on siellä sellainen olo,
että on mukana ryhmässä.
Joulupäivänä meillä kävi myös ulkopuolelta tullut
vieras, joka lähti sitten muutaman tunnin kuluttua
kotiin, eli myöskään vieraiden tuloa ei juhlapyhissä
ole estetty. Joulupäivän iltana kaikki menivät
nukkumaan omaan tahtiinsa ja silloinkin sai syödä
niin paljon, kuin jaksoi mm. kinkkua. Eikä
kummallekaan kirjoittajalle jäänyt yhtään nälkä.
Osallistujalle jäävä omavastuu juhlapyhistä on 50
euroa, joka laskutetaan jälkikäteen heti
juhlapyhien jälkeen. Mielestämme omavastuu on
kohtuullinen siihen verraten mitä sillä saa. Meidän
juhlapyhässämme oli 6 henkilöä + työntekijät ja
meidän mielestämme tuo määrä on hyvin
mitoitettu.
Tapaninpäivänä ennen kotiin lähtöä sai jokainen
aamupalan lisäksi vielä kahvit ja ne jotka jäivät
odottamaan viimeistä invataksia, jopa ruokaa.
Tarkoitus on, että juhlapyhiin saavutaan
puolenpäivän jälkeen ja lähdetään ennen
puoltapäivää pois. Jokaisen tulee järjestää
saapumisensa juhlapyhiin itse. Myös paluulippu on
hyvä olla valmiina.
Suosittelemme! Moijalan juhlapyhän ilmapiiri on
pitkään saanut kehuja ja nyt olemme itsekin
samaa mieltä asiasta, että juhlapyhä oli
onnistunut.
Janne Mäkelä ja Anu Halonen
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 11
OK-opintokeskuksen Ryhdistä yhdistystä -kurssi
Meidän käymämme kurssin organisoi osaltamme
Suomen neurologisista vammaisjärjestöistä
Suomen CP-liitto. Tuntuu siltä käytyämme kurssin
että olemme nyt valmiita astumaan, paitsi
yhdistyksen luottamustehtäviin, niin tiedämme
kaikki ne perusasiat, joita tulee tietääkin
yhdistyksen toiminnassa. Kurssi suoritettiin
verkkokurssina Moodle-alustalla. Mielipiteet ja
kommentit näkyivät paitsi opettajille, niin myös
muille osallistujille, mikäli niin haluttiin. Kurssista
sai 2 opintopistettä ja se kesti 3 kuukautta.
Kurssilla opiskelija oppi ymmärtämään miten
yhdistys toimii. Tavoitteena oli, että opiskelija
hallitsee yhdistystoiminnan perusasiat, jolloin
mahdollisen luottamustehtävän hoitaminen tuntuu
hallitummalta tai osallistuja innostuu yhä
aktiivisemmin osallistumaan yhdistyksen
toimintaan. Kurssi tarjosi yleistä tietoa
yhdistystoiminnasta.
Kurssi koostui seitsemästä osasta.
Aloitustreffeistä, viidestä sisällöllisestä treffistä ja
lopetustreffeistä. Kaikki treffit olivat itsenäisiä
opiskelujaksoja tietyllä aikavälillä sisältäen omat
materiaalit ja tehtävät.
Aloitustreffeillä tutustuttiin kurssiin ja haettiin
vastauksia kysymykseen miten kurssilla
opiskellaan.
Sisällölliset treffit oli jaettu eri aihealueittain,
1, treffeillä haettiin vastauksia kysymykseen mitä
yhdistystoiminta on, 2, treffeillä tutustuttiin
yhdistysten luottamushenkilöiden toimintaan,
3, treffeillä mietittiin, mitä yhdistyksen vuoteen
kuuluu, 4, treffeillä aiheena oli yhdistyksen
kokoukset ja viidennet treffit perehdyttivät
opiskelijan kysymykseen miten jäsenistä
huolehditaan.
Lopetustreffeillä opiskelijat pohtivat mitä ovat
koulutuksessa oppineet. Lopetustreffit olivat
12 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
pidempään auki ja niiden aikana oli myös
mahdollista tehdä tekemättä jääneitä tehtäviä
aiemmilta treffeiltä.
Koulutuksessa oli koko ajan mahdollisuus saada
yhteys treffeillä oleviin opettajiin, joita oli kussakin
treffiosiossa 2. Opiskelijalla oli mahdollisuus
keskustella myös opiskeluympäristöön
muodostetussa kahvilassa, jolloin kysymykset ja
keskustelu oli vapaamuotoisempaa niin, että
jokaisella opiskelijalla oli tilaa tuoda omia
ajatuksiaan julki niin, etteivät ne vaikuttaneet
tehtäviin. Treffien sisällä olleiden tehtävien aikana
kurssilaiset joutuivat kommentoimaan myös
muiden kurssilaisten kommentteja ja tämä harjoitti
hyvin yhdistysten välistä kommunikaatiota. Kun
opiskelija vastasi tehtäviin, ei muodostunut
epätietoisuutta siitä, saiko opettaja tehtävät, vai ei,
sillä Moodle-alusta oli luotu niin, että tämä oli
mahdollista. Kurssilla olleet monivalinnaiset tentit
oli helppo täyttää ja Moodle-alusta ilmoitti, mikäli
tentissä oli virheitä. Tenttiä sai tehdä useita kertoja
niin, että sen sai lopulta valmiiksi ja oikein.
Olemme hyvin kiitollisia, kun meidät valittiin
CP-liiton toimesta tälle kurssille monista hakijoista.
Kaiken kaikkiaan kurssi oli sellainen, että
suosittelemme sitä kaikille, jotka ovat
kiinnostuneita yhdistyksen asioista.
Teksti Janne Mäkelä ja Anu Halonen
■ CP-LIITTO tiedottaa
LIEVÄSTI VAMMAISTEN VERTAISRYHMÄ
Ryhmä on toiminut 2 vuotta ja etsii uusia jäseniä toiminnan jatkamiseksi. Ryhmän jäsenet ovat eri ikäisiä
aikuisia, jolla on lievä liikuntavamma.
Kiinnostaako sinua vertaistuki? Mietityttävätkö palvelut ja arki? Koetko olevasti lievästi vammainen ja
väliinputoaja? Jos tunnistat itsesi tästä ja haluat tutustua uusiin ihmisiin, tule mukaan toimintaan!
Pääkaupunkiseudun lievästi CP, MMC ja HC vammaisten vertaistukiryhmä kokoontuu
tiistaisin 10.2, 10.3., 14.4., 12.5. ja 9.6., klo 17.30–20.00
Paikka: CP-liiton toimistolla Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki
Puhumme ryhmässä erilaisista teemoista vammaisuuteen liittyen mutta myös tavallisista ajankohtaisista
asioista. Kahvi- ja välipalatarjoilu.
Ryhmästä lisätietoja ja ilmoittautuminen Elisa Poutanen [email protected] tai aikuistoiminnan
suunnittelijalle Miina Kajos [email protected] tai p. 040 589 5893.
Tervetuloa mukaan!
NAISTEN OMA RYHMÄ
Hei, sinä liikuntavammainen nainen!
Kiinnostaisiko sinua osallistua Suomen CP-liiton päivätoiminnassa
osoitteessa Malmin Kauppatie 26, 00700 Helsinki, järjestettävään
pääsääntöisesti keskusteluun painottuvaan ryhmään.
Ryhmässä olisi tarkoitus keskustella vammaisuuteen ja naiseuteen
liittyvistä asioista.
Lisäksi meillä on ollut naisten ryhmissä myös kauneus asioihin
liittyvää toimintaa. Sinulla olisi mahdollisuus saada vertaistukea
muilta samantyyppisessä elämäntilanteessa olevilta naisilta.
Ryhmässä ei ole yleisavustajaa.
Halutessasi voit ottaa naispuolisen avustajasi tai -puhetulkkisi
mukaan.
Ryhmä kokoontuu kevätkaudella joka toinen tiistai
alkaen 20.01.2015 alkaen klo.16.30-18.30.
Ilmoittautumiset [email protected] tai [email protected] puh. 0440 900353.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 13
Helsingissä Laajasalossa on tarjolla esteettömiä asuntoja ja
erilaisia vaikeavammaisten asumispalveluja
LAAJASALON PALVELUASUNNOISSA ON
MAALISKUUSSA VAPAUTUMASSA YKSIÖ.
Meille voi tulla asumaan joko vakituisesti tai
väliaikaisesti. Tarjoamme myös
asumisvalmennusta. Palvelut on suunniteltu eri
tavoin liikuntavammaisille ihmisille.
Asunnot
Laajasalon ostoskeskuksen vieressä sijaitsevassa
tavallisessa kerrostalossa on 10 esteetöntä
asuntoa: 9 yksiötä (39m2) ja kaksio (43,5 m2).
Asunnot sijaitsevat Muurahaisenpolku 6 B:ssä
talon kolmessa eri kerroksessa.
Liikuntaesteettömät asunnot omistaa Aspa-säätiö,
jonka vuokralaisia asukkaat ovat. Asunnoissa on
tupakeittiö, WC-kylpyhuone ja parveke.
Keittiösyvennyksessä on liesi, tiskipöytä,
astiakaapit, mikroaaltouuni ja jääkaappi.
Alakerrassa on yhteistila ja vastaavan ohjaajan
toimisto. Lisäksi löytyy pyykkitupa ja talon yhteinen
sauna sekä tilaa apuvälineiden säilyttämiseen.
Talon muut asunnot ovat Sato:n vuokra-asuntoja.
Laajasalosta on hyvät julkisen liikenteen yhteydet.
Läheiseltä bussipysäkiltä menee esteettömiä
busseja Herttoniemen metroasemalle, josta
metrolla pääsee nopeasti niin itään kuin länteen.
Avustaminen
Tarjoamme apua päivittäisiin toimiin ja asiointiin
keskitetyllä avustajapalvelulla. Avustamista saa
ympärivuorokauden ja se toteutetaan asukkaiden
toiveita ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.
Avustajan apua saa jokapäiväisiin asioihin kuten
henkilökohtaisiin toimiin, ruuan valmistukseen ja
ruokailuun, siivoamiseen, vaatehuoltoon ja
muuhun kodinhoitoon. Apua saa myös asiointiin
kodin ulkopuolella. Avustajat hallitsevat
liikuntavammaisten ja puhevammaisten
14 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
henkilöiden avustamisen. Lähtökohtanamme on,
että vammaisavustajamme avustavat asukkaita
toimissa, joita henkilö tekisi itse, mutta
vammaisuuden vuoksi ei kykene.
Asumispalvelut
Asuntoihin on mahdollisuus hakea asumaan
vakituisesti tai lyhyemmäksi aikaa ja saada apua
päivittäisiin toimiin henkilökunnaltamme. Asukas
maksaa vuokran ja muut asumisen normaalit kulut
itse ja kotikuntasi kanssa neuvotellemme
palveluista. Vammaispalvelulain mukainen
palveluasuminen on palvelujen osalta maksutonta.
Asumiskokeilu ja asumisvalmennus
Meille on mahdollisuus tulla myös
asumiskokeiluun tai asumisenvalmennukseen.
Asukkaan kanssa tehdään yksilöllinen
avuntarpeen arviointi ja laaditaan jaksolle
tavoitteet. Jakson pituus riippuu kunkin
yksilöllisistä tarpeista ja tavoitteista. Jakson aikana
ympärivuorokautisen avustamisen lisäksi
tarjoamme yksilöllisen suunnitelman mukaisen
ohjauksen tavoitteiden mukaisesti.
Lisätietoja antavat: Vastaava ohjaaja
Jaakko Harju, [email protected],
p. 044 059 2637
Palvelupäällikkö Ilona Toljamo,
[email protected], p. 040 757 8223
ErgoMode – oivaltavaa ja omatoimista pukeutumista
ErgoMode on erikoismitoitettuihin
pyörätuolivaatteisiin erikoistunut yritys
Outokummussa. Yrityksen perustaja, Soili
Kurikka-Mononen, suunnittelee vaatteet
yhteistyössä asiakkaiden ja heidän parissaan
läheisesti työskentelevien ammattilaisten ja
omaisten kanssa.
ErgoModen laadukkaat ja trendikkäät
pyörätuolivaatteet suunnitellaan erityisellä huolella
vastaamaan pyörätuolinkäytön vaatimuksia.
Valmistusprosessin aikana vaatteita testataan
pyörätuolilla liikuvien asiakkaiden käytössä.
Asiakkailta saatujen palautteiden perusteella
vaatteisiin voidaan lisätä monenlaisia pukemista ja
riisumista helpottavia yksityiskohtia, jotka auttavat
omatoimista selviytymistä arjessa.
Mallistossamme on myös lapsille mitoitettuja
pyörätuolivaatteita. Suomalaista laatutyötä
Käytännölliset ja tyylikkäät pyörätuolifarkut
ErgoModen tyylikkäät ja käytännölliset
Jimi-pyörätuolifarkut valmistetaan mukavasta,
taipuisasta farkkukankaasta. Farkkujen
etukappaleen liukas, joustava vuori helpottaa
pukeutumista, ja tekee istumisesta vaivatonta.
Housujen käytännöllinen kuminauharypytys sopii
kaikille vyötärötyypeille.
ErgoMode on rekisteröity tuotemerkki ja
suomalainen Avainlippu-tuote. Joustava ja
yksilöllinen design.
Uutuutena Jimipyörätuolifarkuissa on
kuminauhalla ja tarralla
helposti säädettävä
vyötäröosa. Housujen
ergonomisesti
suunnitellut saumat
muotoilevat housujen
takakappaleen tilavan
pyöreäksi ja väljäksi;
polven kohdalle
housuissa muodostuu ilmavat muotolaskokset
poistamaan istuessa usein vaivaavaa kiristystä.
ErgoModen erityismitoitettu pyörätuolivaatemallisto sisältää helppokäyttöisiä vaatteita kaikkiin
mahdollisiin tilanteisiin ja sääolosuhteisiin. Meiltä
löydät käytännölliset, laadukkaat, ja tyylikkäät
vaatteet niin elokuvailtaan kuin
maaseutumatkailuunkin.
Jimi-pyörätuolifarkkujen pitkä ja helppokäyttöinen
etuvetoketju helpottaa pukeutumista sekä
esimerkiksi WC-käyntejä. Vetoketjussa on helposti
tartuttava, pitkä vedin ja kiinnittimenä on tukeva
hakanen, jonka saa kiinni helposti käyttämällä
vetoapuna housujen pitkiä vyölenkkejä.
ErgoModen pyörätuolivaatteita voidaan myös
muokata laajalti erilaisiin mitoitustarpeisiin, koska
vaatteet suunnittellaan ja valmistetaan tiiviissä
yhteistyössä ErgoModen henkilöasiakkaiden ja
alihankkijoiden kanssa.
Ota meihin yhteyttä ja kysy vaatteiden
saatavuutta. Huomioi, että kaikkia ErgoModen
vaatteita ei ole aina valmiina varastossa, koska
niitä valmistetaan vain tilaustyönä.
Käy tutustumassa meidän kotisivuihin
www.ergomode.fi siletä löytyy lisää vaatekuvia
sekä mm. mittaohjeet.
ErgoMode Oy
Soili Kurikka-Mononen
Kauppakatu 6, 83500 OUTOKUMPU
puh. 050 375 6947, [email protected]
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 15
Purjehdus tulevaisuuteen
Oma koti ja koulutus –
tasapainoisen elämän osaset
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö kehittää
varhaiskuntoutusta, vammaisten nuorten
työllistymiseen ja asumiseen liittyviä palveluita
edistäen näin nuorten tasavertaista osallisuutta
yhteiskunnassa. Vaikeavammaisen nuoren
opiskelu ja työelämään sijoittuminen edellyttävät
esteetöntä asumista ja päivittäistä apua.
Mitä asumisyksikön palvelut sisältävät?
Ainoana Suomessa Vammaisten lasten ja nuorten
tukisäätiö tarjoaa vammaisen opiskelijan kotiin
tarvittavaa tukea tai ympärivuorokautista palvelua,
jonka avulla hän voi asua muiden opiskelijoiden
joukossa. Asumispalveluiden lisäksi nuorelle
tarjotaan mahdollisuutta harjoitella itsenäiseen
elämään liittyviä taitoja asumisvalmennusjakson
aikana. Säätiö kehittää myös nuorten
työllistymiseen liittyviä palveluita.
Missä?
Lauttasaaren asumispalveluyksikön asunnot ovat
Helsingin keskustan läheisyydessä hyvien
liikenneyhteyksien varrella. Marraskuussa 2007
Haahkakuja 5:een, merelliseen ympäristöön
valmistuivat viihtyisät opiskelija-asunnot, kooltaan
25–43,5 m2 suuruisia yksiöitä tai kaksioita.
Entinen sairaalarakennus muuttui HOAS:in
(Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön)
opiskelijoiden kodeiksi, joista 21 on esteetöntä
asuntoa. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö
on välivuokraajana ja järjestää vammaisille
opiskelijoille mahdollisuuden yksilölliseen apuun
asumisessa.
Kenelle?
Vammaispalvelulain mukainen asumispalvelu on
tarkoitettu peruskoulun jälkeen opiskeleville
vammaisille nuorille, jotka tarvitsevat esteettömän
asunnon ja yksilöllisen suunnitelman mukaista
16 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
päivittäistä apua. Omaan kotiin nuori pääsee
lähettämällä hakemuksen ja hankkimalla
maksusitoumuksen kotikuntansa
vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä. Lisäksi
hänellä tulee muuttovaiheessa olla turvalliseen
avustamiseen tarvittavat henkilökohtaiset
apuvälineet. Opiskelunsa onnistumiseksi hän voi
lisäksi hakea sosiaalityöntekijältään tarvittavat
maksusitoumukset myös henkilökohtaisen
avustajan palkkaamiseksi ja kuljetuspalveluun.
Miksi?
Oma opiskelurauha muiden opiskelijoiden
joukossa luo vammaiselle yhtäläisen
mahdollisuuden valmistua ammattiin.
Tasavertainen osallisuus vahvistaa itsetuntoa,
ehkäisee syrjäytymistä ja antaa tilaisuuden
keskittyä sopivan työpaikan hakemiseen.
Kouluttautuneena ja oikein kohdennetulla tuella
vammaisella on entistä paremmat mahdollisuudet
saavuttaa itsenäinen asema yhteiskunnassa.
Opiskelija-asunnot
https://www.facebook.com/pages/Lauttasaarenopiskelija-asunnot/346870328795023
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö
Mikonkatu 8 A, 9. krs. 00100 Helsinki
Lisätietoa antaa asumispalveluyksikön johtaja
Linnea Haataja, puh. 0407440491
[email protected], www.vamlas.fi
■ KELA tiedottaa
OIKAISU, Joulujulkaisu 4/ 2014.
Kyseisessä tiedotteessa sivulla 24 puhutaan
Kelan korvaamista taksimatkoista.
Kappale, jossa puhutaan
vakiotaksiasiakkuudesta on hieman virheellinen eli
koska koko maan osalta, siis myös Uudenmaan
sairaanhoitopiirin osalta on siirrytty
suorakorvausmenettelyyn, ei valtakirjalla voi
hakea korvausta taksimatkoista.
Jos asiakkaalla on ns. vakiotaksioikeus ja sitä
kautta mahdollisuus tutun taksin käyttöön, tilaa
asiakas tuon tarvitsemansa kyydin suoraan
autoilijalta, joka ilmoittaa matkaa koskevat tiedot
välitysyhtiöön. Matkaa koskevat tiedot siirtyvät siis
Kelaan sähköisesti kuten muutkin suorakorvausmatkat, eikä mitään valtakirjoja enää ole käytössä.
Vakiotaksiasiakkailla oikeus tuttuun taksiin
Kelan vaikeavammaisten lääkinnällistä
kuntoutusta saavilla asiakkailla ja aiemmin sitä
saaneilla 65 vuotta täyttäneillä henkilöillä on
edelleen oikeus käyttää tuttua taksinkuljettajaa,
ns. vakiotaksia. Vakiotaksiasiakas tilaa matkan
suoraan sopimaltaan autoilijalta.
Vakiotaksia voivat käyttää myös yksin
matkustustavat alle 16-vuotiaat lapset ja vaikeasti
sairaat lapset. Vakiotaksioikeus arvioidaan aina
Kelassa.
Korvaus, taksi hakee tilityksellä korvausta
Kelasta asiakkaan antamalla valtakirjalla niin
kuin ennenkin.
Terveisin Leena Lehtovaara, suunnittelija
Kelan terveysosasto Terveydenhuoltoryhmä
PL 366 (Eerikinkatu 26), 20101 Turku
p. 020 635 9636, 0400 899032
[email protected]
Vammaisten tulkkauspalveluista viestitään
esteettömästi ja monikanavaisesti
Kelan verkkosivujen Tulkkauspalvelut-sivustolla
on julkaistu uutta videomateriaalia. Uusissa
vidoissa sivujen sisällöstä kerrotaan selkokielellä
ja puheen tukena on tukiviittomia.
Kela.fi:n Tulkkauspalvelut-sivusto (www.kela.fi/
vammaisten-tulkkauspalvelut) on aiemmin viitottu
suomeksi ja suomenruotsiksi. Viitottujen videoiden
rinnalla on nyt nähtävissä videoita, joissa sivujen
sisältö esitetään tukiviittomin tuetulla
selkopuheella. Sivujen sisältö luetaan ääneen
selkosuomeksi selkeällä huuliolla. Puhetta tuetaan
tukiviittomin. Videot on suunnattu henkilöille, jotka
käyttävät puhetta tukevaa kommunikaatiota tai
hyötyvät muuten ääneen luetusta tekstistä ja/tai
tukiviittomista.
Videomateriaalin ovat tehneet opinnäytetyönään
viittomakielen tulkki Ida Heliävirta ja viittomakielen
tulkkiopiskelija Milja Uusitalo Diakoniaammattikorkeakoulussa. Työn tavoitteena oli
edistää esteetöntä ja yhdenvertaista tiedonsaantia
Kelan palveluista.
Tekijät toivovat palautetta materiaalin
toimivuudesta ja tarpeellisuudesta. Tulkeilta
toivotaan palautetta siitä, miten materiaali toimii
perehdytettäessä uutta asiakasta
tulkkauspalvelun käyttäjäksi.
Palautetta voi antaa sähköpostilla
[email protected]
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 17
Lakimuutos yhtenäistää vammaisetuuksien
myöntämisperusteita
1.6.2015 voimaan tuleva lakimuutos saa aikaan
sen, että vammaisetuuksia myönnettäessä
arvioidaan nykyistä selkeämmin hakijan tuen
tarvetta.
Samalla eri vammaisetuuksien myöntäminen
yhdenmukaistuu.
Kelan maksamia vammaisetuuksia ovat alle
16-vuotiaan vammaistuki, 16 vuotta täyttäneen
vammaistuki ja eläkettä saavan hoitotuki sekä
ruokavaliokorvaus. Ruokavaliokorvausta lukuun
ottamatta Vammaisetuudet on porrastettu
kolmeen tasoon hakijan tuen tarpeen mukaan
(perustuki, korotettu tuki, ylin tuki).
Jatkossa 16 vuotta täyttäneen perusvammaistuen
voi saada ilman sairaudesta aiheutuvia
erityiskustannuksia. Se voidaan myöntää
sairauden tai vamman aiheuttaman haitan
perusteella. Uusina tuensaajina
perusvammaistuen piiriin voivat päästä
esimerkiksi nuoret, joilla mielenterveyden häiriö
aiheuttaa olennaista haittaa, mutta ei nykylain
tarkoittamia erityiskustannuksia.
Etuudet voidaan myöntää pidemmäksi ajaksi
Vammaisetuuksia ei voi enää saada pelkästään
erityiskustannusten perusteella. Tukien
myöntäminen edellyttää aina vammasta ja
sairaudesta aiheutuvaa haittaa tai avun,
ohjauksen tai valvonnan tarvetta.
Erityiskustannukset voivat korottaa tuen määrän
perustuesta korotetuksi tueksi. Erityiskustannuksia
voivat olla esimerkiksi kotipalvelu-, lääkäri-, lääkeja kuntoutuskulut, jotka hakija maksaa itse.
Koska tukien saaminen ei välttämättä edellytä
kustannusten osoittamista, Kela voi myöntää
vammaisetuudet nykyistä pitemmäksi ajaksi ja
entistä useammin toistaiseksi. Muutoksen myös
uskotaan kohdentavan vammaisetuuksia nykyistä
oikeudenmukaisemmin ja yhdenvertaisemmin.
18 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
Mikä muuttuu?
• Alle 16-vuotiaan vammaistuen perusteet
säilyvät ennallaan.
• 16 vuotta täyttäneen perusvammaistuki ei enää
edellytä erityiskustannuksia.
• 16 vuotta täyttäneen korotettua ja ylintä
vammaistukea sekä eläkettä saavan hoitotukea
ei voi enää saada pelkästään
erityiskustannusten perusteella. Hoitotukea
myönnettäessä arvioidaan aina avun,
ohjauksen ja valvonnan tarvetta sekä 16 vuotta
täyttäneen vammaistuessa lisäksi sairaudesta
tai vammasta aiheutuvaa haittaa.
• Erityiskustannukset voivat korottaa
vammaisetuuden määrän vain korotetun tuen
tasolle.
• Muutoksen koskevat 1.6. tai sen jälkeen
alkavia uusia vammaisetuuspäätöksiä.
• Ennen lainmuutosta myönnettyjen
vammaisetuuksien maksu jatkuu annetun
päätöksen mukaisena seuraavaan
tarkistukseen asti.
■ HETA-LIITTO tiedottaa
Vuosi on lähtenyt Heta-Liiton toimistolla käyntiin
kiireisesti, mutta täynnä positiivista tarmoa ja
energiaa. Vuodenvaihteessa toimintansa
aloittanut uusi hallitus on tammikuun aikana
tarttunut toimeen ja suunnitellut alkaneen vuoden
toimintaa. Tänä vuonna ajankohtaista on tietysti
vammaislainsäädännön uudistamisen
seuraaminen ja siihen vaikuttaminen. Hetan
opetusvideoita henkilökohtaisen avustajan
työnantajuudesta julkaistaan, ja niihin olemmekin
saaneet teiltä paljon hyviä ideoita.
Opetusvideoihin liittyvä kysely on vielä avoinna,
joten vaikuttakaa ihmeessä tuleviin videoihin,
mikäli ette sitä vielä ole tehneet.
Linkki kyselyyn löytyy Heta-Liiton nettisivujen
etusivulta: www.heta-liitto.fi.
”Heta-liitolla on vahvat perinteet vaikuttavana
työnantaja- ja vammaisjärjestönä ja meidän
tuleekin jatkaa kehittymistä. Lisäksi meidän tulee
kehittää edelleen palveluita jäsenillemme”
kuvailee Hetan uusi puheenjohtaja Sanna-Kaisa
Patjas alkuvuoden fiiliksiä.
Tämän kevään aikana kehitämme myös HetaLiiton neuvontapalveluita parantamalla
käyttämiämme tietojärjestelmiä. Tästä johtuen
joudumme jonkun aikaa pitämään jäsenten
sähköpostineuvonnan kiinni, mutta sen tilalle
otamme käyttöön laajennetun puhelinneuvonnan.
Kaikille avoimia HetaHelp-puhelinaikoja
pidennetään, minkä lisäksi otamme käyttöön vain
jäsenille tarkoitetut puhelinajat. Tarkoitus on, että
jäsenet saavat tarvitsemansa tuen ja avun
henkilökohtaisen avustajan työnantajuuteen
liittyvissä asioissa.
Heta-Liiton jäsenet saavat siis toistaiseksi
oikeudellista neuvontaa henkilökohtaisen
avustajan työnantajuuteen liittyvissä asioissa
numerosta 02 4809 2401 joka arkipäivä klo 9–12
(kaikille avoin aika) sekä tiistaisin ja torstaisin
klo 13–15 (vain jäsenille avoin aika).
Huomatkaa, että jäsenet voivat käyttää kaikkia
neuvonta-aikoja. Myös työsuhteen riitatilanteissa
ensimmäiset yhteydenotot tehdään
puhelinaikoina.
Toivomme, että tästä ei koidu suurta vaivaa
jäsenillemme! Tavoitteenamme on kehittää Hetan
neuvontapalveluista entistä tehokkaampia ja
nopeampia.
Ennakkotietona vielä, että kalenteriin kannattaa jo
merkitä lauantai 11.4. klo 13.00, jolloin pidetään
Hetan vuosikokous Tampereella. Toivomme
tietysti, että mahdollisimman moni Hetan jäsenistä
pääsisi mukaan yhteiseen tapaamiseen!
Heta-Liittoon tulee aika ajoin kysymyksiä,
voiko henkilökohtaisen avustajan irtisanoa, jos
hänellä on paljon sairauspoissaoloja tai jos hän on
pitkään ollut kokonaan työkyvytön. Lakimiehemme
ovat koonneet asiasta vuoden ensimmäisen
jäsenkirjeen.
Vaikka asia ei olisikaan Sinulle juuri nyt
ajankohtainen, kannattaa jäsenkirje lukea läpi ja
vaikka säästää vastaisuuden varalle! Työsuhteen
päättäminen on työnantajalle oikeudellisesti
merkittävä asia, joka tulisi aina hoitaa harkiten.
Tulemme jatkossakin tarvittaessa lähettämään
vastaavia jäsenkirjeitä usein kysytyistä tai muuten
ajankohtaisista asioista. Mikäli Sinulla on ideoita
käsiteltävistä aiheista, lähetä ihmeessä
ehdotuksesi Heta-Liiton tiedottajalle
[email protected].
Näin uuden vuoden alussa on varmasti vielä hyvä
muistuttaa, että vuoden 2015 jäsenmaksulasku
lähetetään kaikille Hetan jäsenille kirjepostilla
helmi-maaliskuun aikana.
Muistakaa seurata Hetan nettisivuja, Facebooksivua ja Twitteriä, jotta pysytte ajan tasalla
tärkeistä henkilökohtaisen avustajan
työnantajuuteen liittyvistä asioista:
www.heta-liitto.fi, www.facebook.com/hetaliitto,
www.twitter.com/hetaliitto
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 19
Vammaisten avustajakoirapalvelua ehdotetaan julkisen rahoituksen piiriin
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL)
selvityksessä ehdotetaan vammaisten henkilöiden
avustajakoirapalvelua osaksi vammaispalvelulakia
ja sen taloudellista tukea. Selvityksen mukaan
vammaispalvelusta tulisi korvata kokonaan koiran
hankinta- ja koulutuskulut. Koiran käyttöön liittyvät
muut kulut (esim. ruoka) voidaan korvata Kelan
kautta vammaistukena. Lisäksi ehdotetaan, että
avustajakoirien luovutus järjestettäisiin
valtakunnallisesti keskitetysti.
Vammaislainsäädännön uudistuksen yhteydessä
THL:n työryhmä on ehdottanut, että sosiaali- ja
terveysalueille perustettaisiin apuväline- ja
toimintakykykeskukset. Yksi tällainen keskus voisi
toimia avustajakoirapalvelun järjestäjänä. Samoin
tulevaisuudessa pitäisi mahdollisesti harkita
muiden palvelukoirien, kuten kuulo- ja
epilepsiakoirien myöntämistä sote-alueilta.
Tällä hetkellä avustajakoirien rahoitus ei ole
riittävää eikä jatkuvaa. Avustajakoiratoiminnan
rahoittajana toimii nyt Raha-automaattiyhdistys
(Ray) ja toiminnan järjestäjää ja avustajakoiraa
haetaan Invalidiliitolta. Koira luovutetaan
käyttäjälle maksutta ja Invalidiliitto korvaa yli 70
euroa vuodessa maksavat hoitokulut. Rokotukset,
ruoka ym. kulut maksaa käyttäjä itse.
Vammaryhmien välillä on epätasa-arvoa.
Näkövammaisten opaskoirat luovutetaan julkisin
varoin. Opaskoirat rahoitetaan terveydenhuoltolain
mukaisesti, mutta jatkossa opaskoiratoimintakin
voitaisiin siirtää osaksi vammaispalvelulakia.
”Nyt on menossa vammaislainsäädännön uudistus
ja ajankohta uudistukselle on nyt oikea”, toteaa
kehittämispäällikkö Outi Töytäri THL:sta.
”Vammaisten henkilöiden avustajakoirapalvelu
osana sote-alueiden toimintaa olisi tasavertainen
näkövammaisten opaskoiratoiminnan kanssa.
Palvelujen järjestäminen vammaispalvelulain
perusteella parantaisi myös hakijoiden
oikeusturvaa. Samoin yhdenvertaisuus lisääntyy,
20 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
kun laaditaan yhtenäiset valtakunnalliset käytännöt
ja luovutuskriteerit”, Töytäri listaa hyötyjä.
Avustajakoira helpottaa vammaisen arkea
Vammaisten henkilöiden avustajakoirien tehtävänä
on avustaa arjen askareissa eli esim. noutaa,
kantaa ja nostaa tavaroita, tukea liikkumisessa ja
vetää pyörätuolia.
Avustajakoiran tarve on aina arvioitava
yksilöllisesti. Avustajakoirilla on todettu olevan
myönteisiä vaikutuksia vammaisten henkilöiden
toimintakyyn: itsenäinen suoriutuminen lisääntyy,
riippuvuus muista vähenee ja uloslähteminen
helpottuu. Avustajakoirien käyttö saattaa vähentää
ulkopuolisen avun tarvetta ja apuvälineiden
käyttöä. Avustajakoiran hankintapäätöksessä on
otettava huomioon myös koiran hoitamisen
vaativuus ja mahdolliset ongelmakäytökseen
liittyvät riskit.
Nyt vammaisten avustajakoiria valmistuu 5–7
kappaletta vuodessa. Koiria on työtehtävissä
yhteensä noin 65 kappaletta. Koirien koulutus
kestää noin 2 vuotta. Jonotusaika koiran
saamiseen on 1–5 vuotta. Järjestöt ovat
arvioineet, että koirien tarve tulevaisuudessa on
20–30 vuodessa. Yhden koiran kustannukset
(koiran hankinta, ylläpito ja hallinto) vuonna 2013
olivat noin 17 500 e / vuosi. THL:n ehdotukset
perustuvat sosiaali- ja terveys-ministeriön THL:lta
tilaamaan selvitykseen, joka on osa hallitusohjelman mukaista monialaisen kuntoutuksen
selvitystä.
Avustajakoiraselvityksen tehtävänä oli kuvata
avustajakoirajärjestelmän nykytilanne, ongelmat ja
kehittämistarpeet sekä tehdä ehdotukset palvelun
järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Selvityksessä
käytettiin hyväksi tutkimuskirjallisuutta,
asiakkaiden ja järjestöjen edustajien haastatteluja
sekä sairaanhoitopiireille lähetettyä kyselyä.
■ MUUT tiedottaa
Naisten Linjan puhelinpäivystys
erityisryhmille on nyt avattu.
Iltapäiväpäivystyksemme on suunnattu
väkivaltaa kokeville erityisryhmille, joiden riski
kohdata väkivaltaa on tavallista suurempi.
UUSI PALVELUASUMINEN VIRKKALASSA
Lohjan Virkkalaan avataan uusi Validia-talo, joka
tarjoaa tehostettua palveluasumista
vaikeavammaisille.
Toiminta alkaa toukokuussa 2015.
Osoite: Riikuntie 3, Lohja (tiloihin esteetön pääsy).
ILTAPÄIVÄPÄIVYSTYS JOKA TIISTAI JA
KESKIVIIKKO KLO 13-15
MAKSUTTOMASTI NUMEROSSA
puh. 0800 02400.
Olethan yhteydessä kotikuntasi
sosiaalityöntekijään, mikäli asuminen Lohjan
Validia-talossa olisi sopiva ratkaisu sinulle.
Kysy lisää: Aluepäällikkö Päivi Hakkarainen,
044 465 0538, [email protected]
KEVÄTJULKAISU 1 • 2015 21
■ ESPOO tiedottaa
Uusi tapa antaa palautetta vammaispalveluista
Vammaispalveluissa on otettu käyttöön uusi
sähköinen asiakaspalautejärjestelmä, jonka avulla
asiakas voi antaa välitöntä palautetta, arvioimalla
viimeksi saamaansa palvelun tai asioinnin
onnistumista. Palautetta voi antaa
lyhytaikaishoidon jaksoista ja sosiaalityön
asiakastapaamisista. Tutustu palautekäytäntöön
ja anna palautetta! www.espoo.fi
***
Terveysneuvonnan puhelinnumerot muuttuvat
vuodenvaihteessa
Pääkaupunkiseudun yhteinen terveysneuvontapuhelin 09 10023 loppuu 30.12. 2014.
Sen jälkeen terveysneuvonta siirtyy kunkin
kunnan itse hoidettavaksi.
Espoolaiset saavat terveysneuvontaa arkisin klo
8–16 omalta terveysasemaltaan sekä neuvolan,
hammashoidon ja mielenterveys- ja
päihdepalvelujen numeroista. Puheluihin
vastaavat Espoon kaupungin työntekijät, jotka
tuntevat palveluvalikoimamme hyvin ja osaavat
ohjata soittajat ripeästi juuri heille soveltuvien
palvelujen piiriin.
Iltaisin ja viikonloppuisin palvelee numero
09 871 0023, johon voi soittaa kiireellisissä
asioissa. Henkeä uhkaavissa tilanteissa oikea
numero on 112.
Terveyskirjastosta ja eOmahoitokirjastosta saa
luotettavaa tietoa ympäri vuorokauden.
Näistä verkkopalveluista löytyy vastaus moneen
kysymykseen.
Terveysneuvontaa verkossa 24 h
www.espoo.fi/terveysneuvonta
• Terveyskirjastosta saat luotettavaa ja
ajantasaista tietoa terveydestä ja sairauksista.
• eOmahoitokirjastosta saat tietoa
pitkäaikaissairauksien hoidon tueksi
22 KEVÄTJULKAISU 1 • 2015
Asiakasmaksujen muutoksia 1.1.2015
Vammaispalvelujen muutokset saattavat aiheuttaa
korjauksia asiakaspäätöksiin. Muutokset eivät
edellytä asiakkaalta toimia, vaan asiakasmaksumuutoksista johtuvat korjaukset päätöksiin
tehdään vammaispalveluissa.
Vuoden alussa voimaan tulleita muutoksia:
Pitkäaikaisen asumispalvelun minimikäyttövaran
määrää
– on tarkistettu, ja se on 1.1.2015 alkaen 247,60
euroa kuukaudessa (244,90 euroa vuonna 2014).
Vammaispalveluissa tämä koskee seuraavia
palveluja:
• Sosiaalihuoltolain mukainen
ympärivuorokautinen asumispalvelu
• 16 vuotta täyttäneiden pitkäaikainen perhehoito
Lyhytaikaisen laitoshoidon asiakasmaksu
– on 1.1.2015 alkaen 38,10 euroa hoitopäivältä ja
maksukaton täyttymisen jälkeen 17,60 euroa
hoitopäivältä (34,80 ja 16,10 euroa vuonna 2014).
– Alle 18-vuotiaalta maksu peritään enintään
seitsemältä hoitopäivältä kalenterivuodessa.
(Kaupunginhallitus on 15.12.2014)
– Vaikeavammaisten henkilöiden työ- ja
opiskelumatkojen omavastuuosuutena peritään
paikkakunnalla kulloinkin voimassa olevan julkisen
joukkoliikenteen Espoon sisäisen tai seudullisen
30 päivän lipun hinta. Vuonna 2015 lippujen
hinnat ovat seuraavat:
• Espoon sisäinen 30 päivän kausilippu:
Aikuiset: 49,50 euroa (46,50 euroa 2014)
Lapset (7–16-vuotiaat) / opiskelijat:
24,80 euroa (23,30 euroa 2014)
• Seudullinen 30 päivän kausilippu:
Aikuiset: 98,60 euroa (95,80 euroa 2014)
Lapset (7–16-vuotiaat) / opiskelijat:
49,30 euroa (47,90 euroa vuonna 2014)
Vammaispalvelujen nettisivulla on kokonaisuudessaan luettavissa päivitetty ohje.